TOUKOKUUN TOIVOTUT

Elz83N :hug: :hug:

Tänne voit vapaasti vuodattaa, virtuaalisesti tuemme.
Sen verran lohdutan että mä tiputtelin verta kolmosta odottaessa lähemmäs viikolle 16, tiedän; se on kauheaa. Syynä oli istukan paikka kohdunsuun reunamilla ja aina silloin kuin ois ollut kuukautiset tai ovulaatio alkoi tiputtelemaan. Mutta kyllä joka kerta kun sen veren näin niin tunne oli sanoinkuvaamaton. Toivotaan että se on sullakin yhtä "harmitonta"
 
Elz83N :hug: , toivotaan että kaikki on hyvin ja pysyy hyvin!! Hauska lukea teidän kirjotuksia kun samoja ajatuksia mullakin. En todellakaan ole tajunnu vielä tätä koko hommaa. Jotenkin tuntuu että edellisestä on ihan mielettömän kauankin. Poika nyt 4v. Mille viikolle kannattais varata alkuraskauden ultra? meidän kaupungissa on vaan yks ultra vkolla 10-12. Haluan mennä silti jo aiemmin yksityiselle, koska on ollu yks tuulimuna ja jääny kammo. Se huomattiin vasta ekassa ultrassa vkolla n.11. se siis ennen pojan syntymää. mielenrauhaa en saa vasta kun nään että siellä jotain oikeesti on. kertokaahan mille vkolle?
 
Voi kiesus tätä väsymyksen määrää :( Muita oireita ei onneksi olekaan, mutta kyllä tämäkin tuntuu jo ihan tarpeeksi. Oletteko muut jo kertoneet muille esim läheisille? Minä kerroin äidilleni ja muutama hyvä ystävä tietää; muille en ole vielä kertonut. Tuossa juuri mietimme, että mikähän olisi sopiva aika kertoa vanhemmille lapsille (12 ja 14 vuotiaat)? Ihan vielä en haluaisi, koska jos kaikki ei menekään hyvin niin...:( Mullakin on takana muutama keskenmeno ja tullimunaraskaus, tosin niistä on aikaa jo useampi vuosi.

Minä sain neuvola-ajan 9.10 eli silloin pitäis viikon 10 täyttyä. Varhaisraskauden ultraan pitäisi varata aika loka-marraskuun vaihteeseen. Jos soittelis sinne torstaina kun on vapaapäivä...

Mutta ei saa surettaa, laulaa Maijakin, joten koitan ryhdistäytyä ja piristyä. Pinon tekijälle: Annaliinalle on kolmas mukelo tulossa :)

 
Voi että Elz83N :hug:
Olin jo niin iloinen sun puolesta, kun tuli hyviä uutisia! Mutta uskotaan ja toivotaan kaikki parasta! Kyllä se pieni siellä jaksaa kasvaa!

).( omaa napaa: mullaki tuli tänään vähän vuotoa, mut ku meinain soittaa terkkariin, loppu vuoto ku seinään. Muuten on ihan karsee olo, en pysty syömään mitään ilman että seuraavaa puoltatuntia pitäis viettää veskissä ihmetellen, että kumpaan suuntaan tyhjennys tällä kertaa tapahtuu.
On muuten kiva olla töissä! :x

Me kerrottiin mun siskolle ja sen miehelle, mut muille ei oo kerrottu, eikä aiotakkaan kertoa ennen kuin on vähän varmemmat viikot, ja itekki tottunut ajatukseen toukan kasvamisesta
 
Mulla on muuten vissiin kummallisen aikainen neuvolakäynti... ku jo 14.9 on aika ??? kun monilla näytti olevan vasta lokakuussa... Mut tommosen ajan ne mulle antoi sieltä neuvolasta. Mietin vaan, että onko vielä tuossa vaiheessa järkeä mennä käynnille???

Kellään tietoa???
 
Huomenta vaan kaikille!! =)

Onpas tullut paljon tekstiä sitten viime käymisen, mutta sehän on vain hyvä, että juttukavereita riittää!! =) Perjantaina nousi kuume ja nyt olen hirveässä flunssassa. Voiko tämmönen johtua raskaudesta? Sitä tarkoitan, että kun tämä kaikki on keholle aivan uutta =)

Itselläni ensimmäinen neuvola on 27.9 eli rv8, jos osasin laskea oikein. Voiko sillon jo kuulla sydänääniä? =)

Parille ystävälle olemme kertoneet, mutta sukulaisille ei vielä aiota kertoa, koska mitä vain voi sattua. Hieman jännittää kertoa vanhemmille, kun olen vielä aika nuori =) Vaikka tiedän että hyvin he asian ottavat, mutta silti.
 
huomenta! Mulla on neuvola 27.9. mimosa81, mun mielestä sillä ei ole väliä jos meet ajoissa. Siellä ei vielä mitään ihmeitä tehdä. Otetaan paino, verikokeita jne. Ihan hyvin voit mennä. Mulla vointi ihan hyvä. Paha olokaan ei ole muutamaan päivään ollut. Väsynyt kyllä oon. Oon kyllä aina muutenkin. Nännit on edelleen todella kipeet. Ei vaan mee mun päähän et kaikki ois hyvin ennenkun pääsen ultraan. Mulla ei tuu toi la siinä mielessä pitään paikkaansa, että mulle tehdään sektio. Eka ei mahtunu syntymään ja sit kuvattiin ja todettiin että sektio jatkossakin. En tiiä sit millä vkolla sektio yleensä tehdään...ennen la joka tapauksessa. Meijän poitsu oli vkolla 37+3 4120g. Ja leikattiin sillon. Ite oon pieni kokonen ihminen. Mikähän jätti se olis ollu jos olis loppuun asti annettu mennä..
 
Voi itku Elz81N! :hug: Yritä jaksaa! Pidetään peukkuja.

Minulla on nyt kolmas käärö tulossa. Tämä on se iltatähti :) Aikaisemmat lapset on jo niin isoja, 11 ja 16 v. Noista ajoista kaikki on jo ttatusti muuttunut. Tuon nuoremman kanssa meinasi tulla suuria vahinkoja, kun syntyi kuukautta aikaisemmin. Istukka alkoi irtoamaan itsestään. Heräsin vaan yhtenä kauniin aamuna siihen, että on kamala vessahätä. Siirtyilin siitä pöntölle ja verta lörisi pönttöön ihan lirisemällä. Siitä siiten nopeasti sairaalaan ja vauva ulos leikkauksella. Onneksi kaikki päättyi kuitenkin hyvin, tuommoisessa on omat vaaratekijänsä. En sitten tiedä olenko nyt riskisynnyttäjä ja joudunko joihinkin kokeisiin. Se selvinnee, kunhan saa neuvolan tädin huomenna kiinni...

Osaako joku sanoa, onko ensimmäisellä neuvolakäynnillä myös ultra? Haluaisin isän mukaan ihmettelemään pientä alkua. Jos se on ihan tavallinen eka kontrolli, niin sinne ajattelin mennä yksin. Onko teillä muilla ollut miehet mukana ultrassa? Ja oletteko jo ehtineet keskustella lähtevätkö mukaan synnytykseen?

Sydämmellisesti tervetuloa uudet plussaajat! On tämä vaan niin huisia, vaikka tilanne ei kai vielä ole täysin päänupoliin mennytkään :)
 
paivansade73, meillä täällä on ultra erikseen. Se varataan sit neuvolan jälkeen. Täällä vaan yks ultra vkolla 10-12 mikäon mun mielestä ihan p...stä. Toisissa paikoissa on kolmekin ultraa. meen sit yksityiselle. mulla mies ollu mukana ultrissa, mut ei neuvolassa.
 
Kiitti Summer81 vastauksesta. Tuo taitaa olla paikkakuntakohtaista. Itse elelen täällä Helsingissä. Tässä jo hössöttää niin tosissaan kaikkea; mietin jo synnytyssairaalaa, vaunuja ja kaikkea muuta mitä pitää hankkia. Malttaisi nyt vielä muutaman viikon, niin sitten voisi alkaa hankkimaan jo jotain. Varastossa ei ole enää MITÄÄN vanhempien lasten vauva-ajoilta.
 
Ajattelin liittyä teidän kanssa tänne toukokuisiin! Plussasin tänään kp 34/29 ja rv olisi nyt omien laskujeni mukaan 4+4, korjatkaa jos olen väärässä. Iloita en paljon vielä uskalla, takana on aika monta keskenmenoa viikoilla 4+, mutta jotenkin tämä tuntuu erilaiselta kuin nuo keskenmenneet vaikka ei mulla paljon oireitakaan vielä ole. Mitä oireita teillä jo on, jotka ootte samoilla viikoilla? Yritystäkin on jo kertynyt reilun puolitoista vuotta ja tämä plussa tuli ihan yllättäen, olin jo lykännyt asian taka-alalle ja keskittynyt muihin juttuihin ja kuinkas kävikään!!
Meillä ennestään yksi lapsi, pian täyttää kaksi vuotta.
 
Taidanpa minäkin liittyä listaan. Voisko joku mun tiedot sinne laittaa. Eli la omien laskujen mukaan olis 9.5-08. Tää tulokas on ollu vähän yllätys meille, ku ennestään on jo 5 lasta. Ei olis kaiken järjen mukaan pitäny tulla raskaaks, mut tässä sitä ollaan kuitenki. Nyt odotan jo innolla vauvaa. =) On ne niin ihania. Ainut huolenaihe tällä hetkellä on, ku ei oo vielä oikeen minkäänlaisia oireita. Toivoisin pahoinvointia ym. oireita edes jonkun verran, ni tietäs, et vauvalla on kaikki hyvin. Mulla on ollu yks km ja uutta en kyllä haluis kokea! :| No toivotaan, et hyvin menee kaikilla meillä ja toukokuussa kannellaan pientä nyyttiä! :heart:
 
voi ei mikä päänsärky, nyt taitaa tuo kofeiinin puutos alkaa vaikuttamaan |O
paivansade kyseli ultrista, esikoisen sain kätilöopistolla Helsingissä ja silloin "ohjelmaan" kuului viikkojen 12-13 ultra ja sitten viikon 18 rakenneultra. Ja aikaa siis 7 vuotta sitten.

Meinasi tuo meidän 2 v paljastaa isolle joukolle naisia mun raskauden :D
Paikallisessa avoimessa pk:ssa olin hänen kanssaan käymässa ja olimme sitten asettumassa ison pöydän ääreen istumaan muiden seuraan. Neiti otti minuu poskesta kiinni ja käänsi pääni yleisön puoleen ja ilmoitti hyvin sujuvasti ja selkeästi "äiti ossensi aamulla pönttöön...."
:D Onneksi pöydässa oli kova hälinä ja nekin jotka kuulivat ovat nyt siinä uskossa että äiti meinasi tukehtua aamuleipäänsä ja kävi sen sitten hienostuneesti rykimässä pönttöön...

ja onnitteluja taas uusille pinoutuneille!!!!!
 
weiss
Mahtunee mukaan.. Keväthaaveilijoista siirtysin tänne, kun toukovauvasta totta tulossa, jos kaikki menee hyvin.. Kolmen haamun jälkeen ja yhen vahvan plussan jälkeen uskallan tänne siirtyä.. Laskettua aikaa en varmaksi osaa sanoa, mutta testereillä tulis 12.5. ja summer81, vatta on niin piukeella, että vois luulla että oisin jo pitemmälläkin..
 
Minäkin voisin tänne hiippailla.Hyvin aikasessa vaiheessa tässä vielä ollaan mut toiveet on korkealla. Raskaus saatu aikaan PAS hoidolla ja viikkoja koossa vasta 4+4. Plussatestin tein eilen ja esikoista odotetaan. LA olisi 10.5. Tästä onkin sitten haaveiltu jo 4½ vuoden ajan ja nyt sit jännätään et meneekö kaikki hyvin
 
weiss
summer81, se on kai yksilöllistä, mutta nuo hormoonit turvottaa.. eihän se vauvasta vielä johdu.. Onko muita oloja? Miulla on edelleen vilu koko ajan ja hirviä nälkä.. Töissä on tosi epämukava olo ja saa vaihella asentoa vähänväliä. Välillä kuplasee ja välistä nippasee ja vihloo, siellä tuo pieni varmaan rakentaa koloaan..
 

Yhteistyössä