Toukomurut 2014

Täällä suuri hämmennys päällänsä!
Oletteko koskaan kuullut, että vauvalla kehittyisi imetyshormoneista maitorauhaset jotka alkaa tuottaa maitoa? Säikähdin eilen mielettömästi kun neitiä silitellessä tunsin oikean rinnan nännin alla n.herneen kokoisen kovan irtonaisen patin. Ei tuntunut neiti sitä yhtään aristavan kun isin kanssa sitä nyplättiin. Noh...äkkiä soitto lääkäriin ja tutkimaan mistä kyse. Mulla tottakai päässä ajatukset jo kasvaimesta, syövästä ja muista kamalista asioista. Ällistys oli suuri kun lääkäri tosiaan kertoi että sillointällöin vauvoille tulee imetyshormooneista kyseinen patti ja vielä suurempi ällistys oli kun lääkäri puristi 6,5kk ikäisen tytön tissistä pisaran maitoa o_O en ole ikinä kuullut moisesta!! Pitäisi kuulemma hävitä itsekseen viimeistään imetyksen loputtua. Ja voi kuulemma tulehtua niin käski välillä kokeilemaan ettei arista. Huhhuh....kaikkea kanssa!

Ja vielä nukkumisesta. Meillä on nyt nukuttu viimeiset 6 yötä 1-2 itkulla ja tyyntyy niistä itsekseen tai tassuttelulla :) tuttia siis tarvitsee enää vain unille mentäessä! Jeeee!
Alkaa olla ihmismäinen olo jopa...
 
Sorry kun tulen asiasta kymmenenteen huutelemaan - mutta onko teillä muilla kokemusta siitä, että lapsi tekisi ihan totaalisen syömislakon?

Meidän poika ei edelleenkään halua juoda mitään - annan siis maitoa tai velliä pullosta kun hän on puoliunessa. Ja jos hän herää liikaa, ei juomisesta tule mitään kun pullolla pitää alkaa leikkimään. Tää on siis enemmänkin sellainen hyvän mielen haaste, vaikka estää kuitenkin juomisen.

Nyt pari päivää lapsi on tapellut vastaan kun olen koittanut antaa lusikalla ihan mitä tahansa. Olen tehnyt melkoisia kikkoja että saan edes muutaman lusikallisen menemään.

En usko että olisi korvatulehdusta kun poika ei ole ollut kipeänä, eikä arista korvia. Ensimmäinen hammas tuli esille viikko sitten ja se on kyllä kasvanut kovasti. Särkylääkettä olemme kuluneen viikon aikana antaneet päivittäin.

Meillä on huomenna 6kk neuvola, eli siellä ajattelin jutella asiasta.
 
Viimeksi muokattu:
olen kuullut maitohommasta ja voihan tyttö lapsella tulla "menkatki"...
meillä on syönti mikä takkuaa tällä hetkellä, mitään kiinteää ei tahdo alas mennä. kannattaa ottaa puheeksi neuvolassa. Meilläki on huomena vihdoin se neuvolalääkäri ja sieltä pitäisi saada se lähete maitoaltistukseen ja katsotaan myös nilkkaa ja mietitään mitä sen kanssa tehdään.
meillä opittiin menemään konttausasennosta istumaan ja se on vaarallista puuhaa ku herralla ei ole minkään näköisiä suojaheijasteita :( mutta kontata ei osaa.
pari päivää nyt ollut myös pikku lämpöä, toivottavasti ei flunssaa pukkaa.
 
Kiitos Nitta =) Kyllähän tuo meidän poika ihan normaalin määrän söi kun nälkä voitti - tosin melkein kaiken vasta hyvin myöhään illalla. Ilmeisesti tuo hammas kuitenkin särkee tai kiusaa sen verran, että ei ole halunnut syödä jos ei ole vielä ihan kuolemaisillaan nälkään. Pakko kyllä sanoa, ettei mulle tullut mieleenkään että se hammas viikossa nousisi ns. kokonaan näkyviin vaan kuvittelin niiden hitaasti nousevan ylöspäin.
 
Kiitos kommenteista nukkumiseen liittyen! Yöt ei meillä kuitenkaan ole oikeastaan helpottaneet, taas vähän muuttaneet muotoaan. Pojalla kesti flunssa 3 vk ja vasta viikko sitten alkoi helpottamaan. Flunssan aikana sai öisin hellyyttä niin paljon kuin halusi. Jostain syystä meillä heräämiset on alkaneet oleen pelkkää huutoa eikä mikään tunnu auttavan. Ei enää edes äidin syli tai tissi kuin hyvin harvakseltaan. Poitsu saattaa nykyisin välillä onneksi nukkua alkuun 2-4 h, mutta sen jälkeen heräillään noin tunnin välein loppuyö. Pari kertaa yössä saattaa olla noita huutopätkiä jotka kestää 0,5 - 1,5 h kerrallaan. Muuten saa jollain konstilla tainnutettua takaisin nukkumaan kohtuullisesti. Yöunille mennään noin ysiltä ja aamulla herää klo 6 - 7. Päikkäreitä kolmet, joista keskimmäiset pitkät 2,5 - 4 h. En oikein tiedä herääkö koska kehityksessä tapahtuu paljon, ei siltä suoraan vaikuta, paitsi että noihin huutoihin tuntuu auttavan vain jos laittaa valot päälle ja mennään juttuja katseleen kävellen poika sylissä. Poika siis on ihan väsy kuitenkin. Eikä me noin tietenkään tehdä öisin, mutta tuo vaikutelma tullut kun on yölamppu joskus laitettu päälle kun on vaippaa tarkistettu tai sosetta koitettu tarjota.

Huomenna on onneksi aika unilääkärille, toivottavasti sieltä saadaan vinkkiä. Jotenkin hassua kun viime kuussa odotin kovasti että puoli vuotta tulisi täyteen ja voisi unikoulua alkaa miettimään ja nyt kun ikää olisi virallisesti tarpeeksi niin jotenkin poika tuntuu kuitenkin vielä niin pieneltä.

Soseet meillä uppoo kans aika huonosti, jatkuvaa taistelua tuo syöminen :( Ei tunnu yhtään kivalta. Eilen saatiin vasta 5 kk rokotukset kun lykkäänty flunssan takia ja samalla otettiin 6 kk mitat. Pituutta ihan hyvin, mutta paino tippunut jo -15 -käyrälle ja sen takia ylimääräinen 7 kk tarkistus. Öljyä ollaan soseisiin lisätty alusta asti. Masu oli vähän turhan kovalla ennen, mutta se asia ratkesi kun keksin lisätä vähän vehnäleseitä kaurapuuron joukkoon. Enää ei tarvi joka päivä koittaa antaa luumua/päärynää ja kun ei ne enää oikein auttaneetkaan (ja meillä ei mitään vaikutusta mallasuutteella). Täytyy meidänkin koittaa noita yrttejä jos yhtään paremmin uppois soseet, mutta jotenkin en usko kun kaikki ruuat kelpaa yhtä huonosti. Enkä usko että hampaiden tulosta meillä johtuisi, mitään muita siihen viittaavia oireita ei ole ja ainakin mun omat hampaat on tosi myöhään tulleet niin en ihan vielä odottaisikaan.

Jotain hyvääkin sentään :) Imetys on nykyisin mukavaa! Rintaraivareita ei enää ole ollut pitkään aikaan ja kun on aika nopeaa puuhaakin nykyisin niin mukavalta tuntuu (eikä ole niitä hampaitakaan). Eli mikään kiire meillä ei ole lopetella, mielelläni sinne vuoden ikäiseksi imetän, tai ainakin nyt tuntuu siltä. Aika paljon meillä tuntuu kyllä maidon tarvekin vaihtelevan eri päivinä, välillä roikutaan tississä ja välillä ei meinaa maito kelvata kuin pari kertaa päivän aikana.

Huomenna virallinen 6 kk neuvola kun on meillä järjestetty ryhmäneuvolana ja sitten illalla se unilääkäri. Koitan jossain välissä ehtiä kertomaan jos jotain hyödyllistä noista tarttuis mukaan.
 
heippa! 7kk 10vrk mitat 10300g ja 72,1cm ja 45,1cm. Lähete maitoaltistukseen ja nilkan takia toinen lähete. Allergia taitaa meillä olla syy ettei syö, samoin teki tyttöki... puklailu on alkanu taas voimakkaana joten tuokaan erikoiskorvike ei taida meille sopia :( seuraava neuvola 1v kun nuita lääkäri käyntejä tulee keskussairaalan 3 lyhyellä ajalla...tytön ja pojan kokoero 500g ja 8cm, ikäeroa 1v 21vrk :)
 
Voi kun kuulostaa kurjalta noi yöheräämiset Oxalis. Oliko siitä lääkäristä apua?

Meillä poika on nukkunut koko ajan todella hyvin - tosin nyt hampaan tulon aikaan olen antanut yöksi särkylääkettä. En tosiaan yhtään kuvittele, että osaisin jotain uutta neuvoa, mutta meillä on toiminut se että poika nukkuu omassa huoneessaan. Ovi on kiinni koska muuten koira menee sinne ja saattaa herättää vauvan. Huoneessa on kolme sellaista pistoriasioihin laitettavaa yövaloa, eli kovin pimeää siellä ei ole. Mä teen edelleen sitä unisyöttöä, sillä muuten vauva herää karjumaan viimeistään kahden aikaan. Eli jos illalla on mennyt isompi ateria just ennen nukkumaanmenoa odottelen että poika herää itse ja jos taas ilta on ollut hankala käyn juottamassa maitoa ennen kun itse menen nukkumaan. Poika nukahtaa joskus klo 20-21 välillä ja herää melkein minuutilleen 6:45 joka ikinen aamu =) melkein siitä voi tarkistaa kellon. Mutta meillä on nyt mennyt tosi kivasti keskimäärin yhdellä herätyksellä per yö.

Pikkuhiljaa aion alkaa ottaa tuttia pois nukkuvan suusta, josko saatais se vierrotus sitten sujumaan hiukan helpommin...

Meillä ongelmana on ollut enemmän tuo syöminen ja juominen. Poika oli kuitenkin kasvanut kovasti pituutta, joten painon putoaminen suhteessa pituuteen ei välttämättä ollut vielä niin hälyyttävä. Lisäksi hammassärky on tälläerää laantunut ja ruoka on mennyt muutenkin taas paremmin. Neuvolassa kehoittivat koittamaan sitä että tarjoaa joka aterialla ensin jotain "oikeaa ruokaa" ja vasta sitten jotain makeaa. Juu, tiedän, niinhän se kuuluukin mennä, mutta hiukan jo uuvahdin tuohon nirsoiluun ja lipesin antamaan helpommin niitä herkkusoseita. Eli nyt kun ollaan ensin aloitettu pahimpaan nälkään jollain ei niin makealla, niin annoskoko melkein tuplaantui vs. tuohon hammaskipuviikkoon. Maitoa terkka neuvoi tarjoamaan päivällä nokkamukista selän takaa, josko sitten saisimme juomisen onnistumaan myös pojan ollessa hereillä. Meillä on vaan selainen tuttipullon ja nokkamukin puolimuoto, eli päästään kokeilemaan vasta kun ollaan ostettu se muki ensin.
 
Täällä taas sairastellaan :-( Mies vatsataudissa ja kuumeessa, minä ja pikkuneiti aivan tukossa. Miten pienen ihmisen nenään mahtuukaan noin paljon räkää? Juuri kun viikon ajan meillä nukuttiin hyvin niin nyt taas itketään kun ei voi syödä tuttia kun sitten ei saa henkeä. Ei auta nyt edes suolaliuokset ja nenäfriida. Minuutissa taas aivan tukossa, mutta hyvä on et valuu itsekseenkin paljon ulos.

Meillä oli myös muutaman päivän syöminen heikkoa ja ajattelin et nyt ne hampaat tulee, mutta enteilikin tätä tautia. Puuro ei uponnut juuri lainkaan ja hedelmäsoseita ei ole juuri koskaan tykännyt syödä, mutta onneksi liha- ja kasvissoseet maistuu aina hyvin :)
Olen nyt lakannut edes yrittämästä antaa hedelmäsoseita välipalaksi. Ne saa aikaan vaan valtavia puistatuksia ja yökkäilyä, hän kun haluaa välipalaksi nykyään kurkkua, hedelmäpaloja ja näkkileipää :-D mutta mun mielestä jopa parempi niin. Joskus ne jogurttisoseet uppoaa välipalaksi. Tänään aion valmistaa neidille hevosesta lihasosetta :) Kohta onkin käyty jo lähes kaikki lihat ja kalat läpi mitä meillä yleensä käytetään :)

Myös tuttipulloon totuttelua jatkettiin kun reilun viikon päästä lähtee neiti mummilaan yökylään niin olisi hyvä jos saisi juotettua maitoakin enemmän kuin muutaman suullisen. Hirveä tappelu siitä aina tulee enkä tahtoisi todellakaan toista itkettää ja yhdistää tuttipulloa negatiiviseen tunteeseen. No hätävarana on kauravelli...se jopa maistuukin lähes aina kun yritetään.
 
Meilläkin on sujunut taas paljon paremmin nuo syömiset ja tooodella pitkästä aikaa myös juomiset =) Poika päätti tuossa pari päivää sitten ottaa menetetyt maidot korkoineen takaisin.

Tein itseasiassa niin, että laitoin pojan toisen käden kainalon kautta oman selkäni taakse ja otin toisen käden omaan käteen ja sitten pullo suuhun. Ensin poika pyöri siinä kuin väkkärä ja aloin jo miettiä että onkohan tää jo pakkosyöttöä - mutta poikapa alkoikin juoda sitä maitoa ihan vauhdilla. Voiko olla niin, että vauva itse häiritsee omaa syömistään tuolla kehittyvällä motoriikalla? Ainakin sitterissä syöminen keskeytyy ihan säännöllisesti siihen, että poika pumppaa konttausliikkeitä kuivaharjoitteluna jne.


Lisäksi pojan ihottumat ovat nyt laantuneet. Sitä on edelleen jäljellä, mutta lievempää ja aiempaa vähemmän.

Meilläkin hyppykiikku on suuressa suosiossa, mutta sen kanssa kävi aika pelottavakin juttu muutama päivä sitten. Eli laitoimme kiikun talon katossa ja valmiiksi olleeseen koukkuun. Siis edellisten asukkaiden kiinnittämään. Siinä ei ollut sitä muoviproppua, mutta iso ja tukevan oloinen koukku kuitenkin. Mun mies roikkui siinä itse kokeeksi ja sillä lailla kuvittelimme, että koukun pitävyys oli varmistettu. Mutta noin viikon kiikussa hypittyään poika oli ilmeisesti kuitenkin löystyttänyt koukunkiinnitystä niin paljon, että koko kiikku romahti lattialle. Luojan kiitos mitään ei sattunut! Siinä kyllä kävi mielessä vaikka mitä mitä olisi voinut sattua (lähinnä siis että se jousi tai puukapula olisi osunut vauvaa päähän). Nyt kiikku on kiinnitetty ovenkarmiin sellaisella todella järeällä saparokoukulla - ei taatusti lähde siitä umpipuusta irti vahingossa.

Tuli mieleen tuosta sairastelusta, että oletteko aikeissa ottaa influenssarokotteen? Meillä on nyt ihan selkeä epäily kananmuna-allergiasta (oireet tulevat per heti kun ollaan maistettu kananmunaa), niin meidän poika ei sitä saa, mutta muutenkin olin hiukan sitä mieltä, että emme ottaisi rokotetta. Vesirokkorokotteen aion ottaa jos sitä ei sitä ennen sairasteta mutta vielä en edes tiedä minkä ikäisenä sen voi ottaa.
 
Me otettiin itse influenssarokotteet, mutta pienelle en sitä halunnut ottaa.

Hyppykiikku tännekin ostettiin ja vasta pari kertaa ollaan kokeiltu. Vielä ei oikein ole poitsu innostunut.

Unisyöttöä kokeilin kans tosiaan silloin kun sen Unihiekkaa etsimässä -kirjan lainasin, mutta meillä sillä ei oikein ole tuntunut olevan vaikutusta :( Unilääkäri vahvisti omia näkemyksiä ja ajatuksia, ei ehkä niinkään kauheesti tullut uutta. Unikoulua pistäytymismenetelmällä olis tarkoitus tässä aloitella. Täytyy miettiä jaksanko yksin viedä ensi viikolla läpi kun mies on silloin työmatkalla vai meneekö joulun yli. Toisaalta kun yöt on jo yleensä muutenkin huonoja niin ei kai ne enää paljon huonommiksi voi mennä ;) Tuntuu vaan että itse siedän nyt paljon huonommin pienen itkua ja helpommin otan syliin kuin muutama viikko sitten kun olin ihan valmis unikoulun vetämään, mutta ikää ei vielä ollut tarpeeksi ja oli se flunssa. Täytyy vaan pitää pää kylmänä. Niin se lääkäri ehdotteli vähän että voisi tuttia koittaa kans jättää jo pois mitä olin itsekin jo ehtinyt harkitseen. Hän suositteli että vauva nukkuisi yhden vuoden ikään asti vanhempien kanssa samassa huoneessa. Tuo sopii meille hyvin, varsinkin kun nyt remontin aikana ei meillä ole pojalle omaa huonetta. Niin ja ennen yöunia pitäisi olla hereillä vähintään neljä tuntia. Meillä ei kyllä oikein toimi. Kolmen tunnin jälkeen on ihan valmis nukkumaan ja kun kerran tuota 4 h kokeiltiin niin lopputulos oli aivan yliväsynyt poika ja meillä meni melkein tunti että saatiin nukahtaan. Eli tuossa asiassa menen kyllä sen mukaan miltä poitsu vaikuttaa ja toistaiseksi se kolmisen tuntia on meillä aika hyvä. Vähän turhan paljon meillä kai nukutaan päivisin, koitan vähän lyhentää päikkäreitä. Tuntuu vaan inhottavalta olla toista aina herättelemässä. Mutta kai se rytmi sit muuttuu ja päikkärit luonnostaan lyhenee kun saadaan yöt kuntoon.

Täällä sanottiin eilen ekan kerran "äiti" :heart: Ollaan kyllä aikasemminkin kuunneltu et ihan kuin olis sanonut, mutta eilen oli ihan selvä ja tänään kans kerran sanoi. :D
 
Paljon ei kerkeä kirjoittamaan kun pitää lähteä tyttö laittamaan jo yöunille, vaan pikaiset kuulumiset. Meillä ollaan kanssa kaikki pienessä flunssassa mutta ei mitään isompaa onneksi kenelläkään. Rokotetta en ottanut kummallekkaan lapselle eikä itsekkään otettu.

Syöminen takkuaa täälläkin liekkö hampaita tekee kun saa kaiken maailman temput kokeilla että syö edes vähän. Maitoa juo kumminkin hyvin kun tottunut nukahtamaan aina pullolle :D

Päiväunia meillä nukutaan enää 2x jos sisälle laitan, tuossa 10 aikaan ekat ja max. 2h ja sitten 13.00 aikaan toiset ja se 1/2h nukkuu.. Iltapäivä onkin sitten väsymyskiukkua ja yöunille mennäänkin jo 06.30 kun uni voittaa enkä halua enää tuohon aikaan laittaa päiväunille kun sitten valvoisi liian myöhälle :/

Ajettiin hirvikolarikin tyttö kyydissä eilen ja hieman säikäytti! Onneksi ei kenellekkään käynyt mitään, auto otti vähän osumaa mutta muuten selvittiin säikähdyksellä.. Kirjoittelen paremmalla aikaa lisää ,nyt laittamaan neiti unille.
 
Ja eilen havahduin siihen kun tyttö alkaa oksentamaan, syliin nostin niin tuli kaikki iltapuurot pihalle. Mikähän käynyt mahaan toisella, aika hurjan näköistä kun pieni oksentaa noin paljon.. asettui sitten kumminkin nukkumaan ja nyt ei ole oksennellut. Pelottaa vaan ettei olisi oksutauti tulossa hankala noin pienelle!

Liikkumisesta niin meillä ei vielä ryömitä kun takaperin, konttausasentoon menee ja koittaa jo nostella käsiä ja jalkoja mutta ei vielä ole hoksannut miten pääsee eteenpäin. Pyörii mahalleen ja toisinpäin kummankin kyljen kautta. Hampaita on 2 alhaalla ja kiukusta päätellen lisää tuloillaan.
 
Kääk! Nyt loppu sitten se vähäkin yksin pyykinlaitto yms. Neiti päätti opetella kuinka konttausasennosta mennään istumaan. Ei pienintäkään turvaheijasteiden häivääkään joten ei kyllä nyt yksin tuota saa touhuta! Pikkasen pääsi tänään jo eteenpäin, mutta ei sitä konttaukseksi voi sanoa :-D paremminkin karhukävelyksi...

Viikko aikaa saada toinen oppimaan juomaan edes vähän pullosta...sitten menee mummilaan yökylään. No anoppi eli mummi on lastenhoitaja työkseen niin luotan jonkun keinon löytyvän et saa edes vähän maitoa siellä ollessaan. Hätävarana onkin kauravelli jota illalla suostuu syömään edes 100ml kerrallaan. Toinen ei vaan kertakaikkiaan vissiin pidä korvikkeiden mausta!
 
Voisitko sä flowerpower pumpata omaa maitoa pulloon ja koittaa sen avulla saada tyttö hyväksymään tuttipullon?

Meillä on nyt mennyt tosi paljon maitoa ja velliä myös päivällä, mutta pojan hereillä ollessa joudun ottamaan tuon aika ronskin asennon, jossa molemmat kädet on kiinni jossakin (toinen siis mun selän takana, toinen kädessä) koska muuten poika huitoo pullon pois, eikä juomisesta tule mitään. Nokkamukia olemme myös koittaneet ja poika leikkii sillä varsin mielellään, ei kuitenkaan juo mitään =)

Tosi ihanaa kun teidän tytöllä menee jo motorisesti noin hyvin. =) Voisko niitä konttausharjoituksia tehdä jonkun patjan päällä, niin et joutuis ihan koko ajan vahtimaan vieressä? Esim. meillä on lattialla sellainen 120 cm leveän sängyn sijauspatja (lakanoissa tietty) ja siinä poika voi hiukan muksahdellakin ilman että sattuu. Tosin nykyisin pääsee jo aika nopeaan lattialle siitä, mutta jos antaa jonkun kivan lelun, pääsee juurikin käymään vessassa jne ilman että toinen hermostuu.

Hyvä juttu Katie, ettei käynyt tuon pahemmin siinä kolarissa, kuulosti aika hurjalta...

Ja Oxalikselle vielä: meidänkin poika on pari kertaa tapittanut mua tiukasti ja sanonut Äi-ii ja itse olen sitä pitänyt ihan selvänä äiti sanana. Mies ei vielä myöntynyt, mutta yksi ihan vieras ihminen kuuli sen myös ja sanoi että poika sanoo äiti. Tosiasiassa tuo oli kyllä niin pienenä (jo 6 vko sitten) ettei se oikein mitenkään voinut pitää paikkaansa. Sitä en kyllä tiedä, et lasketaanko myös "ei"-sana sanaksi? Koska sitä meidän poika viljelee ja ihan oikeassa merkityksessä vielä (eli väsyneenä ja silloin kun ei halua syödä) "eeeiiii".

Mitä muuten teille sanottiin hammastahnasta neuvolassa? Meidän terveydenhoitaja sanoi, että pitää olla teho 1000 microgrammaa, mutta kaupassa nuo on merkattu 2 vuotiaiden hammastahnoiksi. Jotenkin emmin vielä antaa sitä, ollaan pesty toistaiseksi kokonaan ilman hammastahnaa.
 
Minttumaari, ei juo pumpattuakaan maitoa. Kaikkea vähän jo yritetty :) jopa hedelmäsoseesta tehtyä "mehua" :-D

Tänään silläaikaa kun olin uimahallilla niin oli miehellä käynyt vahinko. Oli vaippaa vaihtaessa kurottanut roskikselle ja neiti oli riehunut itsensä sitten alas hoitotasolta. Mikä pelastus, että kollikissa sattui nukkumaan alla! Oli muksahtanut pyllylleen kissan päälle ja siitä kaatunut nenilleen maton päälle. Luojan kiitos sillä meillä on laattalattia kylppärissä. Oli tullut miehellä isoniso itku.
 
Moi taas! Meillä pojalla paheni oireet ja jouduttiin siirtymään kalleinpaan rrikoiskorvikkeeseen, 59€prk ja se kestää reilu 2vrk :( kelan korvauksia ei saa ennenkö on 2 altistusta tehty ja keskussairaalaan altistusta lupailtiin vasta tammikuulle ehkä.... s3lvittelen just tekeekö yksityinen täällä altistuksia... meilä opittiin kans itsenäisyyspäivänä meneemään konttausasenn8sta istumaan ilman suojaheijasteita, nyt temppu sujuu jo hyvin japääsee siitä itse poiskin. Niin ja jätkä alko imemään peukaloa, laitoin tutin tilalle ja nyt lupkuttaa sitä kokoajan :O :(
 
Minttumaari, kaveri on hammaslääkäri ja kertoi että viime kuussa päivitettiin ohjeistukset: ensimmäisestä hampaasta alkaen pestään hammastahnalla, jossa fluorin pitoisuus 1000 ppm kerran vuorokaudessa ja toisen kerran pelkällä vedellä. Syy on se, että 500 ppm pitoisuus ei ole riittävä suojaamaan, mutta 1000 ppm pitoisuus kaksi kertaa päivässä on liian suuri määrä. Ja tosiaan ekasta hampaasta alkaen vaikka olisi alle vuosi ikää.
 
Valvotaanko teillä muuten miten kauaa kerrallaan? Täällä tyttö tuntuu että jaksaa valvla hirmu pitkään.. aikamoista tekemisen keksimistä kyllä välillä mutta kun ei suostu nukahtamaankaan.. tänäänkin heräsi 8.00, nukkui 11-12 päikkärit ja siitä valvoi 18.30 asti 5 min unilla jotka torkahti automatkalle.. koitin pariinkin otteeseen nukuttaa vaan ei.. ja missähän vaiheessa siirrytte yksiin päiväuniin?
 
Katie, kuulostaa ihan samalta menolta kuin meillä. Yöunet on (toivonmukaan) ihan pysyvästi nyt klo 20/21-07, mutta päiväunirytmi on lähtenyt harittamaan ihan omituiseksi. Tuntuu, että esim. tänään poika on nukkunut päivällä vain todella kevyesti, kävelylläkin oli pitkät pätkät hereillä vaikka oli kovassa vaunukopassa makuupussissa ja haalarissa. Autossa hiukan torkahti, samoin aamupäivällä noin 1,5 h.

Meille on jostain ilmantunut sellainen vauvojen päivärytmiohje ja sitä aion nyt alkaa noudattaa kunnes jonkinlainen säännöllisyys alkaa muodostua. Mä kuitenki haluaisin, että klo 13-14.30 oltais hereillä, kun aion kevätkaudella alkaa käymään avoimessa päiväkodissa & kerhoissa siihen aikaan.

Samoin meillä on tuon ruokarytmin kanssa tosi hankalaa. Taas tänään on sellainen päivä kun poika tappelee suunnilleen kaikkea ruokaa vastaan. Tein sitten sitä vihannessosetta jota jo monta kertaa suunnittelin tekeväni, eli haudutin vihanneksia uunissa ja laitoin hiukan öljyä ja yrttejäkin ja tuli kyllä tosi hyvää, mutta ei toi meidän kundi osannut sitä arvostaa yhtään sen enempää kuin aiempiakaan yritelmiäni. Sain tosin verbaalisia kommetteja, eli kaipa sitä kuitenkin hiukan maisteltiin =) Ruokaa kommentoidaan usein jotenkin möm-möm-möm - tyyppisesti :LOL:


Flowerpower, kuulosti tosi hurjalta tuo teidän tytön ilmalento. Meilläkin on laattalattia koko kämpässä ja olen jo etukäteen päättänyt että kun kävelyharjoittelut alkavat saa kundi viipottaa vaan kypärä päässä. Onneksi mitään pahempaa ei kuitenkaan sattunut ja ilmeisesti nuo pikkuiset kestävät noita tällejä hiukan meitä aikuisia paremmin. Kuinka teidän kissan kävi?

Oxalikselle kiitos hammastahnakommentista. Hiukan aina välillä miettii et saako tuolta neuvolasta aina ihan varmasti oikean tiedon, kun siinä kuitenkin aika pitkälti on vain sen yhden terveydenhoitajan varassa.
 
Minttumaari, onneksi kolli on kovaa tekoa :) ja kauhea plösö :-D ei käynyt kissalle säikähdystä pahempaa, ei aristanut edeskylkeään mihin neiti mätkähti.

Katie, meilläkin valvoo nykyään 8-11,45 jolloin painuu päikkäreille ja nukkuu about 2h. Sitten nukkuu joskus siinä 17 maissa 20-30min. Tuo unimäärä tuntuu riittävän kun kuitenkin nukkuu yöunia sen 20.30-8.

Oxalis, meillä neuvolassa neuvottiin ostamaan sitä 6-12kk hammastahnaa ja ensihampaasta käyttämään aamuin illoin. Hassua kuinka eritietoa saa neuvolasta ja hammaslääkäriltä :) ehkä kuitenkin uskon mielummin hammaslääkäriä :-D

Meillä taitaa olla edessä lähete silmälääkärille. Taitaa jälleen olla tulossa silmätulehdus. Uusiutuu aina viikon päästä kun edellinen kuuri on loppunut. Nyt ollut jo 6 tulehdusta pienen elämänsä aikana :-(
 
No höh, mullakin on mielikuva, et kahdesti päivässä pestäis hampaat hammastahnalla -mä kyllä tunnustan, etten välttämättä ihan joka päivä muista, ja D-tipatkin jää joskus antamatta, kun ei voi hoitopöydällä säilyttää tai isot sisarukset kulauttaa kurkkuunsa.

Flower, mä voin sieluni silmin kuvitella kissan hämmästyksen -onneksi selvisitte säikähdyksellä. Meillä meinasi käydä köpösti kahvimukin kanssa, liian lähelle jätin, vaikka kuvittelin et ei yllä niin yltipäs. Onneksi olen vikkeläliikkeinen, sillä kahvi oli kuumaa, mut kyllä säikäytti.

Meilläkin silmätulehdus epäily, tänään lääkäri ja samalla katsotaan korvat kun herra on räkäinen.

Muutto lähenee -mahtaa poika ihmetellä, et mitä tapahtuu ja mikä tää uusi paikka on.

Onko teidän lapset miten kovaäänisiä? Musta tuntuu, et tää meidän nuorimmainen on varsinainen kailottaja, ihan selvästi pitää omaa showtaan jos on vähänkin yleisöä, esim. isot sisarukset yrittää katsoa telkkaria -ja osaa suuttua, jos ei sisarukset kuuntele ja ota katsekontaktia, ääni kovenee ja muuttuu vielä käskevämmäksi :D
 
Ollakovai, meillä asuu hirveä kailottaja! Ei hiljaista hetkeä ole kuin nukkuessa :) välillä vaan kiljuu kurkku suorana kun se kuulostaa hänestä kivalta. Kokoajan kuuluu paapaapaa,pääpääpää,äätäätät ja ruokaillessa mommommoo,namnamnam :)

Huh, voin huokausta helpotuksesta kun neiti menee nyt viikonloppuna yökylään. Meillä on nyt 3 päivää syöty kiltisti pullosta :) tänään veti jopa 190ml päikkäreiden jälkeen :) tarjosin sitkeästi joka päivä päiväunien jälkeen pulloa ja pikkuhiljaa alkoi juoda :-D

Uusin taito meillä on kävely käsistä tukien :) vielä viikko sitten seistä tönötti paikoillaan, muttei osannut ottaa askelia. Peilikuvalle annetaan paljon suukkoja :-D ja kylpyhetket pakko toimittaa olemalla itse alasti. Neiti tajusi että vesi roiskuu enemmän kun polskii myös jaloillaan.
 
Meilläkin on pieni kailottaja perheessä! Siis ihan valtavan kova ääni lähtee pienestä ihmisestä! Se on ollut kiljuja jo aika monta kuukautta mutta tuntuu että volyymi on vaan noussut kun on tullut ikää lisää. Lähinnä mielipiteitään kailottelee kun ei tajuta muuten :D

Ja aina kun tarvii äitiä paikalle alkaa mämmämämmämamma- juttelu kovaan ääneen joka vaihtuu karjumiseen jos en ilmaannu paikalle :) babbaakin on alkanut yrittää sanoa isälle parin päivän ajan.

Meillä 4h lentomatka takanapäin, hyvin meni ja aika rauhallisesti. Nyt totutellaan lumiseen maisemaan ja kylmään ilmaan. En aina osaa arvioida miten paljon tarvii vaatetta päälle ulos, tänäänkin oli hikinen kun päikkäreillä heräsi vaunuista. Vaikka mielummin vähän hikisenä herää kun kylmissään!

Meidän neito ei ole tippunut korkealta, mutta yhtenä yönä kahdesti oli vierinyt meidän sänkyyn omasta pedistään. Me on siis laitettu pinnasänky ilman yhtä laitaa kiinni meidän parisänkyyn ja vauvan sänky on 5cm korkeampi kun meidän. Toisella kerralla heräsin siihen kun tyttö itki ja oli pääpuoli meidän sängyssä ja loppuvartalo omassa sängyssä ja aika epämukavan näköisessä asennossa :( sen jälkeen ei ole vierinyt, nyt yritänkin aina laittaa mahdollisimman toiseen laitaan. Varmaan pian laitetaan kuitenkin se laita paikalleen niin ei vieriskele unissaan kauas.

Mulla on alkanut epiduraalikohta häiritsemään vähäsen. Varsinkin kun kävelen tai olen jaloillani kauan aikaa niin alkaa tuntua vähän ikävältä. Ei kuitenkaan satu mutta vähän epämukava tunne. Johtuneeko siitä että sitä yritettiin laittaa kahdesti ja tokalla onnistui oikeaan kohtaan. Onko muilla ilmennyt samantapaista?

Ihana joulutunnelma kun lunta sataa ja kaikkialla on jouluvaloja :) hyvää ja stressivapaata joulua kaikille !

Tyttönen 7,5 kk
 
Milagro, myös mulla aristaa pistokohta. Ja mulla myös laitettiin usea kerta ennen kuin osui oikeaan kohtaan. Myös häntäluu kipuilee. Muuten ei edes muistaisi synnyttäneensä :-D

Ensin mulla oli ongelma saada neiti juomaan pullosta ja nyt on alkanut raivota tissille tai imee muutaman minuutin ja that's it! Toivottavasti ei ala vierottamaan vielä itseään tissistä! Äiti ei ole siihen vielä valmis :) vaikka toisaalta se antaisikin hieman enemmän "vapautta".

Neiti oli ensimmäistä kertaa nyt yökylässä ja oli hyvin mennyt :) kaikki pölhöilyt oli näytetty ja illalla kesken iltamaidon nukahtanut mummin syliin <3 iloinen neiti siellä vilkutti ikkunasta kun hakemaan mentiin...multa kyllä tuli mennen tullen itku ;-)

Rauhallista ja hyvää joulua kaikille!
 
Huomenta :) ja hyvää joulua vähän myöhässä.

Mullaki kipuilee spinaalin paikka ku onnistu vasta 5 kerralla mutta uskon että ongelman ydin on kuitenkin si-nivel.

Tällä viikolla poitsu jo 8kk ja konttausta treenaa kovasti, joskus menee jo kontaten pikku matkan. Samoin tukea vasten nousu on alkanu kiinostaa, onneksi vasta polvien varassa... kiinteät alko maistuun taas 1kk syömättömyyden jälkeen ja heti hyvä yö, vain 2 heräämistä :)
Tammikuussa maitoaltistukseen aika ja vähän olen alkanu myös epäileen refluksia.
 

Yhteistyössä