Toukovaavit 2011

Uhuh, olin eilen kaverin synttärijuhlissa ja vaikka kotiuduin jo yhen aikaan yöllä, en menny baariin tms, niin olo on ollu ihan vetämätön, päätä särki koko aamun ja niin päin pois. Isi oli pärjänny lasten kanssa ihan hyvin, vauva oli nukahtanu jo 20 aikaan yöunille, tämmöstä ei oo ikinä ennen tapahtunu! Sillon kun kotiuduin, niin vauva oli just maitoa juomassa ja siitä oli jatkanu aamuun asti unia :) Ei oo kyllä enää mun juttu nää kekkeröinnit, liikaa ikää ja harjotuksen puutettakin...

Meillä on tänään 4kk täynnä, jee!
 
Täälläkin seurataan pojan munuaista. Tulee pian postissä lähete munuaisten ultraukseen, koska sillon raskausaikana se vasen munuainen oli suurempi kuin oikeanpuolimmainen. Eivät ultranneet sitä sairaalasta lähtiessä vaikka niiden piti, mutta nyt onneks päästään sinne ultraukseen.

Täällä ainakin ilmeisesti tulee hampaita. Näkyy niin paljon valkosta etuhampaissa ja yksi näkyvä hampaan kohta on tullut kulmahampaassa jo ulos.
Kitinöitä tuottaa, mutta kuumetta on ollut jo Roopella muutamia päiviä. Jos ei mene viikonloppuna ohi, niin se on lääkäriin sitten.
Mutta kuitenkin kaikkea sellaisia oireita, että hankaa hampaitaan, tunkee sormiaan ja kaikkea muuta mahdollista suuhun ja kuolaa aivan tajuttomasti.
On alkanut taas yhtäkkiä saamaan pulloraivareita, vaikkei niitä ole aikoihin tullut..
 
Mulla vissiin alkoivat sittenkin menkat täysimetyksestä huolimatta. Tulee melko runsaasti maitoakin, joten ihmetyttää. Tietty tiedän, että niin voi käydä, mutta jotenkin ajattelin, että mulla menis samalla tavalla nämä jutut kuin äidillänikin (kun on tähän asti mennyt). Vuoto on toistaiseksi kuitenkin melko niukkaa. Onko teillä lapsen jo aiemminkin saaneilla miten alkaneet kuukautiset taas?

Tiudeliini: Liittyisköhän pulloraivaritkin tuohon hampaiden tuloon?

Meillä kans luulen, että tehdään hampaita. Kovasti pitäisi jotain olla jäytämässä koko ajan. Kuolaa ei kyllä älyttömästi erity, välillä vaan. Lisäksi poika on vähän kärttyisämpi kuin ennen ja huutaa öisin. Yleensä ei ole herättänyt itkemällä, vain semmosella vänkäyksellä.

Hieno juttu, että miukun lapsella tuo munuaisongelma selvisi noin hienosti. :) Ja toivottavasti Tiudeliinin pojalla kans olis harmiton!
 
Mulla on menkat alkaneet aina ennen n.3kk vauvan syntymästä. Nyt kun vauva on mun maidolla ei ole vielä onneksi näkynyt.
Mulla on lyhyet mutta runsaat menkat ja vaikka käytän kuppia ei ekana päivänä kyllä paljon missään käydä kun kuppi tulvii 1,5h päästä jo ylitse. Oikein naurattaa kun sitä jossain mainostetaan että riittää että sen tyhjentää vaikkapa 12 h välein. No ei kyllä mulla ainakaan vaan kyllä saa koko ajan olla tyhjäämässä ja siltikin ekana päivänä side varmistuksena. Ja kovat kivut on myöskin aina ekana päivänä. Mutta mielummin sitten näin kuin vuotoa vaikkapa viikon verran.
Täällä toivutaan aivan hirveästä norosta,eilinen oli kammottava. Kumma kyllä maidon tuotanto oli eilisestä syömättömyydestä ja juomattomuudesta runsasta ja jatkuu edelleen. Muutaman kerran on iltaisin jouduttu turvautumaan korvikkeeseen kun maito on ollut iltaisin tiukassa ja vauva huutanut nälkäänsä. Minä pumppaan ja pumppaan ja mitään ei tule ja tissille ei vauva suostu hereillä ollessaan lainkaan.Maissivelliäkin on kokeiltu mutta "raakana" se ei uppoa lainkaan,kamalia irvistyksiä tulee vain. Ämmän joukossa mennyt sitten alas mutta tuntuu saavan siitä vatsavaivoja joten jätettiin se tauolle ja annetaan sitten korviketta jos tarvii. Nyt saan kyllä taas hiukan pakkaseen joten ei varmaan heti tarvitse.

Nannaliina ja Aapeli vajaa 4kk
 
Lyrae: Mulla alkaa aina menkat 2-3kk synnytyksestä. Tän vauvan kohdalla tuli 2 kertaa ensin vaan muutama tippa mutta alavatsaa kipristeli kunnolla menkkamaisesti. Mulla on selkeä oire menkkojen tuloon se että maito tuntuu vähenevän pari viikkoa ennen menkkoja. Eli ovulaatiosta alkaa ns. kuiva kausi. huulirasvaa kuluu ihan hirveästi ja janottaa paljon. Sitten kun menkat alkaa niin maitoa piisaa. Viikon mulla sattui joka päivä alamahaan, mikään ei oikeen kiinnostanut ja torstaina tuntui jo kauhea kaaos oman pään sisällä:kieh:Kunnes menkat alkoi ja tällä kertaa vuotaa tosi reippaasti, hyvä kun ulos uskaltaa lähteä vaikka olis megasuper tamponi ja yöside. Perjantaina ihan normaali mieli, täynnä energiaa ja kilometrin pinna palautunut. Ihan kuin olis jotkut pms-oireet x 100 ollut. Eipä tuo kai ihme jos menkkoja ei ole ollut kunnolla vuoteen niin kai kroppa käy aikamoista sisäistä sotaa...??

Juoko kukaan muu Floradix rautajuomaa? Obsidanista tuli karmeat vaivat vauvalle ja ostin n yt sit tuota. Kuulemma hyvin siedetty. Otin alkuillasta aluksi ja valvoin sit muutaman yön pojan kanssa. Nyt otin aamusta ja poika oireilee masulla. Tottuukohan poika tuohon pikkuhiljaa kuitenkin? On kuitenkin pakko saada oma hb nousuun pikkuhiljaa, muuten ei meinaa jaksaa jos hb kokoajan matalalla. Tuo poika varmaan imee musta kaikki raudatkin ja synnytyksen jälkeen on noussut tosi hitaasti, viimeksi oli vain 116 vaiko 119 kun normaalisti mulla on joku 135-145.

Meillä poitsu kääntyi kovalla ähinällä ja murinalla laiskan puoleisesti toissapäivänä ekoja kertoja.

Eipä tänne taas kummempia :)
 
Tänään oli Roopella 4kk lääkärintarkastus. Kaikki oli kunnossa, pientä taiveihottumaa vain.
Lääkäri sanoi, että saa jo alkaa istuttamaan kun itse pönkää pystyyn ja pitää kävelytuolissakin. Kuitenkin sanoi, että myös paljon lattialla, että oppii uusia taitoja.

Painoa oli 7500g ja pituutta 66cm :).
 
Miten teidän vauvat käyttäytyvät kylvyssä? Meidän on ihan mahdoton tapaus :) Kylvyn jälkeen kai pitäisi olla unisen rauhaisa lokoisa olo, mutta meidän porhaltaja käy ihaaaan ylikierroksilla. Se on aivan vesifani, heti alkaa ihan mahdoton polskiminen, potkiminen ja hihkuminen :) Leikkii ankoilla ja loiskii mut ihan märäksi! Muulloinkin juokseva vesi tuntuu olevan tosi kiehtovaa, ja kun keittiössä poika on sitterissä ja mä tiskailen siinä jotain, niin seuraa hirmuisen tarkkaan.

Meillä on tänään syöty ihan itte maissinaksua eli sormiruokailu aloitettu :) Juo myös itse nokkamukista vettä. Maissinaksu on nyt ihan herkku juttu. Täytyy olla sen kanssa varovainen kyllä, ettei eksy suuhun isoa palaa. Tai ettei tökkää syvälle ja oksenna... Lisätaitona voisi mainit pärisyttämisen. Sen "löysi" toissapäivänä, ja nyt pärisyttää kaiken aikaa :) Yrittää kai puhua venäjää... :D

Oletteko matkustaneet vauvan kanssa junalla? Mitä pitäisi ottaa huomioon ja mistä kannattaa ottaa paikka? Ajattelin matkustaa Jyväskylään eli noin 3h reissun tuossa syksymmällä. Vaunuja en ota mukaan, mutta turvakaukalo täytyy raahata. Vauva kyllä repussa, kaukalo on yksinkin painava. Selkäreppuun tarvittavat tavarat, paikan päälle eli mummolaan hommataan vaipat, ruuat sun muut, vaatteita ja lelujakin.
 
Jaa, onkohan nämä sitten vielä edes kuukautiset vai jotain välivuotoa? :confused: Kun mulla ei ole oikeastaan särkenyt ollenkaan ja vuoto on tosi niukkaa ja välillä ruskeaa. Normaalistihan mulla on varsinainen niagara ja opiaatteja syön kipuihin. Myöskään maidontulossa en selkeää vaihtelua ole nähnyt, tissit välillä tuntuneet tyhjemmiltä mutta poika on saanut syötyä normaalisti. Pinna on kyllä ollut tiukalla, mutta tuntuu, että on enemmän siitä, kun poika on oppinut kiljumaan ja kirkumaan. :stick:

Kuukuppi muuten täälläkin käytössä. Ihan huippukeksintö! Säästää hermoja erittäin paljon, paitsi kun ei saa jostain syystä kunnolla paikoilleen.

Tiudeliini: Kiva, jos saatte alkaa istuttaa poikaa. :)

MaiMei: Me matkustettiin ainoastaan lähijunalla mummolaan, tosin turvakaukalo oli meilläkin mukana (ja poika liinassa). Kaukalo ei mahtunut sinne ylös, minne reput saa laitettua, eli sille tarvii jonkin paikan varmaan. En tiedä onko pitkänmatkanjunissa isommat hattuhyllyt, mutta oviaukkojen luona muistaakseni InterCityssä ainakin on jotain säilytystiloja. Sylissä pidin poikaa matkan ajan, mutta teillä ehkä vähän pitkä aika pelkästään sylissä pitää.

Itse tykkään InterCityssä varata paikan semmoisesta työskentelyhytistä. Saa vähän omaa rauhaa, varsinkin jos muut eivät ole sieltä paikkoja varanneet. Niitä on kahden ja neljän hengen. Ja sit taitaa olla erikseen jokin lapsiperheille tarkoitettu vaunu. Varmaan soittaisin vr:lle tai kävisin ostamassa asemalta liput ja samalla kyselisin. Verkkokauppa niillä taitaa olla muutenkin jumissa edelleen? :D

Oletteko tän kuun vauvakinoa kukaan kattelleet? Itse tässä mietin vielä, menisi luennon päälle. Kehtaakohan sitä laiskotella noin? :cool:
 
Bussireissu mummolaan meni kivasti, selvisin jopa yksin vauvan, vaunujen ja neljän kassin kanssa :O. Jei! Muutenkin reissu meni hyvin, Reittu oli aurinkoinen ja itsekin ehdin esimerkiksi lukea, kun ei ollut ruuanlaittoa, siivoamista, pyykkäystä jne. Muttamutta, nyt kaksi päivää kotona on nukuttu taas paljon huonommin, viime yönä Reittu heräsi neljä kertaa itkien :(. Ja siis ihan oikeasti itkien, koska yleensä itse herään ininään niin, ettei meillä öisin itketä ollenkaan. Samoiten yleensä herää päikkäreiltään "itsekseen" ja ilmoittaa juttelullaan olevansa hereillä; nyt pari päivää herännyt itkien myös päikkäreiltä, vähän kesken unien. Mistähän johtuu, osaako kukaan sanoa?

Tänään maisteltiin ekaa kertaa bataattia :). Jonkun verran päätyi luultavasti myös mahaan...

Meillä Reittu ei ole ihan vielä löytänyt kylvyn iloja. Viime aikoina on ruennut jo jaloilla räiskimään, mutta yleensä seuraa jäykkänä, että isi pitää varmasti kunnolla kiinni ;). Meillä ei ole mitään selkätukia tms. kylpyammeessa ja vettäkin sen takia vähemmän. Ehkä innostuu sitten enemmän, kun oppii istumaan :).

Junailusta kuulin tänään, että IC:ssä onnistuu ainakin kivasti ja vaunuille on tilaa. Pendolinoissa on ilmeisesti huonommin tilaa ja pikajunissa vaunut pitää kuulemma roudata erilliseen tavaravaunuun tms. Saa nähdä, milloin meillä tulee junailtua toiseen mummolaan... Matkahan on vaan puoli tuntia, mutta koska sen jälkeen pitäisi mennä vielä autolla, tulisi vaunujen lisäksi raahata mukaan myös turvakaukalo. Helppoa tämä autottoman elämä, hoh-hoijaa!

Päivisin aika käy nykyään harvemmin pitkäksi, ONNEKSI. Kerran viikossa meillä on muskari ja toisena päivänä kerho ja sitten näen siskoani yleensä ainakin parina päivänä ja usein myös jotain muutakin kaveria. Kaupungissa käydään myös :). Välillä pidetään myös ihan kotipäiviä, jolloin luen, kirjoittelen blogiani, katson Criminal mindsia dvd:ltä tai teen kotihommia Reitun hoidon ohella. Sen olen kyllä huomannut, että jos kotipäiviä on monta peräkkäin, niin alkaa tympiä! Kaipaan kyllä myös (aikuista) juttuseuraa jo ennen neljää, kun mies pääsee töistä...
 
kevlarsoul: Meillä on myös ollut samanlaista, että herätään suoraan itkulla. Nyt kestänyt ehkä viikon verran. En tiedä mistä johtuu, mut epäilen, että hampaiden tulo tekee kipeää. Nyrkkiä ja kaikkea muuta tungetaan niin ahkerasti suuhun, isin tai äidin sormi on paras purulelu. Kuolaa ei kuitenkaan kauheasti tule.
 
Hampaiden tulosta, meillä on tyttö jo kuukauden verran kuolannut aivan älyttömästi ja jyystää nyrkkiään ja vie kaiken käsille saatavan suuhun mutta hampaita ei ole teetellyt eli lienee vaan normaali tämän iän kehitysvaihe.

Nepula, toi on kyllä varmaan totta että ei enää toivu kekkeröinnistä samalla tavalla ;) Mä en ole vielä ollut missään vauvan syntymän jälkeen ja jännittää jo vähän sitten kun tulee joskus lähdettyä että mitenkähän sitä jaksaa...

Tiudeliini, onko noista kävelytuoleista jotain haittoja? Muistelen että joku mun kaveri joskus sanoi että ne eivät välttämättä ole kovin hyviä vauvoille. Vai olikohan se hyppykeinu.. Hmm, no joo oli miten oli :D

Nannaliina, voin vaan kuvitella miten kauheaa on olla norossa, yök :(

Menkoista, mulla ei ole vielä alkanut mutta melkein vähän toivoisin että alkaisi koska haaveissa on kuitenkin toinenkin vauva ja ei ikinä tiedä kauanko kestää oman hormonitoiminnan käynnistyminen että voisimme aloittaa hoidot.

Imetyksestä, mitä te muut olette miettineet lopetuksen kanssa? Mä olen ajatellut että jos maitoa riittää niin imettäisin sen puoli vuotta mutta sitten ajattelin lopetella. Käsittääkseni imetyksen enimmät hyödyt on siinä ajassa jo saavutettu ja se helpottaa sitten omaa elämää kun muutkin voi ruokkia lasta ;)

Kylpemisestä, meillä tyttö tykkää polskutella ammeessa. Oikein räiskii jaloillaan vettä ja ponnistaa siellä hirveällä vauhdilla. Mutta kylvyn jälkeen on usein parin kyyneleen vuodatusta kun on aika kuivata ja pukea... ;)

Mä päätin nyt että yritän mennä säännöllisesti pois täältä neljän seinän sisältä, pakko yrittää päästä eroon tuosta uhkaavasta tylsistymisestä. Plus että tytölle tekee hyvää päästä muiden lasten seuraan koska oon huomannut että se säikkyy muiden vauvojen itkuja ja yleensäkin lasten kovia ääniä esim. kiljahduksia. Meillä on kotona aika normaalit elämän äänet eikä mitenkään vaimenneta mitään mutta tietenkin nuo lasten äänet puuttuu.

Mä sain viikonloppuna oikein masiskohtauksen kun olin jotenkin niin väsynyt ja kyllästynyt kaikkeen. Meillä on mies joutunut useiden viikkojen sairaslomalle vanhan jalkavamman takia ja hän ei pysty osallistumaan nyt millään tavalla lapsen hoitoon :( Lisäksi mun alkuvuoden unelmoima matkasuunnitelma kaatui musta riippumattomista syistä ja se veti mut täysin vittuuntuneeksi. Koko viikonlopun vaan masistelin ja podin huonoa omatuntoa koska olin turhautunut äitinä olemiseen... Mutta niin sitä vaan pääsi yli paskasta olosta ja nyt on taas kivaa lapsen kanssa. Kai se on niin että pitää hyväksyä myös ne negatkin tunteet että aina se äitinä olo ei ole yhtä auvoista onnea... Ainakaan mulla :)
 
Nelli79: Miksi ajattelit jo puolen vuoden kohdalla lopettaa imetyksen kokonaan? Siinä kohtaa on kuitenkin jo kiinteät varmaan käytössä hyvin, joten kyllähän muut lasta pääsee ruokkimaan niillä. :) Sit voi jatkaa osittaisimetystä. Ite aattelin imettää niin kauan kuin hyvältä tuntuu ja poika huolii. Tuttu imettää edelleen 2,5 vuotiasta poikaansa välillä, enkä ite pitäis huonona jos siihen meilläkin mentäisiin. (Seuraava raskaus tosin varmaan katkaisee sit imetyksen, jos poika lakkaa huolimasta.)
 
Täällä myös herännyt tänään ja eilen itkuisena. Ja ihmettelinkin ihan ääneen miehelle, että mikä poikaa mahtaa vaivata kun kovin itkettää? Ihan kuin heräisi kesken unien, mutta ei sitten osaa jatkaa niitä itekseen? Nukutin muutaman kerran sylissä jatkoajalle ja nukkuikin pitkään sitten siitä. Hampaita ei näy vielä, mutta kuolaa ihan älyttömästi. Jos siskoonsa ja isäänsä tulee niin ensimmäinen hammas tulee kuukauden sisällä. Kahdella tullut puolenvuoden iässä ja kahdella tytöllä vasta lähempänä yhtävuotta.

Kylvyssä poika on kova potkimaan, mutta tänään tykkäsi vaan lillutella ja nautti oikein lämpimästä vedestä. :)

Meillä ei sattuneesta syystä käy aika pitkäksi päivisin. Siitä pitää huolen tämä lapsilukumäärä jo. Nyt täytyy sanoa että viidennen ollessa vauva ei ollut tätä tunnetta, mutta nyt musta tuntuu välillä että mulla on todellakin kädet täynnä töitä :D Aamupäivisin käydään joskus avoimessa, ulkoillaan tai kyläillään tai joku kyläilee meillä. Ma ja to mulla on kahden tytön jumpat illalla. Ja muina päivinä miehen töiden jälkeen käydään ruokakaupassa, kyläilemässä, ulkoilemassa tai ollaan vaan kotona. Tänään just 4v kysyi että miksi me ei käydä jossain srk:n perhekerhossa missä kaverit käy? ja sanoin että just siksi kun äiti on pyhittänyt tiistain lepopäiväksi ja siivouspäiväksi. Silloin me ei liikuta mihinkään tästä asunnosta heti aamusta :D
 
Joo,eipä käy täälläkään aika pitkäksi kuuden muksun kanssa :D
Päinvastoin,vrk:sta tuntuu loppuvan tunnit aina kesken,ikinä ei ehdi tarpeeksi ja aina on tekemistä vaikka kuinka ja nukkuakin pitäisi.
Meillä siirrytty osaittaisimetykseen kun maitoa ei vaan tule niin kuin pitäisi. Eipä sitä korviketta paljon mene vieläkään mutta iltaisin on rinnat niin tyhjät ettei vauva saa sieltä mitään ja nälkä ja huuto on kauhea. Ja edelleen vain öisin kelpaa rinta,muuten pumppaan sata kertaa päivässä mutta selvästi vähentynyt kun puolta pullollista saa pumpata jo 30min,ennen tuli hetkessä koko pullo.Mutta niin kauan jatkan kuin tulee ja kohta aletaan maistelemaan jotain kiinteitäkin. Toiveena oli täysimettää 6kk asti mutta ei voi mitään,taaskaan:(

Täällä on havaittavissa mielialan laskua mutta se on ilmeisesti hormoniperäistä. Samassa vaiheessa on aina ennenkin itselläni ollut masennusta,hiusten rasvoittumista ja naaman kukkimista että luotan että menee taas aikanaan ohitse. Mielialalääkkeitä syön jo valmiiksi,muuten en elämästä selviytyisi mutta saattaa olla että joudun annosta nostamaan hippusen vähäksi aikaa kun vetää tämä olo ihan toimintakyvyttömäksi ja olen neljän seinän vankina kun en saa itsestäni paljonkaan irti.
Mutta vauva on edelleen ihana ja nautin hänestä suunnattomasti :heart: Että ajan kanssa tämä varmaan taas helpottaa.

Nannaliina
 
Kylpeminen: Täältä löytyy yksi vesipeto, potkii ja huitoo minkä kerkiää ja hymy korvissa asti, suihkussakin tykkää käydä mun kanssa.

Menkoista: Mullahan alkoi täysimetyksestä huolimatta jo aika pian jälkivuodon jälkeen, joten nyt on jo kolmet takana sitten synnytyksen, vaikka edelleenkin mennään täysimetyksellä.



Hampaista Ei näy eikä tunnu, nyrkkiä työnnetään innokkaasti suuhun ja kuolasta märkänä kaikki paidan pielustat aina tosin. Olen ehkä ennemmin vain tyytyväinen jos hampaat tulisivat hieman myöhemmin, neiti on sen verran tarmokas ja kova otteinen jo ikenineen tissillä, etten halua ajatella mitä se olisi kera hampaiden, varmaankin meidän imetyksen loppu.


Ajankulusta: Meillä on kerran vkossa perhekahvila, käyn joka päivä koirien kanssa lenkillä, ja yleensä kerran viikossa koitan tavata jonkun ystävän, tähän asti tällä on pärjännyt ihan hyvin ilman neljän seinän ahdistusta...Nyt tosin on alkanut tuntua siltä, että voisi vaikka joskus käväistä jossain niin, että isä hoitaa vauvaa hetken, ja saan ihan omaa aikaa. Joten yllytinkin sitten pari kaveria viikonlopulle lähtemään mun kanssa meikkauskurssille, kestää sellaiset 5 h, joten sen pidmemästä ajasta ei ole kyse, mutta odotan jo innolla lauantaita, en kaipaa mitään rellestämistä tms, vaan tuo saa jo varmasti tarpeeksi poikkeusta mun arkeen tällä hetkellä ja riittää siksi omaksi ajaksi taas vähäksi aikaa. Ja ihan kiva mennä vain "tyttöjen" kanssa ;). Siis kun meillähän vauva ei ole ollut vielä hoidossa kertaakaan missään, ja itsekkin olen tehnyt vain yhden parin h shoppailu kierroksen kaverin kanssa ilman vauvaa, jolloin isä katsoi neidin perään, joten ehkäpä tuosta lauantaisesta on ihan hyvä "aloittaa".

Meillä neiti jättänyt reilu vkon nukkumatta pitkät päikkärit, normisti nukkuu sen reilu 3 h ulkona vaunuissa, nyt ei sitten millään ei, nukkuu sen aikaa kun työnnän vaunuja, ja ei saa enään uudestaan unesta sitten kiinni, pilkkii ja nukkuu päivän mittaan sitten sellaisia 30 min unia kyllä...Oisko kenelläkään vinkkejä tuohon? Olen siis ennen vain vienyt vauvan vaunuihin ja on itsekseen nukahtanut sinne, joskus käydään reilu tunnin lenkillä siihen aikaan ja on jäänyt siitä nukkumaan sitten(useimmiten tehdään tämä lenkki tosin jo aamupäivästä, olloin otan vauvan sisälle kun tullaan kotiin, ja vien myöhemmin takaisin vaunuihin päikkäreitä varten, joskus harvoin, teenkin lenkin vasta myöhemmin)..

JA & Neiti 3 kk 3 vk
 
Viimeksi muokattu:
Meillä oli alkuviikosta 5kk neuvola, moron refleksit tulee vielä.. saas nähdä joutuuko siitäkin lääkärille, ensi kuussa ollaan menossa tytön päänmuodon takia (litteä sivulta, takaraivo pitkällä, otsakin pitkällä..) ja fysioterapeutilla käydään taas parin vkon päästä, kun ei osaa vielä laittaa vatsallaan käsiään suoraksi eli harjoitella konttausasentoa. Mehän alettiin käymään fys.terapiassa kun tyttö oli kokoajan vinossa, ei osannut laittaa käsiään keskilinjaan ym. no ne onneksi jo normaalisoitui, tuossa 4kk jälkeen.. eli tosiaan tyttö tulee kuukauden jäljessä, kuten syntyikin kuukauden etukäteen.

Meillä on koiranpentu, ja voin sanoa, että meillä on karvainen ja ei-karvainen vauva <3 Yritetään pitää vauvaa lattialla paljon, mutta tuo 7-viikkoinen koiranpentu yrittää kokoajan purra tyttöä.. joten lattialla on eri huoneessa, mitä koiranpentu. Yläkerran lattiat on vuorattu sanomalehdillä, vkonloppuna pitäisi yrittää alkaa viemään pentua aina pihalle tekemään tarpeensa. No eiköhän tämä tästä..:)

5kk neuvolassa tytön paino oli 7780g ja pituus 66,5cm, mennään 0-käyrällä, aluksihan mentiin -2 käyrällä.. joten kasvua on tapahtunut<3

Iltaisin meillä äkäillään, ei haluta olla lattialla, ei sohvalla, pitäisi vaan kantaa ja kantaa.. ja on niin mukavaa silloin. Sänkyyn mennessä itketään/äkäillään vielä, mutta nukkuu onneksi koko yön heräämättä. Koiranpentukin herää ennen 7, niin tyttökin on oppinut heräämään samoihin aikoihin.

Hampaista hampaita on tulossa, kuolaa niin lujasti ja kokoajan on käsi suussa tai haluaa meidän sormia imeä.

Kylvystä meilläkään ei ole tukia ammeessa, aina menty silleen, että isi tukee tyttöä päästä ja minä pesen tyttöä.. vähän joskus potkii jaloillaan, mutta pääasiassa vaan makaa ja hymyilee:) Esikoisen kanssa oltiin vauvauinnissa, mutta tytöltä se nyt jäi, kun on toi uimahalli remontissa.

Ajankulusta sunnuntaina tuli koiranpentu, nyt ollaan pari päivää ihmetelty sitä, olen yrittänyt leikkiä sen kanssa aina, kun tyttö on nukkumassa ja kun tyttö herää, ollaan katseltu yhdessä pentua.. pikkuhiljaa pakko opettaa pentua vauvaan. Ennen pentua käytiin joka päivä kävelyllä lounaanjälkeen, tänään olisi taas tarkoitus lähteä ja jättää pentu yksin kotia. Kerran jo joutunut olemaan yksin, oli tuo neuvola tytön kanssa.. hyvä opettaa pikkuhiljaa olemeen yksin.
Iltaisin olen käynyt salilla/kävelyllä yksin, muuten tämä neljänseinän sisällä oleminen masentaa, välillä on ikävä töihin, olen ollut niin kauan töissä:D

Ääni meillä on alettu harjoittelemaan ääntä, huutaa välillä lujaa, naapuritkin varmaan kuulevat..:D

Piuh ja tyttö 5kk 2vkoa - tässä iässä esikoinen lähti todenteolla ryömimään.. tyttö jotenkin unohti taidon, vaikka menikin jo eteenpäin (kuulemma normaalia, ollaan kannettu tyttöä aika paljon, kun ei halunnut olla vatsallaan..)
Meillä siis mennään joissakin taidoissa ihan omalla ikäkaudellaan, toisissa ollaan jäljessä paljon.. onhan tuo jo kääntynyt vatsalleen yli kuukauden, vaikka ei olisi vielä tarvinnut.. no, kaikki taidot tulee pikkuhiljaa <3

Nyt heräiltiin aamu-unilta, siispä syömään lounasta.
 
heippa! saako liittyä teidän joukkoon vaikka meidän vauva syntynyt kesäkuussa ? Täällä ei näytä olevan kesäkuisia ollenkaan.. Eli meidän tyttö syntyi 24.6 (rv 41+1 3060g & 48cm) esikoinen on 3,5v. poika. 3kk neuvolassa oltiin viime viikolla ja typyn mitat oli 5100g ja 58cm. Pituus menee aika paljon miinuksella..meillä nauretaan jo ääneen ja tartutaan leluun, mutta kääntymistä vielä treenaillaan =) tyttö on kova imemään peukkua, neuvolantäti sanoi ettei sais antaa imeä. se on vaan niin suloisen näköistä :D Onko teillä kenellä muita lapsia niin vieläkin mustasukkaisuutta ? meillä poika edelleen välillä todella mustis..varsinkin kun imetän, niin yrittää tulla syliin tai hyppää selkään, murisee vauvan korvaan..ihanan nautinnollista imetystä : / välillä tuntuu niin pahalta kun esikoinen ei saakkaan enää kaikkea huomiota tai vauvan kanssa ei pysty juttelemaan niin paljon kuin esikoisen kanssa aikanaan.. :(
 
Tervetuloa lumina! Meillä on tämä kuudes syntynyt 2.6,laskettu aikani oli 28.5.
Meillä myös poika on ollut ihan pienestä asti syönyt peukkua ja pahahan se on joten lykkäsimme tutin sen sijaan suuhun. Viime yönäkin tutti oli saanut kyytiä ja peukku laitettu tilalle mutta nappasin peukun suusta pois. Olen itse syönyt 3 v asti peukkua ja hampaani vääntyivät sen takia ihan pupuasentoon ja hammasrautaoja jouduin pitämään 5v teini-iässä. Helpompi siitä tutista on päästä aikanaan eroon kuin peukusta :) Vaikka kieltämättä on tosi suloisen näköistä.

Meidän edellinen "vauva" on 2v mutta ei ole kamalasti mustasukkainen. Pikemminkin hoitelee innoissaan pikkuveljeä,laittaa tuttia,peittoa,silittelee ja hellii mutta kun lapsia on jo kuusi niin sitä mustasukkaisuutta ei varmaan sen takia ole. Kyllä se lumina siitä ajan kanssa rauhoittuu,tsemppiä sinulle!

Nannaliina
 
Tervetuloa lumina munkin puolestani. :) Meillä kans kesäkuussa syntynyt, 7.6. vaikka LA 25.5.

Oltiin tänään taas vauvakinossa ja kivaa oli! Mies lähti mukaan tällä kertaa. :heart: On tuo poika vaan sitten vieraskorea, kiltisti oli koko ajan eikä tainnut edes äännähdystä päästää. :) Kotona tosin vähän itketti jo, kun oli leffan loppupuolella nukahtanut ja sen + kotimatkan syömättä. Nälkähän siinä tulee.

Ei vitsi, äsken sai taas olla ylpeä pojasta. Ollaan ostettu potta, kun ollaan tähän asti suht tehokkaasti lavuaariin pissitetty (+ että 90% kakoista menee sinne). Tänään poika on pissinyt ja kakkinut enempi pottaan kuin lavuaariin. :) Ensin vierasti sitä kovin. Tuetaan siis kainaloiden alta siinä, että osittain vaan paino potan päällä.

lyrae ja Samuel kohta 4kk
 
Lyrae, siksi mä mietiskelin imetyksen kokonaan lopettamista että saisi oman hormonitoiminnan käyntiin niin että menkat tulisivat. Käsittääkseni ne pysynevät useimmiten poissa kun vaan imettää? Ei mulla muuta syytä ole, tosiaan kiinteillähän sitten voi joku muukin ruokkia. Hienoa muuten tuo teidän pottailu! :)

Lumina, tervetuloa. Meillä myös tyttö kesäkuinen eli la oli 30.5. mutta tyttö syntyi vasta 9.6.

Kysymys nukkumaanmenosta, miten teillä tehdään se? Meillä ei tyttö nukahda pinnikseen joten nukutan hänet useimmiten niin että olemme meidän sängyssä ja silittelen ja olen vaan vieressä. Ja sitten nostan tytön pinnikseen kun on unessa. Mutta eilenkin kun alkasi olla väsynyt (hieroi silmiään ja oli levoton) ja mentiin sänkyyn niin oli kauan alkaa silmät sirrillään mutta hirveä show päällä eli potki peittoa molemmilla jaloilla ja kädet vispasi ja päätä vatkasi puolelta toiselle. Ilmeisesti jotenkin hakee unta koska se uni sit lopulta tulee mutta tuon meuhkauksen jälkeen on ihan hikinen... Onkohan mitään vinkkiä helpompaan nukutukseen? Syliin en viitsisi alkaa nukuttaa.

Mulla on nyt niin paljon virkeämpi mieli kun olen lähtenyt tällä viikolla jo kolme kertaa kodin ulkopuolelle tytön kanssa, jei :) Käytiin perhekahvilassakin ja oli tosi kivaa vaihtaa ajatuksia muiden äitien kanssa.
 
Tervetuloa Lumina!

Ajankulusta, meillä tuntuu olevan ihan toisin päin. Tekemistä olis niin, että välillä on pakko karsia, jotta ehtii kotonakin olla rauhassa. :D Pelkään, että vauva saa pian jonkun stressin, kun ollaan koko ajan liikkeessä... :/ Vauvakavereita meillä ei kauheasti ole ja niitä välillä kaipaisi enemmän. Me käydään vauvajumpissa, muuhun vauva-aiheiseen ei ole ollut aikaa. Suurin osa siellä tuntee toisensa entuudestaan ja tuntuu, että on jo valmiiksi omat "kuppikuntansa". Ihan mukavaa porukkaa, mutta ei kauheasti olla sitten kavereita saatu. Eipä meillä paljon tuota aikaakaan ole uusia ihmisiä treffailla, mutta vaikka lenkkiseuraa olisi kiva välillä saada. :)

Kuukautiset alko täällä (tosi niukat oli ekat) noin 3kk synnytyksestä ja nyt odotellaan tuleeko seuraavat edes suunnilleen ajassa. Ja täysimetyksellä mennään.

Nelli, meillä nukkumaan meno tapahtuu suunnilleen ihan samoin. En oo jaksanu kauheesti huolestua tosta, ettei ittekseen/omaan sänkyyn nukahda. Saattaa olla, että kostautuu jossain vaiheessa. Eli nukahtaa meiän sänkyyn, joko silittelyyn tai yleensä vaan hiplaillen unipupua/rättiä/äidin kättä... Välillä sättää pitkään (en lähde leikkiin mukaan), välillä nukahtaa melkein heti.

Meillä käydään suihkussa (istuu tuolissa) ja hauskaa on siinäkin. :) Pitäisi ostaa isompi amme, niin päästäisiin taas kylpemään. Nykyiseen ei mahdu kylpytuki ja mun kädet ei enää jaksa kannatella sätkivää uiskentelijaa... :(

Oliko täällä muita, jotka alottelee kiinteitä vasta myöhemmin? Muistaisin, että joku ainakin oli sormiruokailua odottelemassa... Meillä yritetään mennä imetyksellä vielä muutama kuukausi ja kokeillaan muuta sitten. Imetyksen lopettamista en ole ajatellut, mutta ehkäpä tuolla alle vuoden iässä kuitenkin yritän lopettaa kokonaan.

Piuh, mä jäin jotenkin hämmästelemään tuota fyssarikäyntiä... Oon jostain syystä ajatellu, että etuajassa syntyneillä "on oikeus" oppia juttuja "oikean iän" mukaan. Siis sillai, että teillä puututtais asiaan vasta, jos jäis kovasti jälkeen lasketunajan kehityksestä. Väärinpä olen luullut. Meillä noi kädet on menny suoriksi vasta ihan viime viikkoina ja ikää nyt sitten se 4kk. Ja mitä oon seurannut muita samanikäisiä, niin osa vasta harjottelee kääntymistä, eikä tietoakaan suorille käsille noususta. Hmm...

Jahas, iltatorkut suoritettu. Nyt sitten iltapuuhia suorittamaan. :)
 
Nelli79: Kyllähän yleensä imetyksen harventaminen ja kiinteiden aloittaminen vaikuttaa siihen, että menkat alkaa. Muutenkin kun kiinteiden kanssa pääsee vauhtiin, maito ei ole enää se pääasiallinen ravinto vaan lisä. Joillain kai menkat pysyy vähälläkin imetyksellä pois, mut olen ymmärtänyt että siinä kun kiinteitä aloittaa, alkaa suurimmalla osalla menkat, jos ei oo jo alkanut.

Mä en tiedä miksi niin moni haluaa lopettaa "aikaisin" imetyksen, jos ei mitään erityisiä hankaluuksia ole. En tarkoita tätä nyt hyökkäyksenä ketään vastaan, mutta musta itsestäni tuntuu luontevalta jatkaa niin kauan imetystä kun lapselle kelpaa. :) Eihän se ole pelkkää ravintoa, vaan turvallisuuden tunnetta ja läheisyyttä (ei niin, etteikö niitä muutenkin voisi saada tietty). Mun mielestä imetys vaan menee "siinä sivussa", enkä oo missään vaiheessa kokenut, että se olis hankalaa. Tietty rintaraivarit on asia erikseen, niiden aikoihin oli kyl kärsivällisyys koetuksella. Mut nekin on ohimenevä vaihe, joillain pidempi ja joillain lyhyempi.

Meillä on nukkumaanmenon kanssa vähän sama kuin imetyksen. Eli menee siinä sivussa. Kun poikaa väsyttää, annan yleensä nukahtaa tissille ja siitä siirrän viereen sohvalle nukkumaan. Nukkuu niin kauan kun haluaa yleensä. Jos ollaan menossa, poika nukkuu päikkäreitä kantoliinassa kun haluaa.

Illalla sama juttu, kun alkaa näyttää liian väsyneeltä. Lelut pois, jos niitä on, ja tissille nukahtamaan. Joskus nukahtaa myös isän syliin tai sohvalle itsekseen. En usko, että vielä näin pienenä oppii liian hyvälle, jos saa nukahtaa tissille. Illalla kun itse menen nukkumaan, otan pojan viereen ja jos herää siirrettäessä, niin nukahtaa tissille, jos on nälkä tai sitten vaan viereen. Toki välillä meilläkin tuota unta vastaan taistelua.

En tiedä oliko Nellille tuosta mitään hyötyä, mutta ajattelin kirjoittaa miten meillä.

Välillä musta tuntuu, että olen hieman liiankin epäjärjestelmällinen äiti. Kun meillä rytmi on vähän sellainen suuntaa-antava. Mut hyvin poika on tähän mennessä syönyt ja nukkunut. Leikittäminenkin menee sen mukaan, kun tuntuu, että jotain viihdykettä tarttettais. Mut meidän perheelle ei sopisikaan turhan jäykät systeemit, siinä hajoaisi varmaan mulla ja miehellä pää. Ehkä meillä on vaan niin kiltti vauva, että sopeutuu tämmöiseen rytmittömyyteen. Eli just sopiva lisä meidän perheeseen. :heart:

muoks: liljanne: Meillä joo odotellaan sormiruokailua. Välillä tuntuu, että pitäisikö niitä soseita alkaa antaa, kun niin moni muukin tekee. Mutta odotellaan sitä, kun poika alkaa itse kiinnostua.
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa joukkoon mukaan, Lumina! Jännä ettei kesäkuisilla ole omaa jengiä. No tänne mahtuu :)

Piuh, muakin ihmetyttää vähän tuo, että kiinnitetään noin tarkkaan huomiota kehitysaskeliin. Kun on kuitenkin selkeästi ennenaikaisesta vauvasta kyse. Meillähän poika on nyt kohta 6,5kk kalenteri-ikää, 4,5kk lasketusta ajasta. Ei ole kyllä mitään vaatimuksia ollut neuvolan/sairaalafyssarin taholta, tai että tyytyväisiä ovat olleet. Ei tuo suorille käsille nouse kuin tosi harvoin, moroa tulee ja minnekään ei pääse vaikka kuinka hytkyy. Toisaalta kääntyi ympäri jo 3kk korjattua ikää ja ottaa kontaktia todella hyvin, tosi tarkkaavainen lapsi. Nyt tarttuu kiinni sellaisella tarmolla että syöttäminen on vaikeaa - lusikka pitäis saada omaan käteen :) Peppu nousee masulla ollessa, mutta muuten ei vielä ryömimisestä merkkejä. Ja pikkuinen tuo on, 63cm eilen (7150g). Musta tuntuu, että poikasella on tosi lyhyet reidet. Mutta kai nyt kasvu on aika summittaista, välillä kasvaa toiset osat, välillä toiset. Mutta reisiluu oli jo kohdussa keskimääräistä lyhyempi. Tuleekohan pätkä jätkä. No ei ole isänsäkään miesten keskiarvopituudessa saakka, mä tosin olen yli naisten keskiarvon. :)

Tiudeliini, voimia "nettikohun" keskelle... :( Mutta kannattaa todella miettiä, että mitä laittaa nettiin ihan noin yleensäkin. Meillä on periaate, että vauvasta ei kuvia millekään julkisille sivuille, mitä myös Facebook on. Kyllä musta on kiva katsoa kavereiden lasten kuvia (JOS niitä on maltillinen määrä), mutta omasta ei kuvia tipu. Mies on tässä erityisen jyrkkä, on itse tietoliikennealalla ja tietää, kuinka helppoa kaikkea on väärinkäyttää. Aatelkaa nyt, mitä hulluja maailmassa on. Joku sekopää näkee suloisen lapsen kuvan jonkun blogissa ja saa sekoon päähänsä, että minä TAHDON tuon lapsen. Jos blogi on vielä omalla nimellä, oma kotipaikka ilmi ym., niin eipä ole lopulta vaikea löytää. Ok, ylihysteriaa ei kannata lietsoa, mutta silti, maailma ei ole aina niin kaunis paikka, kuin tahtoisi... Kannattaa harkita, mitä tietoja itsestään ja erityisesti lapsestaan nettiin jättää.

Nukutus. Hyvin samanlaista, kuin Nellillä. Imetän eka sängyllä, sitten vauva jää "unipeiton" päälle meidän sängylle ja saa nukahtaa itsekseen. Olen usein vieressä tai vähän kauempana sängyllä/huoneessa. Yleensä poju pyörii ja häärää ja kääntyy sitten mahalleen ja simahtaa. Nostan sänkyyn, kun menen itse nukkumaan ja käännän kyljelleen/selälleen. Yön aikana yleensä kuitenkin kääntyy jossain vaiheessa taas mahalleen. Tai suuren osan yöstä nukkuu mun vieressä, siinä ei ole koskaan mahallaan.

Menkkoja ei ole kuulunut näkynyt. En kaipaa. Imettää pyrin 1-vuotiaaksi, ainakin kalenteri-ikää. Tänään imetin kantoliinassa, olipa hupaisa kokemus! Olen ottanut nyt käyttöön tuollaisen kaksiosaisen rengasliinan, joka on tosi helppo ja kätsy. Kun vauva ei enää jaksa olla lattialla tai sitterissä ennen unia, mutta vielä on tekemistä, on vauva liinassa, eikä tarvi kanniskella käsin. Tuossa liinassa se on sen verran alhaalla, että pääsee hyvin nänniin käsiksi. Olipa onnessaan, kun sai olla kyydissä ja vielä tisu suussa!! :)

Vau, lyrae! Hienoa pottailua. Mä sain tänään pojan pissimään, tosin hoitopöydälle. Sanoin pispispis ja saman tien suihkusi... Se oli testi... Taisi kyllä olla puhdasta sattumaa. Seuraavalla kerralla yritin tapani mukaan samaa lavuaariin, mut ei mitään. Hoitopöydälle sit kuitenkin pesun jälkeen, peijakas! No, ehkä joskus onnistaa oikeaankin paikkaan :)

Me ei käyty nyt elokuvissa, pidetään sen pitkän flunssan takia vähän taukoa joukkotapahtumista.

Nyt sitten vielä vähän töitä...
 
Oho, kylläpäs mä täällä nyt roikun... :D

MaiMei: Sitkeesti ku jaksaa joka vaipanvaihdossa viedä sinne lavuaarille (ja pitää aluks tarpeeksi kauan), niin kyllä se joskus sitten vaikka vahingossakin sinne tekee. Ja toistaa, kun huomaa, miten innoissaan vanhempi on siitä. :D

Kuvat netissä: Meillä on kans hyvin tarkkaa sen kanssa, että pojasta ei nettiin kuvia laiteta. Omille kotisivuilleni laitoin 2pv ikäisenä kuvan, mutta niin, että annan osoitteen niille kavereilleni, joiden haluan kuvan näkevän. Mistään etsimällä sitä ei löydä. Itse annoin periksi ja mut löytää nykyään Google+:sta (koska google tietää jo kaiken musta kuitenkin :LOL:), mutta pojan kuulumisiakaan en sinne ole kirjoittanut. Ollaan molemmat miehen kanssa tietotekniikka-alalla (minä tietoliikenteen puolella).

Tiudeliini: Todella typerää toimintaa siltä tyypiltä, joka toisen kuvia menee levittämään. Jos itse on eri mieltä kuvan sisällöstä, niin eikö siitä vois kommentoida ihan vaan asianomaisille? :(
 

Yhteistyössä