Tuttu vei poikansa työvoimatoimistoon

Ei tuo nyt pelkästään huono asia ole. Monessa virastossa olisi hyvä olla mukana joku, joka tietää asioista. Työvoimatoimisto on sellainen paikka, jossa olisi hyvä tietää itse, mihin on oikeutettu ja mihin ei. Moni tukiraha voi jäädä saamatta, jos ei itse osaa kysyä ja ottaa asioista selvää.

Eikö nyt parikymppisen jo pitäis saada itsekin suunsa auki ja uskaltaa kysyä, huh

Mistä osaat kysyä, jos et asiasta tiedä. Ei ole kyse uskaltamisesta tai suun avaamisesta, vaan siitä, että tietää lainsäädännöstä ja etuisuuksista. Itse asioin vuonna 1987 työvoimatoimistossa ja lähdin vieraalle paikkakunnalle töihin. Jo silloin oli olemassa liikkuvuusavustukset, mutta eipä niistä kerrottu minulle työvoimatoimistossa, vaan sain tietää korvauksista vasta jälkikäteen. Valitettavasti tilanne ei ole noista ajoista korjaantunut. Pari kuukautta sitten kuulin vastaavasta tapauksesta. Työnhakijan on itse tiedettävä ja otettava selvää, mitä tukia hän voi saada.

Kyllä jokainen tollokin osaa ILMOITTAUTUA työkkäriin ilman mamia

Kyse ei ole vain ilmoittautumisesta, vaan tarkoitus on työllistyä. Siihen on monia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia, joista harva on täysin perillä.

 

Ystäväni poika on kehitysvammainen. Ei mitenkään näy ulospäin,ei kuulu puheesta mutta tarvitsee apua asioinnissa. Saamaton vellihousu hän ei ole.
Toinen ystäväni viettää työpäivänsä paikassa jossa vie noin 20v nuoria lääkäriin, kauppaan, pankkiin, postiin, ruokaa valmistamaan jne jne..Sitä kutsutaan tuetuksi asumiseksi.

No se on kyllä jo eri asia! Mutta tämä nuori mies on siis lukionsa käynyt, ei ole kehitysvammainen, liikkuu omalla autolla jne.

Tämäkin poika ajaa omaa autoa ja on amiksen käynyt

 

Jos poika on vaan ujonsorttinen ja epävarma? Pieni avustaminen ja persauksille potkiminen voi johtaakin johonkin.

Minä olin nuorena aivan mielettömän ujo ja epävarma, en oikein saanut mitään tehtyä, kun en tiennyt esim. minne pitää mennä että voi ilmoittautua työnhakijaksi, tai mistä voisi saada tietoa vähän kaikesta... Tämä oli siis siihen aikaan kun ei ollut mitään nettiä. Puhelimessa puhumista vieraiden kanssa pelkäsin todella paljon, ja esim. lääkäriajan soittaminen oli ihan kamalaa, jouduin aina useamman päivän keräämään rohkeutta ennen kuin uskalsin soittaa. En ikinä olisi uskaltanut soittaa jonnekin työkkäriin ja kysellä että mitä tässä nyt pitäisi tehdä.

Olisikin ollut joku joka olisi vähän auttanut alkuun...

 

Olen itse joutunut tukemaan poikaani, joka hieman "ujo" sosiaalisessa kanssakäymisessä.
Kävin mm. työkkärissä. Nyt käy jo itse ja hakee työnsä itse. Työpaikoille ei ole tarvinnut soitella.
Kärsi myös hieman paniikkihäiriöstä, punastui ja ahdistui tietyissä sosiaalisissa tilanteissa.
Alussa, kun tsemppasin nyt menee hyvin. Passaa sitä tietysti toisten "täydellisten" aina ihmetellä, kun me kaikki ei olla samanlaisia.

älä välitä :hug:
olet ainakin välittävä äiti!

Kiitos sinulle. Halit !!

 

Eipä tämä vielä mitään, kerran meidän firmassa oli paikka auki niin yhtenä päivänä ilmestyi joku 100kg mamma arabimiehensä kanssa paikalle ja kyseli että olisiko tämä hyvä paikka meidän Abdullahille Arvatkaa vaan palkkasiko pomo sen??
Ukko ei siis puhunut mitään, se rouva vain. Ja todellakin tein itse sen työpaikkailmoituksen, siinä luki isolla että yhteydenotot vain mailitse, eikä että tule paikanpäälle vaimosi kanssa ;D