V"**un päiväkoti käytäntö!!!

  • Viestiketjun aloittaja Miimiäinen
  • Ensimmäinen viesti
huhu
Mä en ainakaan edes uskaltaisi antaa hoitopaikkaa pois äitiysloman ajaksi jos asuisin kunnassa, joka on sössinyt tilanteen niin, ettei paikkoja riitä. Sepä olisikin kivaa roudata sitten lapsia uuteen outoon hoitopaikkaan (sitä esikoistakin ellei pääsisi palaamaan samaan vanhaan tuttuun) tai pahimmassa tapauksessa kahteen eri paikkaan. Onneksi asun pois pääkaupunnkiseudulta enkä kunnassa, jossa tilanne on noin kaamea.
 
Kippuravarvas
Alkuperäinen kirjoittaja virikelapsen äiti:
Mitäs jo ei ole kerhoja??? Asutaan sen virallisen susirajan eli Kehä III ulkopuolella.
Ei ainuttakaan kerhoa koko kaupungissa vai? Tääkin on aika pieni kaupunki mutta srk:n kerhot löytyy; perhe-, nappula- ja päiväkerhot. SItten on myös MLL:n perhekahviloita jne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja oikeusjakohtuus :
Hei, Mutta heillä on oikeus siihen. Vai olisiko parempi että kohta luettaisiin perheen väsymyksestä ja siitä kuinka koko perhe surmattiin. Suurin osa noista virikepaikkalaisista on nimenomaan sen vuoksi että vanhemmat saavat levätä.
Niinpä... ja ihan turha kenenkään ruveta sanomaan että niiden vanhempien olis pitänyt miettiä tekeekö lapsia jos ei jaksa tms kun se ei auta niitä lapsia mitenkään. :|

Jos hoitopaikan saa vasta siinä vaiheessa kun omat voimat on täysin loppu, ei liene lapsille ole sen romahtamisen odottelun aikana ollut kovin hyvät oltavat. ja jos ei jaksa hoitaa tavallisia arkihommiakaan kunnolla, on lasten etu että sieltä päiväkodista saa ne ulkoilut, kunnon ruuat ja virikkeet, koska on ihan turha kuvitella että kaikki rupeaisivat hoitamaan lapset asianmukaisesti ja huolella jos hoitopaikka lakkautettaisiin. Kyllä aika moni lapsi päätyisi viettämään virikkeellisiä päiviä telkkarin seurassa
 
soittele perään
Juu, näissä ruuhkakaupungeissa ei näytä hoitopaikat järkevästi itsestään järjestyvän. Soita keskuspäiväkodin johtajalle päivittäin, että paperit pysyvät pinon päällimmäisenä. Ruikuta ja uhkaile, kerro elämäntarinasi, valittele lastesi hankalaa tilannetta, kysele, miksi joku toinen on saanut teille sopivan paikan. Yleensä on näillä keinoilla järjestynyt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kippuravarvas:
Alkuperäinen kirjoittaja virikelapsen äiti:
Mitäs jo ei ole kerhoja??? Asutaan sen virallisen susirajan eli Kehä III ulkopuolella.
Ei ainuttakaan kerhoa koko kaupungissa vai? Tääkin on aika pieni kaupunki mutta srk:n kerhot löytyy; perhe-, nappula- ja päiväkerhot. SItten on myös MLL:n perhekahviloita jne.
No täytyy sanoa että pienille lapsille ei ainakaan meidän kylässä ole mitään toimintaa. Ellei itse yritä jotain järjestää. Innostuin jo kun tuli ilmoitus muskarista mutta seki peruttiin heti seuraavana päivänä.
 
huhu
Mun 4v lapsi varmaan Kärsii päivähoidossa, koska se aina Halusi mennä leikkimään kaveriensa kanssa sinne parina päivänä viikossa :D Meidän kunnassa ei onneksi ole pulaa hoitopaikoista.

Ja kyllä me kotonakin tehdään kaikenlaista. Ulkoilua joka päivä, sosiaalista toimintaa jne. Mä vain tein töitä äitiyslomalla, siksi oli hyvä olla päiviä, jolloin sai vauvan unien aikaan tehdä töitä. Ja ihan ä-loman alussa virikepaikka oli jaksamissyistä. Meillä kaikilla on vaihtelevat unentarpeemme ja yksilöllinen tahti toipua synnytyksestä (esim verenhukasta). Olen pienikokoinen ja menetin paljon verta plus valitettavasti tarvitsen paljon unta ja ellen sitä saa, olen ihan hulluuden partaalla. Tätä ei sellaiset ymmärrä, jotka pärjäävät vähällä unella tai joiden vauvat eivät herätä parin tunnin välein kuukausia putkeen.
 
vieras
täällä Espoossa on ihan sama tilanne! tosin meidän pk:ssa on vain muutama "virikelapsi" joiden äidin on kotona vauvan kanssa. olen todella kiitollinen että sain paikan tuosta kulman takana olevasta pk:sta aikanaan! mutta jos toisen lapsen saisin, haluaisin jotenkin varmistaa että molemmat lapset pääsisivät aikanaan tuohon samaan päiväkotiin. vaikka niin että paikka isommalle olisi siellä pk:ssa, mutta lapsi kotona hoidossa kunnes molemmat jatkaisivat hoidossa.
 
Mirmukka
On kyllä mun mielestä ihan pikkaisen liioiteltua sanoa, että jos vanhemmat joutuisivat hoitamaan myös isommat lapset kotona vauvan ohella, niin siitä seuraisi jotain perhesurmia tai vastaavaa... Niinkuin joku tuossa aikaisemmassa viestissä kirjoitti. Kyllä normaalien vanhempien nyt ihan oikeasti pitäisi pärjätä lastensa kanssa kotona, ei se nyt niin kamalaa ole. Toki välillä rankkaa, väsyttävää ja hermoja raastavaa, mutta toisaalta usein myös aika mukavaa ja leppoisaakin.

Toki asia on eri, jos lapsella tai vanhemmilla on jotain erityisiä ongelmia, mutta ns. normaalitilanteessa en kyllä oikein ymmärrä sitä, että isompia kiikutetaan päiväkotiin hoitoon, kun jompikumpi vanhemmista on kotona. Mutta tämä siis vain minun mielipiteeni...
 
Miimiäinen
Alkuperäinen kirjoittaja huhu:
Mun 4v lapsi varmaan Kärsii päivähoidossa, koska se aina Halusi mennä leikkimään kaveriensa kanssa sinne parina päivänä viikossa :D Meidän kunnassa ei onneksi ole pulaa hoitopaikoista.

Ja kyllä me kotonakin tehdään kaikenlaista. Ulkoilua joka päivä, sosiaalista toimintaa jne. Mä vain tein töitä äitiyslomalla, siksi oli hyvä olla päiviä, jolloin sai vauvan unien aikaan tehdä töitä. Ja ihan ä-loman alussa virikepaikka oli jaksamissyistä. Meillä kaikilla on vaihtelevat unentarpeemme ja yksilöllinen tahti toipua synnytyksestä (esim verenhukasta). Olen pienikokoinen ja menetin paljon verta plus valitettavasti tarvitsen paljon unta ja ellen sitä saa, olen ihan hulluuden partaalla. Tätä ei sellaiset ymmärrä, jotka pärjäävät vähällä unella tai joiden vauvat eivät herätä parin tunnin välein kuukausia putkeen.

No menee kyllä ihan asian vierestä, mutta menköön...

Mulla on noi 2 nuorinta tullu sektiolla. Eli toipuminen syntymistä oli pitkä ja raskas. Ekat kuukauden noi ei iknä nukkunu 3 tuntii pidempiä pätkiä. Yleensä roikku tissillä n 1-2 tunnin välein öisinkin. Roikkuvat tissillä siis lähes vuorokauden ymäri. Kärsin pahasta univajeesta, enkä hirveesti muista noista vauva-ajoista, MUTTA SILTIKÄÄN ei tulis mieleenkään viedä työssäkäyvän perheen lapselta hoitopaikkaa.
 
Miimiäinen
Pitää nyt ottaa harkintaan täällä ehdotetut hoitajan palkaamiset ja perhepäivähoitajat =) Parempia noi on, kun noi epäinhimilliset hoitopäivät 3 v:lle.
Taidan alkaa tän viikon aikana pommittamaan noita paikan jakajia tilanteesta, jospa asia vaikka loppujen lopuks saatais toimimaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kärsäpärstäinen:
Alkuperäinen kirjoittaja keno:
Eihän se ongelma ole siinä, että siellä on niitä virikepaikkalaisia, vaan se että päivähoitotarjonta on alimitoitettua.
niinpä. ihan turha kuvitella että niitä paikkoja olisi yhtään enempää jos kaikki "virikepaikkalaiset" otettaisiin pois hoidosta.
Olis sitten vaan vähän suurempia päiväkoteja ja vähän vähemmän niitäkin, pienten yksiköiden ylläpito kun maksaa liikaa..
:attn: Että turhaan täällä mollaat virikepaikkalaisia tai paremminkin niiden äitejä...!
 
samaa mieltä!
Alkuperäinen kirjoittaja Mirmukka:
On kyllä mun mielestä ihan pikkaisen liioiteltua sanoa, että jos vanhemmat joutuisivat hoitamaan myös isommat lapset kotona vauvan ohella, niin siitä seuraisi jotain perhesurmia tai vastaavaa... Niinkuin joku tuossa aikaisemmassa viestissä kirjoitti. Kyllä normaalien vanhempien nyt ihan oikeasti pitäisi pärjätä lastensa kanssa kotona, ei se nyt niin kamalaa ole. Toki välillä rankkaa, väsyttävää ja hermoja raastavaa, mutta toisaalta usein myös aika mukavaa ja leppoisaakin.

Toki asia on eri, jos lapsella tai vanhemmilla on jotain erityisiä ongelmia, mutta ns. normaalitilanteessa en kyllä oikein ymmärrä sitä, että isompia kiikutetaan päiväkotiin hoitoon, kun jompikumpi vanhemmista on kotona. Mutta tämä siis vain minun mielipiteeni...
Näin juuri! Tässä olisi kaikille vähän miettimisen aihetta!
 
henna
Ap:n tilanne kyllä räkäinen ja pitäisi yrittää mun mielestä kaupungin järjestää toisin. Vaikka eipä se varmaan auta, ite asutaan pienellä paikkakunnalla kaukana kaikesta ja kaukana kaikista kerhoista, ainoa on srk:n perhekerho joka on kerran viikossa ja sinnekin monilla matkaa 20 km. Täälläkin kaikki hoitomuodot ihan tukossa ja samat ongelmat.

Sitä paitsi en usko, että kenenkään lapsia aletaan siirtää pois tutusta hoitopaikasta siksi, että sinne pääsis toisen lapset. Olkoonkin virikelapsia tai ei. Sittenhän niitä sais olla koko ajan siirtelemässä.

Meille on syntymässä vauva justiinsa ja itse pidän parivuotiaalla virikepaikan 10 päivää kuussa pph:lla suurimmaksi osaksi siitä syystä, että onnistuin sen saamaan aikanaan töihin mennessä ihan lähistöltä ja mitään toivoa ei olisi saada sitä takasin, jos nyt luopuisin. Julkista liikennettä ei paikallisesti ole, autoja yksi jolla mies kulkee nyt 30 km työmatkan. Lisäksi on paremmat mahdollisuudet saada tää tuleva vauva myöhemmin samaan paikkaan enkä todennäköisesti ole kovin pitkään kotona (jos olenkin, luovun sittenkin vanhemman lapsen hoitopaikasta).

Onhan se yleisellä tasolla hassua ja jotakuinkin väärin, että työssäkäyvät kuskaa lapsiaan epäinhimillisen kauas kun kotiäitien lapsia on niillä paikoilla. Se vaan ei mene niin, että ratkaisu olisi ottaa virikelapset pois vaan oikeasti päivähoitoon pitäis panostaa paljon enempi, paikkoja olla lisää jne. Mutta pitää myös muistaa, että jokaisella perheellä tilanne omanlaisensa kuten tässäkin ketjussa on nähty. Yleistyksiä on vaikea tehdä ja etukäteen on vaikea joskus tietää miten elämä tulee kulkemaan uuden lapsen synnyttyä.
 
huhu
"normaalien vanhempien nyt ihan oikeasti pitäisi pärjätä lastensa kanssa kotona, ei se nyt niin kamalaa ole. Toki välillä rankkaa, väsyttävää ja hermoja raastavaa, mutta toisaalta usein myös aika mukavaa ja leppoisaakin."

No voi haloo! NIin kuin ihmiset eivät olisi lasten kanssa kotona paljon ja HALUAISIKIn olla ja NAUTTISIkin, vaikka toinen onkin jonkun muutaman prosentin ajastaan hoidossa!

Ei tarvitse tulla kertomaan itsestäänselvyyksiä. Minustakin lasten kanssa on ihana olla, se on parasta elämässä. Silti oli hyvä että oli virikepaikka kun oli ihan pää lävähtämässä käsiin sen väsymyksen kanssa. Lapsi tykkäsi käydä hoitopaikassaan ja kyseli aina koska pääsee kavereitaan näkemään eli hoito ei todellakaan ollut mitään lapselta pois :) Kotona ehdittiin olla ja leikkiä yhdessä tosi paljon joka tapauksessa.
 
vierailija
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
nämä virikelapsien äidithän ihan hyvin joutais kuskaamaan niitä lapsia sinne hevonkuuseen julkisilla, niillähän sitä olis aikaa se 3h SUUNTAANSA ajella bussilla.
Voi vitjat mitä logiikkaa! Kai ymmärrät, että se kotiäidistä 10 km päässä sijaitseva päiväkoti on jonkun toisen lapsen lähipäiväkoti? Silloin teidänkin päiväkodissanne olisi ihan yhtä paljon virikelapsia, he vain tulisivat toiselta puolen kaupunkia. Miten se sinua auttaisi?
 
vierailija
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Ja typerää on myös se, että pph:lta on otettu pois puolikkaat lapset (ainakin meillä päin) ja näin ollen, he eivät voi ohtaa yhtään virikelasta itselleen, koska harvoin virikepaikalaa oleva lapsi vie sen kokopäiväisen paikan. Kun he saisivat sen takaisin (käsittääkseni Risikko ajaa tätä asiaa), niin mun mielestä pph voisi ottaa aina sen yhden virikelapsen ja sitten päiväkoteihin vain niitä, jotka tarvitsevat kokopvpaikkaa.
Tämä on kuule ihan sen vuoksi, että LAILLA on sääretty perhepäivähoitajan ryhmän maksimikoko neljään lapseen. Lisäksi saa olla yksi eskarilainen puolikkaana. Kyse on turvallisuudesta, eikä mistään muusta.

Ja suurin osa virikelapsista on yli kolmevuotiaita, jotka eivät hyötyisi yhtään mitään siitä että viettäisivät puoli päivää neljän yksi-kaksivuotiaan kanssa joukon jatkona. Kun yleensä ei ole kyse siitä, että äiti haluaa antaa lapsen säilöön muutamaksi tunniksi, vaan lapsi syystä tai toisesta hyötyy päivähoidon ammattilaisten tarjoamasta toiminnasta ja ennen kaikkea ikätovereiden seurasta ja esimerkistä. SIKSI niitä virikepaikkoja tarvitaan.
 
kummallista
Unen tarvetta ja pää lävähtää käsiin.... On se vaan ihmeen vaikeeta joillakin omien lastensa hoito. Hesarissa oli juuri yleisön osastolla kirjoitus tästä, ettei ymmärrä, miksi äidit kuskaa alta 3 v. hoitoon ja menee vauvan kans kotiin. Tiedän, että on koliikkivauvoja jne, mutta ei ihme , että päiväkodit pullottaa, desibeli rajat ylittyy, kun toiset pitää lapsen " varmuuden vuoksi" hoidossa pk:ssa, ettei vaan menetä paikkaa.
On erilaisia elämäntilanteita, mutta jos kotona kaikki ok, niin kyllä voi hoitaa vauvan ohella sen isosisaruksekin. Mitään ihme virikkeitä ei noin pienet kaipaa, äitiään kylläkin!
 
huhu
Alkuperäinen kirjoittaja kummallista:

Se, että jossain päiväkodit pullottaa tai desibelirajat ylittyvät eivät ole missään yhteydessä virikelapsiin.

"Varmuudeksi" hoitopaikka. Onko sinusta parempi, että juuri kun lapsi on tottunut hoitopaikkaansa, kokee olonsa siellä turvalliseksi, ihmiset ovat tuttuja ja lapsi on saanut sieltä kavereita, niin sitten vuoden tauon jälkeen joutuu taas uuteen paikkaan?

En pidä lasten hoitamista vaikeana tai ylitsepääsemättömän vaikeana hommana ollenkaan, mutta jopa näin jälkikäteen muisteltuna ei sitä olotilaa pysty kuvailemaan, minkä väsymys aiheutti. Jos äiti itkee ja rukoilee lapsiaan melkein päivittäin, että alkakaa nyt pliis nukkua. Tuoko se esikoiselle turvallisuuden tunnetta? Ja sitten kun toinen nukahtaa, toinen herää ja taas äiti itkee vain siksi, että on niin kertakaikkisen poikki.. En normaalisti ole ollenkaan tuollainen kun saan riittävästi unta, vaan iloinen ja tasapainoinen :)

Lapsen hyvinvoinnin kannalta ainakaan meidän tapauksessa lapsi ei hävinnyt mitään, että oli muutaman prosentin ajastaan tuttujen turvallisten tätien ja kavereidensa kanssa. Nykyäänkin kun ollaan jo työelämässä, lapsi haluaisi usein mennä hoitoon jos vaikka pikkusisar on kipeänä kotona. Tosin en vie, koska haluan että on kotona eikä enää tarvitse itkeä, että pliis nukkukaa nyt kun saa yöt nukkua itsekin :)
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja kummallista:
Unen tarvetta ja pää lävähtää käsiin.... On se vaan ihmeen vaikeeta joillakin omien lastensa hoito. Hesarissa oli juuri yleisön osastolla kirjoitus tästä, ettei ymmärrä, miksi äidit kuskaa alta 3 v. hoitoon ja menee vauvan kans kotiin. Tiedän, että on koliikkivauvoja jne, mutta ei ihme , että päiväkodit pullottaa, desibeli rajat ylittyy, kun toiset pitää lapsen " varmuuden vuoksi" hoidossa pk:ssa, ettei vaan menetä paikkaa.
On erilaisia elämäntilanteita, mutta jos kotona kaikki ok, niin kyllä voi hoitaa vauvan ohella sen isosisaruksekin. Mitään ihme virikkeitä ei noin pienet kaipaa, äitiään kylläkin!
Mutta jos on unen puutetta ja pää lävähtää käsiin, ei kotona kaikki ole ok, ymmärrätkös?
 
Näin just. Eikä se myöskään tarkoita, että "on se vaan niin ihmeen vaikeeta joillekin omien lasten hoito". Ei se ole ollenkaan vaikeaa kun olen normaalikunnossa, päinvastoin - ollaan hyviä ja viitseliäitä vanhempia :) Tai että on se ihme, ettei vanhemmat HALUA tai VIITSI olla lastensa kanssa jos ovat heidän kanssaan kuitenkin 99% ajasta.
 
nyt vain muisto
Alkuperäinen kirjoittaja Miimiäinen:
Hain tarhapaikkoja noille muksuille n 7kk ennen hoidon tarvetta. Nyt sieltä ilmotettiin, ettei paikkoja ole tällä alueella. Eskarilainen on pakko saada omalle alueelle, mutta toi syksyllä 3v täyttävä voi joutua toiselle puolelle Helsinkiä tarhaan :headwall: :headwall: Kiva, kun aikaa tonne pahimpiin paikkoihin menee 1-2 tuntia julkisilla.
Duunimatkakin kummasti pitenee, jos joutuu lapset kiikuttamaan eri tarhoihin ja toinen viel toiselle puolelle kaupunkia. Saattaa mulle tulla jopa 3 tuntia duunimatkaa yhteen suuntaan |O |O Klo 7.45 alkaa työt, joten siinä 5 aikaan pitäs lähtee liikkeelle lasten kanssa.
Se on kiva, että kaikilla kotona olevillakin on oikeus laittaa lapset hoitoon kokopäiväsesti. Tarviihan ne vauvojen äidit kahdenkeskeistä aikaa ja työttömät omaa aikaa ilman isompia muksujaan :headwall:
Vittu, että vituttaa!

Tiedän! Kun muutimme lähelle työpaikkaani ei tarhapaikkaa saatukaan. Meillä meni kahdella lijurilla valtava aika ja raha aamuin-illoin ja työpaikka oli kävelymatkan päässä kotoa. Viisi kuukautta röijättiin, aikaa ja rahaa paloi. Onneksi lopulta pääsi lähitarhaan ja elämä oli helppoo:)
 
munkin lapset ovat olleet tammikuun lopusta lähtien hoidossa 3-4pv vkossa vaikka mä olen kotona, hoitopaikkaa kun emme halunneet antaa pois, koska sitte olisi ollut hirveen vaikea saada mikäli työpaikkaa olisi ollut tarjolla. Nyt pääsenkin ensi viikolla 3 vkoa tekeen töitä eikä tarvii soitella päivähoitopaikkaa.
Mä voin ainakin sanoa et mun luonnolle ottaa paljon kun vien lapset hoitoon ja ite jään kotiin, mielummin hoidan lapseni kotona, mut ymmärrä myös niitä joilla lapset on virikepaikoilla, meitä on niin moneksi.
Mut tosiaan vetoa tuohon hoitopäivän pituteen, mä sain toisen paikkakunnan pph:lle paikan kun molemmat siihen aikaan oltiin toisella paikkakunnalla töissä ja olisi lapsille tullut kohtuuton hoitopäivä saatikka matka. silloin oltais menty 20 km ja taas ajettu kodin kautta toisella paikkakunnalle yhteensä yksi suunta 40 km matkaa ja päivässä olisi tehnyt sen 80 km. kohtuutonta mut onneksi voi aina pph:lle viedä toiselle paikkakunnalle :wave:
 
johanna
Alkuperäinen kirjoittaja Miimiäinen:
Alkuperäinen kirjoittaja lastenhoitaja:
Vetoapa ap lapsen hoitopäivän pituuteen. Lapsen hoitopäivä ei saisi olla yli 10 tuntia. Eli kuinka pitkiksi päivät venyy, jos joudut kuljettamaan toista lasta kauas.
Pahimmassa tapauksessa joutusin tosiaan lähtee klo 5 aamulla lasten kanssa liikkeelle. Ukko pääsis töistä 16 aikoihin, olis tarhalla aikasintaan 16.30. Siitä se parin tunnin matka kotiin. Klo 18.30 olis kotona. Eli nuorimmalle tulis 13½ tuntii hoitopäivään pituutta :eek: Iltaruoka siis syötäisiin ja samantien nukkumaan, koska herätys olis taas seuraavana aamuna heti 4 jälkeen. Eihän tossa muuten saa lapsi tarpeeks untakaan yöllä... Ei tosiaan näkis lasta viikolla yhtään, paitsi sen yhen ruokailun ajan ja tarhamatkojen verran :|

Jos tää näin menee, taidan ihan suosiolla jäädä työttömäks :headwall:
Pitää nyt toivoo, että pääsis johonkin lähelle.
Oletko katsonut reittioppaasta noi matka-ajat? Jos ja kun valitat hoitopaikan sijainnista eteenpäin, noi ajat saatetaan tarkistaa sieltä, joten ei kannata ainakaan liioitella ettei uskottavuus mene. Ihan vinkkinä sanon, en todellakaan väitä etteikö noi ajat voisi olla tottakin:) Joskus vaan kun tuohduksissaan kirjoittaa, saattaa 1,5 tuntia muuttua pariksi tunniksi kuin huomaamatta;)

Kuinkahan yleistä sekin on, että valehdellaan olevansa autottomia, vaikka perheessä auto olisikin ja saadaan näin lapsi lähipäiväkotiin? Yksi naapuri näin teki, koska halusi ehdottomasti viedä kävellen lapsensa hoitoon... Bussilipunkaan ostaminen ei tullut kuuloonkaan, sillä sehän lisäisi hoitoonviennin kustannuksia! Todella itsekästä ja ajattelematonta...
 
kummallista
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja kummallista:
Unen tarvetta ja pää lävähtää käsiin.... On se vaan ihmeen vaikeeta joillakin omien lastensa hoito. Hesarissa oli juuri yleisön osastolla kirjoitus tästä, ettei ymmärrä, miksi äidit kuskaa alta 3 v. hoitoon ja menee vauvan kans kotiin. Tiedän, että on koliikkivauvoja jne, mutta ei ihme , että päiväkodit pullottaa, desibeli rajat ylittyy, kun toiset pitää lapsen " varmuuden vuoksi" hoidossa pk:ssa, ettei vaan menetä paikkaa.
On erilaisia elämäntilanteita, mutta jos kotona kaikki ok, niin kyllä voi hoitaa vauvan ohella sen isosisaruksekin. Mitään ihme virikkeitä ei noin pienet kaipaa, äitiään kylläkin!
Mutta jos on unen puutetta ja pää lävähtää käsiin, ei kotona kaikki ole ok, ymmärrätkös?
Suurella osalla äideistä kaikki on ok, eka vuosi vauvan kans on lyhyt aika. Kun pieni nukkuu, voi itsekin ottaa päiväunet, eikä istua esim. koneella. Jonkinlaisia tukiverkostoja on monilla ( sukulaiset, puoliso jne ). Jos on tunne, että pää hajoaa, miksi hankkia lapset ihan peräkkäin. Valintoja vaan , useinkin.
Eli lapsi on " varmuuden vuoksi" helposti viisikin vuotta pk: ssa, koska paikan menetyksen pelossa vanhempi näin päättää. Ja päiväkodit pullistelee...
 
Yhteistyössä