Yhteiskeskustelu 2023. Vanha.

jotkut vaan, ei kaikki

ainaskaan täällä meidän landella ei kukaan örveltäny
Muutama örveltäjä tuli tavattua vappuna, mutta onneksi olivat hyvänlaatuisia sellaIsia. Tosin hieman ihmetyttää tuo median peräänkuuluttama "karnevaalitunnelma", sitä kun on muka Suomessa liian vähän.
Mitä lisäarvoa elämään tuo se, että ympärillä palelee mahdollisimman monta ihmistä mahdollisimman sekaisin?

vappu tuo esille ne kuuluisat "vihreät arvot"
 
Vappukin on sitten lähellä, muttaparemmalla puolellaan.
Ja ensimmäiset rastit haettu. Meillä kummallakin kun on tällä hetkellä tuo jalkojen käyttö vähän hakusessa, niin otettiin urakaksi käydä kauden jokaisilla Tyrvis-rsateilla. Ensimmäiset jätettiin pois, kun oli vielä niin paljon lunta ja joka notko täynnä vettä.
Otettiin sen verran erilaisia reitinvalintoja, ettei pahempaa riitaa päässyt tulemaan.
Ihan kiva lenkki, vaikka sen jälkeen tuntikin kuin jalkojen paikalla olis ollut pari venttiilikumin pätkää.
Sen verran tuosta tokenin kuitenkin, että pystyin vielä ehtoisen laidunkierroksen tekemään tässä kehittyneempien ihmisapinoitten suosimassa pystyasennossa.
 
Päivää!

Se ois taas merihenkinen viikonloppu edessä. Niskaa ja hartioita polttavana hyväilevää löylyä, varpaiden alla viileänä tuntuvaa, joustavan kimmoisaa, vuosikausia maatunutta männynneulaskerrosta, matkalla löylystä laiturille ja se hyinen kipristely nilkoissa enneko ponnistaa selkäuintiin ja koko kroppa on tovin jäätyä ja henki salpautuu.

Sit on kiva hissuksiin kävellä saunalle, ottaa hörppy viileää sihijuomaa ja nauttia maisemista ennenko taas kiipeää löylyn lämpöön.

Mut sitä ennen lounasta ja pikkurykäys duunissa.
 
kuulostaa suunnitelmalta
 
Pitäisikin laskea vene vesille nyt viikonloppuna tai viimeistään ensi viikonloppuna, ja hoitaa kalastonhoitomaksukin
Joo, mulla sama juttu, eilen kattelin jo jerkkoja valmiiksi. mutku oli paatti viimekesän teloilla ja oli kai jostakin menny vettä sinne lasikuidun sekaan ja oli talven aikan pullauttanut nyrkin kokoisen kuhmun keulaan jus hiukkasen vesirajan alapuoleele.
Pitää aloittaa hommat paikkailemalla tuo pois.
 
  • Tykkää
Reactions: KalaMies

Yhteistyössä