Mukavaa
Ruusannuppu, kun kirjoitit aiheesta. Meillä taivalta takana lapsosen kanssa kolme vuotta, miehen kanssa hieman enemmän. Alussa koin tilanteen tukalaksi, koska odotin itseltäni jotain rakkaudentunteita lasta kohtaan. No, ei tullut. Odotin itseltäni liikoja, petyin lapseen ja petyin itseeni.
Lopulta annoin itselleni luvan tuntea niinkuin tunnen. Ei kukaan meistä ole täydellinen ja käden käänteessä valmis rakastamaan vierasta lasta. Silloin suhtautuminen helpottui, olen puhunut miehelle paljonkin ajatuksistani, pettymyksistäni ja asioista, jotka minua vaivaavat lapsen olemassaolossa. Myös siitä olen puhunut, miten koen itseni ulkopuoliseksi ja tunnen olevani aina joukon nobody, joka ei ole kenellekään tärkeä. Tokikaan tilanne ei näin ole, mutta siltä se toisinaan saattaa tuntua.
Yksinkertaisesti annoin itselleni luvan olla oma itseni. En linnoittautunut lapsiviikonloppuisin enää kotiin viettämään perhe-elämää vaan jatkoin omaa elämääni, omien kavereiden tapaamista, harrastuksia ja joskus jopa baarissakin käyn. En ahdista itseäni sillä, että minua rajoitetaan jotenkin lapsen vuoksi, joka ei ole edes minun. Ei kenenkään tarvitse silmä kovana seurata isän ja lapsen yhteiseloa ja tuhat kertaa päivässä kysyä hiljaa mielessään, että miksi minä en voisi olla äiti, miksi minun pitää vain seurata sivusta. Kerron myös avoimesti kasvatukselliset näkemyseroni miehelleni. Olen oma itseni kelpasin tai en.
Joku kommentoi, että eihän lapsi ole vieraan ihmisen, sillä lapsi on tulevien lasten sisarpuoli. Näinhän se on, mutta lapsi kuitenkin on niin merkittävän osan ajasta äidillään, että vieraan ihmiset kurinpito ja kodin säännöt yksinkertaisesti vain näkyvät lapsessa, joka sen vuoksi tuntuu vieraalta, eikä omalta. Toki tähän vaikuttaa myös luonne-erot, mille nyt vain ei mahda mitään.
Sitä mieltä olen, että arki toimii silloin kun jokaisella on oma paikkansa perheessä, arvo omana itsenään.
Minä uskon, että mieheni olisi kyllä valmis yhteiseen lapseen, mutta ei tietoisesti uskalla tehdä päätöstä lapsen yrittämisestä. Pidin nimittäin kerran (n. 1,5 vuotta sitten) muutaman kk taukoa pillereistä ja erään baari-illan jälkeen kävi legendaarinen ja ehkäisy unohtui kokonaan. Aamulla ostin ovistestin varmistaakseni, että eihän nyt vain ole otollinen aika, että raskautuisin ja kuinkan kävikään, testiin pärähti kaksi kirkuvanpunaista viivaa. Töihin mennessä hain apteekista jälkiehkäisypillerin ja vasta myöhemmin illalla kerroin miehelle, että olin semmoisen ottanut niin tämä alkoikin vain harmitella, että nyt ei saatukaan junioria. Useaan otteeseen vielä varmisti, että ihanko oikeasti olin sellaisen ottanut. Jotenkin se pettymys vain paistoi läpi ..
