Yrityksen odottajat

Ompas outo olo.
Mulla on ollut nyt kuukauden verran ihan kauhee vauvakuume, mut nyt kun mies lämpes ajatukselle ja uskaltauduin itsekin tänne kurkkimaan, iski hirvee ahdistusstressi koko asiasta.

Onnko mä ihan tyhmä? Tuhoanko oman tulevaisuuteni haluamalla enemmän lapsia? Työllistyykö juuri valmistunut/valmistumassa olevan tradenomi jolla on kolme lasta ja todella katkonainen työhistoria? Pakotanko oikeesti miehen elättämään viisi henkistä perhettä sillä aikaa kun olen äityislomalla? Ja lisää rahan menoakin vielä, kolmanne takia menee vaihtoo auto ja asuntokin. Eikä ees asuta omassa vaan vuokrakolmiossa..

Puuh.. Mun vauvakuume tuntuu jotenkin tosi pieneltä tän stressin kans. Mä kyl stressaan aina.
Viime iltana mieskin tunnusti että vaikka alkaa tottua ajatukseen kolmannesta lapsesta niin hän ei osaa olla kauhean iloinen ajatuksesta. Ja hän stressaa myös. Eniten kai molemmat stressaa sitä että jos tää aiheuttaa vahinkoa meidän pojille ja sille perhedynamiikalle mikä meillä on.

Ja sitten pelottaa sekin että alkaako työkaverit/tutut/sukulaiset/kaverit katsoa kieroon koska monet pitää kolmea ihan hirveen isona määränä. Varsinkin omalla ja miehen alalla suositaan max. kahden lapsen saamista ja kolmas aiheuttaa monissa melkoista ihmetystä. En jaksais alkaa selitelläkään. Varsinkaan kun ei asuta omakotitalossa maalla vaan vuokralla kaupungissa niin oltais kyl varmasti kummeksuntaa herättävä porukka.

En tiedä.. Anteeksi kamala vuodatus.
Välillä mietin vaan et nielenkö koko kuumeen ja keskityn uraan ja kahteen terveeseen pikkupoikaan joista toinen aloittelemassa koulupolkuaan.

 

Olipa kamala vuodatus eilen.
Puuh. Jotenkin vaan tää vauvahaaveilu nostaa niin paljon aina pelkoja pintaan.

Miehen kans juttelin ja hän vaan tokaisi että koska me muka ollaan piitattu siitä mitä muut sanoo? Tai mitä mieltä muut on?

Mutta yhteisestä päätöksestä lykätään odotuksen aloitusta lokakuun nurkille vaikka kierukka lähteekin elokuussa.

 

Hei InkeriIisakki! Mulla on välillä ihan samanlainen stressi, vaikka perhetilanteet meillä erilaiset, mulla haaveissa ensimmäinen mutta mäkin olen just valmistumassa ammattikorkeesta. Haaveena on ollut että vauva syntyisi aika pian valmistumisen jälkeen. Juuri tuo onko varaa, tuntuu oudolta laittaa mies elättämään itseäni ja lasta äippäloman ajaksi, saanko tulevaisuudessa töitä, jos jään heti äitiyslomalle, kun on vain hajanaisia työsuhteita opiskelun ajalta...

Mutta mun mielestä ei kannata liikaa ajatella sitä mitä muut ajattelee teidän perheen lapsiluvusta ja siitä asutaanko sitä vuokralla kaupungissa vai omassa talossa maalla. On sitä "omituisempiakin" perheitä

 

Pakko vielä perään myöntää että vaikka pelottaa ja stressaa välillä, toivois vaan että pääsis jo yrittämään. Tuntuu siltä kun ois sokeena ryhtymässä nyt johonki mistä ei oo mitään käsitystä vielä tässä vaiheessa, mutta kaipuu saada oma lapsukainen on vaan NIIN iso <3

 

Kuulostaa tutulta nämä teidän mietteet. Minullekin on välillä tullut ahdistunut olo, että olenko ihan tyhmä, jos haluan vielä lapsen, kun nyt on elämä kahden edellisen kanssa jo helpottanut? Tai mitä kaikki muut sanoo, jos meille tulee vielä yksi? Näitä minäkin pyörittelen mielessäni. Tuntuu siltä, että jos on kaksi lasta, niin ihmiset olettaa, että enempää ei tule. Kukaan ei edes kysele, että tuleeko teille vielä lapsia, sillä he olettavat, että ei tule. Jos on yksi lapsi, niin silloin kysellään ja odotetaan, että milloin tulee toinen. Toisaalta onhan se mukavaakin, kun saa olla rauhassa kyselyiltä ainakin.

Venla90: Kyllä kannattaa ehdottomasti hypätä tuntemattomaan ja yrittää lasta. Uskon, että elämäsi tärkein ja upein asia tulee olemaan se oma lapsi.

 

Hyvä että muillakin samoja mietteitä. ettei ole ihan yksin näiden epävarmuuksien kanssa.
Juttelin tänään ystävän kanssa jolla on neljä lasta, hän kertoi että kun kolmen pojan jälkeen oli saanut nyt sitten myös tyttären niin häntä oli joku älypää onnitellut sen johdosta kun voi nyt lopettaa lasten tekemisen kun "tulihan se tyttökin viimein".
Että kaikkea sitä löytyy.. -.-'

Itsellä vauvakuume aiheutti sen että täti tuli kylään. Edellisen kerran kävi pyörähtämässä vuosi sitten. Kierukan takia kuukautisia kun ei mulla ole.

Et ei kai tässä auta. Kun kolmatta haaveilla. mies katselee isompaa asuntoa ja on suunnittelemassa että käy koeajamassa jotain tilamöhköä

venla90Kuten Jutska jo sanoikin niin Joskus pitää vaan tehdä se hyppy tuntemattomaan. Ja toivoa että kaikki järjestyy, niin töiden kuin muidenkin osa-alueiden suhteen.
Itse sain esikoisen kun olin juuri pääsemässä pois lukiosta. Esikko oli parin kuukauden kun kävin hakemassa yo-lakkini. Joskus täytyy vaan uskaltaa

 

Eilen pidin kahden kuukauden ikäistä vauvaa sylissä ja ... niin. Vauvakuume ei ainakaan yhtään helpottanut, vaikka vauva oli itkuinen ja kärsi vatsavaivoista.

Olen jo 32-vuotta ja työtilanteeni on edelleen hyvin epävarma. Silti täytyy vain uskaltaa yrittää vielä vauvaa, kun sydän niin sanoo ja kuten Inkeri-iisakki sanoi, toivoa, että kaikki järjestyy niin töiden kuin muidenkin osa-alueiden suhteen.

 

Moikka!

Vihdoin ja viimein kirjoittelen jotain... Ilmoittauduin tänne listalle jo toukokuussa, mutta olen vain pyörinyt lueskelemassa. Nyt alkaa tuntua siltä, että mieskin alkaa lämmetä jo ajatukselle kolmannesta, mutta luulen, että meilläkin päätöstä lykkää stressi taloudellisesta tilanteesta ja muukin epävarmuus. Meillä tosin on molemmilla vakkarityöpaikat (ellei nyt mitkään yt:t ala), mutta palkat toki eivät ole mitkään mahdottoman suuret viisihenkisen perheen elättämiseen. Tai siis. Kyllä kahdella palkalla selvittäisiin hienosti, mutta entäs se pikkupätkä kotihoidontuella oloa, minä kun en oikein alle vuosikasta haluaisi hoitoon laittaa...

Mies käyttää sitkeästi edelleen kondomia, mutta välillä kyllä näkee kuinka jo harkitsee että ilman oltais. Ja sanoikin mulle jo pari päivää sitten, että jos ei paremmin tietäisi, niin luulisi mun olevan raskaana. Etoo, väsyttää jne. Voi tosin tää kuumuus tehä, mutta eihän se kondomi 100% varma oo. Mä kyllä uskon, että on vain kuumuudesta.

Uusia kirjoituksia odotellen,

Salliina

 

Kiva, että täällä on muitakin kolmannesta haaveilevia. Minkä ikäiset lapset sinulla Salliina on? Meilläkään ei ole taloudellinen tilanne mikään tosi hyvä, vaikka miehellä onkin säännölliset tulot.

Eniten itse mietin sitä, että kuinka selvittäisiin kolmen pienen lapsen kanssa, kun kaksi isompaa ovat aika vilkkaita ja energisiä ja kovia riitelemään keskenään. Mies olisi valmis jo aloittamaan yrityksen, mutta itse lykkään sitä juuri tuon edellä mainitun seikan vuoksi. Tosin on otettava huomioon, että meillä ei välttämättä kovin nopeaa tärppäisi, koska esikoista toivottiin kaksi vuotta ja nuorimmainen tärppäsi heti. Minulla on PCO.

 

Kiitos kaikille rohkaisuista <3

Miehillä tuo vauvakuume taitaa esiintyä auton vaidolla ja isommasta asunnosta haaveilulla meillekkin mies kävi vaihtamassa henkilöauton farmariin, vaikka aika ajoissa tuokin nyt tuli tehtyä kun aikaa vielä on

 

Meillä kans ukko katselee autoja. Möhköiksi se niitä sanoo, mutta näin kun kuolas jotain katumaasturia.

Jutska meillä kans sama juttu et kaksi vanhempaa on kovia kinaamaan. Varsinkin nuoremman ipanan kanssa on ollut välillä ongelmaa.
Sikäli toivon että saisin hetken olla sen nuoremman kanssa kotosalla kun esikko aloittaa vuoden päästä koulun. Et siihen tähdätään äitiyslomaa

Meillä on alkanut armoton budjetointi kun pohditaan sopiavia aikoja jne. Äitiyslomalle kun otetaan huomioon opinnot ja työllistyminen.
Tälläkin hetkellä kun naputtelen tätä niin mies käy läpi perheemme kuukausibudjettia ja pohtii että mistä turhuuksista voidaan luopua.

Sillä on tosi omituinen tapa ollut aina innostua näistä vauvautumisista.

 

Jutska, minkä ikäiset teidän isommat on siis? Meillä 1v ja 2v Tai siis melkeinpä ehtisivät ikiin 3,5v ja 2v ennen kuin kolmas syntyisi vaikka saisi heti alkunsa. Ihan mukavasti leikkivät yksiin sen verran mitä tuon ikäiset osaa. Mutta riitaa tulee päivittäin kun 1v hajottaa isomman leikit... Mutta kuulunee ikään!

venla90 ja InkeriIisakki, meillä mies vain ajattelee, ettei rahat riitä. Siis ei mitään autoja uskalla ees katsella. Yritin sanoa, että kyllä ne asiat siitä lutviutuu, se on kuitenkin lyhyt aika kun jollain kotihoidontuellakin joutuu olemaan. Hän ei vaan jaksa aina luottaa, että asioilla on tapana selviytyä :/ On liian järkiperäinen

Eipä täällä oikein kummempia kuulu nyt, menkat alkaa eli kuumuudesta oli mun "oireet". Vitsi etten malttas mitenkään odottaa, että mies suostuu. Sillä hänhän suostuu *sormet ristissä*

 

Hei! Mut voi poistaa listalta. Meidän oli tarkoitus siirtää yritystä hamaan tulevaisuuteen ja yritinkin ajatella muuta kun vauvajuttuja (huonolla menestyksellä), mutta tilanteeseen tuli yllätyskäänne: HAALEA plussa testissä. Nyt vaan sydän sykkyrällä, sormet ja varpaat pystyssä,toivon että viiva lähtee vahvistumaan.

Kaikkea hyvää! -Vella

 

Hei!

Vautsi! Onnea ja peukkuja vellalle!


Minä ilmoittaudun odottajaksi. Vauvakuume vaivaa sekä minua että miestä, mutta työtilanteen takia ollaan nyt päädytty siihen, että yritystä voisi aloittaa mahdollisesti lokakuussa. Meillä mies on jo pidempään toivonut vauvaa. Itselläkin ollut vauvakuumetta mutta järki ja toisaalta pelko ovat pistäneet vastaan. Olen määräaikaisessa työsuhteessa ja soppari on tehty vuoden loppuun asti. Jos siis kävisi niin onnellisesti, että raskautuisin heti ensimmäisillä yrityksillä, olisi raskaus jo aika pitkällä työsuhteen päättyessä ja mikäli joutuisin hakemaan uutta työtä, sellaisen saaminen muutamaksi kuukaudeksi, raskaana, voisi olla aika haasteellista. Miehen mielestä muutaman kuukauden 'ylimääräinen' työttömyys ei olisi niin paha asia, mutta omaan kukkaroon se kyllä tuntuu turhan suurelta :| Tämänhetkisen työtehtäväni tulevaisuus on nyt isosti auki. Parhaassa lykyssä saisin vakipaikan vuodenvaihteessa ja pahimmassa vaihtoehdossa työsuhdetta ei olisi mahdollista enää jatkaa ja edessä on uuden työpaikan etsiminen.

Viime päivinä olen nyt sitten pyöritellyt toisaalta - toisaalta vaihtoehtoja. Ärsyttää olla tämän asian suhteen näin laskelmoiva mutta jotenkin sitä haluaisi pelata varman päälle taloudellisesti.

Ja meillä siis kyseessä olisi ensimmäinen lapsi. Minä iältäni 23v.

 

vella, varovaiset onnittelut ja tarrasukkia matkaan

Mariiii, tervetuloa! Ymmärrän mietteesi. Minkälainen ala sinulla on eli onko töitä miten tarjolla? Aikanaan uskalsimme määräaikaisen työsuhteen aikana yrittää raskautta (mies opiskeli vielä). Tiesin kuitenkin, että meidän alalla voi olla jopa pulaa työntekijöistä ja niinhän siinä sitten kävikin, että sain viran ollessani vatsa hienosti pystyssä Päivääkään en ehtinyt tehdä työtä ja nyt olen toisen lapsen jälkeen vasta aloittamassa työt. Ja mieskin sai opinnot päätökseen ja hänkin (todella upeasti!) töitä heti valmistumisen jälkeen, ihan vakkaripaikan, vaikka heidän alallaan se ei olekaan mikään itsestäänselvyys. Ehkä näiden tapahtumien myötä mullakin on noussut luotto siihen, että kyllä asiat järjestyy... Toki mekin teimme laskelmat pärjäämisestämme sekä ennen ensimmäistä että toista lasta.

ON: Sain puristettua miehestä sen verran tietoa irti, että tällä hetkellä hänen kantansa kolmanteen lapseen on ei. Ja että ei muuttuu ehkäksi joskus 4-6kk päästä Eli noihin aikoihin hän lupasi alkaa edes miettiä koko asiaa. Eipä saisi painostaa, mutta mulla on ihan hullu vauvakuume Toisaalta mulla myös mietityttää se, että miten jaksaisin kolmen lapsen kanssa, sillä mulla on todettu eräs aivojen toimintaan liittyvä juttu vähän aikaa sitten (ihan siis synnynnäinen, ei "vakavaa"), mutta olen joutunut kovasti miettimään tuota ja muitakin asioita. Uskon kuitenkin vakaasti, että tää on tätä mun "kolmenkympinkriisiä" ja menee ohi aikanaan. Toki stressitasoon vaikuttaa myös se, että menen kohta töihin kolmen vuoden tauon jälkeen

Kuulumisianne odotellen,

Salliina

 

Salliina85, kiitos! Olen sosiaali- ja terveysalan hommissa, eli töitä on kyllä riittänyt. Tähän asti ongelmana onkin ennemmin ollut ettei omassa kalenterissa ole tarpeeksi aikaa, jotta voisi kaikki tarjotut työt hoitaa, eikä se ettei töitä olisi. Viime aikoina on vaan saanut muilta kuulla taloustilanteen vähentäneen työtarjontaa ja tosiaan tuo maha pystyssä töiden saaminen epäilyttää.. Mutta mahtavaa kuulla, että sitä tapahtuu! Nykyisessä paikassa on oikeastaan kaksi vaitoehtoa jatkoa ajatellen - vakkaripaikka tai työsuhde ei tule jatkumaan - niin se mahdollinen vakkaripaikka olisi kyllä erittäin mieluinen.

Mutta tuleva ehkähän on varsin lupaavaa! 4kk ja puolikin vuotta menee kuitenkin melko nopeasti, vaikka odottavan aika onkin pitkä Mutta työkuvioihin palaaminen varmaan tuo uusia kiireitä ja ajateltavaa arkeen, joten hyvässä lykyssä puoli vuotta on hetkessä hurahtanut ohi ja ehkäkin muuttuu kylläksi

 

Heissan kaikille!

Täällä yksi epätoinen vauvakuumeilija, joka ei tiedä mitä asian suhteen tehdä
Meillä siis kolme lasta ennestään ja mulla koulu vähän kesken. Valmistun ensi keväänä ja mun puolesta voisin jäädä siitä suoraan sitten äitiyslomalle. Mutta sama mietityttää kuin InkeriIisakki mainitsi... Palkkaako joku vastavalmistuneen _neljän_ lapsen äidin, jonka työhistoria on lähinnä kesätöitä täynnä ja joka on jäänyt suoraan valmistumisen jälkeen äitiyslomalle? Oma asunto on joskus haaveissa, mutta lapsia "tehtailemalla" ei oikeen asuntolainaa irtoa pankista ja nyt neliöt loppuu tässä asunnossa kesken eli asunto pitäisi vaihtaa. Uusi autokin tarvittaisiin, kun nykyisessä ei penkit riitä.

Vaan olenpa miettinyt sitäkin, että nyt on se hetki kun olisi "fiksua" antaa vauvan tulla. Olisi kaikki tarvittavat valmiina vaunuista turvakaukaloon jne eikä ikäeroa tuohon tällä hetkellä nuorimmaiseen tulisi niin paljon. Ja sitten kun äitiysloma olisi ohitse, voisi mies jäädä hoitovapaalle (vakituisesta) työstään ja minä voisin lähteä "luomaan uraa".

Kyllähän sitä mietityttää onko ihan silkkaa ahneutta lähteä yrittämään vauvaa taas. Miksi ihmismieli ei vaan voi olla kiitollinen näistä kolmesta ihanasta murusta, jotka meidän elämää on rikastuttamassa ja tyytyä elämään näin? Onko ihan älytöntä lähteä hankkimalla hankkimaan lisää hommaa itselle, kun näissä kolmessakin on kädet täynnä töitä? Entä jos kaikki ei seuraavalla kerralla menisikään yhtä hyvin kuin aikaisemmilla kerroilla? Toisaalta jos tätä pitkittää loputtomiin eikä saa mitään päätettyä, voi olla, ettei raskautuminen enää tulevaisuudessa ole mahdollista. Jos sitten jälkikäteen alkaa kaduttaa, miksi ei yrittänyt aiemmin kun vielä olisi ollut mahdollista. Tällä hetkellä olen 26v ja 30v olen pitänyt itselläni rajana raskautumisen suhteen, koska pelkään sitä, millaisia riskejä ikä tuo tullessaan... Ja toisaalta itsekkäästi ajattelen, että lasten ollessa aikuisia, haluan olla itsekin vielä nuori.

Mä ajattelen, että nää kaikki "estelevät" syyt eli esim työt ja asuntoasiat ovat sellasia, jotka ei katso ikää toisin kuin lasten "hankkiminen". Mä pystyn työ- ja asuntoasioita miettiä vuosikymmeniä vielä, mutta lapsia ei vaan voi tehdä ihan millon vaan. Ja toisaalta, jos olisin järjellä ajatellut näitä asioita aiemmin, niin ei meillä olisi yhtäkään lasta. Onko koskaan oikeasti oikea aika?

Sanoin miehelleni, että hän saa tehdä tän asian suhteen jonkun päätöksen, koska mun päätöksenteko ei vaan ota onnistuakseen. Veivaan asioita edes takasin ja mietin liikaa. Hän ilmoitti, että parin kk päästä saa ehkäisy jäädä pois ja katotaan sitten mitä tapahtuu. Katsotaan mitä elämällä on meille annettavaa... Jos enempää lapsia ei tule, niin näin on hyvä, mutta annetaan mahdollisuus kuitenkin neljännelle <3

suan

 

Tervetuloa Suan.
Hyvä että muitakin jotka pyörittelee päässään samoja asioita.
Mä sain vähän helpotusta omaan kuumeiluun kun musta tulee kummitäti.

Kummilapsi syntynee ens kuun aikana viimeistään. Jännää. <3

Mä kans muuten jahkailen, joka toinen päivä oon et "ei kiitos" ja joka toinen päivä on "heti tänne mulle nyt-olo". Saas nähä.

 

Moikka kaikille, mahtuuko mukaan vielä yksi yrityksen odottaja?

Olen 23 vuotias tytön tyllerö Kanta-Hämeestä. Perheeseeni kuuluu avopuoliso ja koiruus. Tulevaisuuden haaveina omakotitalo sekä lapsia, mutta, sitä kuuluisaa oikeaa aikaa odotellessa.

Olemme seurustelleet kaksi vuotta, asumme omistamassani asunnossa, ja siis tarkoitus olisi ostaa okt, mikäli pankki meille yhteisen lainan myöntää (kuluneen vuoden olemme säästäneet ahkerasti ja kuluttaneet ison osan energioistamme siihen). Lähtökohdat olivat todella vaikeat puoliskoni kohdalla, olen tehnyt valtavan työn hänen kanssaan, mutta luojan kiitos nyt olemme onnellisia ja kaikki on hyvin. Alkuun hänen kantansa oli lapsiin selkeä EI, mutta vuoden hiljaiselo asiasta puhumisen suhteen on tuottanut tulosta, ja tällä hetkellä asiasta voidaan nopeasti jopa keskustella. Joskus miehen puheissa kuulee jopa "sitten kun me aletaan harkita lapsia.."

Mulla on kaksi ihanaa kummilasta, ja paljon lapsia ikätovereilla. Tuntuu että kaikki on raskaana, tai vastasyntyneiden äitejä ja isiä tai vähintääkin kaikki ryntäilee naimisiin! Jokainen toki tekee tyylillään, mutta tänä vuonna olen kamppaillut jo kertaalleen todella voimakkaan vauvakuumeen kanssa, enkä kerta kaikkiaan kestä että muut perustaa jo perhettä, ja minä en. Alkukesästä kuumeilu hiukan laimeni, mutta se puski jälleen täydellä teholla niskaan ostaessani parhaan ystäväni tulevalle poikavauvalle vaatteita!

Jos nyt vielä jatkan tätä keskiyön tarinointia, kukaan teistä ei saa selvää kirjoituksestani! Mutta liittyisin mielelläni juttelemaan tästä aiheesta samoilla ajatuksilla liikuskelevien kanssa!

 

Heippa kaikille!

Tää vois olla munkin palsta, minua ei toisin tartte mihinkään aktiiviselle listalle laittaa, kun mitään varmuutta yrityksestä ei ole tiedossa aikoihin.

Täällä siis yksi kolmen muksun äippä, jolle pukkaa vauvakuumetta jälleen. Olen ihan tuskissani asian kanssa, sillä tavallaan tahtoisin järkevöityä ja unohtaa koko asian sikseen - keskittyä tämän hetkiseen elämään. Mutta mutta...niin vaan mieli päivittäin kolkuttelee vauvahaaveissa - ei voi mitään. Mulla on sellainen tilanne, että pähkin tätä asiaa (varmaan hulluuteen saakka:stick ainakin vuoden ja sitten katsotaan miehen kanssa millä linjalla ollaan. Tällä hetkellä siis mulla on kuumetta, mies on enemmän kolmen kannalla, joten voihan se olla, että koko homma tyssääntyy siihen.

Suan: samastuin tilanteeseesi täysin, tekstisi oli suoraan ajatuksistani. Eli kaikenlaisia pelkoja täälläkin ja tiedostan sen, että jos tätä VAIN järjellä ajattelee, niin voisin varmaan poistua saman tein roikkumasta täältä. Mulla on työpaikka johon palaan, mutta en tiedä kuinka pitkään tuotakaan lystiä kestää. Oltiin varmaan samaan aikaan kolmatta kuumeilevissa, nikkisi oli jotenkin tuttu.

No siinäpä se eli kärvistelyä omien ajatusten parissa. Hyviä yrityksen odotuksia kaikille!

 

Villanen Hyvinkin mahdollista, että ollaan siellä oltu kuumeilemassa samaan aikaan Mietinkin, mistä sun nimimerkkisi on tuttu


Täällä vaihtelevin fiiliksin. Tänään ollu taas "helpompi" päivä eikä vauvakuume paina täyttäpäätä päälle Katsotaan mikä fiilis taas huomenna on

 

Heippa kaikille!

Voisin liittyä tähän ketjuun mukaan nyt, kun ollaan miehen kanssa puhuttu, että kolmosen yritys voitaisiin aloittaa viimeistään vuoden vaihteessa. Meillä on nuo ensimmäiset kaksi lyhyellä 1,5 vuoden ikäerolla. Tyttö 9/2011 ja poika 3/2013.Itsellä on ikää 32 vuotta ja mies muutamia vuosia vanhempi, joten pitkään ei enää viitsi yritystä lykkäillä.

 

Tervetuloa uusille

Nyt on kyllä loppukesästä aika kulunut niin hitaasti kun lasken kalenterista päivä (tai siis kuukausia). Sentään nyt kävin ostamassa uuden kalenterin, siis sellanen lukuvuosi kalenteri, ja kattelin jo pitäiskö laittaa joku merkintä millon voidaan alottaa yrittäminen vähänkö tuntuu hyvältä nähdä jo ne kuukaudet kalenterista!
Välillä mietin mitä me oikeen odotetaan kun molemmat haluaa jo yrittämään, mut sitten taas mietin tota opiskelua ja haluun sen hoitaa pois alta. Eilen mies sano jo meidän vierashuonetta lastenhuoneeks

Pitää nyt yrittää suunnitella kaikkea sellasta ohjelmaa mitä ei voi pienen lapsen kanssa tehdä, joku reissu ja pitkiä iltoja ystävien kanssa Jos se vähän helpottais tätä kuumetta

Päivittääkö meillä kukaan listaa?

 

Moi taas,

palailen nyt tuohon mun edelliseen kirjoitukseen! Tuntuu kyllä hyvältä lueskella muiden tuntemuksia, ja vihdoinkin löytyy samanhenkisiä kumppaneita jotka oikeastaan on jo pukeneet sanoiksi kaikki omat mietteet.

Mä olin ihan hullu sen ensimmäisen kunnon vauvakuumeen aikana. Onhan niitä kuumeiluhetkiä ollut teini-iästä asti, mutta lähinnä sellasta voikunvauvaoiskiva-hetkiä, jotka meni ohi yhtä nopeesti kuin alkoivatkaan. Mun tuttavapiirissä ja tutun tutuissa on tosi paljon yh-äitejä, ja heitä seuratessa jossain vaiheessa oli sellanen olo, että en mä ikinä tule selviämään näistä vauva-perhe-suhde-rahakiemuroista, vaikka mies rinnalla seisoisikin. Arvostan yh-äitejä siinä missä jokaista muutakin äitiä, mutta tuntuu että lähipiirini äitien elämä oli pelkkää vaikeutta ja hankaluuksia. Sitten ystäväni, jo naimisissa onnellisesti oleva tuli raskaaksi, ja hänen hehkuessaan omassa tilanteessaan tuli sellanen olo, että tähän haluan tähdätä, ja se on saatava. Sitten alkoikin näkyä vauvoja KAIKKIALLA.

Tosiaan, niitä odottavia äitejä, lastenrattaita, vauvanvaatteita ja onnellisia perheitä näkyi joka puolella. Kaupoissa, lääkäreissä ja ihan joka puolella. Tässä vaiheessa minun avokkini ei ollut lainkaan innostunut perheenlisäysideasta. Harmitti. Silti piti harrastaa seksiä ilman ehkäisyä, salaa olin tyytyväinen. Faktat löin kyllä tiskiin heti, että mitä jos ja tiedätkö että. Sitten rohkaistuin keskustelemaan kunnolla asiasta miehelle, ei oikein ottanut minua vakavasti, ja siirsi keskustelua aina tavalla tai toisella. Pikku hiljaa sain vastakaikua, mutta vastaus on siitä asti ollut tuo aiemmin mainitsemani "sitten joskus". No, nyt sitten odotellaan milloin aika olisi kypsä. En halua painostaa, ja toisaalta olisi ihana saada nämä asuntoasiat kuntoon ensin. Vakkariduunit meillä molemmilla on, ja muut puitteet kunnossa.

Ääh, on päivästä vaihdellen niin ristiriitaiset fiilingit näistä asioista. On pettymystä, kärsimättömyyttä, haaveilua, ja tätä itkun määrää! Ja kuinka monta raskaustestiä olenkaan tehnyt, kun kuukautiset ovat olleet päivän myöhässä. Ja mikä pettymys...

Kiitos kaikille jotka jaksatte lukea. Ja hauska "tavata" teitä muita! Toivottavasti löytyy aktiivisuutta, olisi mukavaa keskustella ja lueskella muiden juttuja.

 

Me ruvetaankin yrittämään jo kahden kuukauden päästä! Tajuttiin, että saan enemmän äitiyspäivärahaa, jos muksu syntyis jo ensi vuoden puolella. Ja kun mitään muuta syytä odottaa ei ole, kuin se, että päätettiin ensin odottaa ensi vuoteen. Tulkoon nyt sitten jos on tullakseen!

Käsittämätöntä, aika paljon ajatuksia, kun se aika onkin 'nyt' eikä 'sitten joskus'. Maanantaina pitäisi tupakointi lopettaa, se tekee kaikesta varmaan vielä realistisempaa.

Muutenkin jo pelkästään mahdollinen tuleva raskauskin jännittää, mulla kun on sairaus nivelissä, joka aiheuttaa ennenaikasia synnytyksiä, mahdollisia repeämiä, vuotoja jne.. Mun äitikin on maannut pää alaspäin raskauden aikana.

Miehen on aika vaikea keskustella yhtään mistään tähän liittyvästä, mutta saatiin me sentään tämä ajankohta sovittua. Tai itse se sitä oikeastaan ehdottikin. Enpä viiti häntä enempää ahdistella asialla, miettiköön rauhassa itsekseen, tulee se varmasti juttelemaan, kun siltä tuntuu.

Kamalaa ja ihanaa.

Edit. Tulipa taas oikea vuodatus.