Lapsen kehitys 08.06.2024

Kolmen vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen lapsi on osaavainen ja omatoiminen

Kolmevuotiaan elämään voi osua suuria muutoksia, jotka vaikuttavat lapseen väistämättä.

Teksti
Saana Sjöblom-Hasselblatt
Kuvat
iStock

Kolmen vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen lapsi on jatkuvasti omatoimisempi. Pukeminen, ruokaileminen ja vessassa käyminen sujuvat tässä iässä yleensä jo hyvin – leikki-ikäisen erottaakin taaperoista ja vauvoista selvästi.

Reilun 3-vuoden iässä lapsi on tyypillisesti suorasanainen, meneväinen ja utelias. Taitojakin löytyy jo monia, kuten ketterä kulkeminen tai pallon heittäminen pitkällekin, mutta viitseliäisyydessä on tässä vaiheessa huomattavasti eroja. Toiset yli 3-vuotiaat haluaisivat edelleen vanhempiensa pukevan heille vaatteet tai kantavan heitä jonkin matkan, kun taas toiset haluavat tehdä kaiken jo itse.

Elämä nyt | Kolmevuotiaan elämään voi osua suuria muutoksia

Moni lapsi aloittaa päiväkodin tai siirtyy siellä isompien ryhmään 3-vuotiaana. Kun muutoksesta on kulunut hetki, voi kolmen vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen lapsi alkaa reagoida siihen tunteikkaasti uutuudenviehätyksen hälvennyttyä. On normaalia jännittää päiväkotiin menemistä vähän aamusta toiseen – yleensä harmi kuitenkin muuttuu iloksi nopeasti vanhemman jatkettua matkaansa päiväkodista.

Kolmevuotiaan elämään voi osua myös sisaruksen syntymä. Paras tapa lievittää lapsen mustasukkaisuutta uudesta perheenjäsenestä on osoittaa hänelle paljon huomiota ja hellyyttä. Kolmevuotiasta voi osallistaa vauvanhoitoon esimerkiksi antamalla pieniä tehtäviä tehtäväksi tai vähintään ottamalla hänet mukaan hoitotoimiin. 3-vuotias on kuitenkin vielä niin pieni, ettei häneltä tule vaatia apua tai reippautta vauvaa kohtaan.

Jos sisaruksen tulo aiheuttaa aineellisia muutoksia kuten pinnasängystä tai turvaistuimesta luopumista, kannattaa kolmevuotiasta totutella tällaisiin muutoksiin ajan kanssa ennen vauvan syntymää. Näin 3-vuotias ei kohdista mahdollista harmitustaan vauvaan ajatellen, että tämä on syypää muutoksiin.

Lue myös: Lievitä esikoisen mustasukkaisuutta – sano nämä asiat hänelle päivittäin, kun vauva syntyy

Syöminen 3 v 3 kk iässä | Ruokailu alkaa sujua siistimmin

Kolmen vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen lapsi osaa käyttää ruokaillessaan lusikkaa itsenäisesti jo hyvin ja syöminen on monilta osin aiempaa sujuvampaa. Maitomuki ei kaadu yhtä usein kuin uhmakkaana kaksivuotiaana eikä ruokalappua enää yleensä tarvita. Haarukan käyttökin voi olla jo toimivaa, vaikka moni käyttää sitä tässä iässä vielä lusikan tavoin eli kauhamaisesti.

Kolmen vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen lapsi tietää perheen tai päiväkodin ruokailutavat ja osaa pyytää lisää sekä kiittää. Luonteen rohkeus tai ujous ja puheen kehitys vaikuttavat tähän kuitenkin vielä – varsinkin vieraassa ympäristössä.

Reilu kolmevuotias haluaa kuitenkin harjoitella itsenäistä toimijuutta mahdollisimman paljon, ja 3-vuotiaan onkin normaalia alkaa syödä aiempaa harkitummin. Lapsi ymmärtää nyt sen, että vaikka hän ei söisi tällä kerralla paljon, tulee myöhemmin taas uusi ateria. Kodin ruokakätköt on löydetty ja pakkausten avaaminen voi käydä kolmevuotiaalta käden käänteessä. Vanhemman onkin hyvä noudattaa toistuvasti selvää linjaa siitä, että vanhempi päättää, mitä syödään ja lapsi saa päättää, miten paljon syö.

Lapsen kehitys | 3-vuotias ei laita kaikkea enää suuhun

Vauvat tutkivat esineitä ja asioita suun avulla. He tunnustelevat suullaan tavaran muotoa, kokoa ja materiaalia siten, että tieto välittyy suun kautta aivoihin. Vauvana opittu tapa laittaa kaikki suuhun väistyy useimmiten noin 2-vuotiaana, mutta voi jatkua joillain lapsilla vielä pidempään.

Jatkuvan suuhun laittamisen takia pieniä osia sisältävät lelut on kielletty alle 3-vuotiailta. Kiellon tarkoituksena on estää suuhun laittamisen ja nielemisen riskeinä olevia vammoja, tukehtumisia ja kuolemia.

Kolmen vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen lapsi osaa tutkia esineitä tunnustelemalla, katsomalla ja kuuntelemalla. Kaikkea ei siis enää yleensä tässä iässä laiteta suuhun. Tätä edesauttaa myös kehittyvä ymmärrys oikean ja väärän välillä. Hiekkaa tai lunta voi kuitenkin vielä olla tapana maistella, vaikka esineiden kanssa tapa olisi väistynyt.

Kolme vuotta ja kolme kuukautta oleva lapsi onkin ylittänyt tietyn etapin: monet lelut tai leikkipaikat on merkitty ”ei alle 3-vuotiaille” -kiellolla, mikä ei enää koske lasta. Lapsi itse ei tätä vielä osaa havaita, mutta vanhemmista voi tuntua maailman avautuvan lapselle hieman enemmän.

Muutos voi tuoda mukanaan mieluisia mahdollisuuksia esimerkiksi pienempien legojen tai suurempien liukumäkien suhteen. Toisaalta 3-vuotiaan asioinnista täytyy maksaa yhä useammin ravintolassa ja poikkeuksetta esimerkiksi huvipuistossa ja lentokoneessa.

Lapsi voi ajatella itsensä isoksi saadessaan uusia vapauksia, harrastuksen tai vaihdon isompien lasten ryhmään päiväkodissa. Erityisesti vanhemman on hyvä kuitenkin muistaa, että kolmevuotias on edelleen pieni. Kolmen vuoden ja kolmen kuukauden ikäisen lapsen itseohjautuvuus, käytös ja tunteiden säätely ovat vielä vaillinaisia, minkä takia hän tarvitsee vanhemman valvontaa ja apua vielä pitkään.

Uni 3 v 3 kk iässä | Päiväunet voivat jäädä pois

Jotkut lapset jättävät päiväunet pois jo ennen kolmen vuoden ikää. On täysin yksilöllistä, tarvitseeko lapsi vielä reilun kolmen vuoden iässä päiväunia. Paras tapa arvioida lapsen päiväunien tarvetta on se, jaksaako lapsi valvoa ja touhuta pirteänä normaaliin nukkumaanmenoaikaan saakka ilman päiväunia.

Kolmen vuoden ja kolmen kuukauden ikäiselle on tavallista, että jos päiväunille ei tule mentyä, voi uni yllättää illemmalla esimerkiksi autossa tai normaalia nukkumaanmenoaikaa aiemmin. Myös levottomuus lisääntyy herkästi päivän loppua kohden, jos lapsi ei ole saanut levättyä.

Voi olla, että reilu 3-vuotias nukahtaa helposti päiväkodissa, vaikka kotona hän ei päiväunia enää nukkuisikaan. Päiväkodissa on yleensä huomattavasti enemmän aktiviteetteja, virikkeitä ja melua kuin kotioloissa – niiden myötä lapsi myös väsyy eri tavalla. Varsinkin vanhempien lasten ryhmään vaihtaminen voi aiheuttaa sen, että jo unohdetut päiväunet voivatkin tulla taas tarpeellisiksi.

Leikki-ikäisen lapsen unentarve on noin 10–13 tuntia vuorokaudessa. Vaikka 3-vuotias ei nukkuisi enää päiväunia, on hänelle tärkeä mahdollistaa rauhallinen lepohetki jossain vaiheessa päivää.

Lähteet: MLL, Sydänliitto, Terveyskirjasto

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X