Lapsen kehitys 04.06.2020 Päivitetty 07.06.2024

Taitoja kehittävät leikit 3-vuotiaalle: 10 hauskaa leikkiä, joita lapsi rakastaa

Paitsi että leikit viihdyttävät 3-vuotiasta, ne opettavat hänelle monia erilaisia taitoja.

Teksti
Johanna Jantunen
Kuvat
iStock, Kristiina Kurronen

Mielikuvitusta aktivoivat ja sosiaalisia taitoja kehittävät puuhat ovat mainioita leikkejä 3-vuotiaalle. Kolmevuotiaat ovat tyypillisesti uteliaita tyyppejä, joilla on vilkas mielikuvitus ja innokkuus oppia uutta.

Leikit opettavat lapselle esimerkiksi asioiden jakamista, oman vuoron odottamista, muiden huomioon ottamista ja omatoimisuutta. 3-vuotiaan lapsen leikille on hyvä antaa tilaa ja rauhaa, jotta lapsi pääsee toteuttamaan itseään. Aikuisen ei tarvitse puuttua leikkiin, jollei se käy vaaralliseksi.

Listasimme vaikuttaja Pirita Sassin avulla 10 leikkiä, joista 3-vuotias tykkää. Pirita on hoitovapaalla oleva luokanopettaja ja 1- ja 4-vuotiaiden poikien äiti.

1. Aisteja aktivoivat vesileikit

Lapset rakastavat vesileikkejä. Monet lapset keskittyvät ja uppoutuvat vesileikkeihin täysin. Ne sopivat erinomaisesti lämpimiin kesäpäiviin mutta ilahduttavat myös muulloin.

Viekää lelut pesulle tai tehkää kylpyhuoneesta vesilaboratorio.

  • Vesilaboratoriota varten tarvitset vettä, erikokoisia astioita ja elintarvike- tai vesiväriä. Tee astioihin värivettä (ainakin päävärit keltainen, sininen ja punainen) lisäämällä veden joukkoon muutama tippa väriä.
  • Anna lapsen kaataa vettä astiasta toiseen ja tutkia värien sekoittumista.

Taidot, joita leikki kehittää: aistit, mielikuvitus, luovuus, keskittymiskyky, matemaattiset taidot ja hienomotoriikka.

Leikkejä lapsille: Myös vesiputousten kaateleminen on läträysleikkien parhaimmistoa.
Myös vesiputousten kaateleminen on läträysleikkien parhaimmistoa.

2. Pienoismaailma leluille

Tutuilla leluilla saa aivan uuden leikin, kun lelujen ympärille rakennetaan pienoismaailma. Pienoismaailma houkuttelee leikkiin ja lisää lapsen luovuutta. Erilaiset pinnat antavat lapselle aistielämyksiä leikin lomassa.

  • Rakentakaa eläimille kotimetsä tai hiekkaranta uimapaikkoineen tai tehkää työmaaleikki isoon laatikkoon, jossa on hiekkaa ja kiviä, joita työmaa-autot voivat siirrellä.
  • Oikeiden luonnonmateriaalien, kuten keppien ja kivien käyttö rikastuttaa leikkiä.

Taidot, joita leikki kehittää: luovuus, mielikuvitus, aistit ja sosiaaliset taidot.

3. Musiikkileikit ja itse tehdyt soittimet

Monet lapset nauttivat musiikista. 3-vuotias jaksaa jo keskittyä tekemiseen pidempiä aikoja ja voi ilmaista itseään musiikin avulla.

Laulakaa yhdessä lastenlauluja ja leikkikää laululeikkejä. Tutustukaa erilaisiin soittimiin. Kokeilkaa, millaisia ääniä soittimista lähtee ja säestäkää niiden avulla tuttuja lauluja.

Taidot, joita leikki kehittää: kielelliset taidot, musikaalisuus, luovuus ja ilmaisu.

Luovuutta kehittäviä leikkejä 3-vuotiaalle ovat musiikkileikit.
Moni 3-vuotias nauttii musiikista.

4. Hippaleikit ovat parhaita leikkejä 3-vuotiaalle

3-vuotiaat nauttivat liikkumisesta ja alkavat ymmärtää yksinkertaisia sääntöleikkejä. Hippaleikit ovat loistava sekoitus molempia, ja niitä voi jo jatkojalostaa 3-vuotiaan kanssa. Esimerkiksi viivahipassa maahan piirretään risteäviä viivoja, joita pitkin juostaan ja otetaan toisia kiinni.

Taidot, joita leikki kehittää: sääntöjen noudattaminen, motoriset taidot ja sosiaaliset taidot.

5. Tarinatuokio

3-vuotias elää puheen kulta-aikaa. Häntä kannattaa kannustaa tarinointiin. Tarinoiden keksiminen ja kertominen kehittää lapsen ajatelua, mielikuvitusta ja ilmaisutaitoja.

  • Pyydä lasta valitsemaan mieluinen kuvakirja ja kannusta häntä kertomaan, mitä kirjassa tapahtuu.
  • Voit myös itse lukea tarinaa ja kysyä lapselta lisäkysymyksiä: mitä sitten tapahtuu, minneköhän kirjassa näkyvä sivuhenkilö/auto/lentokone on matkalla, mitäköhän hahmo X ajattelee?

Voit ottaa avuksi myös sanattomat lastenkirjat!

Taidot, joita leikki kehittää: mielikuvitus, luovuus ja ilmaisu.

6. 3-vuotiaan leikit: pukeutumis- ja valokuvausleikki

Leikki-ikäinen pukeutuu usein mielellään roolivaatteisiin. Etsi kotoa erilaisia hassuja vaatteita, hattuja, laukkuja ja kenkiä ja leikkikää yhdessä lapsen kanssa pukeutumisleikkiä. Ottakaa lopuksi yhdessä muistoksi kuvia asukokonaisuuksista.

Taidot, joita leikki kehittää: mielikuvitus ja ilmaisutaito.

7. Pahvilaatikkoleikit: askartelu ja mielikuvitusleikki

Pahvilaatikosta saa askarreltua vaikka mitä: raketin, lelusairaalan, kilpa-auton, kioskin…

3-vuotiaat osaavat luoda käsillään kaikenlaista. Anna lapsen itse keksiä, mitä hän haluaa pahvilaatikosta tehdä, ja tarjoa hänelle välineitä askarteluun.

Lopuksi voitte yhdessä leikkiä laatikon teemaan sopivaa mielikuvitusleikkiä.

Taidot, joita leikki kehittää: luovuus, hienomotoriikka ja sosiaaliset taidot.

Esimerkiksi taksi on pahvilaatikkohuvittelua ja roolittelua yhdistävä leikki, jossa kyytiin voi ottaa vaikka pehmoleluja.

8. Mielikuvitusta kehittäviä leikkejä 3-vuotiaalle: koti, kauppa, lääkäri…

Moni 3-vuotias osaa leikkiä mielikuvitus- ja roolileikkejä. Kuvitteluleikit ovat jopa monen lapsen lempileikkejä.

Leiki lapsen kanssa esimerkiksi kauppaleikkiä tai tuo hänen lääkäriasemalleen hoidettavaksi pehmoeläin. Kodin työkalupakista löytyy rakentajaleikin rekvisiitta, kun poistaa terävimmät esineet.

Taidot, joita leikki kehittää: mielikuvitus, sosiaaliset taidot ja empatiakyky.

Kuvitteluleikit ovat 3-vuotiaiden lempileikkejä.
Kuvitteluleikit ovat 3-vuotiaiden lempileikkejä.

9. Temppurata

Rakentakaa lapsen kanssa yhdessä temppurata joko sisälle tai ulos. Radan varrella voi olla esteitä, joiden yli pitää kiivetä tai jotka pitää alittaa, tunneleita, tasapainoilu- ja hyppypisteitä sekä erilaisia rasteja, kuten pallonheitto- tai kuperkeikkarasti.

Taidot, joita leikki opettaa: motoriset taidot ja sääntöjen noudattaminen.

10. Värien metsästys

Värien metsästystä voi leikkiä sekä sisällä että ulkona.

  • Laita koriin, hattuun tai purkkiin eri värisiä pahvinpaloja. Voit käyttää myös yksivärisiä esineitä.
  • Anna lapsen ottaa korista yksi väri ja jutelkaa hetki siitä, mistä kaikkialta kyseistä väriä voi löytyä.
  • Sitten alkaa metsästys. Jos leikkiä leikitään sisätiloissa, laita jokin kappale soimaan. Lapsen tehtävänä on etsiä niin monta tietynväristä esinettä, kun hän kappaleen aikana ehtii.
  • Jos leikkiä leikitään ulkona, voit lähteä lapsen kanssa yhdessä etsimään erivärisiä asioita. Niiden ei tarvitse olla sellaisia, joita voi ottaa käteen, vaan värejä voi löytyä taivaalta, talojen seinistä, autoista, puista…

Taidot, joita leikki opettaa: mielikuvitus, värien hahmottaminen ja sääntöjen noudattaminen.

Lähteet: Luokanopettaja ja Leikillistä-leikkivaikuttaja Pirita Sassi, Mannerheimin lastensuojeluliitto, We Have Kids

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X