äiti ja melukylän lapset - Banneri
Tänään vietetään käytä hääpukuasi -päivää. Tänä vuonna tähän oli pakko osallistua edes jollain tapaa koska viime vuonna tämä meni ihan ohitse. En kyllä pitänyt pukua kuin tunnin verran ja leikittiin Lumin kanssa hetki prinsessoja ja sai Lumikin koittaa äidin pukua, mutta totesi sen kyllä nopeasti liian suureksi. 🙂  Oli aivan ihanaa kaivaa puku pukupussistaan ja pukea päälle, muistoja hääpäivästä tulvi valtavasti mieleen. Muistin myös miksi aikoinaan olin ihastunut pukuun ja pidän siitä kyllä vieläkin. 
Puku oli myös haastavaa saada päälle, sillä nyörittäminen yksin on aika hankalaa, mutta onnistuin siinä kuitenkin. Hääpäivänä minulla oli onneksi ihania apulaisia.♥ Lumi napsi minusta muutamia kuvia ja hänestä kuoriutuikin todella taitava kuvaaja. 🙂 
Mehän menimme J:n kanssa naimisiin elokuussa 2010 ihan maistraatissa. Siitä parin viikon päästä vietettiin hääjuhlaa, jotka halusimme kuitenkin pitää. Oli ihana saada sukulaiset juhlimaan jo pitkää yhteistä taivaltamme. Olimmehan olleet yhdessä jo ennen naimisiin menoa 8 vuotta. Tänään on sitten palauteltu mieleen hääpäivää ja kaikkea muutakin. Niin paljon muistoja liittyy myös tuohon pelkkään pukuun.
Oli kyllä kiva pitää pukua päällä monen vuoden tauon jälkeen,


Meinaatko sinä pukeutua tänään hääpukuusi?

Kommentit (18)

Ihana puku! 🙂 Tuo päivä on kyllä ihan mahtava idea, jospa sitä pääsisi itsekin joskus viettämään!

Voi, kuinka kaunis hääpuku sinulla. ♥ Ja kaunis olet itsekin!

Voi kiitos Anna.♥

Kaunis hääpuku ja muutenkin kiva idea tuo käytä hääpukuasi päivä 🙂

Kiitos. 🙂
Mustakin tämä tämmöinen päivä on mahtava idea. 🙂

Kaunis tuo siun puku!

Miulla oli kaunis ajatus, että olisin hakenut puvun varastosta ja sovitellut, mutta enhän mie muistanut ennen kuin näin tän siun postauksen. 😀 Pitää nyt kyllä ensi vuonna prinsessoida siinä!

Kiitos. 🙂
Ensi vuonna sitten pukua pitämään. 🙂 Multa tämä meni viimevuonna ohi niin ei tullut kaivettua pukua esille.

Kaunis hääpuku sinulla. 🙂

Mulla on tänään ollut sellainen kiukkupäivä, etten taida viitsiä sotkea hääpukua siihen tunteeseen 😀

Kiitos. 🙂
Välillä niitä kiukkupäiviä on täälläkin. 🙂 Ens vuonna sitten pukua pitämään. 🙂

Oh en tiennytkään tällaisesta päivästä! Olisi ihana pukeutua, mutta juuri nyt noin 20 kg painavampana (kuin aikoinaan hääpäivänä) en taida saada sitä millään päälle. 😉 Todella kaunis tuo sinun mekkosi. <3

No mutta jos seuraavalla kerralla sitten. 🙂
Kiitos. 🙂

Eikä! En ole koskaan ennen kuullutkaan tällaisesta päivästä. Valtavan kaunis puku sinulla! Itse olen harkinnut laittavani puvun johonkin esille roikkumaan, mutta ei meillä ole oikein sellaista paikkaa. Sitten kun minulla vielä joskus on oma pukeutumishuone, niin sinne se pääsee kunniapaikalle. 🙂

Tämmönen on kyllä kiva päivä. 🙂
Kiitos, pidän kyllä tuosta puvusta vieläkin. 🙂 Oi olisi kyllä ihanaa saada puku roikkumaan oikein esille juurikin vaikka pukeutumishuoneeseen. 🙂

ihana prinsessahetki teillä ollut. Itsekin meinaan pukea tänään hääpukuni päälleni. Vuosi sitten sovittelin pukua, mutta jumittui tuohon ylävartalon kohdalle, sillä sitten tuli raskausmasu vastaan.

Oli kyllä kiva pukea puku edes hetkeksi päälle. 🙂
Hih, mä olin viidennellä kuulla raskaana kun oli meidän häät, mutta maha oli niin pieni ettei pukua pitänyt paljoa muokata (selässä nyöritys joka oli ihan loistava juttu). 🙂

🙂 En, haluaisin kyllä saada sen myydyksi, mutta pilkkahintaan en suostu myymään. Ennemmin vaikka tuunaan sitä tuhottoman kalliin iltapuvun kuin myyn sen satasella 🙂

Mulla on vähän sama homma. Puku on ollut myynnissä, mutta ihan mihinkään pilkkahintaan en kuitenkaan ole halunnut minäkään myydä. Joten nyt saa sitten killua tuossa pukupussissaan. 🙂

Kiitos Cariina. 🙂

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X