Meillä Ainon nukkumaanmeno on sujunut pitkän aikaa niin hyvin, että tänään päätin poistaa pinnasängystä toisen laidan. Tilalle laitoin pikkulaidan, sillä Aino pyörii edelleen kovasti unissaan, joka on osa syynä ollut siihen että uskalsin laidan ottaa vasta nyt pois. Tyttö oli niin innoissaan kun huomasi että sänkyyn pääsee nyt kiipeämään ihan itse ja pääsee vielä poiskin niin helposti. Aamu siis vierähti tutkiessa ”uutta” sänkyä.
Päiväunille laittoa hieman jännitin ja mietin että kuinkahan monta kertaa saan tytön sinne palauttaa, mutta hämmästyin todella kun Aino tuli sängystä pois vain kerran. Taisi olla jo sen verran väsynyt että uni vei voiton. Päiväunilta puolentoista tunnin kuluttua heräili reipas tyttönen joka kipitti kovaa vauhtia olohuoneeseen ja kipusi äidin kainaloon sohvalle. 🙂
Iltaunille laitto olikin sitten jotain ihan muuta. Ennen laidan poistoa Aino kannettiin sänkyyn, toivotettiin hyvät yöt, annettiin suukot ja laitettiin peitto päälle. Sinne äidin pieni nukahti yleensä ilman mitään mutinoita. Tämä ilta olikin sitten ihan erilainen. Palautin tytön sänkyyn kaksikymmentä kertaa ja sitten jäin huoneeseen istumaan siksi aikaa että Aino rauhoittui ja haki jo unta (reilu 10min). Eipä siinä sitten onneksi kauan enää mennyt kun sängystä alkoi kuulua tasaista tuhinaa.♥
Meillä Aino nukkuu edelleen meidän kanssa samassa huoneessa mutta kesään mennessä olisi tarkoitus siirtää omaan huoneeseen nukkumaan ja katsotaan sitten siirretäänkö samalla isompaan sänkyynkin. Onneksi saamme nukuttua hyvin samassa huoneessa eikä kukaan häiritse toisen unta. Saa nähdä kuinka tämä ensimmäinen yö sujuu. 🙂 Meidän pienestä-isosta tytöstä tuli taas jonkin verran isompi.♥
Kommentit (10)
Mielenkiintoista lukea miten muilla on isompaan sänkyyn siirto onnistunut 🙂 meillä tuo tapahtuu viikonloppuna ja luulen että eka ilta menee varmaan samalla tavalla kuin teillä 🙂
Oi, teillä on otettu isoja askeleita! 🙂 Meillä tuo on vielä edessä ja hiukan kauhulla odotan, että riittääkö etenkään päiväunilla meille edes kaksinumeroiset palautuskerrat. 😀
Kyllä. 🙂
Eilen illalla palautin tyttöä sänkyyn puolentoista tunnin ajan. Sitten oli pakko luovuttaa ja jäädä huoneeseen istumaan ja vajaa viis min ja tyttö nukahti.
Voih. Niin ne kasvaa. Aina ei tarvitse olla mitään kovin isoakaan kun huomaa lapsen "kasvaneen silmissä". Itsekin huomasin kuinka kaunis pinnasänky teillä on.
Millaiset huonejärjestelyt teillä muuten on? Onko kaikilla isommilla lapsilla omat huoneet ja haluaisitko niitä hieman esitellä?
Kyllä ne kasvaa niin vauhdilla. Juuri eilen sitä päivittelin että tuo taaperohan täyttää ensikuussa jo 2v!! Kiitos, mäkin pidän kovasti tuosta sängystä. 🙂
Meillä on kaksikerroksinen talo jossa on yhteensä viisi makuuhuonetta. alhaalla kolme ja ylhäällä kaksi. Vielä tällä hetkellä asutaan kaikki alimmassa kerroksessa. Lumi ja Matias ovat samassa huoneessa jonka esittelyyn pääset täältä http://aitijamelukylanlapset.blogspot.com/2014/11/meidan-koti-lastenhuone.html
Iidalla on pienin huone mutta kesällä hänen olisi tarkoitus muuttaa yläkertaan isompaan huoneeseen josta myöhemmin sitten jaetaan huone hänelle ja Lumille (se huone on sen verran iso). Aino on vielä meidän kanssa samassa, mutta muuttaa sitten Iidan huoneeseen kesällä tai sitten Lumin kanssa samaan ja Matias saa mennä Iidan huoneeseen. Kesällä sitten katsotaan miten järjestellään. 🙂
Muilla huoneilla on vielä remontit edessäpäin joten niitä esitellään vasta sitten. 🙂 Saa nähdä koska into uuden rempan alkuun iskee.
Voi tää on niistä yksi suurista merkkipaaluista taaperon elämässä. Eiköhän uuteen sänkyyn teillä totuta nopeesti ja illat taas rauhotu 🙂 Päiväkodissa Lilian tulee nukkumaan kans taaperosängyssä. Saa nähdä miten sinne suostuu rauhottumaan. Keskiviikkona on eka testipäivä.
Niinhän tämä on. 🙂 Toivotaan että tämä uutuuden viehätys siitä että sängystä pääsee itse pois menee pian ohi.
Iiik, toisaalta voi olla että sujuu siellä hoidossa hyvinkin kun näkee muidenkin olevan pedeissään. 🙂
Toivottavasti nukkumaankäynti rauhoittuisi pian, eikä joka ilta jumpattaisi monta kertaa pois sängystä. Vaikka pitäähän sitä nyt testata kun kerran itse pääsee. 😉 Ihana sänky muuten on Ainolla! 🙂
Juu tänään palautin tytön miltein 30 kertaa takaisin sänkyyn kun oli päikkäriaika. 🙂 Ja totta, onhan se ihan huippu juttu kun sieltä pääsee itse pois. 🙂
Kiitos, mäkin pidän tuosta sängystä. Aikoinaan sen Lumille ostin ja tarkoitus olisi jättää sitten jemmaan jos lapset joskus omia lapsiaan kehtaa siinä nukuttaa. 🙂
Tsemppiä sinne. 🙂
Kyllä sieltä sängystä on tultu älyttömän monta kertaa jo pois, mutta jospa tuo viehätys menee pian ohi ja alkaa pysymään siellä. 🙂