äiti ja melukylän lapset - Banneri
Tämänkin raskauden alussa on ollut pahoinvointia, tosin lievempää kuin edellisissä. Paha olo iski jos ruokailujen väli kasvoi liian pitkäksi ja se iski myös heti syömisen jälkeen. Pakko sitä oli kuitenkin syödä ja söinkin aina aika paljon, joka varmaankin lisäsi pahoinvointia. Jo raskauden aikana päätin etten haluaisi painon nousevan liikaa. Joka raskaudessa sitä on kertynyt 16-20 kiloa. Nyt haluasin pitää sen maksimin siinä 16 kilossa, saa nähdä onnistunko siinä. Niimpä päätin että alan hieman katsoa mitä suuhuni mätän.
Alkuun pahaan oloon auttoi esim kirpeät imeskeltävät kovat karkit ja muu pieni naposteltava (keksit, pulla, sipsit..). No sen seurauksena iho alkoi mennä huonommaksi, hampaat kärsimään ja paino nousemaan. Myös turvotus oli valtavaa. Sitten päätin että nyt tulee loppu. Reilu pari viikkoa sitten aloin kirjaamaan ylös kaiken mitä syön. Päätin että napostelu saa jäädä ja pidän kiinni siitä että syön viisi kertaa päivässä. Nyt kun olen kirjannut kaiken ylös niin napostelujen jättäminen on sujunut hyvin. Aina ennen kun Aino meni päikkäreille oli pakko saada pari karkkia tai muuta herkkua, nyt se tapa on jäänyt ja itse asiassa ilman herkkuja aika sujuu hyvin.

Olin ennen myös ihan koukussa sipseihin ja suklaaseen. Nyt olen ollut viikot ihan helposti ilman ja viikonloppunakin riittää suklaata vain muutama pala koko levyn sijaan, jos maistuu ollenkaan. 🙂 Olen korvannut napostelun veden juonnilla ja olenkin saanut sitä lisättyä hyvin, nyt menee kohta jo 2L per päivä. Ennen oli hyvä jos sain edes litran juotua. Syön aika paljon leipää, mutta onnekseni ruisleipä maistuu parhaimmalta ja vaaleeta leipää menee vähäsen. Leivän voisi silti välillä korvata vaikka niillä hedelmillä. 🙂

Tarkoitus ei todellakaan ole laihduttaminen vaan se ettei paino nousisi ihan järkkyjä määriä. Viikonloppuisin olen itselleni herkkuja sallinut. Edellisissäkin sitä turhaa painoa on kuitenkin kertynyt ja vasta vauvan ollessa vuoden olen päässyt kiloista lopullisesti eroon. Nyt olisi kiva jos ne ylimääräiset lähtisi hieman nopeammin. Olen 172cm pitkä ja lähtöpainoni ennen tätä raskautta oli 56kg. Minulle on sanottu etten saa liikaa murehtia tulevasta painosta ja ihan mielelläni otan vaikka sen +12 kiloa, mutta sitä ns ylimääräistä painoa en niin kamalasti haluaisi. Tämä on nyt ensimmäinen raskaus kun vähän ajattelin katsoa tarkemmin mitä suuhuni laitan. Katsotaan onko sillä kilojen kanssa vaikutusta vai kertyykö siitä huolimatta sama määrä, elokuussahan se nähdään. Koitan ottaa rennosti tämän kanssa. 🙂

Kommentit (12)

Moikka, löysin blogisi sattumalta pari kuukautta sitten ja jäin koukkuun! Kirjoitat kivasti ja on mukava päästä seuraamaan raskauttasi. Ihana masu <3

Itse olen 26-vuotias ja neljän lapsen äiti (lapset 8v, 5v, 3v ja 2kk). Olen kolmesta ensimmäisestä raskaudesta saanut raskauskiloja 14-18kg ja se niiden tiputtaminen on ollut työlästä. Mutta tästä neljännestä päätin että katson mitä syön raskauden aikana ja pidän kerran viikossa herkkupäivän. Olen aina ollut normaalipainoinen (62kg) ja 170cm. Nyt neljännestä sain kiloja vain 7kg ja kaikki jäivät sairaalaan parissa päivässä. Vauva painoi syntyessään 3390g ja 50cm, että ihan normaalin kokoinen! 🙂 Ja huomaan että jaksan paljon paremmin kun ei tarvitse stressata ylimääräisistä "vauvakiloista" ja omat vaatteetkin menevät päälle samalla lailla kuin ennen raskautta! 🙂

Nautihan raskaudesta, se aika kun menee niin nopeasti. Itselläni nyt jo ikävä masua ja niitä pienen liikkeitä! <3

~Sanna~

Napostelu, pläh. Akun ollessa hereillä ei kyllä tule naposteltua kun herra on pieni poliisi ja huomaa heti ja haluaa sitten saada sitä samaa mitä äitikin. Mutta kun poika nukkuu, aijai. Nytkin vetänyt kreikkalaista jogurttia ja hilloa ja pari mokkapalaa mennyt ihan huomaamatta.. Ja onhan tuota painoakin tullut nyt 19kg, mihinköhän lukuun lopulta päädyn? Onneksi ei enää ole kauaa aikaa tässä! 😀

Mutta hienoa kun olet tietoisesti tuohon lähtenyt ja pystyt tuohon. Tuo olisi tavoitteena sitten minullakin mahdollisessa seuraavassa raskaudessa. Tässä peli on jo menetetty. 😀

Joo lasten hereillä ollessa tai isompien pyöriessä jaloissa napostelu ei niin vain onnistukkaan. 🙂 Mulla teki eka niin tiukkaa jättää niitä herkkuja tuonne kaappiin kun Aino meni päikkäreille, mutta sinnikkäästi taistelin vastaan. 🙂 Katotaan niin silti lopussa kiloja on kuitenkin kertynyt mahtava määrä..elimistö tuntuu varastoivan kaiken mitä suuhuni laitan. 🙂 Onneks viikonloppu lähestyy ja silloin saan vähän herkutella. 😀

Iiik, sulla on enää niin vähän aikaa kun saat jo pienen syliin. <3

Ihana pieni vauvamasu <3 Mie oksensin ekat 4kk jos vain haistoinkin jotain hyvää 🙁 se stten jäi! Loppuraskaudessa mies teki joka aamu lettuja <3 panoa kertyi 20kg. nyt 1,4kk synnytyksen jälkeen painan vähemmän kun ennen raskautta 🙂 JA olin kyllä raskausaikana tosi tarkka mitä suuhuni laitoin 😀 muutenkin kyllä tosi tarkka 🙂

Kiitos. 🙂
Tuo oksentaminen on kyllä kurjaa. 🙁 Onneksi itsellä olo ei ole mennyt sellaiseksi. Oot kyllä palautunut todella hyvin. 🙂 Mulla lähti esikoisesta kaikki nopeeta, muta seuraavista lapsista paino ei oo laskenut tietyn pisteen alle ennen kuin imetys loppuu.

Ihanasti kasvanut vauvamasu 🙂 Täällä ei olla raskaana, mutta napostelu on jäänyt pahaksi tavaksi. Lapsilla pyrin pitämään säntillisesti ruokailuajat, mutta omalla kohdalla lipsun aina vähän väliä jotain pientä napostelemaan vaikkei olisi edes nälkä..

Lastenhuoneenkapina

Kiitos Anne. 🙂

Joo se napostelu on täällä mennyt ennen ihan samalla tavalla. Nyt olen itsestä niin ylpeä kun olen sen pystynyt jättämään. Toivottavasti tästä tulee vielä pysyvä tapa. 🙂

Hihi, ihana masu <3 Sinulle olisi haaste blogissani! 🙂 -> Haaste: Minkälainen äiti olen?

Kiitos. 🙂
Koitan toteuttaa tuon jossain vaiheessa. Kiitos haasteesta. 🙂

Mä napostelen tässä Dumle karkkeja samalla…
Rv 20+4 ja +3,5kg suurinpiirtein nyt kasassa. Oliviasta tuli 20kg, toivotaan ettei tästä ihan yhtä paljoa!

http://ruusuillatanssimistasittenkin.blogspot.com

😀
Sulle on tullut painoa vasta ihanan vähän. Mulla nyt 16+4 ja painoa tullut alusta lisää pikkusen päälle 3kg jo. 🙂

Kiitos ja kiva kun löysit blogiini, jäit seuraamaan ja kommentoit. 🙂

Oi todella hyvin siis tehosi se että vähän katsoi mitä söi ja piti herkkupäivistä kiinni. Ja varmasti tuo määrä tippuukin hetkessä. Toivottavasti minulla tuo tehoaisi myös ja kiloja ei kertyisi ihan mahdottomasti. Mun kroppa kun tuntuu imevän kaiken itseensä mitä odotusaikana syön, mutta täysin herkuitta en pysty olemaan, siksi annan luvan itselleni herkutella viikonloppuna kohtuudella. 🙂

Oi aion nauttia tästä ihan täysin, sillä tämän jälkeen en enää pääse tätä ihanuutta kokemaan. Nuo pienet potkut ja liikkeet on kyllä ihan parhautta.♥

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X