äiti ja melukylän lapset - Banneri
Raskaus ja kasvava vatsa tuo monesti ongelmia äidin pukeutumiseen. Alussa mennään omilla vaatteilla, eikä housun vyötärö pääse kiristämään ja juhliin voi pukea päälle ihan omasta kaapista mekon. Sitten alkaa turvottaa, masu ja rinnat alkaa kasvaa, omat housut kiristämään vyötäröltä sekä se oma mekko kaapista ei todellakaan ole enää mahtumassa päälle. Alkaa armoton kauppojen kiertely ja netin selaaminen. Pyöritään niin mammavaate puolella kuin sitten siellä normi vaatteiden seassa ja koitetaan löytää päälle jotakin, joka tuntuisi ja samalla näyttäisi hyvältä päällä. Ei oo muuten ihan helppo homma. 🙂
 Itse alan nyt olemaan juuri siinä tilanteessa, että omat housut eivät kauan mene vyötäröltä kiinni, lisäksi kelit alkavat lämmitä, mutta omasta kaapista ei taida löytyä kuin yksi mekko ja yksi hame joka tulee vielä päälle mahtumaan. Niinpä selasin netissä erilaisia äitiysvaatteita, kunnes kohdalle osui 9kk.fi verkkokauppa aivan ihastuttavineen äitiys- ja imetysvaatteineen. Ihastuin vaatteisiin oitis ja löysin itseni heidän sivuiltaan monena iltana ihailemassa erilaisia mekkoja. Olin siis enemmän kuin innoissani kun sain heiltä testattavaksi itselleni kauniin mekon.

Mekoksi valikoitui 3/4 -hihainen äitiysmekko ja väriksi valitsin pitkän pohdinnan jälkeen ”turvallisen” ja tutun mustan. Myös kirkas pinkki ja keltainen olivat ehdottomia suosikkejani. Ihastuin tuohon mekkoon heti ensisilmäyksellä. Se on tyylikäs ja käy niin arkeen kuin juhlaankin. Lisäksi se sopii kaikille vartalotyypeille.  Parasta siinä on se että sitä voi käyttää myös odotuksen jälkeen imetysaikana avaran ja laskostetun kaula-aukon takia. 

Mekko istuu todella hyvin päälle ja tuntuu päällä todella mukavalta ja pehmeältä. Se myös joustaa hyvin. Mekko on 95% viskoosia ja 5% elastaania. Omaksi kooksi valitsin koon M, sillä kokoni osui tällä hetkellä S;n ja M:n väliin. Mekko kannattaakin valita rinnan ympäryksen mukaan. Tiedän että oma varustus tulee paisumaan vielä kun maito nousee, joten sillä on hyvä että tilaa kasvaa on vielä. 🙂 Kun tuon mekon päälleni puin tuli siitä välittömästi ehdoton ykkösvaatteeni, eikä sitä tekisi mieli ottaa ollenkaan pois.

9kk.fi verkkokaupasta löytää vaikka mitä ihanuuksia niin odotus- kuin imetysaikaankin. Löytyy ihania paitoja, tunikoita, toppeja, neuleita, mekkoja ja housuja. Lisäksi värejä on vaikka kuinka, joten varmasti jokaiselle löytyy jotakin tuosta valikoimasta.

*Mekko saatu yhteistyönä 9kk.fi
– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –
Sain ilokseni järjestää teille myös ihanan arvonnan.
 Arvonnan voittaja saa valita itselleen yhden tuotteen 9kk.fi verkkokaupan valikoimasta (ei koske lahjakortteja).

Arvontaan pääset osallistumaan seuraavasti:

 Jätä tämän postauksen kommenttikenttään kommentti ja linkki siitä tuotteesta mikä on suosikkisi 9kk.fi verkkokaupassa

Muistathan jättää perään sähköpostiosoitteesi jotta tavoitan sinut jos voitto osuu kohdallesi.

Arvonta alkaa tänään torstaina 7.5. ja päättyy 14.5. klo. 24.00
Arvon voittajan perjantaina 15.5.

Onnea arvontaan!

Yhteistyössä

Kommentit (56)

Ooooh, minä myös ihastuin täydellisesti keltaiseen mekkoon! http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/05-4400-24

Ihan harmittaa, etten ole tuohon verkkokauppaan törmännyt aiemmin. Onneksi mekkojen mallit näyttävät siltä, että niitä voi hyvin käyttää, vaikkei tarvitsisikaan enää nimenomaan imetysvaatetta! 🙂

tipulassa ( at ) gmail.com

Tuo keltainen mekko on kyllä aivan ihastuttava. 🙂

En nyt osallistu arvontaan mutta halusin vain sanoa että onpa ihana mekko! Näytät kauniilta. Oikein mukavaa viikonloppua teille!

Voi kiitos.♥
Mukavaa viikonloppua myös sinne.♥

Oi totta, raskaus- ja imetysvaatteiden etsiminen on työlästä hommaa! Keltainen mekko houkuttaisi kauheasti, mutta taitaa olla aika arka väri sävyn suhteen (että sopiiko juuri kyseinen sävy naamaan, vai ei), niin sikana säkissä valitsisin mieluummin beigen. 🙂 Näyttäisi varmaan nätiltä tulevan kesän ristiäisissä vaalean neuleen kanssa?

http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/05-4400-11

(hiudipii at gmail.com)

Juu ei niitä vaatteita ihan helpoööa löydä. 🙂 Tuo keltainen on kyllä niin kaunis ja itsekin meinasin sitä ensin, mutta päädyin kuitenkin tähän tuttuun ja turvalliseen mustaan. 🙂 Tuo beige on myös todella kaunis.

http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/03-5006-09

Mun suosikki olis tollanen tunika, luulisin että sitä vois käyttää näin ei raskaanakin :DD

IHania kuvia, toi missä sulla on sateenvarjo on aivan ihana 🙂 <3

Kiitos Anna.♥ Satoi pikkuisen vettä kun kuvailtiin ja yllätyin kuinka kivoja kuvia saatiin aikaan. 🙂 Hih, varmasti voisi pitää vaikkei vauva vatsaa olisikaan. 🙂

Tää olis niin huippua voittaa! Toi mekko näyttää niin superhyvältä sun päällä, että päädyin itsekin valitsemaan yhden mekon lempparituotteeksi:

http://frame.bloglovin.com/?post=4325418322&group=0&frame_type=a&context=feed_all&context_ids=&blog=11234345&frame=1&click=0&user=0

laura.auranen@gmail.com

Kiitos Laura.♥ Tämä mekko on kyllä todella ihana.
Oikein paljon tsemppiä tulevaan rakenneultraan. Se on kyllä niin ihanaa ja jännittävää samaan aikaan. 🙂

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X