Kun on monta lasta niin on myös monenlaisia menoja. Milloin on neuvolaa, hammaslääkäriä, harrastuksia, lääkärikäyntejä, silmälääkäriä jne. Sitten perheessä yhdellä lapsista on pitkäaikaissairaus jonka vuoksi on kerran viikossa pistoksia terveyskeskuksessa, silloin tällöin verikokeita, polikäyntejä on säännöllisesti ja vielä väliin saattaa mahtua niitä ylimääräisiäkin, niin kalenteri on välillä aika täysi. Lisätään tähän soppaan vielä raskaana oleva äiti ja mies joka työnsä takia on monesti töissä vallan eri paikkakunnalla, niin välillä apua tarvitaan. Eri asia on se onko sitä aina saatavilla.
Me olemme siitä erittäin onnekkaassa asemassa, että mieheni vanhemmat asuvat samalla pihalla kanssamme. Mummulla on sellainen työ, että tekee joko aamu-tai iltavuoroa ja viikollekkin saattaa osua vapaita, joten monesti menomme ovat osuneet niin että mummu on voinut katsoa hetken osaa lapsista. On paljon helpompaa käydä yhden kanssa verikokeissa kuin ottaa kaikki mukaan tai mennä polikäynneille sen yhden lapsen kanssa kuin se että koittaa kuunnella mitä lääkäri sanoo ja samalla sydän mykkyrällä pelkää ettei yli innokas taapero vain särje mitään ja kaikki huomio kinnittyy silloin ihan väärään asiaan. Tietysti J on välillä pois töistä ja lähdemme polille kaikkien lasten kanssa ja silloinkin kaikki menee hyvin kun toinen vanhemmista voi keskittyä muihin sillä välin kun toinen keskittyy siihen yhteen.
Monesti on käynyt myös niin että meiltä on itse kysytty että tuleeko muut siksi aikaa hoitoon ja se apu on tietysti otettu vastaan. Olen kuitenkin monesti tehnyt niinkin että en apua edes kysy vaan pakkaan lapset autoon ja lähden yksistäni. Kyllähän mä pärjään, ei se siitä ole kiinni, mutta aikaa pitää varata tuplasti enemmän ja äiti tarvitsee paljon pidemmän pinnan mukaan. Kun sitten reissu on ohitse niin on aika voittaja olo. Varsinkin jos takana on polipäivä josta pelkkiin matkoihin kuluu parituntia ja autossa ei oo mikään kauheen hiljainen meno. 🙂
Olen niin kiitollinen kaikesta siitä avusta jota olemme saaneet lasten isovanhemmilta ja ystäviltäni, joita joudun onneksi vaivaamaan aika vähän. Tuntuu niin mahtavalta että ympärillä on ihmisiä kenelle saa välillä osan lapsista, jotta jotkut toiset asiat sujuvat helpommin. Kiitos!♥
Kommentit (20)
<3 Meillä on ihania läheisiä, jotka ovat valmiita auttamaan, mutta ollaan liian huonoja pyytämään apua. Viime aikoina olaan koiettu kyllä vähän usemmin pyytää.
Sunkin blogipostauksia lukemassa vuorostaan. ^_^ (Täytyy koittaa kerralla katsoa aina yksi blogi postauksineen.) Kivoja kuvia ja voi tätä kesää ("kesää"?) harmittelen kyllä kans… mutta jospa se vielä tästä loppukesäksi lämpenisi?
Teillä on kyllä ihanasti, kun on apua lähellä. 🙂 Tuo olis kyllä niin luksusta!
Tuntuu ettei kesä ole kunnolla edes alkanut ja näin pitkällä kuitenkin ollaan..vois nyt muuttua hieman lämpöisemmäksi ja aurinkoisemmaksi. 🙂
On kyllä ihan mahtavaa kun apu on noin lähellä..ovat välillä olleet korvaamaton apu.♥
Koskaan en oo kommentoinut, mutta nyt… Tärkeästä aiheesta kirjotit! Meillä on isompi jo kohta 6 v eikä varsinaista hoitoa enää vaadi. Pienempi 9 kk ikäinen on vielä toistaiseksi kulkenut mukana kaikkialla mikäli olemme yhdessä liikkeellä. Isin kans kyllä pärjää, mutta ikävöi silti äitiäkin. Isompi on joskus ollut kaverinsa luona jos on tarvetta tai lähemmässä mummolassa (65 km päässä) yökylässäkin. Eikä enää halua edes jokapaikkaan lähteä. Mummi myös pääsee yleensä hoitamaan kotiin, jos on tarvetta. Keski-Suomessa asuessa ja pojan ollessa pienempi yhden ystäväperheen kans vuorotellen hoidettiin toistemme lapsia jos tarpeen oli. Sitä jaksaa arjessakin paremmin kun saa apua ja uskaltaa sitä pyytää! 🙂
Ja tekee vastapalvelusta jos toinen jotakin tarvii. 🙂
Toi on kiva kun ystävän kanssa pystyy vuorottelemaan lasten hoidossa ja ihanaa että sielläkin lähin mummula ei ole tuon kauempana. 🙂 Kyllä se avun saaminen helpottaa huomattavasti. Mukavaa kesää sinne ja kiva kun kommentoit. 🙂
Ihanaa että teillä on apua, ja vielä noin lähellä. Kyllä isovanhempien läsnäolo on rikkaus. 🙂 Meillä ei ole turvaverkkoja lähellä, miehen äidin kuolemn jälkeen lähin lastenhoitoapu on ollut 400km päässä. Mutta, kaikkeen tottuu, näillä on menty nyt n. seitsemän vuoden ajan. Onneksi lasten kasvaessa on arjestakin tullut helpompaa, kun nämä isommat kuitenkin jo suoriutuvat itsenäisesti lähes kaikesta ja osallistuvat esimerkiksi kotitöihin paljon enemmän kuin leikki-ikäisinä. Eihän tässä nyt edes haaveilla mistään parisuhdeilloista tai treffeillä käynnistä, mutta se on nyt todellisuus jossa pitää elää. Joskus nuo on kuitenkin aikuisia, jolloin äiti ja isi voi olla vaikka joka ilta treffeillä -silloin, luulen, kaipaan sitä että kotona olisi muutakin elämää kuin kellon raksutus. Puolensa kaikessa. 🙂
Kyllä se on ehdottomasti rikkaus.♥
Teillä on kyllä lähin lastenhoitoapu todella kaukana..mutta niin kuin sanoit niin kaikkeen tottuu ja kasvaa nuo pikkuiset koko ajan. Isommat voi sitten katsoa välillä pienimmän perään. Outoa ajatella että sekin aika vielä koittaa kun talo on ihan hiljainen ja sitä soittelee ja kyselee lapsilta kuulummisia. 🙂 Toivon että omat lapset ei muuta tulevaisuudessa kovin kauas, jotta voin itse olla sitten mahdollisimman paljon apuna. 🙂
Tuo on ihana juttu, kun saa apua tarvittaessa!! <3 Meillä on ollut sellainen tilanne, että mieheni vanhemmat ovat jo vanhoja ja mun vanhemmat ovat olleet työelämässä. Mutta mun vanhemmat ovat todella paljon silti olleet avuksi. <3 Kyllähän tässä on sitä apua todella paljon tarvittukin… 🙁 Kun yhden kanssa elettiin sairaalaelämää ja mieheni kanssa lennosta tehtiin vaihto, niin sitten tarvittiin joku vähän isompien kanssa kotiin, kun olivat jo nukkumassa siinä kohtaa… Ja kun tarvittaisiin välillä kahta autoa, niin mun isäni kuljettaa sitten osaa porukkaa. Kahta autoa kun ei viitsi pitää, kun ei joka päivä ole tarvetta.
Niin tuttua tuo, että on useampi lapsi mukana polireissuilla ja lääkäreissä ym. Kyllä siinä ei ihan kaikkea sisäistä, vaikke menee yhdenkin kanssa vaan, niin asiaa tulee monesti niin paljon, että ei meinaa silti pysyä perässä. 😉 Asiat ovat kuitenkin todella tärkeitä. Onni on kyllä ne epikriisit. 😀 Mutta ei ne kauheesti lohduta, jos on asioita, mihin täytyy heti puuttua/hoitaa/soittaa.
Meillä on myös se, että kun pitäisi olla useammassa paikassa yhtä aikaa, niin on vähän mahdotonta… Meillä on tällä hetkellä se hyvä puoli, että toiseksi vanhin pystyy jo itsekseen käydä labrassa ja fysioterapiassa. On kaksi juoksua itseltä pois. Näiden takia me tehtiin muutto keskustaan, koska sitten ei tarvita joka paikkaan autokyytiä. Ihan riittävästi sumplimista muutenkin…
Mulla on samanlainen ajatus, kun sullakin, että kun on lapsia näin monta halunnut, niin täytyy ne itse sitten hoitaakin. 😉 Joskus kun pystyisi vähän toisin ajattelemaan, niin olisi helpompaa, mutta kai ne lapset on jo aikuisia siinä kohtaa, kun asia on työstettynä. 😀
Aurinkoa päiväänne!! <3
Se kyllä on.♥
Ihanaa että teillä järjestyy myös apua ja kyllä kahden auton pitäminen on niin kallista..mekin luovuimme toisesta autosta ja kuljetaan tilakömmelillä paikasta toiseen. 🙂
Joo välillä nuo polikäynnit on aika mielenkiintoisia. Kerran olin yksin kolmen nuoremman kanssa ja siinä miehelle sen jälkeen soitellessa en muistanu mitään mitä oltiin sanottu, onneksi tosiaan tulee se epikriisi. 😀 Meilläkin olis välillä päällekkäin menoja, mutta olen sitten vaan siirtänyt aina sitä vhemmän kiireistä. 🙂
Joo saa nähdä pääseekö tuosta ajattelutavasta koskaan yli. 😀
Kiitos, samoin sinne.♥
Hyvä tukiverkosto on kyllä arvokas ja tärkeä!
Joskus tulee eteen tilanteita, että apua vain tarvitsee. Ja jos apua tarjotaan, kannattaa se minusta ottaa vastaan. On kaikkien etu, että vanhemmat jaksavat pyörittää arkea ja joskus apukädet ovat tarpeen. Minusta kaikesta ei tarvitsekaan selviytyi yksinään. 🙂
Olen ajatellut asian myös niin, että kun ne isovanhemmat tarjoavat apua, haluavat he olla osa lapsen elämää. Eli haluavat toki auttaa äitiä ja isää, mutta myös viettää aikaa lastenlastensa kanssa. Minusta on rikkaus jos lapsella on isovanhemmat (tai ketkä lapsen kanssa nyt haluavatkaan olla) jotka aidosti haluavat viettää aikaa lapsen kanssa vaikka vanhemmst eivät olisi paikalla, näin heille syntyy omia yhteisiä muistoja.
Kyllä sitä arvostaa ja on ihanaa kun lapsilla on todella läheiset välit isovanhempiinsa. Itsellä on myös heihin niin hyvä luotto, että hoitavat meidän murusia niin hyvin ettei tarvitse huolehtia.♥
ota vastaan kaikki apu,mitä saat <3 ihan vapain mielin,vaikka tuntuisikin siltä,ett itepähän oon lapset hommannu.. meillä ei oo sukua lähi-maillakaan,ja vaikka oiskin,ei enää apua pystyisi antamaan. Omat lapseni,vanhimmat ovat jo niin isoja,että pärjäävät pienempien kanssa.( 3 vanhinta suorittivat reilu 1v sitten lastenhoitajan kurssinki). mutta myös perhetyö ja "vara-mummo"( nuorimman tytön kummi) ovat valtavana apuna…kun 10.stä lapsesta puolella on jotain erityisyyttä,voit arvata,miten paljon niitä kaikenmaailman käyntejä yms on…
Meillä monesti J kysyy ennemmin hoitajaa kun itse aina mietin että kehtaanko. Ollaan viety kiitokseksi sitten välillä kahvipakettia tai pullaa sun muuta. 🙂
Joo varmasti kun omat lapset kasvaa niin isommat voi katsoa pienempien perään pieniä aikoja, sekin jo varmasti helpottaa. 🙂 Voin vain kuvitella millaista teidän arki on, kun itselläkin on jo näiden kanssa. 😀
Ihanaa, että apua on tarjolla. 🙂 Käyttäkää sitä ja tehkää ihan suorasanaisesti selväksi, että pitää AINA sanoa jos isovanhempi ei nyt jaksa tai ehdi hoitaa – ja hoitajan homma olisi sitten todellakin sanoa, että nyt ei sovi. Parhaimmillaan kaikille jää hyvä mieli, huonommillaan sitten ei.
Meillä ei ole lähellä hoitopaikkaa Ellulle. Miehellä on onneksi joustava työ joka mahdollisti kotiäitiaikana miun käynnin jossain, mihin ei lasta voinut viedä, ja nykyään Ellulla tietysti on päivähoitopaikka. Lähellä asuva ystäväni on oljenkortemme jos joskus tulee paniikki saada Ellu johonkin hoitoon korkeintaan pariksi tunniksi. Eli tilanne ei ole toivoton kuitenkaan. 😀
On kyllä mahtava juttu että apua on näin lähellä ja olen kyllä sanonut että aina pitää kieltäytyä jos ei silloin jaksa tai kerkeä. Silti sitä aina miettii että vaivaako liikaa.
Ihana juttu että lähellä on ystävä joka voi tarvittaessa auttaa ja että miehesikin pääsee kesken töistä vaikka kotiin. 🙂 Miellä J pääsee myös kesken päivän jos satuvat olemaan töissä tässä lähellä.
Ihanaa, että saatte apua tarvittaessa <3! Meillä lähimmät sukulaiset asuu 100km päässä, eikä paikkakunnalla ole sellaisia, jotka ottaisivat lapsia hoitoon. Jos etukäteen sovitaan, on mahdollisuus hälyttää mummo apuun, mutta kynnys on tosi korkealla, kun mummo joutuu reilun tunnin ajamaan. Muutaman kerran vuodessa on tuota käytetty. Äitini käy loma-aikoina kylässä 2h ajomatkan takaa ja viipyy usean päivän, silloin auttaa arjessa, kun yrittäjämieheni tekee pitkää päivää. Haaveilen neljännestä lapsesta mutta jää varmaan haaveeksi, koska satunnaista apua tarvitsisin vielä enemmän silloin. Sinänsä kyllä pärjään hyvin, mutta olisihan se helpompi jos apua olisi vähän lähempänä. Ja onnellinen olen että äitini haluaa kyläillä meillä kun saa lomaa töistä ja on mun "kaverina", kun mies on paljon pois. Jos ei olisi ketään, missään apuna, niin tuskin kolmattakaan lasta olisi yritetty.
Olemme kyllä onnekkaita kun apu on lähellä. Omat vanhempani asuvat 90km päässä ja joskus viemme lapset sinne ja lähdemme kahdestaan J:n kanssa pyörähtämään kaupoilla. 🙂
Teillä on lähimmät sitten aika pitkän matkan päässä. Varmasti kynnys pytää apua on myös silloin hieman korkeampi. Onneksi olette kuitenkin apua sieltä saaneet. 🙂
Kyllä sen huomaa kun lapsia on enemmän että hoitoavun tarve välillä kasvaa, meillä ainakin tuo taapero on se joka koitetaan jättää jollekkin hoitoon, varsinkin jos kyseessä on sellainen paikka ettei saa niin vapaasti mennä.
Ihanaa, että teillä on läheisiä, jotka voivat auttaa. <3 Varmasti on niin paljon helpompi käydä hoitamassa asioita vaikka sitten vaan sen yhden lapsen kuin kaikkien kanssa. Ja vaikka asiat hoituisikin kaikkienkin lasten kanssa, niin eiköhän se ole ihan sallittua päästää itsensä joskus vähän helpommalla. 😉
Mä myös arastelin pyytää hoitoapua etenkin silloin, kun Lotalla oli koliikki. Mm. kerran mulla oli koiran kanssa illalla agilitytreenit ja Joni oli töissä. Lotan kummitäti otti Lotan mielellään hoitoon, mutta itse pelkäsin, miten heillä menee: huutako Lotta koko reilun tunnin, jonka olisi hoidossa. Sitten toisaalta ajattelin, että kyse on kuitenkin vain tunnista ja vaikka se huutaisi koko ajan, niin ei se silti ole hirveän pitkä aika. Hyvinhän siellä oli kuitenkin mennyt. 🙂 meille suomalaisille vaan tuntuu muutenkin olevan vaikeaa pyytää apua ja minullakin olisi kyllä opeteltavaa siinä asiassa. Nytkin moni ystäväni on tarjoutunut ottamaan Lotan välillä hoitoon, jotta saisin itse levätä. Täytyy varmaan yrittää tarttua joku päivä tarjoukseen. 🙂
Kyllä olemme niin onnellisessa asemassa että saamme välillä lapsia hoitoon tai ainakin osaa heistä. Kyllä se asiointi yhden tai kahdenkin kanssa sujuu helpommin kuin se että menee kaikkien kanssa. 🙂 Ihan luksusta on se kun kaikki on hoidossa. 😀
Tartu ihmeessä tarjoukseen niin saat levättyä ja keskittyä hetkeksi vain vauvaan.♥ Mä olin todella huono antamaan aikoinaan esikoista hoitoon. Vauvana huusi koliikin vuoksi nelisen kuukautta ja tytölle kelpasi vain tissi niin jännitin koko ajan miten joku voisi hänen kanssaan pärjätä. Vasta vuoden iän jälkeen pystyin tyttöä jättämään hoitoon kun imetys loppui.
Ihana juttu jos lähellä on läheisiä keiltä saa tarvittaessa apua.♥