äiti ja melukylän lapset - Banneri
Oikein ihanaa joulukuun kuudetta ja samalla oikein mukavaa itsenäisyyspäivää kaikille. Tässä luukussa muutama sananen itsenäisyydestä ja lopussa arvonnan voittaja.
Niin moni puolusti maata, 
niin moni loukkaantui ja 
liian moni ei koskaan palannut kotiin.

Ei voi kyllä olla kuin kiitollinen kaikille niille, joiden ansiosta voimme juhlia itsenäisyyspäivää. Kiitos. Teidän ansiostanne saamme asua itsenäisessä Suomessa. Näin itsenäisyyspäivänä olemme yleensä syöneet perheen kesken hyvää ruokaa ja illasta ihailleet linnanjuhlien pukuloistoa. Toinen toistaan kauniimpia pukuja ja kampauksia. Katsotteko te linnanjuhlia?

Sitten arvonnan voittaja. Osallistujia oli jälleen kiva määrä ja arvoin voittajan tällä kertaa netistä löytyvällä arvontakoneella ja voittajaksi paljastui tällä kertaa….

Laitan sulle s-postia piakkoin. Kiitos kaikille arvontaan osallistujille.

Kommentit (2)

Hyvää itsenäisyyspäivää teille 🙂

Kiitos ja samoin sinne. 🙂

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X