äiti ja melukylän lapset - Banneri

Eka kerta

Teksti Terhi
Eilen sunnuntaina Hugo maistoi sosetta ihan ensimmäistä kertaa. Edellisessä postauksessa kerroinkin meidän kuuden kuukauden täysimetyksestä ja kuin tilauksesta Hugo alkoi muutama päivä sitten osoittamaan kiinnostusta ruokaa kohtaan. Jos hän istui sylissäni aamupalalla, koitti hän tavoitella leipääni tai kun laitoin sitä suuhun seurasi hän tarkasti. Niimpä eilen oli mitä parhain hetki aloittaa meidän soseiden maistelu.
Olen edellisten kolmen kohdalla aloittanut maistelun bataatilla (esikoisen kanssa aloitettiin perunalla..virhe), mutta tällä kertaa aloitimme maistelun mangolla. Syy miksi päädyimme mangoon oli se, että Hugo on reagoinut omalla masullaan jos minä syön itse paljon perunaa, niin pelkäsin että saa pian masukipuja myös siitä bataatista. Bataattia on tarkoitus koittaa varovasti kun muita makuja on ensin hieman maisteltu. Seuraava voisi olla vaikka jokin marja.
No mutta eilen aamusta kun olin syönyt oman aamupalan, laitoin Hugon sitteriin ja avasimme mangopurkin. Sitten sitä hieman lusikan kärkeen ja ei muuta kuin ääntä kohti. Hugo oli innoissaan kun näki lusikan ja huitoi molemmilla käsillään, joten niitä piti hieman koittaa pitää pois edestä. Saatiin sosetta suuhun asti ja tuloksena oli pieni irvistys, maiskuttelua ja sen jälkeen poika nappasi lusikasta kiinni ja vei sen itse suuhunsa, josta sai sitten loput. Taas pieni irvistys, mutta hyvää näytti olevan kun lusikkaa vietiin taas kohti suuta. Iida räpsi kuvia kun äiti syötti.
Ensimmäinen maistelu sujui siis hyvin ja Hugo oli siitä enemmän kuin innoissaan. Tästä sitten nyt joka päivä maistellaan vähän lisää ja lisäillään määrää hiljoksiin. Meillä on tarkoitus myös sormiruokailla ainakin osittain ja odotankin jo kovasti niitä hetkiä, kun pieni pääsee itse omin käsin syömään. Tarkoitus on myös tehdä itse soseita, mutta hedelmä -ja marjasoseet taidan kuitenkin ostaa ihan valmiina kaupasta. Näin olemme muidenkin kohdalla toimineet.
Syöttötuolin metsästys on edelleen käynnissä. Se stepsi kyllä niin himottaisi hommata, mutta toisaalta taas kun en ole sitä mistään löytänyt edes hieman edullisemmin niin alan kallistumaan jo siihen perustuoliin. Myös kirppikseltä pitäisi vielä katsoa. Kova metsästys nyt siis käynnissä. Siihen asti Hugo on joko sylissäni tai sitterissä. 
Näin se sitten alkoi täälläkin nämä maistelut ja jännityksellä odotan mitkä maut tulevat Hugolle uppoamaan parhaiten. Hitaasti aloitellaan ja katsotaan mihin tahtiin lisäilemme uusia makuja. Odotan myös että pääsen itse tekemään erilaisia soseita pakkaseen, sillä niiden tekeminen on ihan kivaa puuhaa.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille.

Kommentit

22 kommenttia
Avatar

Hihii, niin on.♥
Oi kiva juttu että sielläkin onnistui täysimetys. Toivotaan että näin käy myös seuraavan kohdalla. 🙂
Mango on täällä ainakin uponnut nyt hyvin ja Hugolla on hirveä tohina päällä kun näkeekin lusikan. 😀

Avatar

Mahtavaa kun toinen on niin innoissaan! Sosekokkailut on kyllä mukavaa touhua, vaikka oonkin ihan mielissäni kun meillä syödään koko ajan enemmän ja enemmän samaa ruokaa koko perhe. 🙂

Avatar

Hugo oli kyllä ihanan innoissaan tästä. 🙂 Toinen maistelukerta oli tänään ja sekin sujui hyvin.
Noita soseita on kyllä kiva kyhäillä ja kyllähän se on myös mukavaa kun hiljalleen koko perhe syö samaa ruokaa. 🙂

Avatar

Hihi, parhaita aina noi ekat ilmeet kun vauva maustaa jotain uutta <3

Avatar

Hih, ne kyllä on.♥ Aina pistää hymyilyttämään ne irvistelyt. 🙂

Avatar

Ooi! 🙂 Ne ilmeet on niin huippuja <3

Avatar

Ne kyllä on ihan huippuja.♥

Avatar

Hih, ihana Hugo <3

Avatar

Hugo oli kyllä niin suloinen tuota maistellessa.♥

Avatar

Hih ihana Hugo <3 Meillä aina irvisteltiin mutta mä olinkin ankee äiti ja annoin porkkana/perunaa ekalla kerralla, mango onkin varmasti ihan herkkua 😀

Avatar

Hugo on.♥
Porkkana-peruna on hyvä sose aloittaa, meillä peruna on vain hetken aikaa vielä pois ja aloiteltiin nyt tällä oikein herkulla. 😀

Avatar

Voi toista <3 Ihanaa, että hän on noin innoissaan uusien makujen maailmasta 😀

Avatar

Hugo oli kyllä aivan innoissaan.♥ Ei olisi halunnut päästää lusikasta ollenkaan irti, saatika ottaa sitä pois suusta. 🙂

Avatar

Ihana pikkuinen♥ Nuo lasten maisteluilmeet on kyllä mahtavia!

Avatar

Hih, nuo hetket on kyllä aivan parhaita.♥

Avatar

Hih, ihana pieni! Nuo ekat maistelukerrat on aina ihan mahtavia ja kamera on silloin oltava paikalla 😀

Avatar

Hugo on.♥ Ja kyllä, tuolloin on vain pidettävä kamera lähellä. Harmi kun itse ei voinut syöttää, pitää alati huitovia käsiä paikoillaan ja kuvata samaan aikaan. 😀 Mutta onneksi Iida otti sitten muutaman.

Avatar

Voi mitä ihania maistelu kuvia!!! Mäkin oon aina tykänny tehdä noita soseita ja sormiruokailu juttuja, tosin hedelmä ja marjasoseet on tääläkin napattu kaupasta=) Kovasti tsemppiä maisteluun!!

Avatar

Hih, eikös. 🙂
Soseiden tekeminen on kivaa puuhaa ja aina yhtä jännää nähdä millainen ilme pienellä on uuden maun maistaessaan. 😀

Avatar

Ihania virnistyksiä!<3 Meillä onnistui myös puolen vuoden täysimetys (pari päivää jäi vajaaksi) esikoisen kanssa ja bataatilla aloitettiin. Toukokuussa syntyvän kuopuksen kanssa on sama tavoite, katsotaan millä aloitetaan maistelut, tuo mangokin kuulostaa hyvältä ajatukselta! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä