äiti ja melukylän lapset - Banneri
Olen ostanut hedelmä -ja marjasoseet Hugolle vielä valmiina, mutta koitan silti tehdä mahdollisimman paljon soseita itse.  Niinpä nyt meidän keittiössä valmistui viimeksi se älyttömän nopea ja helppo sose valmistaa, nimittäin bataattisose vauvalle.
Ostin ison bataatin, jonka kuorin ja pilkoin aika pieniksi paloiksi. Kannattaa tietysti ostaa heti muutama kerralla, jos on tekemässä oikein isoa satsia. Sitten laitoin palat höyrykattilaan ja annoin pöhistä niin kauan että ne ovat pehmeitä. Aikaa tähän taisi kulua 15-20 minuuttia. Kun palat hieman jäähtyivät laitoin kaikki blenderiin ja lisäsin sekaan vettä. Tätä sen verran että koostumuksesta tuli hyvä.  Sen jälkeen annoin soseen jäähtyä hetken, jonka jälkeen laitoin soseen jääpalamuotteihin ja pakastimeen. Kun palat jäätyivät irrottelin ne vielä muoteista ja laitoin isompaan kannelliseen rasiaan. Näin sieltä on kätevä ottaa aina annospala ja antaa sellaisenaan tai lisätä joukkoon jotakin muuta. Näppärä tapa ja näin olen nyt toiminut kaikkien lasten kohdalla.

Noh, mitä Hugo sitten oli mieltä äidin kokkailuista? Eikö sitä niin sanota että kuvat kertovat enemän kuin tuhat sanaa, joten tässä muutama otos. 

Ensimmäisellä maistelu kerralla Hugo kakoi ja katsoi minua että mitä ihmettä justiin lykkäsit mun suuhun. Toisella kerralla aika sama juttu. Kolmas kerta meni jo paremmin ja nämä kuvat on otettu siltä kerralta. Joka kerta makuun totutaan enemmän ja ehkä ne äidin pöperöt alkaa maistumaan vielä, hih. Lapsihan tarvitsee monta maistamis kertaa jotta tottuu uuteen makuun, joten ei kannata lannistua vaikka vielä kuudennenkin kerran jälkeen irvistelee.

Hugo on onneksi ollut tähän mennessä kaikkiruokainen ja soseet ovat uponneet hyvin. Tarkoituksena olisi seuraavalla kerralla jättää bataattia paloiksi, jotta poika pääsee myös sormiruokailemaan. Äiti koittaa siinä sivussa sitten samalla antaa jotain sosetta suuhun, jos ruoka ei kulkeudu masuun asti.

Kommentit (34)

Voi kuinka suloinen maistelija. 🙂 Meidän nuorimmainen täyttää ens viikolla 4kk ja olisi varmaan aika alkaa meilläkin maistelemaan soseita. Meidän pojan suloisia ilmeitä odotellessa. 🙂

Oi ei mitä ilmeitä! <3

Nää on niin parhaita.♡♡

Heh ihana! Ilmeet on kyllä hyvät 😀 nää on kiva saada kameralle!

Nää oli kyllä kiva saada ikuistettua. 😀

Eikä, noi Hugon ilmeet, ihan mahtavia! <3

Mä tykkäsin aikanaan tehdä Sennille soseita ja miettiä erilaisia yhdistelmiä. Etenkin kun lihatkin tuli kuvioon mukaan niin sai tehdä jos jonkinlaisia pöperöitä.:)

Hihii, ne kyllä on.♥
Noita on kyllä kiva tehdä itse ja voi sitten yhdistellä juuri niitä makuja mitä haluaa. 🙂

Vau, mitä ilmeitä! Hurmaaja poika!

Hih, noita ilmeitä tuli tallennettua kameralle vaikka kuinka.♥

Ihania ilmeitä! 🙂 Meillä poitsu sai ihan ensimmäisenä makunaan bataattia, siitä saa kätevästi leikattua sopivia tikkuja sormiruokailijalle ja hyvin muistaakseni upposi jo silloin. Ja mä itsehän rakastan mm. bataattimuussia ja jouluna bataattilaatikkoa! 🙂

Nuo ilmeet on kyllä ihan huippuja.♥
Mun on tarkoitus nyt seuraavaksi tehdä bataatista tuota sormiruokaa. 🙂 Saa nähdä mitä Hugo on siitä mieltä.

miten suloinen!! 🙂

Hih, hän on.♥

Ihana.. <3 Täytyy myöntää että esikoiselle jaksoin vielä valmistaa soseet itse mutta toisen kanssa tein soseita vain harvakseltaan… 🙂

Hih, niin on.♡ Niin suloinen pieni ilmeiliä. 🙂
No mut aina ei voi jaksaa. 🙂

Voi noita ilmeitä♥ Mä en koskaan nuorimmalle tehnyt mitään täysin sileitä mössöjä vaan puolihuolimattomasti vaan haarukalla soseutin. Tai ehkä ekalle kerralle soseutin vähän paremmin, en muista 😀

Hih, näille saa kyllä aina hihittää.♥ Niin suloisia ovat kun maistavat uusia makuja. 🙂
Meillä nuo olleet sellaisia sihtikurkkuja, että paree ollut laittaa alkuun sileäksi tai ei uppoo ollenkaan. 🙂

Huikeita ilmeitä =DD

Hih, tuli kyllä huippu ilmeitä.♥

Ihania kuvia!!? <3 Bataatti oli meillä suurta herkkua ja edelleenkin maistuu hyvin..:)

Kiitos Ilona.♥
Bataatti on kyllä hyvää. 🙂

Ihana pikku mies<3
Maistelu kuvat on niitä parhaita, ne ilmeet on ehdottomasti ikuistamisen arvoisia:) Miellä on tehty juurikin tuolla tyylillä kaikki soseet. Niin kätevä kun saa pakastimesta napattua niitä kuutioita ja yhdistellä sitten eri makuja.

Hän kyllä on.♥
Ne on ja ihan huippu kuvia saa noista ilmeistä. 😀 Tuo tapa on kyllä näppärä, niin helppo ottaa pakkasesta ja yhdistää toisiin makuihin. 🙂

Hih hän on kyllä niin suloinen tapaus <3 Meillä irvisteltiin ihan hirveesti ruoka soseiden kohdalla, mutta hedelmät meni tosta noin vaan, kappas kummaa 😀

No on kyllä, oikea söpöläinen.♥
Meilläkään ei hedelmille ja marjoille oo irvistelty ihan näin paljon. Tosin aurinkoinen on soseena sellainen, jolle tulee aina irvistyksiä. 😀

Haha parhaita aina nää ilmeet kun maistelee ekaa kertaa jotain uutta 😀 <3

Hih, ne kyllä on.♥ Välillä tuli sellainen nam ilme ja hetkessä perään irvistys. 😀

Mää pilkoin paksuiksi tikuiksi bataattia pakkaseen ja aika nopsaa höyryttämällä saa kypsiä sormiruokailijalle 🙂

Kiitos vinkistä. 😀

Kuinka söpö! 😀 Ootan kyllä niin kun alotetaan kuukauden päästä soseet. Mitäköhän meidän neiti on niistä mieltä! Pitääkin alkaa tekee valmiiksi pikkuhiljaa pakkaseen…

Hän kyllä on.♥
Se on aina jännää kun pieni maistelee uusia makuja. Nuo ilmeet on varsinkin niin huippuja. 😀

Hugo on niin ihana söpö! Tekis mieli napata se syliin noista kuvista ♡♡

Hihii, hän on kyllä sellainen suloisuus, että itsekin voisin pitää vain sylissä ja suukotella pehmeitä poskia.♥

Ne ensimmäiset ilmeet on niin loistavia kun maistellaan uusiamakuja. 😀

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X