Aino otti todella raskaasti minun viikonlopun reissun. Jo torstaina hän ilmoitti ettei halua, että äiti lähtee pois. Takertui enemmän minuun kiinni ja ilmoitti kuinka lähtee mukaan. Perjantaina sitten ilmoitin hänelle, että äiti lähtee tänään mutta on vain kaksi yötä poissa ja palaa sitten sunnuntaina. Aino jäisi kotiin isin ja sisarusten kanssa. Selitin myös että Hugon on lähdettävä äidin mukaan, koska hänen on saatava välillä tissiä. Aino ilmoitti krokotiilin kyyneleet silmissä, ettei se käy ja meidän molempien olisi jäätävä kotiin.
Kyllä oli äidillä kyynelissä pidättelemistä, kun tyttö katsoi surullisena kun pakkasin kasseja. Pukiessani takin päälle piti tyttö tiukasti jalastani kiinni, katsoi minua silmiin surullinen ilme kasvoillaan ja sanoi ”älä lähde”. Lapsen ikävä, se riipaisi sydämestä ja kovaa. Nielin itkuni ja halasin tyttöä lujaa. Tiesin että hän pärjäisi, joten en halunnut pitkittää lähtöäni sen enempää. Annoin halin vielä Matiakselle ja sitten suljin oven perässäni. Aino katsoi ikkunasta, heilutti yhä se surullinen ilme kasvoillaan, kyynel poskella valuen. Tuo ilme piirtyi verkkokalvoilleni ja pysyi siinä koko ajomatkan. Vuodatin matkalla muutaman kyyneleen, niin pahalta tuntui kun pieni jäi ikävöimään.
Aino oli koko perjantain itkuinen. Illalla kun soittelin Iidan, Matiaksen ja Lumin kanssa kuuli Aino että olen puhelimessa. Sen sijaan että hän olisi halunnut puhua kanssani, alkoi hän itkeä lohduttomasti. Illalla nukkumaan meneminen oli ollut todella vaikeaa ja vain äiti olisi kelvannut. J sanoi että pitkään kesti, että hän viimein sai tytön nukkumaan. Seuraava päivä olikin sujunut jo paremmin, mikä oli helpotus itselleni. Tiesin ettei Ainolla olisi hätää, kunhan pääsee pahimman ikävän ohitse.
Sunnuntaina kotio tullessani tyttö oli virpomassa sisarustensa kanssa, ja kun hän sitten tuli kotio kuului jo kaukaa onnellinen huuto ”Äitiiiii!” Tyttö halasi, halusi syliin, suukotti poskeani ja kertoi innoissaan mitä oli ollut tekemässä. Kuinka ikävä minulla olikaan ollut ja niin oli Ainollakin. Loppu päivän hän istui vain sylissäni ja jos hävisin silmistä oli tyttö jo hädissään etten vain ole lähtenyt.
Tämä teki kyllä meille molemmille hyvää. Ainolla on jokin vaihe nyt menossa, että vain äiti kelpaa ja vain äiti saa tehdä. Oli siis hyvä että välillä isi oli se joka hoitaa ja jonka kanssa puuhaillaan. Nyt Aino on jo normalisoitunut ja tietää etten lähde kauppaa tai lenkkiä kauemmas. Tosin kyllä hän on jo kerran jäänyt ikkunan taakse heiluttamaan kyyneleet silmissään.
Kommentit (22)
Voi Ainoa <3
Lapsen ikävä saa aikuisellakin kyyneleet helposti silmiin. Onneksi Ainolla oli kuitenkin hyvä ja turvallinen olla vaikka äiti piipahtikin muualla. Teki varmasti teille kaikille hyvää 🙂
Voi nuo on ikäviä hetkiä vaikka tietääkin, että kaikki menee loppujen lopuksi hyvin! 🙁 pikku muru ❤️ Leokin tänään aamulla roikkui jalassa ja olisin niin paljon mielummin jäänyt siihen Leon kanssa enkä lähtenyt työharjoitteluun. Noh, onneksi se on kohta ohi ja tehnyt hyvää pojan ja isin suhteelle. 🙂
Aino on sellainen äidin kulta.♥
Ja kyllähän se yleensä sujuu hyvin ja niin opli mennyt nytkin. 🙂
Kyllä nuo hetket oman isin kanssa vahvistaa tehokkaasti lapsen ja isän suhdetta.♥
Voi pientä♥ Meillä huudetaan tällä hetkellä jo siitä kun menen yksin ulos. Kuopus viihtyy miehen kanssa loistavasti, mutta sen pitää olla hänen päätös ei äidin 😀 On kyllä pidemmille reissuille lähtiessä vaikeaa jättää lapsi itkemään, vaikka tietääkin hänellä olevan hyvä olla. Onneksi kuitenkin joskus tulee vielä se kerta jolloin lähteminen ei olekaan niin vaikeaa vaan lapsi on oppinut luottamaan ettei lähtö ollutkaan lopullinen 🙂
Voi teidän pientä.♥
Oli kyllä ikävä lähteä, mutta olisi vain pahentanut tilannetta jäädä ja pitkittää lähtöä. Ei kuitenkaan kauan itkenyt perääni, onneksi. 🙂
Voi pikku murusta ♡♡ Lapsen ikävä on aina jotenkin niin kova paikka meille äideille.
No se kyllä on. :/
Mä niin tiedän tän! Henni saattaa hetken paukuttaa itkukurkussa postilaatikkoa kun kipaisen pyykkitupaan.. samoissa siis mennään täällä. On nuo lapset vaan niin ♡♡
Lapset on.♥
Voi sama tilanne siellä siis. Voi meidän pikkuisia.♥
Yyyhhh :´(.. Minä niin tiedän tuon tunteen! Uskon kuitenkin, että joskus on hyvä, että lapsi on erossa äidistään ja oppii luottamaan myös muihin aikuisiin. Mutta juuri sillä hetkellä kun jättää hyvästit, se tuntuu erityisen pahalta! <3
Se hetki on kyllä niin kamala, mutta joskus näitä on vaan hyvä olla. 🙂 Teki hyvää kummallekkin ja Aino huomasi, että myös isin kanssa on kiva olla.♥
Voi eiii en kestä! Lilianilla ei ole vielä tullut tällästä vaihetta noin selkeesti. Tosin sitä harmittaa usein, että isi tekee niin paljon töitä ja välillä saattaa itkun kanssakin osoittaa siitä mieltä, että miksi isi taas lähtee. Mutta itku kyllä loppuu heti. Ja toki aika usein kyseenalaistaa sen miksi aina pitää mennä päiväkotiin eikä saa jäädä kotiin.
Ainolla on nyt joku vain äiti kelpaa vaihe. 🙂 Teki nyt hyvää olla isin kanssa ja hyvin oli mennyt kun ekasta illasta selvittiin.
Kuulostaa tutulta Lilianin harmitus, noin meillä oli esikoisen aikoihin. 🙂
Mitä hyvää olikaan tytölle sun matkasta?
🙂
Ai niin:))
Eiköhän aika isän kanssa tehnyt molemmille hyvää. 🙂
Voi pieni ihana murunen <3
On varmasti kouraissut syvältä nähdä pienen kyyneleet!
Hän on sellainen äidin kulta.♡ Onneksi kuitenkin viikonloppu sujui hyvin, vaikka alkuun kova ikävä olikin. 🙂 Silloin on niin vaikea lähteä kun toinen itkee perään.
Voi pientä! <3
Aino on äidin tyttö.♡
Teki kyllä hyvää ihan meille kaikille ♥ vaikka perjantaina ikävä vaivasikin kovasti. Jäi kuitenkin kotiin isin ja sisarusten kanssa, vain äiti ja pikkuveli puuttui. 🙂