Ruudun tällä puolella siis kirjoittelee Terhi, jolla on ikää hivenen (kohta kaksi vuotta) päälle kolmekymmentä. Ehkä pientä kriisiä alkaa pukkaamaan, mutta onneksi olen se ikuinen kaksvitonen, vai miten se meni. Olen naimisissa, minulla on viisi lasta ja koira. Asun omakotitalossa maalla, jossa en viihdy. Tästä kirjoitinkin kokonaisen postauksen, sen pääset lukemaan täältä. Sen verran tästä tilanteesta, ettei asiat ole edenneet valitettavasti mihinkään.
No mutta minulla on siis viisi lasta. Teininä päätin etten koskaan halua lapsia, mutta sitten se mieli muuttui. Esikoinen syntyi ”hieman yllättäen”, mutta oli enemmän kuin tervetullut. Tuolloin päätin että se yksi lapsi saa riittää. No naisella on lupa muuttaa mieltään ja parin vuoden kuluttua toinen ilmoitti tulostaan. Tämä kuitenkin päätyi keskenmenoon. Tämän jälkeen tapahtui jotain ja pian halusinkin useamman lapsen, jos se vain suinkin olisi mahdollista. Ja tässä sitä nyt ollaan suurperheen äiti.
Näillä näkymin lapsilukumme on nyt täynnä ja tällä hetkellä tuntuu hyvältä. Tunnen silti itseni ja tiedän että se katala tauti minut vielä joskus löytää. Kärsin siis ikuisesta vauvakuumeesta. Tästä onkin hyvä jatkaa ja kertoa muutama fakta itsestäni sekalaisessa järjestyksessä.
Olen 172cm pitkä, minulla on siniset silmät, inhoan jos korviini kosketaan, pidän rehellisistä ihmisistä, olen viimeksi käynyt kampaajalla tammikuussa 2013. Minulla on ripsienpidennykset, en tykkää valehtelusta, villasukat on parhaat paljaissa jaloissa, en tykkää sienistä, kammoan ampiaisia ja käärmeitä, unohtamatta hämähäkkejä. En juo kahvia, syön liikaa suklaata, kengänkokoni on 39, olen hullaantunut Vimman leggareihin, minulla on yksi pikkusisko, asun Pirkanmaalla, harrastan bloggaamista ja lenkkeilyä.
Unelma ammattini on kätilö, täytekakkujen tekeminen on parasta, haluaisin mennä valokuvauskurssille, suukotan Hugoa päivässä ainakin 50 kertaa. Tarkistan joka ilta että lapset hengittävät, ennen kuin voin mennä itse nukkumaan. Juon todella harvoin alkoholia, raskaus/imetysaikana en ollenkaan. En polta, keräilen muumimukeja ja iltaisin lasten mentyä nukkumaan uppoudun blogien maailmaan. Kevät ja kesä ovat lempi vuodenaikojani, vaatteissa pidän aika paljon mustaa, käyn uimassa todella harvoin, sillä en pidä kylmästä. En ole koskaan ollut lentokoneessa.
No mutta siinä muutama juttu minusta, hih. Näin loppuun haluan toivottaa kaikille naisille vielä hyvää Naistenpäivää.
Kommentit (20)
Ihana postaus, ihana blogi ja ihana sinä! <3 Löysin postauksesta paljon myös itseäni!
Pari uutta juttua avautu mullekkin =D kivoja nämä tällaset.
Hih, mahtava juttu. 🙂 Tämmönen oli kiva tehdä.
Löysin tuosta sun luettelosta niin paljon samaa mitä itsessäni on. 😀 Oli hauska sitä lukea!! Kiva postaus kyllä.
Mukavaa loppuviikkoa teille!! <3
Hih, kiva kuulla. 😀 Ja kiitos, tämmöinen oli kiva tehdä. 🙂 Mukavaa loppuviikkoa myös sinne.♥
Kiva postaus!! 🙂 <3
Hihii, kiitos Anna.♥
No tuossa tuli mullekkin monta uutta juttua, vaikka oonkin jo jonkun aikaa teidän elämää seuraillut=)
Hih, kiva juttu että paljastui jotakin uutta. 😀
Hauska postaus hih 🙂 <3
Hih, kiitos Maaria.♥
Ihanat kuvat <3 ja hauskoja faktoja 🙂 mun on myös pakko usein tarkistaa että Luka varmasti hengittää 😀
Kiitos Nelli.♥
Täälläkin käydään tarkistamassa Hugo monta kertaa unien aikana.
Hei vaan! Ja mukava "tavata" 😀 Hihii..
Hihii, samoin.♥
Ihanaa naistenpäivää <3 <3
Kiitos, sitä samaa sinne.♥
Mä en pääse nyt yli enkä ympäri tosta korva jutusta 😀 Miten ihmeessä voi olla tollanen inhokki! En mäkään nyt välttämättä tykkäisi jos joku räpeltäisi niitä mutten ole koskaan edes ajatellut asiaa, heheh :'D
Oot kyllä niin hassunhauska etten kestä <3
Hihii. 😀 ♥ Mä en vaan yhtään kestä et mun korviin kosketaan. Yök, jos esim kampaajalla niitä kosketellaan värjäyksen yhteydessä. 😀
Kiitos Selina.♥ Hih, kiva kuulla. 🙂