Serpentiiniä, paljon palloja, munkkeja, simaa ja yhdessä oloa. Niistä koostuu meidän vappu. Hugo on ollut palloista aivan innoissaan, niin kuin toisetkin lapset. Serpentiiniä pyöritellään käsissä ja se vasta naurattaakin kun sitä heitetään ilmaan tai sinne sekaan pääsi istumaan.
Ilmapalloilla voi keksiä vaikka millaisia leikkejä. Voi kisailla kenen pallo pysyy kauiten ilmassa, kenen pallo on ensin ylittänyt maaliviivan, kun palloa saa kuljettaa vain puhaltamalla (pallo siis lattialla), tai kuka saa pompautettua pallon korkeimmalle. Lisäksi nauruhermoja kutkuttaa kun pitää koittaa kuljettaa palloa jalkovälissä tai käden päällä samalla kun menee jonkin tietyn radan läpi. Esimerkiksi noita meillä tänään luvassa.
Vappuna parhainta on ehdottomasti se lasten riemu kun riehuvat ilmapallojen kanssa. Tämä onkin ensimmäinen vuosi pitkään aikaan kun ei ostettu foliopalloja. Syynä se että ne menevät niin nopeasti rikki ja koska meillä ei ollut kulkua Tampereelle niin en sitten raaski ostaa viittä palloa täältä, koska ne maksavat tuplasti enemmän. Mutta eipä lapsia tuntunut se haittaavan. Puhallettiin iso läjä tavallisia palloja ja sekös vasta kivaa onkin.
Mutta nyt on munkit paistettu ja viety vähän ystäväperheelle, joten toivotamme kaikille oikein iloista vappua ja syökäähän masut täyteen munkkia ja juokaa simaa. On ne niin hyviä. Itse mietin että josko uskaltaudun niitä syömään, sillä tässä on oltu ilman kananmunaa jo pitkään kun pienenä Hugo siihen reagoi. Jos sitä maistaa vähän ja katsoo miten se vaikuttaa.
Kommentit (26)
Ihanaa vapputunnelmaa kuvissa! Hugo niin onnellisen näköinen 🙂
Aivan ihania vappukuvia! 🙂 <3
Kiitos Anna.♡♡
Ihanat kuvat <3 🙂
Tulin niin hyvälle tuulelle näitä katsoessa!
Kovasti on muuten sun näköinen tuo teidän vanhimmainen 🙂
Kiitos Salla.♡♡
Meillä oli aika hauskaa näitä kuvia räpsiessä. 🙂
Hih, näin on moni sanonut. 🙂
Ihanaa, iloista vappua!!
Maistoitko munkkia? Perjantaina juuri juttelin työkaverin kanssa, jonka lapsella oli ollut todella ankara kananmuna-allergia. Viime vuonna lapsen huomattiin sitten sietävän hyvin kananmunaa munkissa, vaikka monessa muussa muodossa tuleekin vielä lievä oire. En sitten tiedä,mitä vapputaikaa se on. 😀
Kiitos Minna.♡♡
Juu maistoin ja itkua ei tullut ja punoitusta tuli ihan inasen vaippa-alueelle. Olikohan tämäkin tuota vapputaikaa. 😀 Varovasti jatkamme totuttelua..mutta olisi mahtavaa jos kananmuna alkaa nyt käydä. 🙂
Iloista vappua! 🙂
Kiitos Ninni ja sitä samaa sinne teille.♥
Iloisia vappukuvia! Ihanaa vappua teille<3
Kiitos Emmi.♥
Iloista vappua teidän perheelle.♥
Ihanaa vappua! 🙂
Kiitos Nea ja sitä samaa teidän perheelle.♥
Hauskaa vappua teille! 🙂 Muistan että ihan noita samoja juttuja leikittiin pallojen kanssa omassa lapsuudessa ja myös vappuviuhkat oli meillä suuri hitti! 🙂
Kiitos Terhi ja sitä samaa sinne.♥
Noiden pallojen kanssa saa kyllä huippu leikkejä aikaan. 🙂 Itsekin noita pienenä leikkinyt. 😀
Iloista vappua teille! 🙂 <3
Kiitos Meri ja sitä samaa teille.♥
Voi miten ihanat kuvat, etenkin viimeinen <3 Ihanaa vappua!
Hih, Hugo oli niin ylpeä kun pääsi noiden sertpentiinien keskelle istumaan. 😀 Kiitos ja ihanaa vappua sinne myös.♥
Ihanaa vappua teille!
Kiitos Tuija ja sitä samaa teidän perheelle.♥
Ihania kuvia ja ihanaa vappua teidän perheellenne♥ Meillä kesti foliopallot viime vuonna juhannukseen asti ilmassa! Nyt ei kyllä vaikuta yhtä laadukkaille, mutta onneksi nuo eivät hirveästi maksaneetkaan.
Kiitos Nanna ja ihanaa vappua sinne myös.♥
Oi, ompa siellä ollut kestävät pallot. 😀 Meillä yleensä lapset koheltaneet niiden kanssa niin paljon, että ovat siitä syystä menneet hajalle.
Ihanaa vappuviikonloppua sinne myös 🙂 Hih ja miten ihanan pirtsakoita kuvia ♡♡
Hih, kiitos ja sitä samaa sinne teille.♥
Hih, Hugolla oli todella kivaa. Nauraa käkätti kun serpentiinejä ja ilmapalloja heiteltiin ilmaan. 🙂