Oletko huomannut, että äitiyden myötä moni asia on muuttunut? Vaikka sitä kuinka ajattelee, ettei lapsi nyt niin paljon sitä arkea muuta, niin hämmästyttävän paljon sitä kuitenkin tapahtuu. Ja oikeasti, ei siihen pysty edes kunnolla valmistautumaan. Joka tapauksessa se yllättää jollakin tavalla, kyllä se lapsi muuttaa arkea.
Omalla kohdalla voin sanoa että jos yksin pääsee vessaan niin se on aika luksusta. Ja saavutus on myös se jos joku ei huutele oven takana ja kysele samalla kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Minulla on myös melkein aina puhelin vessassa, sillä niin monta kertaa joku on sammuttanut valot. Kyllä, suurin moka remonttia aikoinaan tehdessä oli jättää valokatkaisin vessan ulkopuolelle. Ja pimeässä vessassa ei ole mitenkään kamalan mukavaa, joten puhelimella saa hyvin valoa jos ja kun sitä tarvitsee, heh. Nykyään myös suihkussa käyminen yksistään on jo aika saavutus, niinpä menen sinne yleensä kun lapset ovat jo nukkumassa. Nykyään sitä siis arvostaa enemmän niitä yksinäisiä vessa -ja suihkureissuja.
Ennen myös pystyi ostamaan kaupasta ihan mitä vain, ilman että ennen kotipihaan saapumista piilotat sen suklaapatukan, sipsipussin, karkkia tai muuta vastaavaa. Tai hätäpäissäsi kotimatkalla syöt pikaseen sen pienen suklaapatukan. Yleensä kyllä puran nuo vain nopeaan kassista pois, jos on tullut ostettua. Voin olla varma että monelta löytyy kotoaan jostakin kaapista tai laatikosta pieni kätkö, josta löytyy milloin suklaata tai milloin irttareita. Niitä sitten salaa koitetaan sieltä napostella. Joskus hyvällä ja joskus vähän huonommalla menestyksellä, heh. Meillä ainakin yleensä tuolla jälkimmäisellä.
Luksusta on myös se jos saat syödä rauhassa ruokasi, nousematta kertaakaan pöydästä. Ennen kun nautit lounaasi rauhassa, niin nykyään hotkit sen nopeasti, että edes joskus saisit syödä sen lämpöisenä. Ja kuinka monet kerrat sitä ottaa kupin teetä ja lopulta se on kerennyt jo jäähtymään. Aika usein keitän teeveden pariin kolmeen kertaan ja lisäilen sitä tasaisin väliajoin teeni sekaan. Lopulta en kuitenkaan kerkeä juomaan sitä loppuun ja eikä se veden lisäilyn vuoksi enää oiken teelle maistu. Ja kuinka montaa asiaa sitä pystyykään oikeasti tekemään yhtä aikaa. Ennen ei ollut tietoakaan siitä että todellisuudessa sitä pystyy aika uskomattomiinkin suorituksiin. Kuinka välillä sitä tulee ihmeteltyä miten paljon asioita saa tehdyksi lyhyessäkin ajassa.
Nukkuminen on myös yksi asia joka on muuttunut lasten myötä paljonkin. En tiedä tuleeko sitä koskaan enää nukkumaan niin, ettei heräisi jonkun lapsen yskäisyyn tai ”vaikerointiin”. Jotenkin sitä on heti silmät ja korvat auki kuulostelemassa onko kohta noustava. Sellaista koiranunta se taitaa olla, mutta toisaalta haluan olla heti paikalla kun minua tarvitaan. Onnekseni mitään univelkaa ei ole kertynyt ja me nukumme kuitenkin ihan hyvin.
Äitiyden myötä moni asia todellakin muuttuu. Esimerkiksi aikataulut pitää suunnitella aika tarkkaan. Itse varaan talvella melkein puoli tuntia siihen että pääsemme edes ulko-ovesta ulos ja kyllä siihen muinakin aikoina ainakin vartti on varattava. Varsinkin vauvan kanssa aikaa kuluu heittämällä enemmän. En osaa enää edes kuvitella millaista olisi kerta toisensa jälkeen lähteä ovesta ulos ja huolehtia vain itsestään tai tulla töistä kotiin jossa vastassa olisi vain koira tai mies. Millaista olisi tehdä asioita juuri silloin kun itseä huvittaa? Kuinka ennen imurointia ei mene melkein tuntia siihen että kerää tavarat, millaista olisi kun illalla ei kuuluisi tasaista tuhinaa? Kuinka harvoin pesukone pyörisi ja kuinka ikkunoista näkisi aina pihalle.
Vaikka lasten synnyttyä elämä on muuttunut paljon (kaikkea en tähän nyt listannut), niin olen enemmän kuin onnellinen. Olen keksinyt miten saan syötyä ruokani suht lämpöisenä (aloitan itse silloin kun lapset melkein syöneet) ja kuinka siivota niin että paikat pysyy edes hetken siistinä. Lapsi muuttaa arkea paljon, mutta ajan kanssa arki muovautuu niin että pian se vanha on muisto vain. Lasten kanssa pystyy tekemään paljon ja heidän kanssa kannattaakin tehdä. Alkuun jokin voi tuntua haasteelliselta, mutta kyllä se siitä lähtee sujumaan. Eipä sitä kauheasti ole tullut haikailtua sen vanhan arjen perään, vaikka joskus se teekupposen juominen rauhassa loppuun asti kuulostaisi oikein mahtavalta.
Muuttuiko sinun arkesi paljon lapsen/lasten synnyttyä vai pysyikö se melkein entisellään?
Blogitekstiin liittyvät aiheet
Kommentit (22)
Juurikin näin! Meillä arki muuttui hyvin paljon! Mila oli pikkuvauvana todella itkuinen lapsi ja pääasiassa kannoimme pientä aamusta iltaan. Edelleen tyttö on hyvin määrätietoinen ja temperamenttinen, joten kiukku- ja itkukohtauksia on päivisin paljon. Mutta silti koen, että arki on muuttunut parempaan suuntaan! Mila on meidän helmi <3
Kyllä ne lapset on vaan paljon arkea muuttaneet,mutta hyvä niin<3 Mä haaveilen myös ruokani syömisestä yhdellä istumalla. Ei siis niin,että nouset koko ajan antamaan lisää ruokaa, maitoa, ottamaan talouspaperia tai mitä nyt milloinkin:)
Ihania kuvia teistä ihanista<3
Mäkin tykkään lasten tuomasta muutoksesta.♥
Aika luksusta se kyllä olisi, ehkä sitten jossain vaiheessa sekin aika on edessä. 😀
Kiitos.♥
Tuo tee!!! Lähes joka ainoa kerta ? Ja kyllähän nuo muutkin kohdat ovat tuttuja…
Hih, tuo tee juttu tapahtuu kyllä todella usein. 😀
Ihana kirjoitus ♡ Ja kyllähän ne lapset muuttavat paljon asioita. Jotkut asiat muuttuivat enemmän kuin mitä olin ajatellut mutta päinvastoin myös jotkut asiat jotka ajattelin raskausaikana hankalina eivät lopulta ollutkaan sellaisia! 😀
Kiitos Nea.♡
Totta tuokin että muutama asia jota kuvitteli vaikeaksi ei ollutkaan sitä. 🙂
Ihana teksti- ja kuulostaa tutulta! Mukavaa viikonloppua teille!
Hih, kiitos. 🙂
Oikein ihanaa viikonloppua myös sinne.♡♡
Meillä muuttui kyllä todella radikaalisti osa asioista 😀
Kyllä se paljon muuttaa kun lapsi syntyy. 🙂
Hyvä kirjoitus ja tutulta kuulostaa! 😀 Jotenkin alkoi hymyilyttämään tuo Hannan kommentti! 😀
Kiitos Selina.♡♡
Hannan kommentti osui kyllä ihan nappiin. 😀
Eikös se niin mene että äidit saavat syödä vain jäätelön lämpimänä! 🙂
Hih, juurikin näin se menee. 😀
Täysin samaa mieltä kanssasi <3
♡♡
Tämä arki on kyllä parasta.♡
Kuulostaa ihan samalta kuin täällä 😀 montakohan kertaa olen juonut kylmää kahvia..
Hihii. 🙂
Veikkaan että aika monta kertaa. 😀
Ihana kirjoitus! Sai hymyn huulille. Täällä viisi lasta nukkua tuhisee päivän leikeistä väsyneinä <3. Tällaista se juuri on <3. Terkut sinne! t.äiti pohjoisesta
Kiitos, ihana kuulla että kirjoitus sai hymyn huulille. 🙂 Kiitos myös kivasta kommentista ja terkuista. Terveisiä myös sinne.♡
Arki lasten kanssa on juuri tämmöistä ja ihan parasta.♡
Se kyllä voi olla todella suurikin muutos kun vauva syntyy. Meillä myös Iidan syntymä pisti kaiken uusiksi. Hänkin oli nimittäin itkuinen ja kannoimme häntä paljon.
Mutta kyllä tämä arki on paljon paljon ihanempaa, kuin se mikä oli ennen lapsia.♡