Lasten vertailu tuntuu alkavan jo odotusaikana. Meillä liikuttiin mahassa näin ja näin paljon. Syntyessään hän sai näin paljon enemmän pisteitä kuin naapurisängyn vauva. Välillä tunnutaan jopa ”kilpailevan” siitä, kenelle syntyy pienin ja siroin vauva. Meidän vauva painoi näin paljon vähemmän kuin sen vauva. Meidän vauva oli paljon lyhyempi kuin serkun kaiman lapsi. Ei meillä kyllä enää tuttia tuossa iässä syöty. Nokkamukista meillä ei juotu koskaan, kun meillä opittiin heti juomaan lasista. Ai teillä on vielä vaipat, kyllä meillä oltiin kuivia jo tuossa iässä. Vertailua tuntuu tapahtuvan koko ajan ja melkein kaikesta mahdollisesta asiasta. Surullista.
”On sulla kyllä niin iso vauva!”
Toki hän oli isompi, mutta terveydenhoitaja sanoi, että niin kauan kuin kasvukäyrä menee hänen omaa linjaa, ei hätää ole. Toinen taas haukkui suoraan koon puolesta, välitämättä siitä, että käyrä meni tasaisesti alaspäin koko ajan. Puhui jopa, että pitäisi tarkkailla paljon toinen syö. Toinen kyllä kumosi tuon väitteen heti. Anteeksi nyt vain, mutta jos toinen söi vähän, niin se ei voi mitenkään johtua siitä. Ja ei kai vauvaa aleta laihduttaa? Siis oikeasti.
Lapsen kasvaessa sain kuulla, kuinka nyt pikkuisen mennään vielä keskikäyrän yläpuolella. Tämä kaikki vielä lapsen kuullen. Ei, ei näin. Ai että laittoi suututtamaan. Voisiko joku katsoa kokonaiskuvaa, katsoa lasta ja nähdä omin silmin hänen olevan täysin normaali ja voivan hyvin. Voisiko joskus olla tuijottamatta käyriin. Minua oikein ahdistaa kun lasten mittoja vertaillaan toisiin. Kaikki ovat erilaisia ja kasvavat omaan tahtiin. Ja siis tietysti kasvukäyrät ovat hyvästäkin, en sitä väitä. Mutta mielestäni olisi tärkeää keskittyä katsomaan jokaisen lapsen omaa käyrää ja katsoa millaista muutosta siitä löytyy vai meneekö omaan tahtiin.
”Eikö teillä vieläkään liikuta?”
Meidän kaikki lapset ovat lähteneet hitaasti liikkeelle. Kenelläkään ei ole ollut kiire minnekään ja ihan hyvä niin. Sekin on kuitenkin aihe, jossa lapset joutuvat usein vertailun kohteeksi. Eikö teillä vieläkään liikuta? Kyllä meillä on tuo Pirkko-Pekka tuossa vaiheessa jo kontannut. Kyllähän nyt tuon ikäisen kuuluisi jo ainakin ryömiä. Pitäisikö tämä ottaa neuvolassa puheeksi.
Täällä on tosiaan lähdetty liikkeelle myöhään ja en kenenkään kohdalla ole ollut siitä huolissani. Jokainen on kuitenkin oppinut tietyt taidot juuri siihen ikähaarukkaan mennessä, missä ne ”kuuluukin” osata. On lapsia joilla on valtava kiire liikkumaan ja lapsia, jotka vaativat siihen enemmän aikaa ja erityisesti rohkeutta.
Onhan se normaalia kun joku sanoo, että meillä opittiin tuo taito tässä iässä. Se nyt on ihan tavallista keskustelua, mutta sitten jos se sanotaan siihen sävyyn, että ihan kuin lapseni olisi huonompi kuin toisen lapsi ja pikkuisessani olisi jotakin vikaa. Silloin tämä menee yli oman hilseen.
Kommentit (34)
Mä olen myös niin kyllästynyt noihin käyriin… Aina prikulleen ne katsotaan ja jos heittää vähänkin jompaan kumpaan suuntaan niin jo aletaan valmistelemaan kaiken maailman juttuja, jotta se pirun käydä saadaan tasan keskikäyrälle.
Onhan se hyvä, että niitä seurataan, eihän koskaan voi tietää, jos lapsella oikeasti on joku hätä, mutta tässäkin asiassa vois ottaa järjen käteen ja miettiä sitä ikä-ja kehitystasoa 🙂
Jep, been there done that. Meillä Vilkku on ylimmän käyrän lapsi ja Valtsu taas keskiarvoa alemmalla. En pidä siitä että lapsia arvostellaan hieman negatiiviseen sävyyn, ja jotenkin sinisilmäisenä haluaisin uskoa että se ei ole tarkoitus, mutta kyllähän tällaiset keskustelut kuulostaa enemmän sellaiselta oman lapsen paremmuuden pönkittämiseltä. Hyvä että käyriä seurataan, mutta joskus ihan maalaisjärki ja lapsen katsominen kokonaisuutena voisi olla paikallaan 😉
Kyllä sen erottaa, koska joku pitää omaa lastansa parempana kuin sinun. Siksi tuo vertailu nostaa monesti niskakarvat pystyyn.
Ja on nuo käyrät siitä hyvät, jos keskityttäisiin seuraamaan sitä lapsen omaa käyrää enemmän kuin sitä, että kasvaisi muiden kanssa samaa tahtia.
Huh, löysin blogiisi ja luin tunnin verran sitä 😀 nyt on pakko mennä nukkumaan!
Vertailua joo on tullut harrastettua, myönnän. Ei kyllä kauhistelevan sävyyn.
Kiva kun löysit blogiini. Toivottavasti löytyi mielenkiintoista luettavaa. 🙂
Positiiviseen sävyyn vertailu onkin parempi kuin kauhisteleva. 🙂
Mä myönnän joskus vertailevani omien lasteni mittoja ja kehitystä, mutta vain siksi etten muista miten jokin meni isommilla lapsosilla. Jokainen heistä on oma ihana itsensä juuri sellaisena kuin on, vaikka yksi onkin muiden mielestä liian lihava, yksi älyttömän pitkä sekä hoikka ja kolmas ihan liian pikkuriikkinen, joiden lisäksi kaikki ovat lähteneet ihan liian aikaisin kävelemään ja joku ei osaa puhua vieläkään.
Tuolla postauksen alussa mainitsinkin, että meillä teen myös tuota, että vilaisen kortista miten oli muiden kohdalla, mutta siihen se usein jää. Nyt ei ole mitään hajua mitä muut ovat Hugon iässä tehneet. 🙂
Ikävää, että muille on monesti ongelma toisen lapsen kasvu ja kehitys. Jokainen kuin oppii kaiken omaan tahtiin.♥
Joo, vauvavuoden aikana sain kyllä kuulla tosi usein vauvan painosta. Mun ihana pullukkavauva <3 Joskus joku jopa viitsi kysyä, että onko vähän laihtunut, ei näytä niin pyöreältä kuin aiemmin jne tosi mauttomiakin kommenntteja. Ihan eri asia semmoiset positiiviseen sävyyn ihastelut vauvan poskista tai reisimakkaroista 🙂
Voi ei mitä kommentteja sielläkin. Ne ei kyllä koskaan tunntu kivalta. 🙁
Joo sellaiset positiiviset kommentit on ihan eri luokkaa kuin tuollaiset.
Meidän reippaasti miinuskäyrillä kasvavia tyttöjä on aina päivitelty, ei onneksi neuvolassa, mutta kaikkialla muualla. Kaikkein paras (tai pahin?) kommentti oli, että eihän tämä edes ole mikään vauva kun tämä on niin laiha. :/
Muiden lapsiin en omiani vertaile, mutta on aika vaikea olla vertaamatta Veenua Elluun. Kuopuksen rankka osa. 😀
Voi eikä. :/ Tuollainen kommentti mahtaa tuntua todella pahalta 🙁
Se on sitten vähän sama kuin täällä.
Vertaan omia lapsiani keskenään lähinnä niin, että mielenkiinnosta katson, missä iässä vanhemmat ovat oppineet mitenkin liikkumaan. Välillä huolestuu, kun nuorin ei osaa jotain, mitä esim. nelivuotias tuon ikäisenä jo osasi. Nykyään en jaksa kaikkea edes tarkistaa. Nuorimmainen oppii omassa tahdissaan.
Neuvolan käyrät on ärsyttäneet aina; mitä tarkoitusta ne palvelevat?! Ihan idioottimaista suoraan sanottuna verrata lapsia keskenään ja sitten selittää, miten juuri minun lapseni sijoittuu milläkin käyrällä. Ja jos lapsi ei sitten kehitykään keskikäyrällä, siinä sitten kuuntelet terkkarin joko naputusta asiasta tai lohduttelua, miten se asia varmasti korjaantuu tms. Meillä kahdella lapsella on päänympärys ollut reilusti yli keskikäyrän ja siitä saa aina kuulla voivottelua. Normaalisti kehittyneitä lapsia, eikä se pää edes niin iso ole kummallakaan. Hohhoijaa.
Varmasti jokainen vanhempi katsoo miten omat laspset ovat kasvaneet yms., mutta se on sellaista positiivista. Itse en edes muista mitä muut ovat osanneet nyt Hugon iässä. Hugo oppii ne omassa tahdissa, ja merkkais´len sitä mukaa ylös kun uusia taitoja tulee. 🙂
Nuo käyrät ovat hieman hankalat. Toki niistä näkee hyvin jos kasvussa tapahtuu suuri muutos, silloin osataan alkaa tutkimaan. Sillä minusta olisi tärkeämpää seurata lapsen omaa käyrää, kuin aina tavoitella, että kaikki kasvaisivat siinä keskikäyrällä.
Meillä on sitten ollut päinvastoin, kun meidän lapsilla on kaikilla todella pieni pää. Ja menee siellä alimmalla käyrällä. Monesti päänympärys on mitattu kahdesti. Mutta kun käyrä on sitä omaa tasaista, niin ei siinä pitäisi olla syytä huoleen. 🙂
Mä olen kyllä vertaillut sisaruksia ja muitakin lapsia keskenään, mutta ihan positiivisessa mielessä. On niin hauska katsoa kuinka eri/samaan tahtiin kaikki kasvaa ja kehittyy. Joissakin asioissa mennään ihan käsi kädessä ja joissakin sitten ihan jotain muuta. Jokainen silti omaan tahtiin ja jokaisella on ne omat vahvuudet. 🙂
Näin ne jokainen kasvaa ja kehittyy omaan tahtiin. Omien lasten mitat löytyy samasta paikasta, mutta ei niitä sen suuremmin tule verrattua, katsottua tulee kyllä ihan mielenkiinnosta. 🙂 Silloin kuin se tapahtuu positiivisessa mielessä, niin ei siinä mitään väärää olekkaan. 🙂
Tämä on niin totta. Tämän takia ei raskaana ollessa huvittanut kellekään mainita lapsen arvioitua syntymäpainoa (4kg) kun sain osakseni vain kauhistelua ja "onpa se iso!" huudahduksia. Eikö pitäisi olla vain onnellinen kun vauvalla on kaikki hyvin kun kasvaa niin hienosti… Ja siitä koosta kuullaan koko ajan edelleen. "Näyttääpä hyvin syöneeltä!" Tekisi mieli joskus vastata, että niinpä näytät sinäkin…
Tuo vatsassa olevan vauvan painon kauhistelu ei kyllä varmasti tuntuisi kivalta. :/ Ennemmin tosiaan oltaisiin iloisia, että kasvetaan hienosti.
Tuota mekin ollaan kuultu..ei todellakaan tunnu kivalta. Voisi kuvitella, että tuolla kommentilla saisi kommentoijan aika sanattomaksi. 🙂
Meillä esikoinen menee alakäyrällä ja kuopus yläkäyrällä.syömiset,puhumiset ja kävelyn oppimiset menee ihan eritavalla.minua ei koskaan ole edes asia haitannut muita kyllä tuntuu haittaavan.aikuiset ja lapset ovat kaikki muutenki erikokoisia ja näköisiä ja kaikki oppivat kaikkea jossain vaiheessa?
On kyllä jännä, miten muita voi joskus haitata se muiden lapsen koko. :/ Vaikkei se meitä vanhempia haittaisikaan. Jokainjen kuitenkin kehittyy omaan tahtiin. 🙂
Huh! Kirjoitus toi tunteet pintaan! 🙂 En myös yhtään tykkää lasten vertailusta keskenään. Tiedän, että olen verrannut omia lapsia keskenään juuri kasvun suhteen, ihan mielenkiinnosta. Toinen on kokoajan ollut pitempi ja toinen selkeästi lyhyempi. Mutta mitä sitten?! He saavat olla ihan juuri sen pituisia kuin ovat. <3
Tätä minäkin olen tehnyt, niin kuin tuossa alussa kerroinkin. 🙂 Mutta siihen se on jäänyt. Ei mitään kauhistelua toisen isoudesta tai pienuudesta. Niin juuri, saavat olla juuri sellaisia kuin ovat.♥
Meille on pian syntymässä toinen lapsi ja jo etukäteen pelottaa tuleva vertailu. Itse olemme päättäneet, että lapsia ei vertailla, mutta isovanhemmat ovat jo aloittaneet sen: "Tuleekohan sille samanlaiset kiharat? Onkohan se yhtä pieni? Tuleekohan siitäkin noin reipas?" Jne. Lapset ovat erilaisia ja hyvä niin. Inhoan muutenkin sitä, että lasta "arvostellaan", hyvälläkin. Inhoan sitä leimaamista pieneksi, isoksi, reippaaksi, itsepäiseksi.
En ole aiemmin kommentoinut, nyt vain sattui ajankohtainen aihe. Ihanaa loppuvuotta!
Kiva kun kommentoit. 🙂
Vertailua tapahtuu kyllä monessa asiassa. Mekin ollaan kuultu noista osaa. Mutta niistä pahimpia on ne painon, pituuden, puheenoppimisen yms vertailu. :/
Kivaa loppuvuotta sinne myös. 🙂
Mun täytyy sanoa tähän, että vaikka meillä kasvettiin tasaisesti 0-käyrällä niin joka neuvolakäynnillä saatiin kuulla paasausta painon vähyydestä. Jatkuvasti. Hysteerisenä itkin käyntien jälkeen, kun ei se lapsi vain syö enempää. Vaikka mitä olisin tehnyt. Kotona rauhoituin ja syötin käyrät netin kasvuseulaan ja kas, käyrä oli ihan tasainen, kuin oppikirjasta. Silti (vaikka saarnat loppuivat kun täti vaihtui ), huomaan jatkuvasti tarkkailevani lapsen syömistä ja stressaavani jos tuntuu ettei ruokaa mene tarpeeksi.
Voi ei, tuo on niin ikävää. Jotkut tuijottaa liikaa käyriä, kun pitäisi katsoa lastakin. Ja sitten luodaan turhaa huolta vanhemmille. :/
Itseäni ärsyttää kommentti "en kyllä haluaisi synnyttää mitään nelikiloista jättiläistä'. Meidän esikoinen oli 4030 g ja 55 cm, ei ollut jättiläinen eikä mitenkään liian iso 176 senttiselle äidille.
Itse olen kasvanut pituutta nopeasti tyyliin aina kaikkia päätä pidempi. Tunsin itseni aina isoksi, koska pituutta aina päiviteltiin. Vasta reilusti yli kaksikymppisenä ymmärsin olevani siro ja hoikka enkä mikään iso.
Hyvä teksti 🙂
Kiitos. 🙂
Siellähän on syntynyt ihan sopusuhtainen vauva. 🙂
Itse olen 172cm pitkä ja olin myös aina päätä pisempi muita. Välillä se tuntui ikävältä, mutta onneksi ylä-asteen lopulla alkoi muillakin pituutta löytyä, enkä tuntenut itseäni enää hujopiksi. 🙂 Aikuisiällä olen ollut hyvin tyytyväinen pituuteeni.
Itse olen kokenut kilpailua tuosta, että kenellä on syntyessään siroin ja kevein vauva. Ja kieltämättä, herkkänä ihmisenä "pelännyt" jos oma vauva onkin se isompi. Mutta tuo on ihan kumma ilmiö!? Ei vauvan syntymäpaino kerro välttämättä lainkaan äidin raskausajan epäterveellisestä ruokavaliosta, sokerin ylensyönnistä tms. Geenit ohjaavat vauvan koon kasvua jo sikiöaikana..
Tuo on kyllä ikävää, kun on kilpailua lapsen pienuudesta ja siroudesta. 🙁
Näinpä, ei se kyllä kerrokkaan.
Ai että 😀 tätä kilpailua mäkään en ymmärrä. Meillä kummatkin lapset on olleet erittäin hyvin syöneitä vauvana ja itse asiassa esikoinen saavutti pituus-paino -suhteen 0-käyrän vasta ehkä vuosi sitten. Siihen asti hän oli pituuteen nähden painavampi kuin "normi". Mä en ole onneksi koskaan saanut kuulla negatiiviseen sävyyn asiasta keneltäkään tai sitten en ole osannut ottaa sitä niin. Ja täytyypä vielä sekin mainita, että meillä on olut ihana luottoneuvolantäti, joka ei juurikaan tuijota käyriä, kunhan ne pysyy tasaisina.
Tää sun teksit kolahti siksikin, että just olen kirjoittamassa vaipattomuudesta ja kuivaksi opettelusta ja siinä yhtenä kulmakivenä pidän sitä, että älä vertaa lapsia toisiinsa. Jokainen tavallaan ja omassa tahdissa. Toinen on kuiva 2-vuotiaana ja toinen vasta 5-vuotiaana. Me ollaan YKSILÖITÄ! 😀 Niin pienissä kuin suurissakin vauvoissa perusajatus on kuitenkin se, ettei huolestua tai hämmästellä kannata jos lapsi muuten on terve ja hyvinvoiva.
Näin täälläkin on käynyt. Me ollaan kyllä kuultu, mutta monesta paikasta painotettu, että kun oma käyrä menee tasaisesti, niin ei ole huolta. Meidän vakkari neuvolantäti on ihan huippu myös, onneksi sieltäkin löytyy sellainen. 🙂
Nimenomaan yksilöitä. Tuo kuivaksi opettelu on kyllä sellainen asia, että siinä ei saisi verrata toiseen. Jokainen oppii sen omassa tahdissa. 🙂
Hyvä kirjoitus ja ihan samaa mieltä! Mä oon alusta asti päättänyt, että en tohon kilpailuun lähde mukaan. Lapseni kasvavat ja kehittyvät omaan tahtiinsa, ja varmasti oppivat esimerkiksi kävelemään tai puhumaan joskus sitten kun on sen aika, mutta varmasti oppivat. 🙂
Ja kyllä ärsyttää toi käyrien tuijottelu. Toki ymmärrän että jossain määrin se on tärkeää, mutta kyllähän lapsesta itsestäänkin jo näkee voiko hyvin. 🙂 Ja tosiaan, että niitä käyriä katseltaisiin yksilöllisesti.
Kiitos Meri. 🙂
Kaikki todella kehittyvät omaan tahtiin ja osa vaatii sitä rohkeutta, jotta uskaltaa. Ja neuvolassa sitten puuttuvat ja sitä itsekin varmasti huomaa, jos jokin ei olekkaan kohdillaan.
Täällä kyllä välillä nuo käyrät ärsyttäneet. Mielenkiinnolla ne aina haluan nähdä, mutta enemmän kiinnostaa juuri se, että miten se oman lapsen käyrä etenee. 🙂
Hyvähän se on, että on nuo kasvukäyrät, mutta omasta mielestä olisi tärkeä seurata meneekö lapsen oma käyrä tasaisesti, sen sijaan, että näytetään kuinka sen pitäisi kulkea keskikäyrää. Kaikki kun kasvaa omaa tahtia. 🙂