Olemme kerran aikaisemmin tehneet lasten kavereille synttärikutsut tulitikkurasioista ja ne olivat lasten keskuudessa kovin suosittuja. Siitä asti olen laittanut tyhjät tulitikkuaskit aina jemmaan, jos niille vaikka tulisi tarvetta samaan tarkoitukseen. Alun perin oli tarkoitus tehdä sellaiset Matiaksen kavereille, mutta rasioita ei silloin ollut tarpeeksi. Hieman harmittaa, sillä noista olisi helposti saanut tehtyä Legopalikoita, synttäreiden teeman mukaan. Nyt Ainon syntymäpäiviä suunnitellessa päätettiin päällystää tulitikkurasioita. Se päätyvätkö ne Ainon kutsuiksi ei ole vielä varmaa, kun mietimme tuleeko kutsuille kuitenkin jokin teema. Kaverisynttäreitä Aino ei vielä vietä.
Lähestyykö juuri sinun lapsesi syntymäpäivät ja kavereille on suunnitteilla tehdä kutsuja? Tässäpä kiva ja helppo idea, varsinkin jos päällystät tulitikkuaskit lahjapaperilla, niin kuin me teimme. Helppoa, nopeaa ja lapsetkin tykkäävät näitä tehdä. Kivaa yhteistä puuhaa.
Ensiksi valitse paperit ja materiaali, millä askit päällystät. Käytä rasiaa mallina ja leikkaa lahjapaperista sopivan kokoiset palat valmiiksi. Teippaa tai liimaa ne tulitikkurasian päälle. Itse laitoin ne kirkkaalla teipillä kahdesta kohtaa kiinni, liimaa kannattaa laittaa jos paperi meinaa jäädä repsottamaan niin, että askin päällinen näkyy alta. Sisäosaan saa kivasti ilmettä, kun sinne leikkaa pienen palan pohjalle samasta paperista, kuin mistä päällinen on. Pohjapalan voi leikata hieman suurempana mitä rasian pohjalla on kokoa, jolloin se pysyy siellä ilman liimaa tai teippiä.
Sen jälkeen kun rasiat on päällystetty, leikkaa paperista kapeampia soiroja mitä tulitikkurasialla on kokoa ja tee niistä kutsut. Kannattaa sovittaa ajoissa, että kutsu mahtuu helposti rasiaan, äkkiä tulee leikattua liian isoja lappuja. Me olemme tehneet nyt pieniä kutsuja, sillä tarkoitus olisi mahduttaa rasiaan myös jokin paperikarkki ylläriksi. Kutsut voi tehdä helposti myös tietokoneella tai isommat voivat kirjoittaa niitä ihan itse käsin. Rasioiden päätyihin tai pohjaan voi sitten kirjoittaa, kenelle kutsu on tarkoitettu.
Rasioista saa muokattua vaikka mimmoisia ja vain mielikuvitus on tässä rajana. Erilaisilla papereilla, noista saa oikein näyttäviä. Ja tämmöisissä tuunatuissa pikkurasioissahan lapset voivat antaa vaikka ystävälle jonkin pienen lahjan, kuten itse tehdyn korun.
Loppuun vielä, että blogin seuraaminen bloglovinin kautta pitäisi nyt onnistua.
Kommentit (16)
Todella söpöt! Erilaiset, huolella itse / lasten kanssa tehdyt jutut aina erottuvat edukseen.
Ihania.
Kiitos.♥
Noi on kyllä niin kivat kutsu”kortit”, tän idean jätän korvan taakse. 🙂
Mistäköhän kiikastaa kun en saa lisättyä tätä blogisi uutta osoitetta lukuluettelooni (blogger)? Yritin ensin puhelimella ja ehdin jo ajatella, että pidät uuden osoitteen totuttelun vuoksi pientä taukoa kun en nähnyt postauksia. Sitten huomasin, että onhan näitä tullut vaikka kuinka, ne eivät vain näy minun lukuluettolallani. Kokeilin uudestaa, ei onnistu. Nyt olen yrittänyt lisätä blogisi uuden osoitteen tietokoneella useamman kerran lukuluettelooni, ei onnistu. Osaatko sanoa mitä teen väärin?
Ihan kamalaa kun postauksesi eivät tule tuttuun tapaan listalleni, ehti tulla jo ihan ikävä!!!
Oi ihana sinä.♥
Se ei valitettavasti päivitä uusia postauksia sillä, mutta koitappa lisätä sinne tämä rimpsu
https://kaksplus.fi/blogit/aiti-ja-melukylan-lapset/feed
Ilmoittele jos ei toimi, mutta tämän pitäisi. 🙂
Tuo antamasi rimpsu toimii! Ihanaa, kiitos kiitos! <3
Huh, päivä pelastettu. 🙂
Blogiasi on niin ilo seurata, joten olen kovin tyytyväinen että postaustesi seuraaminen onnistuu edelleen helposti. 🙂
Hei mahtava juttu, että se toimii.♥
Kiitos Ninni, ihana kuulla.♥♥
Upeat ja mukavan erilaiset kutsut♥
Kiitos Nanna. 🙂
Ihan mahtava idea,kiitos!!:)
Olla hyvä. 🙂
Vähänkö mageet! 🙂
Hih, kiitos. 🙂
Hei, tuohan on hieno idea! Laitan korvan taakse 🙂
Kiitos Piia ja kiva juttu. 🙂
Kiitos. 🙂
Lasten kanssa tekeminen on kivaa puuhaa ja näiden kutsujen kyhäily ainakin helppoa. 🙂