Kyllä ja ei. Sanotaanko näin, että pitkä ja aika kapea eteinen ei ole suuren perheen unelma. Oikeastaan se on välillä oikea painajainen. Kuvitelkaa meidät kaikki seitsemän pukemaan toppavaatteita tai riisumaan niitä, silloin on kirjaimellisesti kaaos eteisessä. Koko pitkä käytävä on täynnä vaatetta, asusteita, kenkiä ja meitä. Usein puolet on keittiön puolella pukemassa. Eteinen on välillä todellinen kaaos myös senkin vuoksi, sillä siinä ei ole kunnollista säilytysjärjestelmää, kapeaan tilaan on vaikea löytää juuri sopiva, varsinkin kun itsellä tietty visio millaisen siihen haluan. Oikeanlaista on metsästetty jo pitkään ja sellainen on ehkä nyt löytynyt.
Tällä hetkellä eteisen järjestyksen ylläpitämisessä auttavat nuo Ikean Kallax hyllyt. Jokaisella lapsella on oma laatikko, jossa säilyttävät hanskat, pipot, kaulaliinat, fleecevaatteet yms. Tämä on toiminut todella hyvin. Osassa laatikoita on kuravaatteita, välikausivaatetta, kenkiä, miehen ja minun asusteita. Nuo laatikot vetävät sisälleen yllättävän paljon tavaraa. Lisäksi hyllykön päällä säilytetään välillä koululaisten ja eskarilaisen reppuja.
Osa vaatteista pitää kuitenkin säilyttää muualla, sillä naulakoihin ei voi laittaa määräänsä enempää, jos meinaa mahtua ovesta sisään tai koittaa pitää eteisen edes jotenkin siedettävän näköisenä. Eteinen on myös pienessä vaiheessa, kun seinäpinnat odottavat ylleen toista maalikerrosta, listata ovat osittain irti, tai otettu kokonaan pois. Ehkä sitten keväällä, kun topat saa laittaa pois ja valo maalaamiseen on parempi.
Kenkiä suuressa perheessä riittää ja niitäkin on esillä vain osa, tai muuten koko eteinen olisi pelkkää kenkää. Metsästin aikoinaan pitkään meille sopivaa kenkätelinettä, mutta sitä ei löytynyt etsinnöistä huolimatta. Kerran näin jossakin blogissa idean (harmikseni en enää muista mikä blogi se oli), jonka päätin hyödyntää. Siinä oli tiilistä sekä puisista levyistä tehty kenkäteline. Noh, meiltä löytyi molempia, joten ei kuin tuumasta toimeen. Ja pian meillä oli kaksikerroksinen ja pitkä kenkäteline, joka on pelittänyt jo pisemmän ajan. Eihän se nyt mikään sisustajan unelma ole, mutta herättää monesti monen mielenkiinnon, heh. Ja koska se on toiminut, en ole enää edes miettinyt kenkätelineen ostamista.
Voitte varmasti kuvitella, miltä eteinen näyttäisi jos kaikki lapset jättäisivät aina vaatteet hujan hajan. Välillä se kyllä on kuin pommin jäljiltä, mutta pitkän harjoitteleun ja useiden toistojen jälkeen he osaavat melkein joka kerta laittaa hienosti kenkänsä hyllylle, rukkaset, pipot ja kaulurit laatikoihin ja takit sekä haalarit naulaan. Minä sitten kuljen perässä ja otan laatikoista märät hanskat kuivumaan ja vien kosteat kengät vessaan, jossa lattialämmitys kuivattaa ne. Olen niin ylpeä, että he osaavat laittaa kaikki noin hienosti, toki se vaatii edelleen lukuisia kertoja sisälle mennessä huikkauksen perään ”Laittakaa kamat sitten paikoilleen”.
Taapero kyllä pitää huolen siitä, että eteisessä vallitsee useaan kertaan päivässä kaaos, kun hän tyhjentää koko kenkätelineen.
Ps. Jostain syystä Bloglovin nyt jökkii, ja sitä koitan selvitellä. Siihen asti meitä pystyy seuraamaan instagramin ja facebookin kautta.
Kommentit (18)
Heippa! Tekisitkö tästä aiheesta uuden ajantasaisen postauksen? Kaikki vinkit eteisen kaaokseen otetaan lämpimästi vastaan 😘
No eipä kyllä näytä kaaokselta ollenkaan!! Tosi siisti ja raikas eteinen ?
Kiitos. 😀
Hyvä idea ja hauskannököinen tuo kenkäteline! 🙂 Eteisessä ei kyllä varmaan ksokaan voi olla liikaa tilaa! 😀
Hih, kiitos Meri. 🙂
Juu ei kyllä ole, mielelläni ottaisin meille lisää tilaa eteiseen. 🙂
Hauska tuo kenkäteline! Meillä pohditaan juuri nyt eteisen sisustusta uuteen kotiin, johon muutetaan ensi kuussa. Kapea tulee meidänkin arkieteinen olemaan.
Hihii, se on aika hauskan näköinen kyllä ja oli vielä edullinen, kun kaikki löytyi valmiiksi kotoa. 😀
Ihanaa, kun pääsette kohta muuttamaan. 🙂
Ihana etten oo ainut kenen taaperolla on kenkä fetissi 😀
Meillä on käytössä noi ikean kankä kaapit tai sellaiset missä on laatikoita. Lsten kenki menee useampia samaan boksiin. Kummallaki on yksi laatikko ja sinne mahtuu oikeastaan kaikki paisti kumpparit (ja kesäkengät jotka talven on vinsittö)
Nikolla ja mulla on kaikki meidän kengät eteisessä lukuunottamassa mu työkenkiä ja kumppareita.
Hihii, on nää taaperot hauskoja. 🙂 Hugo pukee sisarusten kenkiä jalkaan ja koittaa tallustaa ne jalassa. 😀
Oon katsellut niitä Ikean kenkäkaappeja ja ne vois olla kätevät. Voisi eteinenkin näyttää siistimmältä, kun kengät pysyisi siellä eikä taapero tyhjäisi tuota telinettä montaa kertaa päivässä. 🙂
On siinä kenkä poikineen:D Itsekin yritän opettaa lapset jo pienestä pitäen huolehtimaan omista tavaroistaan, sillä muuten uhkaa kaaos muuallakin kuin eteisessä. Sinä olet ilmeisesti onnistunut siinä hommassa oikein hyvin:)
Hihii, kenkiä kyllä piisaa. 🙂
Kyllä se on iso apu, kun laittavat niitä omille paikoilleen. Muuten meillä on vielä paljon treenaamista siinä, miten kaikki laitetaan muualla kodissa paikoilleen. 😀
Täytyy sanoa et kyllä on kenkiä.
Hih, niitä piisaa. 🙂
Eteinen taitaa olla monessa perheessä ongelmakohta, vaikkakin peheenjäseniä olisi vähemmän! 🙂 teillä on kuitenkin hyvät systeemit menossa. Tykkään etenkin tuosta laatikkojärjestelystä. Meillä on yksi yhteinen kori poikien hanskoille ja tilpehööreille eteisessa. Osan ulkovaatteista olemme jopa joutuneet siirtämään lasteenhuoneen kaapistoon (joka toki on eteisen vieressä).. 🙂
Niin se taitaa olla. 😀
Nyt systeemit toimii jotenkin, tuo laatikosto on ollut ihan huippu kyllä. Lapsetkin löytää heti omat asusteensa. 🙂
Joo ei kaikkia pysty säilyttämään eteisessä, on niitä niin paljon. Teillä kivasti huone heti eteisen vieressä, niin saa sinne laitettua, eikä kuitenkaan ole kaukana, kun ne tarvitsee kaivaa esille. 🙂
Meiltä löytyy yhtä pitkä rivi kenkiä:) Pahimpia on vuodenajat,kun jokaisella on useammat kengät ka vaatteet. Just syksyllä ku on lenkkarit,kumpparit ja hyvällä säkällä vielä vikigitkin!Miten ihmees niille pitäis löytää paikka?!!!
Hihii, niinpä. 🙂
Mä odotan kun tuohon riviin tulee keväällä lisäksi myös Hugon kengät. Nyt hänellä ollut stonzit, joten muutamat popot tulee siihen pian lisää. 🙂
Moikka,
voisin tehdä jossakin vaiheessa. 🙂 Tällä hetkellä tuntuu, että meidän eteinen on auttamatta liian pieni meidän tarpeille ja koitetaan jotenkin saada pidettyä kamat paikoillaan. 😀