Meillä esikoisella ja kuopuksella on ikäeroa kymmenen vuotta. Pienin ikäero lapsillamme on 1v8kk. Aloin pohtimaan eräs ilta, että mikä olisi se ihanteellinen lasten ikäero? Vai onko sellaista edes olemassa? Onko meidän lapsilla sellainen? Samalla mietin, mikä ikäero on selvästi ollut hankalin.
Se ”suosituin” ikäero taitaa olla kaksi vuotta. Sisaruksille toivotaan pientä ikäeroa siitä syystä, että heistä olisi jatkossa toisillensa seuraa. Ja tottahan se on, että leikit menevät aika hyvin yksiin. Pienen ikäeron vuoksi leikit ovat samankaltaiset ja kiinnostuksen kohteet melkein samat. Pieni ikäero aiheuttaa kuitenkin usein myös niitä riitoja. Välillä olo onkin ollut kuin erotuomarilla, kun selvitetään mikä tavara nyt oli kenelläkin ensin ja minkä vuoksi sukset menivät ristiin.
Pienessä ikäerossa haastetta tuo myös se, että molemmat tarvitsevat vanhempia vielä paljon. He kilpailevat vanhempien huomiosta, joka voi osaltaan synnyttää riitatilanteita. Toki riippuu paljon lasten luonteista kuinka paljon sitä kilpailua syntyy. Me olemme itse koittaneet antaa jokaiselle lapselle tarpeeksi sitä kahdenkeskeistä aikaa ja näin meillä ei ole ollut hirveästi kilpailua ja riitelyä vanhempien ajasta.
Jos vertaan tässä sisaruksia, joilla on ikäeroa 1v8kk ja toista paria joilla ikäeroa on 2v2kk, niin kyllä tuo pienemmällä ikäerolla oleva pari on todella tiivis ja he kilpailevat paljon vähemmän vanhempien huomiosta, kun taas tuo 2v2kk ikäero tuntuu heti hankalammalta. Heillä on huomattavasti enemmän yhteenottoja ja erimielisyyksiä. Leikit ei mene ihan niin yksiin, vaikka ihan hyvin kyllä sujuvat. Toki tähän voi vaikuttaa myös se, että nuo pienimmällä ikäerolla syntyneet ovat niin tiivis pari, ettei siihen väliin oikein tunnu muilla olevan sijaa.
Hankalammaksi ikäeroksi olen meidän perheen kohdalla kokenut 2v6kk ikäeron. Tähän voi toki vaikuttaa lapsen luonnekin paljon, mutta huomattavasti eniten on ollut juuri tässä iässä sitä mustasukkaisuutta. Pienimmän syntyessä, meni vanhemmalla aika kauan hyväksyä se, ettei hän enää ollut itse pienin. Mitä vanhemmaksi molemmat tulevat, sitä haasteellisemmaksi se arki tulee. Isomman mielestä taapero vain sotkee leikit ja häntä ei huolita helpolla mukaan. Taapero puolestaan hermostuu, kun ei ymmärrä miksei pääse mukaan. Isompi kyllä tykkää pikkusisaruksesta, mutta leikkii kyllä ennemmin isompien sisarusten kanssa.
Omien lapsien kohdalla se helpoimmalta tuntuva ikäero tuntuu olevan 3v8kk / 3v10kk. Riitoja syntyy tällä ikäerolla huomattavasti vähemmän kuin pienemmällä. Ikäero ei kuitenkaan ole mikään liian suuri ja niitä yhteisiä leikkejä syntyy hyvin. Toinen on sen verran isompi, että osaa hyvin ns välttää niitä turhia riitatilanteita. Pienempi myös ihailee isompaa sisarusta ja lähtee innolla mukaan leikkeihin. Tällöin ei myöskään kisata niin paljon vanhempien huomiosta, kuin tuolla pienellä ikäerolla.
Jos taas ajattelen tuota isoa, kymmenen vuoden ikäeroa, niin onhan siinäkin omat haasteensa. Jos he olisivat ainoat lapsemme, niin minulla olisi ollut aikaa ensin esikoiselle ensimmäiset 10 vuotta ja sitten aikaa kuopukselle, se olisi kyllä ollut aika luksusta. Meillä esikoinen välillä innostuu hoitamaan pikkuveljeä ja leikkimään, mutta eihän heillä oikein ole mitään yhteistä tekemistä. Elävät sen verran eri maailmoissa, joka on omanlaisensa haaste. Riitoja ei sisarusten välillä ole, ainoastaan isompaa voi joskus ärsyttää, kun pienempi tulee huoneeseen, vaikkei sinne juuri silloin olisi asiaa. Vanhin ottanut pienemmän ”siipiensä alle” suojaan ja katsoo kyllä herkästi hänen peräänsä. Sitä on ilo seurata. Ovat kuitenkin toisilleen niin kovin tärkeitä.
Mielestäni mitään ns parasta ikäeroa ei kuitenkaan ole olemassakaan. Riippuu niin paljon lasten luonteista kuinka heillä leikit ja luonteen käy yhteen. Silti itse liputan ehkä enemmän tuon pienemmän ikäeron puolesta. Vaikka se vaatii vanhemmilta paljon ja ajat eivät välttämättä ole helppoja, niin se kuinka vahva side lasten välille syntyy on ihailtavaa.
Millaisia ikäeroja teiltä löytyy? Oletko kokenut jonkin ikäeron helpoksi/haastavaksi?
<3 Terhi
Kommentit (16)
Meille on tulossa aika tarkalleen juuri se kahden vuoden optimaalinen ikäero 😀 Että saa nähdä, miten menee :p Mulla ja veljelläni on tarkalleen sama ikäero, ja oltiin pienenä ihan parhaita kaveruksia. Siskoon mulla on 3,5v ikäero, ja se oli monessa kohtaa ”liikaa”, leikit ja jutut ei oikein kohdanneet vielä lapsuudesssa. No, nyt isompana onneksi kuitenkin 🙂
Meillä on neljän välillä ikäerot 1v8kk, 1v5kk ja 1v5kk. Kaikki hyviä 🙂 Nyt on tulossa viidenteen 1v11kk. Kolme isompaa varsinkin ovat tiivis porukka vaikka 2 tyttöä ja 1 poika ovatkin. Varsinkin esikoinen ja toiseksi vanhin, tyttö ja poika ovat aina olleet kuin paita ja peppu. Riitojakin tulee mutta aika hyvin osaavat sovitella ne. Vaikka isommista ikäeroista ei olekaan kokemusta, luulen että meille sopii pieni paremmin ja jos vielä lapsia tulee niin yli 2v ikäeroa en haluaisi. Tuntuisi että tulisi ”yksinäinen” lapsi jos ikäeroa olisikin yhtäkkiä paljon (yli 3v vaikka) ja muut pienemmillä väleillä 😀
Kivoja ikäeroja siellä ja touhua varmasti riittänyt. 😀
Meilläkin nuo kaksi, joilla se pienin ikäero, ovat keskenään todella läheisiä. Leikit ja kiinnostuksen kohteet on aika samat (ainakin vielä) ja leikit käy yhteen. Ovat aika saman luontoisia ja pituisia, niin joskus sanottu, että menisivät ihan kaksosista. 😀
Meillä esikoinen on tällä hetkellä 4v 6kk, keskimmäinen 2v 4kk ja nuorin 1v 2vk. Ei sitä jotenkin osaa ajatella ”vaikeinta” ikäeroa. Kaikkien kohdalla on omat huonot ja hyvät puolensa. 🙂
Näinhän se on. 😀 Ja lasten luonteistakin riippuu paljon, kuinka hyvin luonteet käy yksiin.
Ihanat lapsoset♥ Mä joskus toivoin lapsia pienellä ikäerolla, mutta ehkä sitä oikeaa ikäeroa ei ole edes olemassa vaan jokaisesta löytyy varmasti ne omat hyvät ja huonot puolensa 🙂 Meillä tytön ja eskarilaisen ikäero on 3v9kk ja poikien 3v2kk enkä ole kokenut niitä mitenkään huonoiksi. Pienet tappelutkin johtuvat mielestäni meillä enemmän erilaisista luonteista kuin ikäerosta.
Niinhän se menee, jokaisessa ikäerossa on omat hyvät ja huonot puolet. 😀 Ja lasten luonteetkin vaikuttaa todella paljon.
Tuo ikäero, mitä teidän lapsilla on, on ainakin meillä todettu siksi ”helpoimmaksi” jos pitää jokin valita. 😀
Meillä tytöillä on ikäeroa 3v4kk. Nuorempaa odottaessa olin koulutuksessa, jossa sivulauseessa mainittiin jonkin kehityspsykologin tutkineen, että kolmen ja kolmen ja puolen vuoden välillä oleva ikäero on se kaikkein huonoin. Ups. 😀 Meillä se on ollut kyllä ihan loistava. Isompi on jo sen verran iso, että syö/pukee/käy vessassa itsenäisesti ja viihtyy itsekseen leikkien tai palapeliä tehden kun omat kädet ovat kiinni vauvassa, ja osaa autella siskon viihdyttämisessä leluja tuoden tai vaikka autossa tuttia nostellen. Ja uskon, että yhteisiä leikkejäkin ainakin jonkin verran löytyy, pienempi saa varmaan olla kotileikkien koira, nykyään hänen hommansa on ponileikeissä mussuttaa isosiskon mielestä ruminta ponia samalla, kun sisko itse leikkii muilla.. 😉
Ai onko sellainen tutkittu. 😀 Musta tuo ikäero on aika loistava, hih. Ja teilläkin todettu hyväksi.
Hahaa, ihana Ellu.♥ Mutta kivahan se on, että siskolle on annettu edes tuollainen rooli. Meilläkin Aino antaa Hugolle aina sen ei niin lempparin leikkiin. 😀
Meillä on ikäerot vanhimmasta alaspäin 8v2kk, 1v8kk ja 1v5kk. Ainakin tuolla keskimmäisellä parilla tällä hetkellä sujuu tappelu kaikista parhaiten. Tosin ikää on vasta 3v5kk ja 1v9kk. Ja ovat poika ja tyttö. Nuorimmainen on myös tyttö. Ehkä tytöistä tulee vielä tiivis kaksikko kun kasvavat. Esikoinen on poika ja veljekset on kyllä todella tärkeät toisilleen ja yllättävän hyvin leikitkin sujuu vaikka ikäero on suuri.
Se voi olla, että tytöistä tulee siellä vielä tiivis kaksikko. <3
Meillä pojilla on ikäeroa 4v8kk ja tulevat kyllä todella hyvin toimeen. Ja ne keillä ikäero on 1v8kk ovat todella tiivis pari (ovat tyttö ja poika). Mutta ovat luonteiltaan todella samanlaisia, siksi leikit menee niin hyvin yhteen. 😀
En kestä kuinka ihania nuo kuvat on <3 <3 Niin kauniita lapsia <3
Meidän tyttöjen ikäero on 3v 3kk (kohta 4 v. ja 9 kk) Tähän mennessä tämä on tuntunut just hyvältä. Isompi osaa hoitaa vessa-, syömis- ja pukemisjuttunsa jo itse, mutta innostuu vielä kuitenkin vauvaleikeistä ja on ihan rakastunut pikkusiskoonsa. Ja rakkaus on molemminpuolista 🙂
Kiitos, he ovat kyllä aikas ihania.♥
Tuo ikäero on kyllä aika passeli, juurikin noista syistä. Meilläkin koin, että se 3v8kk /3v10kk on ollut aika helppo. 😀
ihania kuvia!!<3 meillä kaikilla kymmenellä on todella pienet ikäerot vanhimmasta nuorimpaan: 1v 1kk, 1v 2kk, 1v 4kk, 1v 8kk, 1v 7kk,1v 1kk, 1v 7kk, 1v 3kk,1v 11kk. musta on ollut aina parasta kun vuoden vanhempi sisko on ollut aina niin läheinen, ollaan kasvettu tosi tiiviiksi ystäviksi ja pienestä pitäen jaettu kaikki asiat. sisarukset on niin iso rikkkaus ja on kiva seurata omia sisaruksia miten tiivitä "pareja" niistä tulee, varsinkin kun meillä on monet vielä peräkkäin olevat samaa sukupuolta niin on vielä tiiviimpää leikkiminen ym yhessä 🙂 teillä on ihananäkönen katras <3
Kiitos.♥
Aika ihanaa, että siellä noin pienillä ikäeroilla. Varmasti olette tiivis joukko, kuin silloin jos ikäerot olisivat paljon suuremmat.
Olette sitten olleet varmasti yhtä läheisiä kuin meidän Lumi ja Matias, joilla ikäeroa se 1v8kk. Mä olen ainakin pitänyt tätä pientä ikäeroa aika kivana, kun noilla menneet leikit aika yksiin 😀