”Voithan hankkiutua raskaaksi salaa!”

Teksti Terhi

Olen puhunut blogissani jo useampaan otteeseen vauvakuumeestani sekä lapsiluvusta ja kuinka olisi kiva tulla raskaaksi, saada vauva. Olen maininnut itse kuumeilevani, mutten ole maininnut mieheni kannasta juuta enkä jaata. Ei hän ainakaan tällä hetkellä kuumeile ja kun mietin, niin ei kyllä koskaan olekaan kuumeillut. Taitaa olla naisten sairaus tuo. Mutta sanotaanko näin, että lapsilukumme on vielä hieman auki. En meinannut uskoa silmiäni, kun eräs päivä luin minulle tulleen viestin.

”Voithan hankkiutua raskaaksi salaa! ”

Se oli viesti, jonka sain. Toistin viestin sanat hiljaa mielessäni raskaaksi salaa! Oikeasti.. Sillä hetkellä suuni loksahti auki lattiaan asti ja liukui vielä pitkän matkaa. Silmäni suurenivat niin, että hyvä jos pysyivät enää kuopissaan. Mitä ihmettä juuri luin? Luin sen uudestaan ja kyllä, niin siinä luki..uskomatonta! Tuon oli pakko olla vitsi, huono sellainen.

raskaaksi salaa

Minulla ei koskaan, ikinä, milloinkaan tulisi mieleen tehdä tuollaista temppua. Se olisi todella, siis todella törkeää toista kohtaan. On eri asia tulla raskaaksi oikeasti vahingossa, kuin salaa. Mielestäni lasten saaminen on niin iso asia, että siitä pitää ilman muuta keskustella puolison kanssa. Päätökset tehdään yhdessä, eikä tässä voi lähteä sooloilemaan, vaikka itse kuinka haluaisi lisää lapsia. Tai voi, mutta se voi kaataa koko suhteen ja menettää varmasti toisen luottamuksen. Vaikka haluaisin kovasti sen kuuluisan vielä yhden, en koskaan pystyisi elämään sen asian kanssa, että hankkiutuisin raskaaksi salaa.

Sitten mietin, että onkohan viestin lähettäjällä omia lapsia? Nimittäin ei niitä lapsia niin vain saada, edes salaa. Tai jos hän on miettinyt sitä itse ja päästi näin ajatuksensa julki. Niin tai näin, niin minä en itse toimisi noin. Toki tiedostan, että tätä salaa raskaaksi hankkiutumista varmasti harrastetaan jonkin verran, silti tuntuu jotenkin oudolta että joku tekee niin. Jokainen kantaa vastuunsa omista tekemisistä, enkä tässä halua arvostella toisten valintoja. Tämä ei vain milloinkaan olisi minun oma valinta.

Jokaisella on tietysti myös erilaiset elämäntilanteet. Voihan jollakin olla niin paha lapsen kaipuu, että kokee salaa raskaaksi hankkimisen olevan ainoa vaihtoehto. Sitä en tässä ruodi sen enempää. Itse vain hieman otin nokkiini, että minulle tuollaista ehdotettiin. Mielestäni parisuhteessa kuuluu olla luotto toiseen, eikä salaa voi tehdä tällaisia päätöksiä.

Mitä ajatuksia tämä herätti sinussa?

<3 Terhi

 

Kommentit

31 kommenttia
Terhi

Tämä on kyllä todella iso harmi, että tätä tapahtuu. 🙁

Avatar

Mulla tuli vaan ensimmäisenä mieleen että mistä näitä typeriä kommentoijia oikein tulee 😀 oikeasti..anteeksi..
Mutta joo, en voisi kuvitella koskaan tekeväni noin! En pystyisi elää sellaisen salaisuuden kanssa suhteessa jossa pitäisi olla molemminpuolinen avoimuus ja rehellisyys <3
Toisaalta kurjaa jos jollakin ei ole muuta vaihtoehtoa :/

Terhi

Kyllä hetken katsoin että luinko oikein kun tuon sain..Kaikkea sitä ehdotellaankin..
Ihan sama täällä..ei tuollaista taakkaa jaksaisi kantaa lopun elämäänsä. :/

Avatar

Uskon, että jotkut tekevät niin, niin hurjalta kuin se kuulostaakin.

Terhi

Tää on kyllä niin ikävää. Itse en kyllä pystyisi.

Avatar

Joo tiedän kyllä ihmisiä jotka salaa ovat hankkiutuneet raskaaksi.

Terhi

Tämmöistä taitaa tapahtua aika paljonkin. :/

Avatar

Oho, aika villi kommentti! 🙁

Terhi

Joo niin oli..

Avatar

Mä en millään tajua miten joku noin edes kommentoi! Tiedän kyllä hyvin, että tuota oikeastikin tapahtuu ja sitten ihmetellään eroa, mutta mun mielestä se ei missään nimessä kuulu kunnon parisuhteeseen. Lapsi ja perhe ovat kuitenkin niin suuri asia, että siihen täytyy molempien vanhempien sitoutua ja toisen mielipidettä kuuluu kunnioittaa. Mielipidehän voi aina muuttua ja jos siihen lapseen on niin kovin pakottava tarve ilman puolison suostumista niin silloin sitä ei todellakaan tehdä salaa puolisolta vaan esim. huijaamatta yhtään ketään yksin klinikalla. Huh, tulihan vuodatettua 😀

Terhi

Joo tämä oli kyllä sellainen, että tippui oikeasti silmät päästä.
Toki tätä tapahtuu, mutta itsellä ei kyllä koskaan tulisi pieneen mieleenkään tehdä puolisolle tämmöistä temppua..

Avatar

No huh huh, ei voi muuta sanoa! :O

Terhi

No niinpä..

Avatar

Näitähän löytyy. Itse en tuota ymmärrä, mutta olen kuullut ihan omin korvin tarinan siitä, miten nainen epäili, että mies kyllä ilahtuu vauvauutisesta kun hänellä on sellainen kertoa, ja jätti itsekseen ehkäisyn pois. Suositteli vielä samaa temppua kaverilleen, joka murehti sitä, ettei kumppani vielä halua lapsia.

Lapset ovat valtavan iso asia elämässä ja kyllä molempien pitäisi olla samoila linjoilla asian suhteen, jos edes pohditaan mahdollisuutta antaa vauvan tulla jos on tullakseen.

Terhi

Ei kyllä pysty ymmärtämään, että joku vain päättää salaa että nyt haluan lapsen ja puoliso ei tiedä suunnitelmista mitään..niin epäreilua toista kohtaan. Näistä kun pitäisi ehdottomasti keskustella puolison kanssa.

Avatar

Mulla meni huvittavasti tuo raskaaksi tulo.. Yritin nimenomaan ”salaa” tulla raskaaksi kesän 2015 aikana sanomalla käyttäväni pillereitä, joita en sitten oikeasti käyttänytkään. Loppukesästä iski katumus päälle ja ilmoitin lopettavani pillerit ja näin olle otettiin kondomi taas ehkäisyksi. Jokin meni kuitenkin ”vikaan” ja tulin ehkäisystä huolimatta raskaaksi. Noh. Nyt on tyytyväinen vajaa vuoden ikäinen napero kainalossa.

Terhi

Varmasti tuossa tilanteessa alkaa jossakin vaiheessa kaduttaa. Ei varmaankaan ole kiva tunne kantaa tuota hartioilla. Hienoa siis että ilmoitit asiasta ja lopulta se lapsikin tuli. 🙂

Avatar

Oo miten ei oo ikinä tullu mieleen?!?Hah. Oikeasti,mistä näitä ajatuksia oikein tulee??!!

Terhi

No sitä samaa mä mietin..ei aina ymmärrä.

Avatar

Mä en ole ikinä ymmärtänyt tätä salaa raskaaksi hankkiutumista. Jos toinen ei ole valmis tai halukas niin ei ole. Vähän sama olisi jos mies päättäisi hankkia meille koiran vaikka tietää etten pidä koirista…

Mutta, kyllähän näitä käy. Itse voin sanoa että olen sellainen lapsi, jota äiti on suunnitellut pidempään kuin isä. Itse en näin kyllä koskaan tekisi.

Vauvakuumeesta pitää sanoa poikkeava perhe, meillä mies on kuumeillut paljon enemmän (kuumeilee tälläkin hetkellä), minä tasan kerran (ennen esikoista). 🙂

Terhi

En kyllä minäkään. Tuo on kuitenkin niin iso asia, ettei sellaista päätöstä vain voi tehdä yksin. Toki sellaista tapahtuu ja ilmeisesti aika paljonkin. Itse en vain siihen pystyisi.
Ai teillä menee niin. 😀 Meillä ei mies ole koskaan kuumeillut ja tuskin tuleekaan..minä sitten kuumeilen hänenkin puolesta. 😀

Avatar

Onhan tuo aika huvittavaa 😀 Etteköhän tekin viiden lapsen jälkeen jo tiedä miten lapsia tehdään ja ehkäisy asiat yhdessä miettineet kuntoon. Jos nyt salaa tulisit raskaaksi, niin mitenhän selittäisit sen onnistuneen. Eiköhän siinä tilanteessa mieskin alkaisi epäillä, luottamus väkisinkin vähenisi ja huono omatunto vaivaisi. Kyllä minä ainakin haluan voida sanoa että jokainen meidän lapsista on yhdessä haluttu! Vahinkoja toki voi sattua, mutta… Haluaisin uskoa tuon kommentin olevan vain vitsi..

Terhi

No niinpä. 😀 Ei tulisi kyllä mieleenkään tehdä moista ja en vain voisi elää sellainen salaisuus harteilla koko lopun elämää.
Vahinkoja toki sattuu ja ne ovat aivan eri asia kuin suunnitella tämmöinen tempaus salaa puolison selän takana.

Avatar

Jollain tavalla ymmärrän ihmistä, joka koittaa tulla salaa raskaaksi. Mutta itse en pystyisi pettämään toisen ihmisen luottamusta sillä tavalla. Kyllä nää lastenhankkimishommat on vähän semmosia että niistä pitää yhdessä keskustella, suunnitella & varsinkin niin että molemmat on kartalla asiassa. Vahinkohan voi toki sattua, ei sillä. Olipas jotenkin hupsu kommentti, hankkiutua nyt salaa raskaaksi. Huhhuh.

Terhi

Juu vahinko onkin täysin eri asia kuin se, että toinen tekee tämän kaiken salaa toiselta. Kyllä nää pitäisi olla semmoisia asioita, joista keskustellaan sen puolison kanssa. Kyseessä kun ei kuitenkaan ole mikään pikku juttu.

Avatar

En kyllä voisi koskaan itse! 😮 minua vaivaa sekin jos en jostain pienemmästä asiasta ole kertonut täysin oikein miehelleni, ja se vaivaa niin kauan että asia on rehellisesti oikein kerrottu ja molempien tiedossa samallatavalla. Tuollainen iso asia olis kyllä iso taakka mielelle.. En kyllä olisi uskonut sunkaan koskaan voivan tehdä niin 🙂 toivottavasti saat vielä sen yhden – miehesi mielipiteen kanssa sovussa 😉 raskausaikaasi oli niin mukava seurata ja sinusta on saanut kuvan, että olet hyvin tasapainoinen ja tasapuolinen äiti kaikille lapsillesi. Hattua voi nostaa 😀

Terhi

Ei tuollaista taakkaa kyllä vain pystyisi kantaa harteilla ja onneksi ei tarvitsekaan.
Nähtäväksi nyt jää miten tässä käy..toivon parasta ja samalla pelkään hirveästi sitä pahinta. Pallo on nyt miehellä..
Kiva kuulla, että olet tykännyt seurata odotusaikaani ja kiva myös kuulla millaisen kuvan olet minusta saanut. Tässähän oikein punastuu.♥ Aurinkoista päivää sinne. 😀

Avatar

Jos haluaa raskaaksi niin jättää vaan avoimesti ja rehellisesti hormonaalisen ehkäisyn pois ja jättää ehkäisystä huolehtimisen miehelle. En ymmärrä ollenkaan miten naiset suostuvat käyttämään näitä myrkkyjä, vapaaehtoisesti vielä!

Kun vahinko sitten vääjäämättä tapahtuu johtuen miehen unohtelusta ja huolimattomuudesta niin pääsette hyvällä omallatunnolla nauttimaan äitiydestä.

Ja miettikää nyt, kun kehitetään miesten hormonaalinen ehkäisy niin alkaako oma miehenne moista tuotetta käyttämään? Ei todellakaan! Ei miehet alistu moiseen hulluuteen, pilaamaan kroppaansa ja terveyttään ehkäisyn takia. Älä sinäkään alistu!

Avatar

Hmm.. itse en kyllä ikinä pystyis tekemään noin toiselle. Tällaisen tehneet tai harkitsevat tekevänsä voisivat miettiä sitä asiaa toisen näkökulmasta. Tää ajatus ei nyt ole suoraan verrannollinen, mutta entäpä jos mies tulis joku päivä muksun kanssa kotiin ja sanois ”hankin vauvan toisen kanssa ja tää jaa nyt meille”. Luulen, ettei moni tästä ilahtuis 😀 Mä kannatan luottamusta, puhumista ja kompromisseja! 🙂

Terhi

En kyllä pystyisi itsekään, ei sellaisen tiedon kanssa vaan pystyisi elämään. Kyllä tämä on mielestäni niin iso asia, että siihen tarvitaan molempien mielipide.

Avatar

Tätä valitettavasti tapahtuu ihan elävässä elämässä. Eikä pelkästään parisuhteessa. Tiedän ihmisen joka satunnaisessa tapailussa pamahti paksuks ja oletti heti että nyt voi sitten se parisuhde alkaa, eipä alkanut ja nyt ei oo miehellä mitään asiaan lapsen tapaamiseen tms..

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä