äiti ja melukylän lapset - Banneri

Meillä on odotettu valtavasti kesää ja sieltä se vihdoinkin tuli. Upeat ilmat, tämä lämpö, aurinko ja vihreys. Samalla tuli myös linnunlaulu, kärpäset, ampiaiset, käärmeet ja kaikki muut öttiäiset. Ja sitten kävi niin, että ulkoilusta tuli painajaista.

Ei minulle, vaan meidän Ainolle. Tytölle, joka odotti valtavasti kesää. Nykyisin hän viihtyisi ennemmin sisällä kuin menisi ulos. En tiedä mistä tämä kammo tai pelko sai oikein alkunsa, mutta tyttö on aivan oikeasti ulkona ihan paniikissa. Hän kirkuu, juoksee, itkee ja vapisee, kun ohitse lentää jokin. Tai jos maassa menee muurahainen tai jokin muu öttiäinen, ampiaisista puhumattakaan. Viime kesänä tämmöisestä ei ollut tietoakaan.

Joka päivä tyttö lähtee innokkaasti ulos ja ulkoilu sujuu hyvin siihen asti, kunnes ensimmäinen ötökkä näkyy. Sitten se taas alkaa. Minun käy tyttöä jo ihan sääliksi, sillä niin kovalta tuo pelko nyt vaikuttaa. Vaikka kuinka koitamme selittää, ettei ne ötökät tee hänelle pahaa ja ettei ampiaiset pistä, ellei heitä uhkaa, niin mitään apua ei siitä vakuuttelusta ole ollut. Pappa piti hämähäkkiä kädessä ja näytti Ainolle, ettei se tee mitään pahaa. Aino katsoi hyvän matkan päästä ja jopa hieman nauroi, kunnes ohi lensi jokin hyttysen kokoinen öttiäinen ja paniikkihan siitä iski.

Olen itsekin pelännyt nuorempana ötököitä kuollakseni. Muistan erään reissun suolle, kun huusin hysteerisenä, koska pelkäsin paarman purevan minusta palan. Lopulta istuin autossa ja odotin muiden saapumista. Ei siis epäilystäkään keneltä Aino on tuon perinyt. Enää en tosin juokse pakoon kuin ampiaisia, joiden pistoa olen onnistunut taidokkaasti välttelemään koko elämäni ajan.

Ainon lähettyvillä olenkin koittanut itse toimia rauhallisesti, että hän näkisi, ettei ole syytä paniikille. Jopa siinä tilanteessa, kun pihassamme luikerteli vaskitsa ja kammoan ihan todella käärmeitä ja kaikkea niitä muistuttavaa.  Siinä sitten koitin Ainolle vakuutella, että vaskitsa ei ole käärme vaan raajaton lisko, heh. Samalla teki kyllä mieli mennä siitä pikkaisen kauemmaksi. Toistaiseksi tämä ei kuitenkaan ole auttanut. Olen koittanut myös näyttää ötököiden kuvia kirjasta, muttei sekään tehoa. Aino on varma, että tyyliin muurahainen voi syödä hänet. Järkeen ei mene se, että muurahainen pelkää varmasti häntä enemmän kuin Aino muurahaista.

No mutta jokainen joka hiemankin kammoaa jotakin ötököitä voi varmasti kuvitella, millainen tunne meidän Ainolla on. Nyt vain toivon, ettei koko kesä mene näin ja ulkoilu ole tytölle tämmöistä painajaista. Jospa hän jossakin välissä ymmärtäisi, ettei niitä tarvitse pelätä ja hän voi ulkoilla ihan rauhallisin mielin.

Mites teillä, kammotaanko vai tykätäänkö ötököistä? Entäs sinä, kammoksutko jotakin? Hyvät vinkit ovat myös tervetulleita.

<3 Terhi

Kommentit (14)

Olen huomannut meidän Annissa ihan samaa nyt, viimeksi huusi kun muurahainen kipitti kenkiä laittaessa jossain enkä itse ensin edes nähnyt sitä, mökillä kun oltiin niin pelkäsi perhosia 🙂 toivotaan ettei koko kesää tarvitse viettää muurahaisten pelossa 😀 oma käärmekammo iski taas päälle kun pitkästä aikaa törmäsin mökillä sellaiseen, moneen vuoteen ei ole näkynyt ja nyt tulee kyllä mentyä varovaisemmin kuin yleensä, ne on niin inhottavia!

Itse pelkään ihan hysteerisenä kaikkia ötököitä vielä nyt 30-vuotiaanakin, enkä voi sille mitään. Tulee niin ällöttävä ja ahdistunut olo niistä, ja pelkään myös puremia/pistoksia. Olin tällainen jo lapsena. Ehkä osaltaan selittyy allergioilla, sillä hyttysen pieni pisto saa aikaan voimakkaan allergisen reaktion ihollani. Mutta myös syvällä inhon tunteella on osansa pelkoon. Miestä ihan hävettää, kun saan kohtauksia ötököitä nähdessäni. En voi sille mitään. Lasten saanti on hillinnyt pelon näyttämistä, mutta ei siis itse pelkoa, sillä tiedostan toki, että pelkoon etenkään suomessa ei ole kovin isoa syytä, ja en halua lapsiani opettaa pelkäämään. Pelkään kuitenkin ötököiden vahingoittavan lapsianikin, kun he niitä tutkivat. Mutta säikähdys ötökkää kohtaan tulee niin selkärangasta refleksinä, kuin käden vetäminen pois polttavasta hellasta, että sen kontrolloiminen on hankalaa.

Ötökkäpelko on ns.biologinen pelko, joka on iskostunut meihin evoluutiossa, koska jossain maailman kolkissa elää vaarallisia ötököitä, joiden puremiin tai pistoihin on voinut kuolla kuolla. Olen ymmärtänyt, että tällaisten pelkojen vouttaminen voi olla haastavaa, koska pelko on niin primitiivinen.

Tuollainen pelko on kyllä niin kamala. 🙁 Paljon tsemppiä tulevaan kesään ja toivotaan että säästyt puremilta ja pistoilta.
Itse siis kammoan ampiaisia yms, mutta lasten myötä se on hieman hellittänyt, kun koitan olla heille esimerkkinä. Mutta livistän kyllä paikalta, jos vain mahollista. 😀 Toivottavasti tämä on vain vaihe ja menee Ainolta pian ohi. Ikävää jos se nyt jää ja kaikki kesät olisi tämmöisiä.

Meillä Evelyn pelkäsi viime vuonna ötököitä tosi paljon ja kesä oli yhtä tuskaa olla ulkona. Eve kammosi kaikkia pikkukärpäsiä jne. Lopulta se meni vain pahemmaksi ja tyttö ei suostunut kävellä enään nurmikollakaan, koska sekin oli pelottavaa. Oli kyllä vaikea kesä, mutta nyt onneksi jo helpottanut ja enään ei niin paljon arastele.

Toivottavasti sielläkin tuo on vain joku ohi menevä vaihe ja pääsette viettämään kesää rennoissa tunnelmissa ♡

Hyvä että helpotti lopulta, jospa meilläkin. 😀 Toivon todella, ettei tästä nyt jää pysyvää kammoa. Muuten tulee kyllä kesät olemaan vaikeita.

Lukekaa tietoa ötököistä ja tutustukaa niihin ja tutkikaa niitä. Äidin kanssa!

Ollaan koitettu vähän jo katsella kirjoista ja ulkona tänään jo kaukaa kurkittiin paria ötökkää. 😀

Meillä ei muksut pelkää ötököitä. Tai no Mandi kyselee tosi paljon, että sattuu se ampiaisen pisto oikein toooosi paljon.
Toivottavasti tuo pelko menee teillä pian ohi,kurja jos pitää koko kesän pelätä!!

Hyvä, että teillä ei pelätä. 😀
Toivon kyllä, että tämä menisi nyt nopeeta ohi..tuntuu niin pahalta toisen puolesta, kun pelkää niin paljon. 🙁

Meillä Onni on pelännyt ihan pienestä asti kaikkia hevosia pienempiä otuksia. Ratsastamaan siis hihkui innoissaan, mutta muuten vain pupuista tykännyt. Nyt ulkona menee hyvin niin kauan kun pojan huomio on omissa puuhissaan. Heti jos näkee muurahaisen tms. ötökän alkaa sisälekit kiinnostamaan tai vaatii vähintään vesipyssyä turvakseen 🙂

Hih, ihana tuo vesipyssy. 😀
Meillä on koitettu nyt pitää tytön huomio vain muualla ja välillä se jopa onnistuu. Toivotaan, että teilläkin tuo kammo jossain välissä helpottaa.♥

Moikka!

Meillä sama homma. Neiti vajaa 4-vuotta ja kesän ensimmäiset öttiäiset on tehneet meidän ulkoilusta hirrmuisen hankalaa.
Itikat ja pörriäiset tuntuvat olevan pahimpia (ja etenkin itikoita riittää..).
Ulkona on kivaa siihen asti kunnes eka ötökkä lentää ohi. Alkaa kamala hysteerinen itku eikä auta äidin selittelyt ja rauhoittelut :/

Viime kesänä ei tämmöisestä tietoakaan, toivottavasti öttiäisiin taas tottuisi ja pääsisi nauttimaan kesäkeleistä ilman ötökkäpelkoa. Harmillisesti tämä öttiäispelko tuntuu tarttuvan pikkusisko 2-veehen, joka ottaa oppia isosiskon joka liikkeestä.

Pitkä kesä tiedossa 😀

Teillä on kyllä niin sama tilanne kuin meillä…edessä on piiiiitkä kesä, jos tämä jatkuu näin. Harmittaa jos tyttö ei pääse yhtään nauttimaan kesästä, kun kaikki keskittyminen on nyt ötököissä ja pelossa. :/
Kovasti tsemppiä sinne ja toivotaan, että tämä menisi nopsaan ohi.

Voi ei, sielläkin. 🙁 Toivotaan, että tämä menee nyt tytöillä ohi. Muuten alkaa kesät olla tuskaisia.
Ja noi käärmeet, hyi hitto. Niihin en kyllä tahdo törmätä enää. Pitää pitää nurmikko vain lyhyenä, jos siitä olisi apua.

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X