Pähkäiletkö kenties vielä, mitä antaisit lahjaksi äidille tai isovanhemmille äitienpäivänä? Päätin vinkata tänne erään erittäin helpon ja nopeasti toteutettavan lahjaidean. Me teimme tällaiset lasten isovanhemmille äitienpäivälahjaksi kolme vuotta sitten ja ne ovat säilyneet oikein hyvänä koko tämän ajan ja olleet tietenkin koko sen ajan käytössä. Yksinkertainen lahja, joka tuli käyttöön eikä pölyty missään hyllyn päällä.
Superhelppo ja nopea tehdä
Sitä se todellakin on. Me käytimme tässä heinäseipäitä, jotka oli puolitettu, mutta tähän käy kyllä ihan mikä vain puun palanen, johon pystyy maalaamaan päälle. Montaa työvaihetta tässä ei ole ja lapset on helppo ottaa mukaan askarteluun.
Kyltin tekemiseen tarvitset seuraavat tarvikkeet:
Heinäseipään tai jotakin muuta puuta
saha
Maalia
Vesiväripensseli
paksua rautalankaa,
pihdit
ruuveja
ruuvimeisseli
Näin se syntyy
Valitse ensin minkä kokoisen kyltin haluat tehdä ja sahaa. Meillä heinäseiväs oli jo valmiiksi puolitettu, joten jos sinulla on kokonaisia sahaa ne vielä puoliksi. Näin sinulla on kaksi kylttiä. Tämän jälkeen kannattaa ruuvata ruuvit. Älä kuitenkaan ruuvaa niitä vielä pohjaan asti. Mittaa sopivan kokoinen pala rautalangasta. Kiedo pihtien avulla molemmista päistä lenkki ruuvien ympäri ja ruuvaa ruuvit tiukasti kiinni. Tämän jälkeen kirjoita haluamasi teksti ja anna kuivua.
Kyltti voi myös olla vaikka suihku, äidin keittiö tai jokin ihan muu. Lisäksi tuohon rautalankaan voi kiinnittää vaikka tekokukkia tai jotakin muuta. Parasta tässä on se, että vain mielikuvitus on rajana. Me jätimme nuo pelkistetyksi ja sillain ne toimivat kivasti molemmissa mummoiloissa, joissa ovet ja talon seinät ovat vaaleita.
Joko mainitsin kuinka helppoa näiden tekeminen on? Superhelppo ja nopea äitienpäivälahja, sitä se on. Aikoinaan oli suunnitelmissa tehdä tämmöinen meillekin, mutta tietysti eri tekstillä. Ehkä pitää se nyt vielä toteuttaa.
<3 Terhi
Kommentit (8)
Isovanhemmille on kyllä niiiiin hankala keksiä lahjoja!!! Tämä on kyllä kiva idea,kiitos♡♡
Kivat kyltit♥ Meillä onkin vielä isoäitien muistamiset ihan auki, kun en ole ehtinyt tai jaksanut miettiä. Onneksi vielä on aikaa ja löytyy myös näitä nopeita ratkaisuja 😀
Kiitos.♥
Juu vielä kerkiää tekemään vaikka ja mitä. 😀
Tosi kivat! Oon miettiny tätä samaa koska mistään ei tunnu löytyvän mummala kylttiä. On vaan mummola, mummila jne. Ja koska meillä on mumma niin kyllä kyltissä pitäisi lukea mummala 🙂
Kiitos.♥
Itse tekemällä saa ainakin juuri sellaisen minkä haluaa. 😀
Itse tehty lahja on usein eniten isovanhempien mieleen. Kiva idea 🙂
http://westendmum.fi
Kiitos, niin ne taitaa olla. 😀
Joo niin se on. 🙂 Kiva jos idea pääsee käyttöön.♥