Kaupallinen yhteistyö Libero
Lapsen kanssa leikkiminen ei ole helppoa monelle vanhemmalle, se ei ehkä vain tunnu luonnolliselta ja heittäytyminen leikkiin voi olla vaikeaakin. Moni voi ajatella, ettei osaa ja ottaa siitä itselleen turhia suorituspaineita. Täytyykö aikuisen leikkiä lapsen kanssa, jos se ei tunnu luonnolliselta?
Tästä on varmasti yhtä monta mielipidettä kuin on vanhempaakin. Minun mielestäni lasten kanssa kuuluu leikkiä, mutta heidän pitää osata leikkiä myös ilman vanhempia. Lapsi voidaan ensin ohjata johonkin leikkiin ja sen jälkeen usein lapsen mielikuvitus alkaa laukata. Kannattaakin lähteä leikkiin mukaan lapsen ehdoilla ja katsoa mihin suuntaan leikki kehittyy, voit yllättyä mitä kaikkea he keksivätkään. Uskon, että kuka vain osaa istua pienen pöydän ääreen ja leikkiä juovansa kupin teetä. Välillä lapsi ei kaipaa sen enempää, kuin hetken aikuisen ajasta.
Uskon, että lapsi kokee tärkeäksi sen, että vanhempi heittäytyy leikkiin mukaan ja kuuntelee tarkkaan millaisesta leikistä on kyse. Toki ei tarvitse olla leikissä lapsen tasolla vaan olla ihan oma itsensä ja välillä vaikka vähän hassutella, esimerkiksi pitämällä hassua ääntä. Leikki ei suinkaan ole pitkiä aikoja paikoilla istumista ja sen yhden leikki-teekupposen juomista tai vuorosanojen keksimistä barbeille. Riittää, että leikissä on mukana edes alun ja koko sen ajan on läsnä. Uskokaa tai älkää, muutaman kerran jälkeen se käy vain helpommaksi ja helpommaksi. Vaatii vain muutaman kerran heittäytymisen.
Lapset ovat arjen pieniä supersankareita
Meidän lapset rakastavat pukuleikkejä ja leikkiä jotakin muuta kuin omaa itseään. Varmasti aika moni muukin lapsi leikkii useimmiten jotakin roolileikkiä. Mites sinä, lähtisitkö leikkimään lapsesi kanssa supersankaria, jos lapsi niin pyytäisi? Minä lähtisin ja itse asiassa ei olla nyt muutamaan päivään oikein muuta leikittykään. Roolileikkiin on lopulta helppo heittäytyä mukaan ja lasten kikattaessa sitä nauraa itsekin niin, että suupielet ovat kipeät.
Naamiot päässä ja viitat liehuen on viipotettu pitkin pihoja ja erilaiset kepit ovat toimineet välillä miekkoina sekä sauvoina. Taapero on nauttinut, kun häntä on välillä heitetty ilmaan. Katsoimme myös löytyykö häneltä yllättäviä supervoimia, hih.
Nämä vaippaikäiset pienet voivat olla nyt arjen supersankareita. Kuinka taapero on ollut innoissaan omasta viitastaan, vaikka alkuun kuvittelin ettei hän ehkä vielä pukujen päälle ymmärrä, mutta mitä vielä, hän on todellakin tykännyt. Kävelee luokseni viitta ja naamio kädessä ja hokee kaukariii (sankarii). Ja kävipä tässä vielä niin, että näistä innostui koko perhe.
Liberolla on parhaillaan käynnissä Superhero Limited Edition -kampanja toukokuusta elokuun loppuun. Liity mukaan Liberokerhon jäseneksi ja kerää Limited Edition sekä Libero Touch -vaippapaketeista koodeja. Kuudella koodilla voit hankkia omalle pienelle supersankarillesi suloisen supersankariasun. Asuja saatavana kolmessa eri värissä sekä pienemmille supersankareille boby ja pipo.
Sanoisin, että vanhemmat leikkikää lastenne kanssa, vaikka välillä leikkiin ryhtyminen ei ehkä kiinnostaisikaan. Vielä koittaa nimittäin sekin aika, kun teitä ei leikkiin huolita. Itsellä tulee varmasti joskus ikävä näitä aikoja, kun juoksemme koko perhe ympäri pihaa supersankariviitat päällä, lasten kikattaessa sydämensä pohjasta.
Kuinka usein sinä leikit lapsesi kanssa? Onko sinun helppo heittäytyä leikkiin, vai tuntuuko se vaikealta? Mitä mieltä sinä olet, täytyykö aikuisen leikkiä lapsen kanssa?
<3 Terhi
Kommentit (21)
Miksi ostaa ulkomaalaisen firman myrkyillä kyllästettyjä (ja myrkyille haisevia),eläinkokeita käyttävän firman Liberon vaippoja kun meillä on kotimainen, myrkytön ja ekologinen vaippavalmistaja? Meidän kaupoissa liberot on vielä kalliimpia kuin muumivaipat.
Niin mutta kuka jaksaa..Lapset kyllä keksii itsekkin hommaa..
Kyllä keksiikin. 😀 Itse vain myös nautin, kun pääsen osaksi lasten leikkejä. Heillä on uskomattoman hieno mielikuvitus ja sitä on ilo seurata.
Aikuisellekin tekee toisinaan hyvää vähän hassutella 🙂
http://westendmum.fi
Kyllä. 😀
Kirjoitat tärkeästä ja iloisesta aiheesta viihdyttävällä tavalla, kiitos siitä. Lapsen kanssa leikkiminen on kenties oman lapsenmielisyyteni ja rikkaan mielikuvituksen ansiosta hyvin helppoa mulle. Toisaalta lapseni myös pyytää ja tarvittaessa jopa vaatii leikkimään kanssaan, koska ainoana lapsena ei sisaruksista ole leikkikaveriksi. Poika on nyt 5-vuotias, ja vauvasta saakka ollaan yhdessä leikitty kaikenlaista. Roolileikit on kehittyneet iän mukana, perinteisesti hyvikset vs. pahikset eli poliisit ja rosvot on ollut lapsen mieleen viime aikoina. Rosvon rooli lankeaa jostain syystä aina mulle, että lapsi pääsee opastamaan, kuinka sitä nyt kuuluukaan käyttäytyä ?Lisäksi rakennellaan paljon Legoilla, niillä on maailmoja rakennettu ihan taaperosta alkaen. Laulu-ja soittoleikit on muös mieluisia lapselle. Ei tarvitse olla edes oikeita soittimia, kun kattilaa voi paukuttaa ja vispilällä päristää. Nautin todella lapseni kanssa leikkimisestä ja keksitään leikkiä tavallisista arjen askareistakin, luovuus kukoistaa leikeissä. Uskon, että jokainen aikuinen voi kehittää unohtuneita tai tukahdutettuja leikkitaitojaan ottamalla oppia lapsilta. Lapsen maailma on jännittävä ja suuri mahdollisuus seikkailuun, se näkökulma auttaa aikuistakin leikkitaitojen mieleen palauttamisessa. Ihania leikkihetkiä teille ja kaikille muillekin vanhemmille lapsiensa kanssa. Muistetaan, että he ovat vain vähän aikaa pieniä ja nämä on niitä hetkiä, joita vuosien kuluttua toivomme saavamme takaisin ?
Kiitos.♥
Hih, kuulostaapa tuo poliisi ja rosvo leikki kovin tutulta, nimittäin täälläkin leikitty sitä paljon. Nyt on myös leikitty paljon eri supersankareita ja sitten pelastetaan pehmoleluja/nukeja pahiksen (minun) kynsistä. 😀 Niin kivoilta kuulostaa kyllä teidän yhteiset puuhat.
Minäkin nautin lasten kanssa leikkimisestä ja puuhastelusta. Olen myös onnellinen, että itsellä se leikki tulee luonnollisesti. Ymmärrän silti, että joillekin se on vaikeaa ja tuntuu luonnottomalta. Hiljalleen kuitenkin jos leikkiin ryhtyy, voi löytää osan sisäisestä lapsesta. Ja jos leikki ei sitten siitäkään huolimatta suju, niin se läsnäolo riittää monesti jo lapsille oikein hyvin. 🙂
Täytyy nyt nauttia tästä ajasta kun saa olla osana lasten leikeissä.♥
Kyllä mä ainakin yritän joka päivä edes pienen hetken leikkiä lasten kanssa. Välillä piisaa kun leikin laittaa kunnolla alkuun ja lapsi jatkaa itsenäisesti sitä.
Mielettömän suloinen supersankari teillä♡♡
Teillä menee sitten aika samalla kaavalla kuin meilläkin. 😀
Hän on kyllä suloisin supersankari, jonka olen nähnyt.♥
Näihin sinun postauksiisi haluaisi aina kommentoida pitemmältikin, mutta kun se on ainakin omalla puhelimellani niin hankalaa, niin sitten aina suunnittelen vastaavani tietokoneella, mutta liian usein se kommentoiminen sitten loppujen lopuksi unohtuu. No nyt istuin koneen ääreen naputtelemaan ja olen kyllä tässä(kin) asiassa kanssasi aivan samoilla linjoilla. Minusta on tärkeää osallistua lasten leikkeihin, mutta lasten on osattava leikkiä myös keskenään, sillä kokopäiväiseksi viihdytystoimistoksi en halua ryhtyä. Aikuisen osallistuminen lapsen leikkeihin kertoo minun mielestäni lapselle siitä, että aikuinen välittää lapselle tärkeistä asioista, arvostaa lasta ja haluaa viettää aikaa hänen kanssaan. Ainakin meillä lapsille riittää usein se, että leikin esim. 10 min intensiivisesti heidän kanssaan ja sitten he jatkavat tyytyväisinä leikkejä keskenään. Jos aikuinen ei osaa leikkiä, niin lapset ovat kyllä hyviä opettamaan ja arvostavat vähän kömpelömpiäkin yhteisleikkiyrityksiä 🙂 Meilläkin lapset tykkäävät roolileikeistä ja tällä hetkellä varsinkin 4-vuotiaani yksi lempileikeistä on muskettisoturit:D
Ihana sinä.♥
Ilman muuta juuri niin, että lapset osaavat sitten leikkiä yksinkin, eikä vanhemman tarvitse olla jatkuvasti viihdyttämässä ja leikittämässä. Meillä itse olen ollut leikissä maksimissaan 30min, mutta yleensä vähemmän aikaa. Roolileikkeihin uppoaa helposti enemmän aikaa kuin muihin leikkeihin. 😀
Monesti sitä otetaan leikistä turhia paineita, vaikka lapsille oikeasti riittää vähempi ja meidän lapset ovat ainakin ahkeria ohjaamaan leikkiä ja siinä on helppo mennä mukana sellaisenkin, jolle leikki ei ole niin luonnollisen tuntuista. Koen että juuri se lsänäolo on lapsille se tärkein juttu.
Hih, ihana leikki siellä menossa. 😀
Olen leikkinyt paljon molempien kanssa, ja olen samaa mieltä kanssasi, että vanhempien kuuluu leikkiä, ei toki 24/7. Mutta leikki on lapselle ominainen tapa olla vuorovaikutuksessa, ja vuorovaikutus oman äidin ja isän kanssa on lapselle ehkä se kaikkein tärkein asia, joten kannatan leikkimistä. Lisäksi vauvat ja taaperot tarvitsevat aikuisen apua siinä, että ylipäätään oppivat hahmottamaan maailmaa leikin kautta.
Toki minun on helppo sanoa, koska leikkiminen on aina ollut minulle helppoa, ehkä se helpoin osa vanhemmuutta. Siinä oli totuttelemista, että poika tuli aina riemulla mukaan minun keksimiini juoniin ja mielikuvitusmaailmoihin, mutta tyttö (3v) haluaa päättää itse KAIKESTA. Hänkin haluaa juuri nyt olla supersankari, ja minun tehtäväni on joutua jatkuvasti pulaan, josta hän pelastaa minut.
Ilman muuta leikkiin ei kuluteta tuhottomasti aikaa, jotta lapsi osaa sitten leikkiä myös yksin. Itse olen maksimissaan sen 30 minuuttia ja monesti käy niin, etä lapset unohtaa vallan että ovat edes pyytäneet minut leikkiin, heh. Täälläkin siis leikkiminen sujuu ja heittäytyminen tuntuu helpolta. Toki on niitä vanhempia, joille leikki on vaikeaa ja ei tunnu luonnolliselta, mutta usein jo se pelkkä vanhemman läsnäolokin on lapselle iso juttu. 🙂
Hihii, hauska leikki siellä nyt meneillään. 😀 Supersankarileikit on täälläkin nyt kova juttu.
Ihanat kuvat! <3 mun mielestä kyllä lapsen kanssa kuuuluu leikkiä! Ei koko ajan mutta noin niin kuin kirjoititkin. En ikinä oikein ymmärrä niitä vanhempia jotka eivät leiki sen takia että eivät "osaa" tai heitä ei leikkiminen kiinnosta. Totta kai lapsen on hyvä osata leikkiä itsekseenkin mutta on se myös tärkeää ja hauskaa yhdessäoloa lapsen ja vanhemman välillä! <3
Kiitos Nelli.♥
Juu ei sitä leikkiä koko ajan jaksaisi, mutta ne pienetkin ajat merkitsee. Meillä ainakin lapsilla silmät alkaa kiiltää, kun kertovat mitä leikittäisiin ja jakavat rooleja. Joskus taas riittää pelkkä läsnäolo. Ne on ihania yhteisiä hetkiä.♥
Mä ainakin odotan niin innolla sitä, että pääsen tuon vauvani kanssa joskus leikkimään mitä jännittävimpiä leikkejä! Ei kai vanhenpien pakko oo, mut kyllä se leikkiin mukaan meneminen tekee varmasti hyvää sekä lapselle että aikuiselle sekä heidän väliselle vuorovaikutussuhteelle 🙂
Leikkiin ryhtyminen vaatii vähän uskallusta, mutta on se sen arvoista!
-Karoliina / http://suutarinlapsilla.com
Tietenkään ei ole pakko leikkiä. 🙂 Mutta juuri niin kuin sanoit, niin se tekee hyvää lapsen ja vanhemman vuorovaikutussuhteelle. Leikin sijasta usein riittää että on läsnä. 😀
Kyllä se leikki on kaiken arvoista. Edessä on kuitenkin joskus vaihe, jolloin meitä vanhempia ei enää huolita mukaan.
Ihana postaus! Tänä kesänä yritän muistaa leikkiä enemmän!
Kiitos Hanna.♥
Ei aikaakaan kun lapset on jo niin isoja, ettei huolita mukaan leikkeihin. Nyt pitää ottaa ilo irti. 😀
Aivan ihanat kuvat Terhi!!!! Ja itse aiheesta, minusta lapset leikkii. Aikuisten leikkiminen lasten kanssa on vain pientä lisäextraa silloin tällöin.
Kiitos Jonna. ♥ Malli on niin kovin suloinen tapaus.♥
Meillä vanhimmat pyytelee enää harvoin mukaan, mutta nuorempien kanssa tulee leikittyä jotakin päivittäin. 🙂