Olen jo monen vuoden ajan tykännyt tehdä lasten juhliin täytekakkuja ja yleensä lapset toivovat jo hyvissä ajoin, millainen tehdään. Olen tehnyt myös muutamia kakkuja ystäville, sekä ihan tuntemattomillekin, jotka ovat kakkuihini jossakin törmänneet tai nähneet täällä blogissa. Kieltäytyä en ole tainnut kuin parista, koska silloin on ollut juuri jotakin muuta. Kakkujen teko on ollut kiva harrastus, vaikka välillä se on stressannutkin..jos kysytään mieheltäni niin aina, heh.
Tämän vuoden aikana olen saanut tehdä huikaisevan määrän kakkuja ja moneen kakkuun pelkät koristeet. Ties kuinka monta tuntia olen iltaisin istunut keittiössä ensin suunnitellen ja sitten muovaillen koristeita sokerimassasta. Se on ollut mielekästä puuhaa ja on ollut ihana kuulla, kuinka kakuista on pidetty sekä maun että ulkonäön puolesta.
Miksen tekisi harrastuksesta itselleni ammattia?
Useaan kertaan minulta on kysytty, miksen alkaisi tehdä kakkuja ihan työkseni? Miksen tekisi harrastuksesta itselleni ammattia? Kerran sitä jopa ihan vakavasti harkitsin, mutta sitten päädyin siihen, että joskus on hyvä pitää harrastus vain harrastuksena. Tämä kakkujen väkertely on ollut minulle sellaista pientä ja kivaa puuhaa arjen keskellä, mutta se mukavuus piilee juuri varmasti siinä, ettei se ole päivittäistä tai viikottaista. Tämä on ollut se minun juttuni lasten mentyä nukkumaan.
Nyt eletään vasta elokuuta ja kakkuja ja koristeita on tullut tehtyä paljon. Vielä on ainakin pari edessä, mutta ne ovat omille lapsille. Tämän vuoden kiintiö alkaa luultavammin olla nyt täysi. Vaikka hommasta nautinkin, huomaan sen välillä stressaavan ja en missään nimessä halua, että tästä rakkaasta harrastuksesta tulisi minulle missään vaiheessa pakkopullaa.
Olen nyt jo huomannut, että siinä missä ennen suunnittelin kakkuja into piukeana jo monta kuukautta etuajassa, niin nyt en ole uhrannut vielä ajatustakaan esikoisen ja taaperon yhteiseen syntymäpäiväkakkuun. Juhlat on kahden viikon kuluttua ja pääni lyö tyhjää. Normaalisti visiot olisi jo valmiina, mutta nyt en meinaa saada mitään aikaiseksi. Mutta kyllä se sama into sieltä vielä löytyy, ainakin uskon niin.
Tässä postauksessa näkyi nyt muutama tänä vuonna tekemäni kakku, tuoreimpana tuo My Little Pony. Kakut saavat siis jatkossakin pysyä vain harrastuksena ja satunnaisesti niitä muillekin tulen varmasti jatkossakin tekemään. Näin on just hyvä.
Kommentit (14)
Olet leiponut aivan ihania kakkuja! 🙂
Kunpa saisin omien tyttöjeni synttäreillä tarjoilla tuollaisia.
Upeita kakkuja! Erityisen hieno on tuo Anna&Elsa-kakku, ikinä en ole nähnyt kahden barbien kakkua. 🙂
Kiitos Minna, itsekkään en ole niitä montaa nähnyt. Tyttö oli kyllä onnellinen, kun saatiin molemmat hahmot kakkuun. 🙂
Nämä sun kakut on kyllä upeita! Osaisipa itsekin 😀 Kivaa, että sulla on tällainen oma juttu jonka parissa voi puuhailla silloin kun siltä tuntuu 🙂
Kiitos Nelli, tämä on kyllä todella mukavaa puuhastelua. 🙂
Tosi upeita kakkuja, mutta arvostan kyllä sinun päätöstä, että noin upeilla taidoilla pidät vain se harrastuksena. Jos ammatikseen niitä tekee saattaa siinä lähteä kakkujen teon intohimo. Harrastupohjalta voi myös hyvin pitää paussia silloin kun haluaa, eikä tarvitse stressata elannon tienaamisesti niillä. Mukavaa syksyn odottelua.
Kiitos.♥
Jos tämä olisi ihan työtä, niin tuskin se innostus tähän enää säilyisi, tai ainakin luulen niin. Siksi näin onkin parempi.
Mukavaa syksyn odottelua myös sinne. 🙂
Mulla on ihan sama juttu ompelun suhteen. Haluan pitää sen harrastuksena, jotta jaksan edelleen intoilla kaikesta mitä saan aikaiseksi 🙂
Juuri näin mullakin.:DTuo into on juuri se, jonka tahdon säilyttää ja siksi tämä saa pysyä ihan harrastuksena.
Eikä, miten mahtavia kakkuja! Wau! Itse olen niin surkea kakkumestari, että homma kaatuu aina parhaan kaverini niskoille tehdä hienot kakut meidän tyttöjen synttäreille 😀
Kiitos Josefina.♥
Mä en ennen oikein perustanut kakkujen tekemisestä, mutta eräs kerta se innostus vain tuli jostain ja on tässä kyllä kehittynyt vuosien varrella aika paljonkin niistä alun räpellyksistä. 😀
Mulla on vähän sama. En jaksa tehdä ”samanlaista” kakkua kahteen kertaan, vaan mieluummin keksin aina jonkun uuden jutun, mitä kokeilla.
Pelkään, että ”sarjatyönä” tehden tulisi lopulta tylsää.
Ja toisaalta, onhan noita kotileipureita markkinoilla jo tekemässä näitä ihan samanlaisia sokerimassakakkuja, joten epäilen, josko siitä kuitenkaan riittäisi tuloiksi asti.
Juuri näin, ei sitä jaksais aina samanlaisia tehdä ja juurikin pelkään, että sitten tästä hommasta loppuisi se hohto. Ja totta, kotileipureita on jo ihan älytön määrä.
Kiitos. 😀
Ei muuta kuin harjoittelemaan. 🙂 Tässä hommassa kehittyy kyllä mukavasti ajan myötä.