Iltapalat perheessämme ovat sanoisinko aika mielenkiintoisia. Iltapalalle huudon jälkeen koko lattia tömisee, kun lapset juoksevat kohti ruokapöytää ja tuoleja kiskotaan pöydän alta. Joskus pöydän ääreen tulee vähemmän innostunutta porukkaa, jos jokin tosi hyvä leikki on pitänyt lopettaa. Tämän jälkeen jokainen alkaa huutelemaan vuorollaan mitä tahtoisi syödä jo tottakai jokainen tahtoo ihan eri asioita.
Siinä missä yksi tahtoo leipää, valittaa toinen ettei ainakaan halua leipää vaan muroja, kolmas tahtoisi puuroa, neljäs ei mitään ja viides itkee, kun iltapalaksi ei käy karkki. Siinä käy sitten useammin niin, että minä tai mieheni sanotaan, mitä tällä kertaa on tarjolla ja niistä sitten saa valita jokainen mitä tahtoo syödä.
Leipien päälle saa helposti täytettä, tekemällä leivistä hahmoja
Joka kerta tarjolla on erilaisia vaihtoehtoja mistä valita. Välillä mukana on myös erilaisia herkkuja, kuten muroja, valkosipulivoilla täytettyä patonkia, viiliä, karjalanpiirakoita tai pasteijoita, mutta useimmiten puuro ja leipä ovat ne yleisimmät. Aika härdelli syntyykin siitä, kun leipiä aletaan tekemään. Joku tahtoo vaaleaa, joku tummaa. Yksi tahtoo leipänsä paahtimeen, toinen tahtoo sen mikroon ja kolmas kylmänä. Toinen tahtoo päälle ihan kaikkea, kuten voi, kinkku, juusto, salaatti, kurkku, tomaatti ja paprika sekä aika usein myös kananmunaa. Jonkun kanssa käydään taas keskustelua siitä, kuinka leivän päälle voisi ottaa muutakin kuin voita.
Tähän on auttanut se, kun aikoinaan aloin tehdä leipiin kasviksista ja muista täytteistä kuviointeja ja erilaisia hahmoja. Alla oleva malli onkin jo monta vuotta vanha, mutta uudempia ei ole tullut enää kuvailtua, pitäisi kyllä, sillä varsinkin lapset tekee tosi hauskoja leipiä. Lisäksi kun lapset ovat itse alkaneet kehitellä erilaisia luomuksia, tulee leivän päälle helposti ladottua kaikkea tarjolla olevaa.
Tällä tyylillä saa hieman ronkeleillekin lapsille kasviksia uppoamaan. Samalla tyylillä voi muokata erilaisia kuvioita ja hahmoja ruualle ihan ruokalautaselle. Juuston siivuista voi pienillä piparimuoteilla painaa kuvia ja niitä sitten laittaa leivän päälle.
Välillä iltapalalla on pelkkää puuroa, joka onneksi uppoaa lapsille hyvin. Puuroa on kaikilla usein silloin, jos he ovat syöneet huonosti ruualla. Puurolla saadaan hyvin täytettä vatsaan. Puuron päällä lasten ehdoton suosikki taitaa olla mustikat. Nyt ollut myös jonkin verran mansikkahilloa, mutta koska pari lapsista syö vain hillon, saa sitä siksi harvemmin. Kun puuron päälle tulee hilloa, pitää yleensä tehdä siitä jokin kuvio, sydän taitaakin olla se yleisin kuvio joka tehdään.
Mitä teillä syödään iltapalalla?
Kommentit (2)
olin eräs ilta hoitamassa yheksää lasta (kuusi oli hoitolasta ja kolme omaa pikkususarusta) ja siinä laitoin iltapalaa, niin alkoi jo itteenikin naurattaa miltä se touhu näytti kun kaikki halus eri asiaa ja tietty vielä yhtä aikaa. Yhelle paahtoleipä paahdettuna, toiselle ei paahdettuna, kolmannelle ruisleipä juustolla ja kurkulla ja neljännelle näkkäriä kinkulla. Viides olisi halunnut sitä mitä ei ollut ja yks sano ettei varmana syö mitään 😀 Vuorotellen sulatin lisää leipää pakkasesta, paahdoin, voitelin ja tietty pienimmille syötin vielä samaan aikaan puuroa. 😀
ite tykkään syödä iltapalaksi ruisleipää juustolla, kurkulla, tomaatilla ja paprikalla ja lisäks hedelmiä. Karjalanpiirakat ja munavoi on toinen lemppari 🙂 tykkään muuten sun blogista, kun kirjoitat niin kivasti arkisistakin asiosta, ja suurperheen lapsena (meitä on tosiaan se 10 lasta :D) usein voi samaistua postauksiin, vaikka just tässä iltapalajutussa 🙂
Hihii, kuulostaa kovinkin tutulta. 😀
Karjalanpiirakat on kyllä ihan sairaan hyviä..joskus laitan itsekin päälle munavaoita, mutta ihan voinkin kanssa on hyvää.
Kiva kuulla, että pidät.♥