Täyttelin taannoin meidän perhekalenteria ja siinä samalla tulin huomanneeksi, että näin siinä taas on päässyt käymään, taaperomme ei harrasta mitään. Itse asiassa kukaan lapsistamme ei ole harrastanut taapeoiässä mitään.
Aloin miettiä, että tarvitseeko tuon ikäinen vielä mitään harrastusta? Tietysti se olisi kivaa yhdessä puuhaamista, mutta tarvitaanko sitä oikeasti. Tulin siihen tulokseen, että meidän perheelle tämä on ollut jotenkin luonnollinen ratkaisu. Kerkiäähän sitä harrastaa myöhemminkin ja vaikka kuinka paljon.
Taapero innostuu valtavasti jo siitä kun menemme omaan pihaan tai puistoilemaan. Hän tykkää puuhastella yksin, sisarustensa kanssa ja lähtee helposti leikkimään uusien tuttavuuksien kanssa.
Hän on onnellinen poika, vaikken häntä harrastuksiin tällä hetkellä kuskaa
Mietin kuinka hienoa olisi ollut aikoinaan käydä vauvauinnissa, jota en ole kenenkään lapsen kohdalla harrastanut. Siitä olisi sitten ollut luonteva jatkaa polskuttelua taaperoiässä. Se kuitenkin kariutui osittain matkan vuoksi. Uimahalli sijaitsee nimittäin eri paikkakunnalla ja viikonloppuna sitä kai ennemmin nautti niistä rauhallisista ja kiireettömistä aamuista. Jos uimahalli olisi samalla paikkakunnalla, olisin ilman muuta mennyt polskimaan.
Mietin myös perhekerhoa, mutta se ei sittenkään saanut tuulta siipiensä alle, huonon ajan vuoksi. Ei paljon houkuttanut ajatus lähteä kahden jo siihen aikaan väsyneen lapsen kanssa kerhoilemaan. Nyt se voisi jo ehkä onnistua aina silloin tällöin, kun taaperolla on päiviä jolloin herää vasta myöhemmin aamulla. Myös muskaria mietittiin, mutta siinäkin oli omat haasteensa aikataulutuksen kanssa.
Niin kiva kuin tuon taaperon kanssa olisikin käydä erilaisissa harrastuksissa, koen kuitenkin, että hän on erittäin onnellinen poika, vaikken häntä harrastuksiin tällä hetkellä kuskaa. Perheen kanssa tulee kuitenkin puuhasteltua kaikenlaista ja tällä hetkellä hän on erittäin kiinnostunut koneista. Näin on juuri nyt hyvä.
Mites teillä? Harrastetaanko teillä / onko teillä harrastettu taaperon kanssa jotakin harrastusta?
Kommentit (8)
Kävimme poikani kanssa ensin vauvajumpassa ja musiikkijumpassa, myöhemmin,ennen päiväkodin aloitusta taaperojumpassa,jotta sosiaaliset taidot kehittyisivät,samalla saimme uusia kivoja kahvittelukavereita.Nyt päiväkodin alettua olemme vain keskittyneet ulkoiluun ja naapurin tyttöjen kanssa leikkimiseen. Mielestäni meillä ainakin oli hyötyä harrastuksesta samanikäisten kanssa meillä kun ei ole muita lapsia lähipiirissä.Poitsumme onkin nykyään tosi seurallinen ja sosiaalinen tyyppi,eikä turhia ujostele.(: suosittelen!
Itse uskoisin, ettei kaksivuotias vielä kaipaa mitään erityisempiä harrastuksia. Ihan pienet arkiset jutut ja askareet, kuten pihamaalla tallustelu ovat varmasti noin pienen mielestä ihan mahtavia juttuja. Meillä on teidän ikäinen poika ja olen vielä kotosalla lapseni kanssa. Me käydään kerran viikossa muskarissa ja pari kertaa viikossa perhekerhossa, mutta en usko, että poikani vielä niitä varsinaisesti ”tarvitsisi” ja varmasti poika olisi ihan tyytyväinen, vaikka puuhailtaisiin vaan kotona. Meillä nuo harrastukset ovat kuitenkin kohtuullisen ajomatkan päässä, vaikka mekään emme asu ihan palvelujen lähellä. Tykkään käydä niissä, koska siellä pääsen itse vähän juttelemaan muiden aikuisten kanssa. Kotiäitinä päivät saattavat olla välillä vähän yksinäisiä ja siksi on kiva päästä välillä ihmisten ilmoille. Oon myös ajatellut, että pojan on hyvä saada noiden kautta kokemuksia muiden lasten kanssa toimimisesta, kun meillä ei tosiaan ole kuin yksi lapsi. Mukavaa syksyä teidän perheelle! 🙂
Kyllähän se kotiäitinä oleminen on välillä yksinäistä ja silloin nuo kerhot on kiva paikka tavata muita vanhempia ja lasten toisia lapsia. 🙂
Meille ne kerhojen aikataulut ei vain natsanneet meidän rytmiin. Nyt voisi joinakin päivinä jopa päästä, mikäli taapero nukkuu juuri sinä aamuna pitkään.
Kiitos, sitä samaa sinne.♥
Me käydään taaperon kanssa paljon erilaisissa (ilmaisissa) muskareissa ja kerhoissa. Ei siksi, että niitä mitenkään tarvittais, mutta meille ne on kiva juttu. Ja kun on kyse esikoisesta, mitäpä muuta meillä arjessa olis hänen kanssa kaksin, kun aikaa tehdä kivoja juttuja 🙂 Eli kyse ei ole meillä ns. harrastuksiin kuskaamisesta, koska ne on mulle itselle yhtä lailla tärkeä juttu, muiden äiti-ihmisten näkemistä 🙂 Ja heh, en itse miellä silti, että taapero harrastaisi mitään, ne on vaan meidän arkirutiineja kerhot ja muut 🙂
Kivaa yhdessä puuhaamistahan se on pikkuisen kanssa. 🙂 Ja yhden lapsen kanssa sitä onkin kiva lähteä, kun samalla hän näkee muita lapsia ja äiti muita vanhempia. 🙂
Mua harmittaa se uimis homma, mutta kun arkipäivät on jo aika aikatauluttamista, tulee vapaat viikonloput todella tarpeeseen.
Meidän vauvasta tulee taapero vasta loppukuusta, mutta ei, meillä ei tulla harrastamaam mitään. Tai siis onhan meillä kotiharrastuksua: isin kanssa soitetaan kutaraa, äidin kanssa pianoa. Lisäksi meillä on postcrossing ja lenkkeily. Vauvajooga, vauvajumppa, vauvauinti, vauvamuskari… Perhekerho, lastenkerho, jokin muu kerho… Ei koitos. Me nautitaan aikatauöuttomasta elämästä niin pitkälle kuin suinkin. 🙂
Täälläkin niitä kotiharrastuksia on vaikka kuinka, kivat harrastukset muuten teillä. 🙂
Ja on se aikatauluton elämä kyllä kivaa, siitä kannattaa kyllä nauttia.
Tuollaiset jumpat kuulostaa kivoilta. 🙂 Sellaisiin täälläpäin ei oo ollutkaan mahdollisuutta.