Kääk, oikeasti jo puoliväli. Vastahan tein lukuisia negatiivisia testejä ja sain vihdoin sen plussan. Juuri paljastin raskauden täällä blogissa ja tänään täyttyi jo muka raskausviikko 20+0! Samalla kun odotan, että viikot vierii, toivon, ettei aika menisi näin nopeasti.
Rakenneultraan on enää kuusi päivää ja jouluun muutama hassu päivä lisää. Tuleva ultra jännittää ja pyörii mielessä usein, kuten myös kaikki odotukseen viittaavat jutut. Luonnollistahan se toki onkin, kun viikot lisääntyvät. Onneksi tekemistä riittää joka päivälle, niin se ultrakin tulee sieltä nopeammin kuin huomaankaan. Edessä on vanhemman poikamme 7v syntymäpäivien järkkääminen ja muutama ilta menee vielä tonttua leikkiessä.
Päivä päivältä tärkeämpi
Sumu liikkuu vatsassa hyvin ja pari lapsistamme sekä mieheni ovat päässeet tunnustelemaan potkuja vatsan läpi. Liikkeet tuntuvat vielä alhaalla, ihan housujen rajassa. On ihanaa kun nyt liikkeet kestävät kauemmin ja pieni jumppailia ilahduttaa välillä pisemmänkin tovin tulevia sisaruksia potkimalla heitä käteen. Näin Sumusta tulee todellisempi sisaruksillekin.
Itse huomaan kiintyväni Sumuun päivä päivältä enemmän. Alussa sitä on aina jotenkin ”etäinen” omasta vauvasta, kun liikkeitäkään ei tunnu ja ainoa todiste, että vatsassa on jotakin, on ultrakuva kädessä sekä pahoinvointi. Kun liikkeet alkavat tuntua ja vatsa kasvaa, tulee toisesta enemmän todellinen ja päivä päivältä tärkeämpi.
Vatsa kasvaa tasaiseen tahtiin. Oma ruokahalu on ainakin nyt ihan järkyttävä ja syön todella paljon, joten osa vatsan kasvusta ei taida olla ollenkaan vauvaa, vaan pitsaa ja pullaa, ehkä muutama irttari ja sipsiä. Eli ainakin voin syyttää ihan itseäni, kun neuvolan vaa’alle seuraavan kerran astun. Eipä tuota painoa nyt onneksi vielä tähän mennessä paljoa ollut edes tullut, mutta tässä kerkeää keräämään kyllä hyvin ylimääräisiä kiloja, varsinkin tällä ruokavaliolla.
Iltaisin muiden lasten hiljentyessä nukkumaan alkaa vatsassa kunnon monotus. Sumu heittää kuperkeikkaa ja potkii milloin mihinkin suuntaan. Ajatella, että nyt hän on jo koko pituudeltaan 25cm ja pää-perämitta on sellaiset 16cm. Itsellä illat ovat venyneet osittain tästäkin syystä, kun en pysty nukkumaan toisen jumpatessa vatsassa, enkä kyllä maltakaan. Kunhan nukahdan, herään vain kun taapero herättää.
Kommentit (8)
Kaunis maha ? kirjoituksesta tulee mieleen ihan toka raskauteni. Haikeus valtasi mieleni lukiessa tätä. Mietin etten ehkä koskaan tule kokemaan noita ihania tuntemuksia ?
En edes uskalla ottaa puheeksi kolmatta lasta mieheni kanssa. En kyllä ole varma onko resursseja kolmanteen itsellänikään. Molemmat kaksi ovat kirjaimellisesti yötä päivää kiinni mussa ?
Ihana silti lukea kirjoituksiasi, arvostan teidän kaltaisia suurperheitä, jossa lapsista selkeesti välitetään ja huolletaan ❤
Oi että, puoliväli jo! Ihanaa joulun odotusta teidän perheelle! 🙂
No niinpä! Kiitos ja sitä samaa teidän koko perheelle.♥
Mulla tänään 20+ 4 ja huomenna ois rakenneultra! En varmaan nuku ensi yönä ollenkaan. 😀 Iltasin kyllä on täälläkin kova meno masussa ja mahakin heiluu välillä jo siihen malliin että hahah. Mullon taas nyt joku ihme vaihe ettei tekis mieli syödä mitään, kun aikasemmin koko ajan ois tehny mieli mussuttaa jotain! Ja jos tekee mieli nii mahollisimman suolasta 😀
Iiiik, hirmuisesti tsemppiä ultraan.♥ Jännään täällä sun mukana. 🙂
Mulle hei myös nyt heti tuollainen vaihe..oon kuin pieni possu joka syö koko ajan jotakin. 😀
Oi, puoliväli jo! ♥♥♥
Niinpä!♥
Kiitos.♥
Tuo haikeus on tuttu tunne, halaus sinne.♥ Se on jotakin todella musertavaa ja ajatus ettei enää koskaan tuntuu pahalta. Mutta kun me miehen kanssa puhuttiin aikoinaan ja jätettiin se ehkä vielä joskus -mahdollisuus, niin jo pelkästään sekin auttoi. Kannattaa siis puhua, sillä pelkästään se voi helpottaa. 🙂
Hih, tsemppiä sinne. 😀 Se on samalla niin ihanaa ja puuduttavaakin, kun ollaan ihan jatkuvasti kiinni. Mutta sekään vaihe ei pitkään kestä..pian sitä yrittää itse saada lapsia edes hetkeksi istumaan syliin. 🙂
Kiitos, kyllä nuo lapset ovat minun elämässäni ihan kaikkein tärkeintä.♥