Viikot vierivät ja raskaudessa päivät vain vähenevät. Puhelimessani oleva Preglife-sovellus kertoo, että päiviä laskettuun aikaan on jäljellä 133. Tänään siis täyttyi raskausviikko 21+0 ja 22 raskausviikko pyörähti käyntiin. Nyt myös rakenneultra on takana. En vain meinaa tajuta, että tämä odotus etenee näin järkkyä kyytiä.

Mitään suurempaa muutosta olossa ei ole tapahtunut. Sumu potkii vatsassa paljon ja on vilkkaimmillaan illasta, kun minä oikaisen ja koitan alkaa nukkumaan. Olenkin jo varma siitä, että tämä rytmi jatkuu vauvan synnyttyä, näin ainakin kävi kuopuksemme Sisun kohdalla. Itse syön edelleen ihan hirveästi ja turvotusta sen myötä löytyy. Joulun jälkeen on kyllä saatava itseä niskasta kiinni ja koittaa hillitä tämä napostelu. Myös levottomat jalat ovat tulleet kuvioihin.

Rakenneultra takana

Sitten siihen osioon, joka varmasti kiinnostaa teitä monia siellä ruudun toisella puolella, nimittäin se rakenneultra. Oliko kaikki kunnossa ja selvisikö Sumun sukupuoli?

Aloitetaanko vaikka siitä, että olin eilisen aivan hermot riekaleina. Jännitin niin paljon, että mistään ei meinannut tulla mitään. Piinallisin hetki oli tunti ennen ultraa. Ajoin reilun puolituntia kestävän matkan karmeassa kelissä ja kelasin mielessäni tulevaa ultraa. Valmistelin samalla ihan varuiksi itseäni myös huonoihin uutisiin. Odotusaulassa tapasin vanhan opiskelukaverini, oli kiva nähdä S. Ja hänellekin taisi selvitä kuinka jännitin tulevaa ultraa, sillä olin kirjaimellisesti ihan pihalla. Ajatuksiini ei mahtunut kuin ultra ja se, että kohta huoneesta kutsuttaisiin nimeltä.

Pian ovi avautuikin ja minut kutsuttiin sisään huoneeseen. Kädet tärisivät ja myös terkkari huomasi jännitykseni. Sanoinkin lääkärille, etten koskaan totu tähän. Vaikka kyseessä olikin jo kuudes rakenneultra ja ties kuinka mones ultraus muuten, niin aina se on yhtä jännittävää. Terkkari sanoikin minusta hienosti, että toki sitä jännittää kun jokainen lapsi on niin tärkeä.

Ultratessa löytyi kaikki mitä pitikin ja kaikki oli kohdillaan. Painoarvioksi tuli raskausviikolla 20+6 377g ja se vastasi viikkoja. Nyt selvisi myös vihdoin se istukan sijainti ja harmikseni minulla on etinen istukka. Se on vielä osittain kohdunsuun päällä, mutta lääkäri ei ollut huolissaan, vaan luottaa siihen, että se nousee vielä edestä pois. Menen kuitenkin kontrolliultraan raskausviikolla 30, jossa istukan tilanne tarkistetaan.

Kumpi siellä masussa oikein köllii?

Julkaisin aiemmin täällä blogissa postauksen, jossa tein erilaisia testejä. Niiden mukaan odotimme poikaa. Mieheni oli alusta asti sitä mieltä, että tulokas olisi poika. Itse pohdin alun pahoinvoinnin vuoksi, että vauvan on pakko olla tyttö, mutta kun tein soodatestin (tai oikeastaan testejä) kääntyi oma mieli pikkuisen enemmän poikaan päin. Eilen illalla tuli kuitenkin olo, että vauva on varmasti tyttö.

Sanoin ultraajalle, että jos näkyy, niin sukupuolenkin saa kertoa. Itse katselin koko ajan näyttöä ja missään vaiheessa silmääni ei osunut mitään ”ylimääräistä”. Lääkäri vahvistikin pian oman epäilyni ja sanoi ”Kyllä täältä näyttäisi olevan Tyttö tulossa”. Ja näin meidän perheessä akkavalta kasvaa ja olen onnellinen, kun perheeseemme syntyy keväällä prinsessa.

Miehelleni soittelin ultran jälkeen kuulumiset ja ettei hänen veikkauksensa pitänyt tällä kertaa paikkaansa. Kotio tullessa tytöt olivat ihan innoissaan kun saavat pikkusiskon. Vanhempi poikamme oli selvästi pettynyt, kun Sumu onkin tyttö ja aikookin tämän synnyttyä kutsua häntä joka tapauksessa Roniksi tai Pentiksi, hih. Rakenneultra on kyllä joka kerta yhtä jännittävä ja tunteikas.