äiti ja melukylän lapset - Banneri

Lastenhuoneessa on todellakin leikitty, sillä lattiaa ei meinaa nähdä lattialla lojuvien lelujen, kirjojen ja vaatteiden alta. Vaatekaapin ovi ammottaa auki ja hyllyillä on pari paritonta sukkaa sekä yksi paita. Kaikki muu makaa lattialla, seassaan tuhoton määrä kaikkea ei lattialle kuuluvaa. Kaaos lastenhuoneessa on valmis!

Siinä huoneen ovella seistessä mietin hetken, että eräs ilta viikkasin nuo vaatteet siisteihin pinoihin ja ne piti vain nostella kaappiin. Olisiko kuitenkin ollut kannattavampaa kantaa ne kopassa huoneeseen ja viskata lattialle? Näin en olisi tehnyt turhaa työtä. Päädyttyäni siihen, ettei siinä olisi järkeä aloitimme lasten kanssa lajittelemaan mitkä vaatteet ovat puhtaita ja mitkä likaisia. Valitettavasti melkein kaikki laitettiin kuitenkin sinne likaisten pinoon, joten pyykkäystä on tiedossa liikaa.

Autatko sinä lastasi huoneen siivoamisessa?

Olen ennenkin räpättänyt lapsille siitä, kuinka huone ei saa päätyä siihen kuntoon, että kaikki makaa vain lattialla. Tavaroista ja vaatteista pitää pystyä pitämään huolta. Jokaiselle on oma paikkansa ja jos ei, niin riittää kunhan ne laittaa siististi jonnekin. Likaiset vaatteet pyykkikoppaan ja kun se on täysi se kannetaan alas. Ei pitäisi olla vaikeaa, mutta ehkä se noilla koululaisilla onkin tällä hetkellä pelkkää laiskuutta?

Yleensä meillä lapset siivoavat huoneensa kerran viikossa. Tällä kertaa näin jo heti, ettei hommasta vain tulisi mitään, jos he jäävät keskenään siivoamaan. Niinpä minä jäin avuksi, tai oikeastaan he avustivat minua. Koko päivähän meillä meni, kun käytiin läpi laatikot, tyhjättiin sängynaluset, vaihdettiin lakanat, imuroitiin ja pyyhittiin pölyjä. Päätin nakata lastenvaatteet mukaani ja ne eivät mene huoneeseen enää ollankaan. Jospa jatkossa vältyttäisiin edes yläkerrassa vallitsevalta vaatekaaokselta.

Tuntuu, että aina kun minä olen mukana siivouksessa, sujuu koululaisillakin siivous paremmin. Minä sanon mitä he milloinkin keräävät ja minne ne laittavat. Kun jokainen tekee sitä omaa hommaansa, sujuu siivouskin paljon nopeampaa. Lopulta koululaiset olivat itsekin tyytyväisiä, kun huoneessa näkyi jälleen lattia ja oli tilaa leikkiä. Minulle jopa sanottiin, ettei enää huone näytä koskaan siltä, miltä se tänään näytti. Uskon tuohon sitten kun huone on pidetty siistinä kuukauden verran, ellei kauemminkin.

Pienempien huoneen toki siivoan aina ja he osallistuvat sillä tavalla, mihinkä oletan heidän pystyvän. Taapero on vielä iässä, että tavaroiden kuskaaminen paikoilleen on kivaa. Mutta kolme isompaa saavat yleensä hoitaa huoneen siivoamiset keskenään. Minä puutun silloin, kun homma näyttää siltä, ettei siitä tule valmista koskaan.

Kommentit (8)

Meillä on tapana ennen iltapalaa järkätä tavarat ja lelut paikoilleen, jotta seuraavana aamuna olisi kiva herätä. Vanhimpien lasten vastuulla on heidän huoneensa(ovat 8v ja 7v sekä 4v on myös heidän kanssa samassa huoneessa ja siivoaa myös, mutta äänistä päätellen hitaammin..;) ) ja tarvittaessa tulevat auttamaan meitä vanhempia muihin tiloihin tai me vanhemmat menemme auttamaan lapsia,jos siellä on vielä pahasti kesken. Yleensä tarvii mennä auttamaan vain silloin, jos on ollut pikkulapsivieraita ja kaikki lelut on levitetty pitkin huonetta.:D
Tällainen on toiminut meillä loistavasti;ei pääse yleensä kaaos syntymään eikä ole näin ollen liian työläs siivottava lapsille. 🙂

Autan jos kaaos on päässyt syntymään. Eli jos olohuone ja lastenhuone ovat täynnä aloitettuja leikkejä, jolloin 4-vuotiaan on vaikea hahmottaa mistä aloittaisi. Näissä tilanteissa lapsen keskittymiskyky siivoamista kohtaan on nolla ja niillä leluilla aletaankin leikkiä, sen sijaan että ne vietäisiin paikoilleen. Teenkin usein niin, että annan lapselle esim. kestokassin ja sanon että kerää kaikki olohuoneessa olevat lelut tähän. Sitten käymme ne yhdessä lastenhuoneessa läpi, sanon mitkä vie ensin paikoilleen ja mitkä seuraavaksi jne. Homma hoituu meilläkin huomattavasti nopeammin kun toimin työnjohtajana, heh.
Jos lattialla taas on yhden tai kahden leikin lelut, ne hän osaa siivota itsekin paikoilleen. Tähän pyrin, mutta jotenkin se kaaos pääsee kuitenkin säännöllisesti yllättämään. 😀
4v osallistuu myös mm. pölyjen pyyhintään, pyykkien vientiin pyykkikoriin yms. Aikuiset hoitavat imuroinnin mutta perheen pienimmän tehtävänä on tarkistaa ettei lipastojen, sänkyjen, sohvan tai vitriinin alle ole jäänyt mitään, mikä ei saisi päättyä imuriin. Eli ikätasoisesti ollaan pyritty antamaan siivoustehtäviä. 🙂

Meillä aikalailla samalla tavalla tehty tuon meidän neljäveen kanssa. 🙂 Silloin auttaa reippaasti, kun minäkin olen mukana, yksin tavaroiden laittamisesta ei meinaa tulla mitään. Välillä tosin on ihan kausia, kun hän haluaa siivota ihan itse. 😀 Viimeksi tämmöinen oli lauantaina, kun minä huhkin isompien huoneessa yllätti pieni ja siivosi huoneensa.♥

Olipa kovin tutun kuuloista! Meillä tästä huoneiden järjestelyasiasta on lasten kanssa keskusteltu viimeksi tänään. Tällä hetkellä kaikilla lapsilla on omat huoneet, ja tosiaan on sen näköistä että joka huoneessa on leikitty. Lisäksi ihmettelen kerta toisensa jälkeen, miten ne likaiset vaatteet ei millään kulkeudu pyykkikoriin, vaan jotenkin ihmeen kaupalla jäävät makaamaan huoneiden lattioille. Sitten sanotaan, ettei meillä ole vaatteita, missä se sininen pitsipaita on ja mun kukkahousuja ei löydy. Olen koettanut sanoa, että mielelläni pyyhin, imuroin ja moppaan, mutta jokainen tässä perheessä tekee jotakin ja kun se jotain on vain se, että omat jäljet kerätään tieltä pois, se ei totta tosiaan ole liikaa vaadittu!

Joskus lapset orientoituvat siivoamiseen hyvin. Yleensä tämä tapahtuu silloin, jos olen kuvioissa mukana. Joskus myös oma-aloitteista imuroimista esiintyy, mikä on tosi mukava, ja tästä meillä koitetaan aina kehuakin että motivaatio säilyisi. Tuo tavaroiden sekamelska (siitä huolimatta, että niitä on kunkin huoneessa erittäin kohtuullinen määrä) on vaan ihan uskomaton.

Eskari on myös kova askartelemaan, ja leikkaa kaikenlaista paperista omassa huoneessaan. Hänellä on työpöytä, mutta jostain syystä nuijaan hommat ei tapahdu sen pöydän äärellä, vaan lattialla. Paperisilppu taas.. no juu, on kyllä ihan silkkaa toiveajattelua, että se kulkeutuisi roskikseen.

Meidänkään lapsilla, ei muka koskaan ole mitään päälle pantavaa. 😀 Ei kai, jos vaatekaappi ammottaa tyhjyyttään ja kaikki muu makaa siellä lattialla. Meillä ihan sama homma, että jokainen osallistuu tavallaan ja ainakin ne vaatteet pitäisi osata siihen koppaan laittaa.

Siis se sekamelska huoneessa syntyy kyllä niin pienestä..paljon siihen ei vaadita, niiden lattialla lojuvien vaatteiden lisäksi. 😀 Meilläkään ei yläkerrassa hirveitä määrää niitä leluja ole, mutta näytti kun kaikki meidän lasten lelut olisi kannettu sinne ja kaadettu lattialle. Ja tuo paperisilppu kuulostaa niin tutulta. Meilläkin tokaluokkalainen piirtelee ja askartelee usein ja nimenomaan siellä lattialla eikä pöydän ääressä. 😀

Näin meilläkin toimitaan alakerran lastenhuoneen kanssa. Yläkerrassa se kaaos tuntuu syntyvän ihan hetkessä noiden isompien johdosta. 😀 Mutta nyt ovat taas pitäneet siivouksen jälkeen siistinä..taisi olla hyvä opetus se useamman tunnin siivoaminen. 🙂

No joo, totta, yläkertaan varmasti pääsee helpommin se kaaos syntymään? mulla ei oo siitä kokemusta mut voi tosiaan kuvitella..
Mutta hienoa, kun nyt on pysynyt järjestys paremmin yllä. Ehkäpä se tosiaan opetti, kun huomasi miten iso työ siivota ja kuinka kova onkaan olla huoneessa, kun se on siisti. ??

Sinne kyllä tulee se nopeammin, mutta luulen että nyt jonkin aikaa muistavat millainen homma se kaikki on siivota. 😀

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X