äiti ja melukylän lapset - Banneri

Eilen oli loppuraskauden ultra. Koko päivän jouduin jännittämään, sillä aika oli vasta illalla. Jännitin niin montaa asiaa, että oikein pahaa teki. Fiilikseni ennen ultraa oli aika sekavat. Odotin vain, että kello liikkuisi ja pääsisin kuulemaan mikä on tilanne.

Tuntuu, että mitä enemmän raskauksia on takana sitä enemmän tiedostaa mikä kaikki voi mennä vinoon. Kerta toisensa jälkeen olen stressannut ultria enemmän. Ennen vain menin niihin, sen enempää jännittämättä, mutta nyt jännitän niitä niin, että kainalotkin hikoaa. Nytkin koko automatkan huomasin hermostuksissani naputtavani sormia auton penkkiä vasten. Illasta iski päänsärky, kun kaikki jännitys laukesi.

Kuulumiset ultrasta

Ihan ensimmäisenä lääkäri kysyi kuulumiset, jossa kerroin supisteluista, turvotuksesta sekä siitä, että miehen reissuhommat jatkuvatkin vielä syksyyn asti. Lääkäri katsoi minua ja kysyi, eikös sinulla ollut nopeita synnytyksiä takana? Joko olet saanut lähetteen Tayssiin? Huomasin kiven tippuvan sydämeltäni. Saisin ilman mitään kinuamista ajan synnytyssairaalaan suunnittelemaan jatkoa ja mahdollista synnytyksen käynnistämistä.

Loppuraskauden ultra

Käynnistyksen ansiosta minun ei tarvitsisi panikoida minne saan lapset ja kerkiänkö varmasti perille ajoissa. Lääkäri ymmärsi täysin huoleni ja se vasta helpottikin omaa oloa. En ollut yksin näiden ajatusten kanssa. Ja vaikka se luonnollinen tapa olisi aina se paras mahdollinen, niin minun tapauksessa käynnistys olisi ehkä kuitenkin se järkevin vaihtoehto.

Tuonne sähköiseen neuvolakorttiin ei ollut kirjattu mitään kohdunsuun tilanteesta, enkä muista sanoiko lääkäri siitä mitään. Kohdunkaulaa oli kuitenkin vielä hyvin jäljellä, joten sen mukaan voin hyvin suunnata reilun viikon päästä vielä lapsimessuille, heh. Toki tilanne voi kohdallani muuttua nopeastikin, mutta luotan siihen ettei Sumulla ole kiire vielä vatsan tälle puolen.

Vatsassa Sumu köllötteli raivotarjonnassa niin kuin olin ajatellutkin. Mutta helpotus se kuitenkin oli, sillä muutamana päivänä vatsassa on käynyt sellainen myllääminen, että mietin onko heittänyt pepun alaspäin. Painoarviokin saatiin ja se oli 2769g. Luultavammin hän on syntyessään samaa kokoluokkaa sisarustensa kanssa.

Kaiken kaikkiaan tuo käynti jätti niin hyvän fiiliksen.
Tuntuu, että asiat kyllä järjestyvät ja nyt voin jäädä odottelemaan kirjettä Tayssista.

Kommentit (6)

Tiiäkkö mulla on ollut ihan sama, joka raskaudessa on vaan enemmän jännittänyt noita ultria!kaikki kauhukuvat iskee päähän ja ne ei vaan suostu häviämään sieltä.
Ihanaa kuitenkin,että kaikki oli just niin kuin pitikin ja tosi kiva että lääkäri oli sun kanssa samoilla linjoilla. Varmasti se on helpompaa,että saat käynnistyksen,niin ei tarvitte ressailla lastenhoidon ym kanssa.
Ihanaa viikonloppua teille♡♡

Hyvä, että kaikki on hyvin 🙂 .

Yhteenasiaan puuttuisin tekstissäsi.
Ilkeää kommentoida hieman isompana syntyviä jäteiksi. Omani ovat olleet yli 4 kiloisia muttei mitään jättejä vaan minun pieniä vauvojani. Asiaan ei liity raskausdiabetestä enkä herkkuja syö raskaana. Geenit vaikuttaa ja en siis ole itse mitenkään iso 170 ja 66.
Itselläni myös 6 lasta ja en pidä tästä vastasyntyneiden paino vertailusta. 4 kiloinen vauva ei ole mikään jätti ja kauhisteltava asia.

Hyvä huomio ensimmäiseltä kommentoijalta! Jatkan vähän siitä, vaikkei se tekstin alkuperäinen aihe ollutkaan.
Yksi äitiyden vaietuista salaisuuksista on meinaan tämä: vastasyntyneitä arvotetaan heidän painonsa mukaan. Pienempi on hienompi kuin iso ja keskosesta muistetaan mainita vielä vuosienkin päästä.
Meille on syntynyt kaiken kokoisia, mutta kyllä sen reilusti yli nelikiloisen kanssa oli osastolla hämmentävintä. Huomasin, kuinka täysin vieraat tuoreet äidit katsoivat asiakseen ilmoittaa, että heidän on paljon pienempi. Oman vauvan arvoa kun en ollut koskaan osannut ajatella grammoina.

Olen omassa mielessäni kuvitellut, että tämä vauva on lapsistamme pituudeltaan ja painoltaan isoin, eikä se ole todellakaan laskenut hänen arvoaan mitenkään. Yhdessä vaiheessa minulla oli vain mielikuva, että tämä syntyy lähemmäs viisikiloisena. Tiedä sitten mistä sellainen mielikuva on tullut. Ehkä siitä kun ultrissa aina vastannut isompaa, kuin mitä viikot ovat olleet. En myöskään vertaa meidän lapsia muiden vastasyntyneisiin lapsiin enkä ihannoi pienikokoisuutta. Jokainen lapsi kun on ihan yhtä arvokas oli minkä kokoinen vain.♥ On ikävää jos joutuu kokemaan sitä, että toiset vertaavat lapsenasa kokoa sinun lapsen kokoon. Ei varmasti mukava tilanne ollenkaan. 🙁
Hyvä on se, että tuosta aiheesta puhutaan ja se tuodaan esiin. Välillä kuitenkin tämmöisiä ajattelemattomia aivopieruja pääsee itse kultakin, eikä ne tarkoita sitä että ajattelisin muiden lapsista, että onpa suuri.

Niin oli. ♥ Tuli niin helpottunut olo tuosta lähetteestäkin jo.
Anteeksi tämä aivopieru. Olen pahoillani, en todellakaan tarkoittanut sitä mitenkään noin. Kirjoitin tekstin heti ultran jälkeen, eikä ajatus ollut täysillä mukana, pahoittelut sanavalinnastani, joka tuli kyllä aivan vahingossa. En tietenkään pidä yli nelikiloisia minään ”jätteinä”, en todellakaan. Pieniähän hekin vielä ovat ja aivan normaalin kokoisia ihanuuksia.♥
Käyn vaihtamassa sanavalintani, jotten loukkaa muita ajattelemattomuudellani.

Se on kyllä kaameaa, kuinka paljon sitä aina jännittääkään. Ja joka kerta vaan enemmän ja enemmän.
Kyllä se helpotti, vaikken sinne mennessä vielä itsekään tiennyt mitä haluan. 😀 Mutta kyllä se käynnistys tässä meidän tilanteessa vaan on se järkevin vaihtoehto kaikista. Ei tarvitse pähkäillä sitten lastenhoitoa sun muuta, kun kaiken saa järjestettyä hieman etukäteen. 🙂 Toki meillä ensin käynti Tayssissa ja he sitten tekevät sen lopullisen päätöksen käynnistetäänkö vaiko ei.
Kiitos ja sitä samaa teille.♥

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X