Aina välillä sitä vain toteaa kuinka hienoja ihmisiä sitä on saanut elämään. Kuinka osasta niistä on tullut todella läheisiä ja isoja tukipilareita arkeen. Varsinkin nyt kun mies on tehnyt reissuhommia, on ne pilarit todella tärkeitä. Oman äitini lisäksi anopistani on tullut todella tärkeä osa elämääni. Kiitokset siis ihanalle anopille, että olet noin huikea tyyppi.
Mehän asumme anopin kanssa samalla pihalla. Olemme asuneet ihan pian kymmenen vuotta ja näiden vuosien aikana sitä on oppinut tuntemaan toisen paremmin kuin hyvin. Sitä voi olla täysin oma itsensä toisen seurassa, ilman että niinä huonoinakaan päivinä, kun kaikki on päin mäntyä, pitäisi esittää mitään muuta.
Anoppi, josta on tullut ystävä
Vaikka asumme samalla pihalla, voi mennä päiviä kun emme edes näe toisiamme. Sitten on päiviä, kun vaihdamme kuulumisia joka päivä. Välillä hän pyytää meitä syömään, välillä herkuttelemaan esim kiisselillä, piirakalla, pullalla jne. Olenpahan kerran jopa tilannut häneltä pitsaa, kun raskaana ollessa himoitsin juuri hänen tekemää pitsaa. Hän on ollut neljä kertaa lapsenvahtina, kun olemme lähteneet synnyttämään.
Hän pitää lapsistamme todella paljon ja tarjoutuu monesti ottamaan lapsia mukaansa. Monen reumapolikäynnin aikana hän on katsonut muita lapsia ja ottanut koululaisia koulusta vastaan. Apu on ollut välillä todella iso.
Yhdessä hoidettiin viime talvena lumityöt. Monesti mummun ollessa töissä kävin tekemässä lumityöt, jotta hän sai ajettua autolla pihaan ja pääsi lepäilemään. Tai sitten hän hoisi välillä meidänkin pihan työt.
Perjantaina hän otti neljä lastamme matkaansa, kun hän lähti siskonsa luokse kylään. Lapset lähtevät mummun matkaan mielellään ja ilmeisesti osaavat käyttäytyä, kun mummu pyytää mukaan. Tällä kertaa sinne lähti 2v, 5v, 9v ja 12v. Lapset keskenään sopivat kuka jää kotiin. Kotiin jäi vanhin poikamme ja tietty vauva.
Pojallemme tuli sitten ystävä kylään ja voitte varmasti arvata kuinka mielissään poika oli, kun kukaan sisaruksista ei ollut häiritsemässä. Tämmöiset hetket kun isossa perheessä ei ole kovin yleisiä, ellei osa sisaruksista ole sitten lähtenyt ystävilleen. Ystävän lähdettyä mentiin vielä miehen, poikamme ja vauvan kanssa uimarannalle. Oli hieman eri meno kuin kaikkien kuuden kanssa. Kotiin päästyä mies lähti pojan kanssa kaupoille ja itse nukuin päikkärit vauvan kanssa.
Sitä ei voi olla kuin anopille kiitollinen. Harva sitä tuosta noin vain ottaa neljä lasta mukaansa ja lähtee päivän reissuun. Lapset saavat viettää aikaa mummun kanssa ja saavat kivoja muistoja. Samalla me vanhemmat voimme keskittyä kotio jääviin lapsiin. Tosin naureskeltiin miehen kanssa yhdessä vaiheessa päivää että, täällä me keinutaan pihalla vauvan kanssa ja poika katselee sisällä puhelimelta jotain ohjelmaa. Heh, oltiinkohan tylsää seuraa? No ei vaan, taisi vain nauttia, kun sai olla ihan rauhassa.
Anopille iso kiitos, että olet olemassa.
Millainen anoppi sinulla on?
Kommentit (4)
Anopillani on kaksisuuntainen mielialahäiriö: en uskalla antaa hänelle lastani edes hetkeksi ilman että olen itse tai lapsen isä on paikalla. Hänellä ei keskittyminen riitä ja ihan niinkin perusasia kuin se miten lasta pidetään sylissä on häneltä unohtunut, 7kk ikäinen lapseni venkoilee jo aikalailla sylissä ja anopilta hän tippuisi koska istuu kuin suolapatsas eikä mukaudu/turvaa lapsen liikettä. Viimeksi kun anoppi kävi hän jaksoi leikkiä ja seurata lasta hetken, sitten poistui parvekkeelle istumaan sanomatta mitään ja alkoi soitella puheluita. Bipolaarihäiriö on yksilöllinen, en halua kertomallani demonisoida sairautta, yksi ystäväni elää saman sairauden kanssa ja hän on erittäin luotettava ja voisin hyvin antaa lapseni hänelle hoitoon.
Onnekseni oma äitini tykkää auttaa lapsenhoidossa ja auttaisi enemmänkin jos asuisi lähempänä <3
Oi miten ihanalta anoppisi kuullostaa. Täällä ei todellakaan ole läheiset väliin anoppiin. Mun anopista ihan selkeesti huomaa että ei ole jostain syystä koskaan minusta tykännyt. Hän on niin monta kertaa loukannut minua hänen ilkeillä kommenteilla. Meillä on siis viisi lasta ja kertaakaan hän ei ole onnitellut meitä kun on kuullut että meille on tulossa vauva. Päinvastoin aina on jokin ilkeä kommentti tullut, viimeisestä hän loukkasi töksäyttämällä sanoa että eikö olisi jo aika lopettaa tuo homma ja oli hyvin vihaisen oloinen. Hän varmaan saisi sydänkohtauksen jos meille vielä tulisi minun haaveilemani kuudes lapsi. Olemme mieheni kans viistoista vuotta olleet yhdessä ja koko tämän ajan olen yrittänyt tulla toimeen hänen kans ja aina kun jotenkin yritän sietää häntä niin lopulta hän taas jotenkin onnistuu loukkaamaan minua ja taas en voi häntä sietää. Onneks meidän lapset kuitenkin olevat silti hänelle tärkeitä vaikka hän ei koskaan iloinen ole ollut kun on kuullut heidän tulostaan.
Hän on kyllä ihana ihminen ja tykkää puuhastella lasten kanssa ja tarjoutuu auttamaan monesti ihan pyytämättä.♥
Voi eikä, kuinka kurja tilanne. 🙁 Tiedän tasan miltä tuntuu, kun raskaudesta ei onnitella ja ollaan sillä asenteella, että eiköhän riittäisi jo nuo lapset. Toivon ettet ainakaan hänen takiaan jätä haavettasi kuudennesta toteuttamatta, sillä se jäisi vaivaamaan sinua myöhemmin ja paljon. Omassa elämässä pitäisi saada toteuttaa omat unelmat ja jos se ei toisia miellytä he voivat olla hiljaa.♥
Moni kuvauksistasi muuten tuntuu todella tutulta. Minulla tämä ongelma ei onneksi ole anopin kanssa, mutta erään toisen kanssa aikalailla samanlainen tilanne. Juuri kun luulet asioiden olevan hyvin ja henkilö jotenkin siedetävä, saan taas kuulla kamaluuksia ja homma alkaa alusta. Tätä on kestänyt jo yli 16 vuotta!!!
Tsemppiä sinulle.♥
Sairaudet ovat kyllä aina ikäviä, mutta kiva jos hän välillä tulee käymään ja jaksaa edes hetken katsella lapsen touhuja. Ja tuo sylissä pitäminen kyllä vaikeutuu kun pienet kasvaa. Meidän 2kk tyttökin jo venkoilee taitavasti sylissä, joten 7 kuukautisessa on jo haastetta, jos sylissä pitäminen muutenkin vaikeaa.
Ihanaa, että oma äitisi on innokas.♥ Meillä ihan sama, että äitini olisi enemmänkin apuna, jos asuisi lähempänä.♥