äiti ja melukylän lapset - Banneri

Laitan illalla lapsia nukkumaan ja annan suukot ja halit normaaliin tapaan. 5v tytärtäni rutistan juuri tänä iltana erityisen lujaa. Painan suukon hänen otsalleen ja toivotan hyvät yöt. Hän sanoo hyvää yötä ja kuiskaa sen jälkeen korvaani, “Äiti, onko minun sydämessä jokin vikana?” Vastaan hänelle, että hänellä on täydellinen sydän, mutta sitä pitää hieman tutkia. Tytär painaa pään tyynyyn ja nappaa unipupunsa kainaloon. Poistun huoneesta ja huoli valtaa mieleni.

Kävimme viisivuotiaamme kanssa lääkärineuvolassa ihan muiden asioiden tiimoilta. Siitä en blogissa ajatellut puhua sen enempää, mutta mistään vakavasta ei ole kyse. Siinä samalla lääkäri päätti tutkia tytön korvat, suun, keuhkot ja sydämen. Kaikki muu oli kunnossa, mutta pian huomasin, että lääkäri kuuntelee sydäntä poikkeuksellisen pitkään.

Mieleeni palautui se hetki, kun olimme samassa tilanteessa ja samassa huoneessa, jossa istuin 1,5v tytär sylissäni ja lääkäri kuunteli sydäntä todella kauan.

Ne minuutit tuntui ikuisuudelta niin silloin kuin tälläkin kertaa. Lääkäri sanoi, että kuulee todella vahvan sivuäänen, jonka jälkeen hän jatkoi sydämen kuuntelua. Piti tauon ja kuunteli vielä myöhemmin uudestaan ja kyllä, siellä se kuului edelleen.

Tytön ollessa 1,5v otettiin neliraajapaineet sekä sydänkäyrä ja silloin ne molemmat olivat kunnossa. Kahden kuukauden kuluttua oli kontrolli, jolloin virtausääni (joka kuului sillon löydettäessä todella vaimeana) oli kadonnut. Huokaisin helpotuksesta. Tytön ollessa 4v lääkärineuvolassa sydämestä ei kuulunut mitään poikkeavaa. Miksi sitten nyt kuuluu ja niin vahvana? Sitähän ei tiedä. Sohvilla ei ole flunssaa, jonka piikkiin tämän voisi laittaa.

Toisen asian tiimoilta saimme lähetteen Tayssiin ja lääkäri laittoi maininnan sydämestä lähetteeseen. Sydän katsotaan joko siellä tai täällä meidän kylälä. Toivon todella, että se katsottaisiin Tayssissa samalla, kun muutenkin sinne menemme. Nyt sitten vain odotellaan aikaa postissa. Voi kumpa ei jouduttaisi odottamaan kauan.

Vaikka olen huolissani, todella huolissani, niin luotan siihen, että jos tilanne olisi ollut hälyttävä, olisimme saaneet heti lähetteen Tayssiin. Lisäksi en ole huomannut tytöllä mitään oireita, jotka voisivat viitata siihen, että sydämessä ei olisi kaikki kunnossa. Mutta arvatkaapa olenko nyt miettinyt pääni puhki, ettenkö ole nähnyt jotakin joka voisi siihen viitata.

Toivon todella, että saan sanoa tyttärelleni tutkimusten jälkeen, että hänen sydämensä on täysin kunnossa.

Kommentit (26)

Tsemppiä pieni ❤️! Toivottavasti kaikki kunnossa. Voimia odotteluun!

Heippa. Meillä 1,5v pojalla neuvolalääkäri kuuli sivuäänen ja kävimmekin sitten ultrassa, jossa sivuääni todettiin harmittomaksi. Ultran suorittanut lääkäri kertoi, että sivuäänet on yleisiä lapsilla ja nuorilla ja suurin osa on hyvälaatuisia ja häviää kasvun myötä. Jos jotain vakavampaa olisi, lapsella kyllä olis selkeitä oireita. Aikaa sydänultraan sai kyllä odottaa melko pitkään, koska lähete ei ollut kiireellinen ja tietenkin välillä äidin mielessä pyöri että mitä jos jotain onkin (vaikka ammatiltani olen hoitaja)… Myös itselläni kuului sivuääni, kun olin 20v ja todettiin ultrassa vaarattomaksi. Tsemppia teille!

Kiitos.♥ Ja kiitos kun jaoit teidän kokemuksen.♥
Saa nähdä koska meidän aika tulee ja hoitaako Tayssi myös tuon sydämen vai hoidetaanko se meidän omalla kylällä. Tayssi tekee kuulemma sen päätöksen. Toivon että hoitavat siellä päässä sydämenkin tutkimukset.

Voi, miten pysäyttävä uutinen:( Onneksi Sohvi pääsee tarkempiin tutkimuksiin. Kovasti tsemppiä teille kaikille!

Kiitos.♥
Tämmöiset uutiset kyllä pysäyttää. Toivon mukaan tutkisivat tämänkin siellä Tayssissa. Lääkäri kun sanoi, että Tayssi päättää katsovatko siellä vai hoidetaanko täällä.

Nuo hetket on niin inhottavia, kun huomaat että nyt lääkäri tutkii kyllä vähän liian kauan yhtä kohtaa. Ihan hurjasti tsemppiä ja haleja sulle,voin kuvitella miten sitä äitinä vaan rupeaa asioita pyörittelemään pään sisällä♡♡♡
toivotaan ettei teidän tarvitse kauaa odotella,ennenkö pääsette uusiin tutkimuksiin!

Kyllä siinä minuutit tuntuu pitkiltä. Ja heti kyllä huomaa, kun kaikki ei olekaan kunnossa. 🙁
Kiitos.♥ Tätä tulee pyöriteltyä päässä nyt paljon, vaikka koitankin olla murehtimatta. Toivottavasti se aika sieltä nyt tulisi nopsaan, ettei ihan järkkyjä aikoja pitäisi odotella.

Hei,

Kurja juttu. Ikävä kyllä tiedän tunteesi. Meidän lapselta löytyi sivuääni, ultrattiin ja paljastui reiäksi. Reikä on sydämen eteisten välillä ja usein oireeton lapsilla. Meilläkään ei näy voinnissa lainkaan. Alkaa oireilla vasta n. 30 vuotiaana.

Onneksi nykyään noiden hoito on huippuluokkaa ja jos joku sydänvika pitäisi “valita” niin nimenomaan tuo. Reikä suljetaan ennen kouluikää joko verisuonia pitkin (noin yhden yön sairaalareissu) tai avosydänleikkauksella, mikä on tosin isompi operaatio. Kun reikä on korjattu, niin lapsi voi myöhemmin ryhtyä vaikka huippu-urheilijaksi ja katsotaan terveeksi. Halusin vaan siis kertoa, että vaikka jotain löytyisikin niin vaiva onneksi on varmasti korjattavissa. Meidänkään sivuääntä ei esim. neuvolassa ole kertaakaan yksiköän lääkäri kuullut. Vaikka ovat siis tienneet sitä etsiä. Ainoastaan lastenlääkärit ovat sen kuulleet. Olen ymmärtänyt että on aika tarkkaa hommaa ja ilmeisesti stetoskoopitkin erilaisia.

Eniten minuakin mietityttää, kuinka kertoa asiasta lapselle huolestuttamatta häntä. Nyt hän on niin pieni ettei osaa vielä kysellä

Tsemppiä teille!

Ps. ja jos jotain löytyy, niin suosittelen liittymään fbssä sydänlasten vanhempien fb ryhmään. Sieltä saa vertaistukea

Kiitos viestistäsi.♥
Onneksi hoito on tosiaan hyvää, niin sen puolesta asiat hyvin.
Ai teilläkään eivät ole kaikki kuulleet sitä ääntä. Tämä on vaivannut minua, kun nyt kaksi lääkäriä sen kuullut, joista ensimmäinen aikoinaan tosi vaimeana ja tämä lastenlääkäri nyt oikein kunnolla. Toivon todella, että Tayssi hoitaa ultran samalla, kun sinne muutenkin menoa. Olisi hirveää tulla sieltä kotio ja tämä asia jätettäisiin oman kylän hoidettavaksi. Ei sillä, kyllä täälläkin osataan, mutta olisi se hienoa, että lastenlääkäri tämän hoitaisi.

Tuo lapselle kertominen on kyllä oma asiansa. Meillä tytär ottanut tämän hyvin, kun sanoin, ettei murehdita mitään ennen kuin on tutkittu. Jos jotain sitten on, niin sitten en tiedä miten kertoisin. Mutta lähdetään nyt siitä ajatuksesta, että kaikki on kunnossa. Tsemppiä sinne kun kertomisen aika koittaa.♥

Ja kiitos vinkistä. Jos jotain on niin varmasti liityn.

Meidän isommalla tytöllä kuului jo synnytyslaitoksella lääkärin kotiinlähtötarkastuksessa sivuääni sydämessä. Sitä sitten heti alettiin tutkia ja sieltä löytyi pieni reikä sydämestä. Onneksi se on vaaraton eikä aiheuta muita toimenpiteitä kun seurantaa! Mutta kyllä sitä silloin oli huolissaan!!
Taisi olla myös pojan 5v neuvolalääkäri, joka kuuli sivuääntä myös hänen sydämessään, vaikka aikaisemmin ei mitään ole kuulunut. Sanoi että jos vielä myöhemmin kuuluu niin sitten tutkitaan. Jotenkin en ole osannut olla yhtään huolissaan. Tsemppiä teille odotteluun! ❤️

Kitos.♥
Kyllä nämä aina huolestuttaa. Monella just oon kuullu, että vauvana ollut sydämessä pieni reikä, joka sitten umpeutunut. Nyt huolettaa, kun kuului jo aiemmin ääntä, joka hävis ja nyt taas. Toivon mukaan on jotain harmitonta. Ja toivotaan, ettei teidän pojalta enää kuulu sivuääniä, kun seuraavan kerran kuunnellaan.♥

Epätietoisuus on kamalaa. Kumpa saisitte pian selvyyden asiaan ja tiedon, ettei kyse ole mistään vakavasta. ❤

No se on. :/ Mutta toivotaan, ettemme joudu odottamaan aikaa kauan ja lopulta saisimme huokaista helpotuksesta.♥

Minulla ja kaikilla sisaruksillani ja äidilläni on sivuääni, noin joka toinen lääkäreistä kuulee sen (ei kuulemma pitäisi olla periytyvää?) Välillä joku lääkäreistä on ottanut asiakseen lähettää tarkempiin tutkimuksiin, mitään kummempaa vikaa ei ole ollut. Nyt molemmilla lapsillani on sama juttu, kävimme sydänultrassa kun nuorimmainen vauva oli 1kk ikäinen,lääkäri oli kovin huolestunut, mutta sivuääni oli vaaraton, seuraavassa lääkärinneuvolassa ei ääntä enää kuulunut.. Mä en oikein enää tiedä mitä ajatella koko sivuääniasiasta, miks joku lääkäri sen kuulee, toinen kuulee mutta pitää vaarattomana ja kolmas huolestuu tosissaan.. ? Pidetään peukkuja ett teilläkin kyseessä harmiton versio! ??

Oho, en ole koskaan kuullutkaan, että tämmöistä on. Varmasti kyllä todella hämäävää, kun osa kuulee ja osa ei. En siis ihmettele yhtään, jos et enää tiedä mitä ajatella koko sivuäänestä.
Toivon todella, että meilläkin kyseessä vain täysin harmiton juttu.♥

Ihan itellekkin tuli myös tippa linssiin :'(
Toivottavasti kaikki selviää pian ja asiat lähtee tullaan jos on tarvis 🙂 voimia teille <3

Kiitos paljon.♥
Kamalaa on tämä odottelu, kun sitä asiaa ei kuitenkaan saa pois mielestä vaikka kuinka koittaa olla murehtimatta.

Meillä oli aikanaan erityisen finsu allergialääri. Hän kuuli lapsemme sydämestä sivuäänen. Totesi meille vanhemmille heti, että on mitä todennäköisimmin täysin vaaraton juttu, mutta hän laittaa lähetteen ultraääneen, jotta tiedämme asian laidan, jos joskus joku kokemattomampi lääkäri huomaa saman ja hätääntyy.
Asia tutkittiin, ja kaikki todettiin toimivaksi ja sivääni harmittomaksi.

Ihanaa, että oli harmiton sivuääni teillä, toivon että niin on meilläkin.♥
Meillä oli nyt kokenut lääkäri verrattuna siihen, joka silloin tytön ollessa 1,5v kuunteli ja kuuli vaimeana virtausäänen. Tämä nyt tutkinut lääkäri oli erittäin rauhallinen ja sanoi, että asia tutkitaan joko Tayssissa tai tarvittaessa meidän kylällä.

Voih, tsemppiä teille! Tuo odottaminen on varmasti kauheinta!<3 Mulla itselläni on sydämessä lisälyönti, sivuääni. Löydettiin muistaakseni 6v neuvolassa ja pariin otteeseen tutkittiin ja nauhoitettiin 24h sydämen ääntä. Kuitenkin täysin vaaraton jolle ei mitään tehty tai tehdä, toivotaan että sielläkin vain jotaon pientä harmitonta!

Kiitos Laura.♥
Toivotaan nyt, että on joku ihan harmiton juttu. Hyvä kuulla, että sinullakin tuo todettu vaarattomaksi, vaikka sivuääni kuuluukin.♥

Kirjoitus nosti kyyneleet silmiin..niin paljon kun sitä toivoo ettei lapselle ikinä tulisi mitään sairauksia.toivottavasti kaikki menee hyvin!Voimia!♥♥

Kiitos Johanna.♥
No sanos muuta, mutta toivotaan että tämä on ihan harmiton juttu.

Toivotaan parasta! Tsemppiä ❤️

Kiitos Sofia.♥

Kiitos.♥
Todella toivotaan, että kaikki kunnossa.♥

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X