Elokuu vaihtui syyskuuhun ja kesälle voi nyt vilkuttaa heipat ja sanoa kiitokset. Meidän kesä oli kyllä mahtava ja palella ei kyllä tarvinnut. Rannalla käytiin niin paljon, että yksi oppi uimaan ja toinen melkein. Jopa minä kävin uimassa ja vauva kastoi varpaansa lämpöiseen järviveteen.
Tämä kesä oli erilainen senkin takia, kun mies asui viikot aina muualla. Hänen töiden vuoksi emme päässeet oikein lähtemään perheenä reissuun, mutta eipä se haitannut. Teimme viikonloppuisin sitten perheenä kaikkea pientä kivaa ja Särkänniemeenkin päästiin, sitä lapset odottivat eniten. Lapsillakin oli koko kesä täynnä tekemistä ja kävin heidän kanssa paljon mummulassa viettämässä aikaa.
Instagramissa sainkin kerran ihanan kommentin, jossa sanottiin, kuinka kiva on nähdä lapsiemme riemuitsevan vain jo pelkistä kävelylenkeistä mummulan metsissä. Minustakin on niin ihanaa, kun he todella nauttivat niinkin yksinkertaisista asioista. Liian usein me vanhemmat järjestämme kaikkea ohjelmaa ja joka paikkaan pitäisi mennä, ja lapset saattavat nauttia jo niistä ihan pienistä asioista. Ja toki teimme paljon muuta kuin talsimme pelkissä metsissä.
Vauvan kanssa kesä oli helppo
Vaikka kovilla helteillä toisella olikin tukalampi olla. Hän kuitenkin selvästi nautti siitä, kun vietimme paljon aikaa ulkona. Sen huomasi siitä, että itku tuli kun tulimme sisälle ja loppui kuin seinään, kun astuimme ulos ovesta, hih. Imettäminen helpotti rannoille ja muualle lähtöä, kun ruoka kulki mukana koko ajan.
Tämä kesä meni älyttömän nopeasti, niin kuin kaikki edellisetkin, mutta tämä kesä tuntui oikein juoksevan. Ehkä se johtuu siitäkin, että vauvan ensimmäinen vuosi menee aina yhdessä hujauksessa. Ajatella, että ensi kesänä Saaga on kasvanut jo taaperoksi ja tallustelee pitkin nurmikkoa ja lappaa hiekkaa suuhunsa hiekkalaatikolla. Tänä kesänä hän oli sylissäni, kun tanssimme nurmikolla ja kun seurasimme isompien leikkejä hiekkalaatikolla.
Ei voi kuin sanoa kiitokset kesälle 2018. Ihana kun olit lämmin ja saimme meille niin ihania muistoja. Vaikka pidän itse enemmän keväästä ja kesästä, on ihan kiva juttu vetää jalkaan villasukat ja sytyttää illalla kynttilöitä. Tervetuloa syksy!
Kommentit (2)
Oli kyllä niin mieletön kesä,että ei voi olla kuin kiitollinen! Niin ihania muistoja jäi ja mulla on kone täynnä kuvia,saadaan palata kesään vielä monta kertaa? ihana,että teillä on Saaga nauttinut myös kesästä♡
Ihanaa, että teillä mieletön kesä takana.♥ Täälläkin koneella paljon kuvia ja just niiden kautta voi sitten talven kylmillä ilmoilla palailla muistelemaan kesän helteitä.♥