äiti ja melukylän lapset - Banneri

Meidän Sisu aloitti kerhon. Voi että, kyllä sitä on odotettu jo keväästä asti, että hän sinne pääsee ja nyt vihdoin koitti se aika (tuli se kolmen vuoden ikä täyteen). Kolmevuotias oli vielä edellisenä päivänä sitä mieltä, ettei ehkä sittenkään halua kerhoon, mutta kerhoaamun koittaessa mieli oli onneksi muuttunut. Itseäni hieman jännitti jääkö hän kerhoon hyvillä mielin.

Nyt meidän perheessä on yhden kerholaisen sijaan kaksi kerholaista. Kolmevuotiasta ei pahemmin edes jännittänyt, mutta mitäpä sitä jännittämään, kun isosisko ilmoitti kovaan ääneen ”Minä pidän sitten Sisusta siellä huolta!” Kuinka ihana isosisko hän onkaan.

Sinne ne minun kaksi pientä kerholaista jäivät

Isompi juoksi kovaa kyytiä vaihtamaan ystävien kanssa kuulumisia ja pienempi juoksi yhtä kovaa perässä mukaan leikkiin. Tällä äidillä liikahti pala kurkussa. Kuinka haikeaa, mutta samalla niin ihanaa, että Sisullakin on nyt kerho jossa käydä.

Tylsää on se, että kerho on vain kerran viikossa, olisi kiva jos kerho olisi kaksi kertaa viikossa, mutta ymmärrän kyllä senkin, ettei se näin pienellä paikkakunnalla ole kovin helppoa järjestää. Ollaan siis tyytyväisiä edes tähän yhteen kertaan.

Ensimmäinen kerhokerta oli sujunut hyvin ja mitään ongelmia ei ollut koko sinä aikana. Sisu kertoikin tohkeissaan kuinka kivaa oli ollut ja mitä kaikkea oltiin tehty. Voi sitä onnea. Sohvi vielä kertoi, kuinka hyvin oli ollut leikissä mukana. Seuraavaa kertaa odotellaan jo innokkaana.

Kun isommat kerhoilevat nyt kerran viikossa, on minulla päivä kun voin keskittyä täysin Saagaan ja puuhastella hänen kanssaan. Tämä on tärkeää, sillä niin vähän arjessa on hetkiä, kun voin olla vauvan kanssa kahdestaan. Voimme tehdä tuolloin oikeastaan ihan mitä haluamme, mutta tällä hetkellä ainakin se pelkkä lähellä pitäminen ja höpöttely riittävät (plus se kun tämä äiti pussailee pientä poskille ja kertoo kuinka suloinen hän on).

Kerhoillaanko teillä?

Kommentit (6)

Voi ihanaa,että Sisukin pääsi jo kerhoon!meillä kerhoon pääsee vasta neljä vuotiaana. Meillä ei Nuutti nyt käy kerhossa,kun oon perhepäivähoitajana ja hänelle tulee sopivasti kaveri kotiin joka arki päivä?
Ihan mahtavia kyllä nuo kerhot,just tuo että jää sitten äidille pieni hetki olla joko yksin tai pienempien lasten kanssa!

Kiva ku sisarukset pääsivät kahdestaan kerhoon?
Täällä ei vielä kerhoilla, mutta jospa talvella kun poika täyttää kolme vuotta.
Minkä aikaa teillä kerho kestää?
Pitää varmaan olla lapsi kuivaksi opetettu kun kerhoon menee…? Mutta voihan niitä vahinkoja sattua vielä tuossa iässä?.

Se on kyllä kiva, kun pääsivät samaan ryhmään. 🙂 On isosiskosta turvaa jos sellainen hetki tulee. ♥
Ei kestä kuin 2,5h eli aika lyhyen ajan. Ja juu kuiva pitää olla, ennen kerhoon menoa. Meillä ainakin kerhossa ohjaaja muistuttaa lapsia käymään vessassa kerhon aikana. Ainakin täällä niin ihana kerhotäti, että ei varmasti vahingot haittaa, jos niitä sattuisi. 🙂

Meidän lapset käy kaksi kertaa viikossa päiväkodissa ”kerhoilemassa”. Me asutaan pienessä kunnassa. Täälä on paljon lapsia, niin kerhojen ikäraja on 4v. Siksi vien päiväkotiin, että keskimäinenkin pääsee ”kerhoon”.
Onneksi molemmat tykkäävät käydä päiväkodissa. 🙂

No mutta tuohan on kiva juttu ja ihanaa että viihtyvät. 🙂

On kyllä tosi kiva, että pääsi aloittamaan kerhon.♥ Oli jäämässä sinne aina keväällä ja oikein harmitti, kun ei saanut jäädä. Nyt sitten pääsi ja odottaa jo innolla seuraavaa kertaa.:) Ja mä saan viettää aikaa Saagan kanssa, se on aikas mukavaa.♥
No mutta toihan on tosi kiva. 🙂 Mä joskus ajattelin noita hommia itsekin, mutta se sitten jäi.

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X