Omistatko sinäkin ne kuuluisat äiti-aivot?

Unohdatko kesken lauseen mitä olit sanomassa? Hukkaatko tavaroita ja lopulta ne löytyvät hassuista paikoista tai jopa kädestäsi? Teetkö asioita kahdesti, koska et ole varma oletko jo tehnyt sen? Omistatko sinäkin ne kuuluisat äiti-aivot? Täältä löytyy ainakin yhdet, taas.

Tässä alkaa ehkä jo näkymään huonosti nukuttu odotusaika ja nyt vauva-ajan vähäiset yöunet ja useat herätykset niiden aikana. Sitä tulee tehtyä jälleen kerran vaikka ja mitä ja sitä saa nauraa itselleen lähes päivittäin. Minulle nauravat myös lapset sekä mieskin. Välillä kuitenkin turhauttaa, kun ei muista onko tehnyt jo jotain ja on pakko tehdä se uudestaan tai ainakin käydä tarkistamassa onko se tehty.

Olen myös mahdoton hukkaamaan tavaroita. Yleensä kun tiedän tarkalleen missä mikäkin tavara on, niin minulta niiden mahdollista sijaintia kysytään. Nyt hyvä jos muistan meillä koskaan olleen edes sellaista tavaraa. Puhelin on ainakin jatkuvasti hukassa, jos se ei ole taskussani. Aika monesti joudun pyytämään jonkun lapsistani soittamaan siihen, jotta tietäisin missä se on. Sen voi kuitenkin unohtaa olevan taskussa ja luulla sen olevan hukassa.

Eräs yö ”hukkasin” vauvan, päivällä kadotin avaimet ja unohtelen mistä puhun

Öisin olen kokenut ylimääräistä sydämentykytystä, kun vauva ei ole ollutkaan siinä missä luulin. Unenpöpperössä pää ei tunnu toimivan ollenkaan. Milloin olen etsinyt vauvaa meidän sängystä ja kun en ole löytänyt pelännyt, että nyt hän on tippunut lattialle. Vauva on ollut pinnasängyssä ja ehken ihan heti muista häntä syötön jälkeen sinne laittaneeni. Toisinaan taas etsinyt pinnasängystä ja vauva ollutkin vieressäni. Epäilen, etten ole ainut, jolle käynyt näin ja vielä useamman kerran.

Olen myös etsinyt hullun lailla avaimia, että pääsisimme lasten kanssa lähtemään autolla. Lopulta olin jo menossa huutamaan lapsille, että lähdemme, kunnes äiti löytää avaimet. En onneksi kerennyt huutaa mitään, kun huomasin auton olevan käynnissä ja ihan itse olin sen käyntiin käynyt laittamassa. Ja siinä minä mietin, missäköhän vaiheessa minä senkin tein.

Pahinta on kuitenkin ne katoavat ajatukset ja lauseet, joiden keskellä kuuluu ”Mitä olinkaan sanomassa?” tai ”Mistä minä juuri puhuin?” Helpotusta tähän tuo se, että tiedän monen muunkin kamppailevan sen tunteen kanssa, kun jo ärsyttää kaiken unohtelu ja pätkivä muisti. Lisäksi se auttaa, että tiedän tämän olevan vain väliaikaista. Mutta olisihan se nyt joskus kiva sanoa lause ilman, että unohdat joka hiton kerta siitä sen pointin.

Jos jotain positiivista tuosta unohtelusta, niin ainakin se on hyvä testi kuunteleeko sinua kukaan, kun kysyt kesken kaiken ”Mistä juuri puhuinkaan”, heh.