äiti ja melukylän lapset - Banneri

Me ollaan niin lomalla nyt. Meidän syysloma, on sitä kun ei ole ylimääräistä stressattavaa ja kiireen saa heittää nurkkaan. Loma on rentoilua ja yhdessä olemista, mummulassa ja kaupoilla pyörähtämistä. Just sopivaa lomailua meille.

Minä jo mielessäni mietin, kuinka syyslomalla voitaisiin lähteä isompien kanssa vaikka laivalle, jos mies saisi järkättyä vapaata ja pienempien kanssa puuhastella sitten jotakin muuta. Mutta lapset kysyivät loman lähestyessä, että mennäänhän taas mummulaan ja käydään kaupoilla ja pienemmät kyselivät puistoilemaan. Ei tarvinnut miettiä sen enempää, sillä stressitön syysloma ilman järkkyä määrää matkustamista autolla vauvan kanssa joka inhoaa autoilua enemmän kuin mitään, kuulosti just hyvältä.

Rento syysloman alku mummulassa

Joten me lähdimme mummulaan sunnuntaina ja täällä ollaan lasten kanssa muutama yö. Käytiin ostoksilla jo isompien kanssa ja kiva määrä vaatetta ja muuta saatiin ostettua. Pienimmät ovat päässeet jo puistoon ja tulevat pääsemään vielä uudemmankin kerran. On kiva viettää aikaa välillä vain isompien kanssa, vaikka olihan Saaga kyllä mukana, mutta kuitenkin. Pienten kanssa kun tulee muuten oltua enemmän, kun eivät käy vielä koulua. Tosin vanhempaa poikaa ei ostosreissu kiinnostanut, joten hän jäi ennemmin puistoilemaan.

Vaikka kaikenlaiset reissut laivalle yms olivat mielessä, niin olen niin onnellinen, että lapset haluavat ennemmin mummulaan. Ihanaa, että he viihtyvät täällä ja ovat tyytyväisiä tämmöiseen lomailuun. Ja onhan se ihan kiva tulla maalta kaupunkiin muutamaksi päiväksi.

Mitä teillä tehdään syyslomalla?

Kommentit (4)

Itsellä on lomaa vaan pari päivää mut varmaan tehdään juuri tuollaisia juttuja kun kerroit teidän tekevän. otetaan lähtö lomaan isovanhempien luota, sit pari päivää hengaillaan ja loppuviikon lapsukaiset hengailee toisen puolen isovanhempien kanssa. Saadaan samalla miehen kanssa pari arki-iltaa aikuisten kesken, jos vaikka leffaan ehtisi ja jaksaisi 🙂

Juu ei täälläkään suuria suunnitelmia, ihan vaan kotona ollaan ja puuhastellaan kaikenlaista. Ja käydään mummulla, tosin asuu tässä lähellä niin sinne pääsee kyllä ihan koska vaan 🙂

Kuulostaa hyvältä.♥

Kuulostaa oikein ihanalta.♥
Ja tosi kiva, että saatte myös sitä yhteistä aikaa, se on kyllä tärkeää. Elokuviin meno kuulostais just hyvältä. 🙂

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X