äiti ja melukylän lapset - Banneri

Niinhän se kuulkaa meidän pieninkin sairastui ja flunssa iski vauvaan torstaina illalla. Pelkäsin todella, että se iskee häneen yhtä pahasti kuin poikaamme, jonka vuoksi soittelin ambulanssinkin, mutta vauvalla tilanne onneksi eri.

Ensin se alkoi rohinalla, sitten nopeasti nousi kuume ja perään räkää valui niin, että nenän kautta hengittäminen ei oikein ole onnistunut. Reppana on pitänyt suuta auki ja on hengittänyt suun kautta. Kuolaa ja räkää on tullut oikeasti niin tolkuttomasti, että mietin kuinka noin pienestä ihmisestä sitä voi tulla noin paljon.

Yöt hän onkin nyt nukkunut minun päällä vatsallaan ja itse olen koittanut edes hieman nukkua puoli istuvassa asennossa. Eihän siinä itse ole saanut nukuttua, mutta tärkeintä onkin, että vauva on saanut nukutuksi. Ja hän on kyllä ihan mieluusti ollutkin ihan äidissä kiinni. Onnekseni vauvalla ei ollut kurkunpääntulehduksen oireita, mutta herkällä korvalla täällä on kuitenkin oltu.

Ei ole kyllä flunssa vauvojen juttu

Kuume on seilannut joka päivä miten sattuu, välillä ollut ihan kuumeetonkin ja taas se on noussut. Kävimme maanantaina lääkärissä ja siellä kaikki vaikutti olevan kunnossa. Tulehdusarvo katsottiin ja se oli 21 ja koska mitään tulehdukseen viittaavaa ei näkynyt, niin virusta tämä on. Sitä kyllä osasin epäilläkin, sillä tämä virushan meillä on jyllännyt. Toivottavasti jälkitautina ei ilmaannu mitään ja että tämä tauti jättäisi pienen pian rauhaan.

Syöminen ei oikein onnistu kunnolla. Kun nenä on tukossa ja kuolaa valuu solkenaan, on ollut vaikea syödä lusikasta oikein mitään. Jotain sosetta, kuten päärynää on edes jonkin verran uponnut. Kurkku on ollut tähän mennessä paras ja siitä saa kivasti nestettäkin. Rinnalla oleminen on todella vaikeaa, kun nenä on täynnä räkää. Mutta muutaman imun jälkeen nenästä tulee kunnolla räkä ulos ja sen on saanut nopsaan pyyhittyä, on se syöminen onnistunut jotenkin. Ei onneksi ole mitään kuivumista tapahtunut.

Jos tästä jotain positiivista pitää etsiä, niin ainakin hän on nukkunut hieman paremmin tai oikeastaan paljon paremmin. Väsyttäähän tuollainen flunssa nyt kenet vaan.

Oli jo varma, että vauvan sairastuttua saan heittää hyvästit viikonlopun doulakoulutukselleni, mutta ihana äitini hoisi vauvaa viikonloppuna koulutukseni ajan sekä lauantaina että sunnuntaina. Kerron toisessa postauksessa, kuinka vauvalla meni ja kuinka äiti pärjäsi.

 

Kommentit (4)

Hei sellainen nenäsuihke ku Physiomer Baby on aivan ehdoton tukkoisen vauvan kanssa. Ja niistäjät myös. Sellainen jolla imetään ite. Tai sitten imuriin yhdistettävä.

Hei!

Voi pientä Saagaa 😍Onpa kurjaa, kun tuli pienikin kipeäksi. Meillä on Eetukin flunssan sairastanut ja kaikki keinot oli käytössä millä vain sai tukkoista oloa helpotettua. Sipulia pilkottiin illalla harson sisään ja sängyn viereen, oli pikkuniistäjä ja keittosuolasuihketta, sängystä (sekä pinna- että parisängystä) pääty kohotettu ja kun saatiin Eetu nukkumaan pinnasänkyyn niin viritettiin sängyn päähän tietenkin turvallisesti lämmintä vettä josta sellaisella kummallisella telttaviritelmällä ohjattiin höyryä Eetun sänkyyn 😂 Aina ennen imetystä laitoin nenään suihketta ja pikkuniistäjällä niistin nenän. Mutta kurjaa oli silti pienen sairastaminen. Voimia teille ja pikaista paranemista ❤️Olipa äidiltäsi ihanasti tehty, kun Saagaa hoisi että pääsit koulutukseen 😍Tästä näiden pienten nukkumisesta: meillä ei Eetu malta käydä nukkumaan, kun toissailtana oppi nousemaan tukea vasten seisomaan 😊 Voit varmaan arvata mitä pinnasängyssä puuhataan 😉 Huomenna täyttää Eetu 9kk. Juhlapäivä 🎂

Se on niin ikävää, kun nuo pienet sairastuu, menevät niin herkästi tukkoon. 🙁 Tilasin nyt yhden imurin kanssa käytettävän niistäjän, on ainakin seuraavassa flunssassa sitten apua.
Voi Eetu, mutta toisaalta niin ihanaa, kun pienet sitten harjoittelee ahkerasti opittuja uusia taitoja. Vaikkei se meistä aikuisista ehkä olekaan, varsinkaan öisin kovinkaan mukavaa. 😀
Paljon onnea Eetulle.♥

Moikka, tilasin meille tuon imuriin yhdistettävän niistäjän. 🙂 Tähän flunssaan ei kerennyt, mutta on valmiina seuraavaan.

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X