Juuri näinä hetkinä lapseni tarvitsee minua heti

Teksti Terhi

Meidän arjessa tulee lähes päivittäin vastaan tilanteita, jolloin joku lapseni tarvitsee minua ja mieluiten heti. Välillä voisin tehdä mitä vain, jotta saisin tehdä jonkin asian ihan rauhassa ja mieluiten ihan yksinkin. Täysin ilman keskeytyksiä tai kiirettä. Olen huomannut, että tietyt hetket ovat suosittuja, jolloin minua tarvitaan eniten.

Kaatuneet maito/vesilasit keskeyttävät ruokailun:
Lähes päivittäin toistuva, välillä jopa useammalla ruualla tapahtuva ilmiö. Saat lapsille ruuat nenän eteen ja katsot kaiken sujuvan hyvin. Kaikilla on maitoa tai vettä ja keneltäkään ei puutu juuri mitään. Laitat itsellesi ruuan, istut ruokapöytään ja parin haarukallisen jälkeen ruokailusi keskeytyy kaatuneseen maitolasiin. Maitoa tietysti valuu norona lattialle ja lapsesi alkaa riisua märkiä vaatteita.

Siivoat niin pöydän, tuolin, lattian ja haet lapselle vaatetta. Tällä välillä ihana höyryävän kuuma ruokasi on jäähtynyt ja pöytään päästyä sinua odottaa haalea ruoka. Laitat ruuan mikroon ja tällä välillä vauva on kerennyt napostella ruokansa. Peset hänen kädet ja nassun ja laitat lattialle, jolloin hän ilmoittaa selvästi ettei hänelle kelpaa muu kuin äidin syli. Siinä sitten syöt vauva sylissä ja koitat estää, ettei hän nappaa haarukastasi kiinni.

Kun puhelimesi soi, alkaa melkein välittömästi jokin järjetön riita:
Ainakin meillä tuntuu olevan ihan perus, kun puhelimeni soi alkaa jossakin aivan järjetön riita, mikä sinänsä on aika koomista, sillä meidän lapset ei ihan hirveästi taistele mistään. Mutta on aika vakio, että saan toimia sovittelijana jokaisen puhelun aikana. Ja jos riitaa ei synny, on jokaisella tasan silloin minulle asiaa, johon tarvitaan heti vastaus. Myös vauvalla on jotain puhelimessa puhumista vastaan, sillä monesti hän on juuri silloin tyytymätön.

Lapseni yleisin kysymys taitaa olla ”Missä äiti on?”

Niin mikä vessarauha?:
Ei muuten ole tylsää tuo vessassa käyminen. Siinä ei turhia istuta pöntöllä ja lueta lehtiä tai someteta. Sitä ei kyllä todellakaan tarvitse käydä yksin vessassa. Jos satut pääsemään sinne yksin, huutaa vauva tai joku muu pienimmistä lapsista oven takana. Monella muulla on juuri silloin tarve päästä vessaan tai asiaa äidille, josta keskustellaan oven läpi. Vessarauha on aika vieras käsite, joten ei sitä vessan ovea oikeastaan kannata edes sulkea.

Kun otat itsellesi kupin kuumaa, voit olla varma, että puolet siitä juodaan kylmänä:
Meillä on nyt kohta viimeisen yhdentoistakuukauden ajan ollut enemmän sääntö kuin poikkeus se, että juon teeni osittain kylmänä tai lisään siihen kuumaa vettä niin monta kertaa, että lopulta vedenkeittimessä ollut vesikin on haaleaa. Vauva on myös nukkunut niin pieniä päikkäreitä, että ellen höri teetäni en kerkiä sitä juomaan. Tai sitten vika on ihan omani, kun vauvan herättyä olen unohtanut koko teen ja muistan sen vasta kun se on haaleana pöydällä tai löydän kadonneen teekuppini, jonka olen ajatuksissani laskenut paikkaan nimeltä ”hukassa”.

Näitä olisi monen monta muutakin tilannetta, jolloin lapseni minua tarvitsee. Mutta ettei tämä muutu kovin pitkäksi kirjoitukseksi, jätetään muut toiseen kertaan.

Kommentit

10 kommenttia

Niin he ovat, eikä tämä vaihe kuitenkaan kauan tule kestämään. 🙂

Kyllä kolmevuotias jo osaa itse omat kaatuneet maitonsa siivota, jos häneltä moista odotetaan. Osaa hakea rätin, kastella sen, puristaa kuivaksi ja pyyhkiä pöydän. Viedä rätin rkaisin, huuhtoa ja puristaa kuivaksi. Aikuinen voi ”viimeistellä” työn sitten ruuan jälkeen.
Vanhemmille lapsille moisen pitäisi olla jo ihan itsestäänselvyys.

Samoin vessarauhan kyllä saa, jos sellaisen haluaa ja näin itselleen vaatii. Oppivat kyllä odottomaan, pieninkin, kunhan aikuinen itse ymmärtää sellaista heiltä odottaa.

Sama juttu puhelimessa tai aikuisten kasvotusten puhuessa: lapset voivat kyllä odottaa. Se opetetaan heille pienestä pitäen, samoin kuin tapa, jolla keskustelun väliin voi kohteliaasti tulla. Aikuisen osaksi jää huolehtia, ettei puhelimessa puhuminen tarkoita tunnin tai kahden maratoonia.

Ottamalla oman arvonsa äiti opettaa myös lapsille heidän arvoaan. Meillä, esimerkiksi, oli lapsille jo pieninä ihan selvä homma, että ruuan jälkeen on äidin kahvitauko, jolloin äiti istuu vartin ihan rauhassa, eikä häntä saa häiritä. Omassa lapsuudessani äitini nukkuin joka päivä vartin päiväunet, eikä kenellekään olisi tullut mieleenkään mennä äidin pakeille juuri silloin.

Vauvakin oppii, ajan kanssa. Siihen asti hän voi istua jonkun toisen sylissä vallan toisessa huoneessa siihen asti, että olet syönyt lautasesi tyhjäksi tai juonut kupillisen teetä.

Toki meillä vanhemmat hoitaa omat kaatuneet maitonsa. 🙂 Kolmevuotiaan kanssa teemme niin, että jos sitä kaatuu vähän hän siivoaa, mutta jos kaatuu niin, että hän on märkä ja maitoa valuu lattialle, ei siinä itkua tihrustavasta lapsesta ole apua (hän ei kestä yhtään jos vaatteet kastuu ja itkee sen epämukavuuden vuoksi, hän on hieman herkkä) 😀 Joten silloin on helpompi vain siivota itse.

Meillä ei valitettavasti nyt onnistu tuon pienimmän kanssa tiúo, kun hän on niin minun perään ja ennemmin vessassa mukana huutamaton lapsi kuin oven ulkopuolelle kurkkusuoranba hätää itkevä pieni. Mieheni tekee nyt yli 12h päiviä, joten hänestä apua vain iltaisin. Ja tällä hetkellä muutenkin vaihe, ettei meinaa kukaan kelvata. Jos se olisi normaalia itkua perääni ja hän rauhoittuisi eri huoneessa toisen sylissä ollessa tämä olisi ok, mutta hän huutaa oikeasti kunnolla. EI sellaista voi sisaruksille jättää. 🙁 Mutta ajan kanssa tuokin helpottuu varmasti. 🙂

Hei 😊 Juu ei meilläkään Eetua voi jättää vessan oven taakse huutamaan. Itku on lohduton. Meilläkin niitä tilanteita on milloin olen yksin Eetun kanssa kotona ja hätä on kova, jos häviän näkyvistä. Eikä minua haittaa! Lapset ovat pieniä hetken ja minusta on ihanaa olla heitä ja heidän tarpeitaan varten. Minä kun olen kokenut jo sen, että eivät lapset minua enää niin tarvitse päivittäisiin toimiinsa. Nyt nautin siitä, että Eetu tarvitsee ja hoidan vessassa käynnit hänen kanssaan 😀

Hei 😊

Kuinka tuttua 😂Muistan hyvin tuon ajan, kun nuo kolme isompaa poikaa olivat pieniä. Voi kuinka onnellinen oli niistä hetkistä, kun sai sen kupin kuumaa juoda lämpimänä 😍Sitä kun niin harvoin tapahtui. Ja tuo ruokailu…juurikin noin. Monta vuotta minäkin kävin vessassa vessan ovi auki. Nyt Eetun kanssa tapa on tullut uudelleen sillä hän ihan varmasti tulee sinne kanssani. Jos oven laitan kiinni ja häviän hänen näkyvistään edes sen vessakäynnin ajaksi alkaa lohduton itku. Joskus huvittaa kyläillessä, kun meinaa sielläkin jättää sen vessan oven auki 😁 Ja puhelin on kanssa jännä juttu. Jotenkin meillä Eetu ymmärtää, että äidin pitäisi jokin asia puhelimessa hoitaa niin ihan varmasti järjestää jotain mikä vaatii minun huomion ja toimenpiteitä. Miten ne lapset ovatkin niin herkkiä huomaamaan? Olen asiaa joskus pohtinut, kun saattaa olla tilanne, että leikkivät keskenään eivätkä juuri äitiä huomaa, mutta annas olla, jos juuri puhelimessa alat puhumaan tai istahdat alas sen höyryävän kupin kanssa ottaaksesi itsellesi pienen hetken niin jo sieltä lapset leikistään havahtuu. Teillä tietenkin on moninkertaisia nämä tilanteet. Mutta ajattele kuinka äärettömän tärkeä olet lapsillesi 😍Kyllä tuokin vaihe menee ohi. Sitten ehkä välillä kaipaat niitä hetkiä, kun joku sinua tarvitsee. Ihanaa loppuviikkoa sinne ❤️

Kyllä ne pienet hetket on pieni piristys päivään, kuten juuri se kerrankin lämpöisenä juotu kuppi kuumaa. 🙂
Hahaa, ihan paras, jos on meinannut jäädä vessan ovi auki vieraillakin. 😀 Se voi kyllä oikeastaan tapahtua helpostikin, kun tulee nopeesti tavaks jättää ovi auki.
Olen kyllä todennut saman, vaikkei yhtään lasta olisi näkyvillä ja päätät ottaa nopean puhelun, niin äkkiä sitä onkin useammalla jotain asiaa tai taistelu lastenhuoneessa. 😀
Kiitos, samoin sinnekin.♥

Niin tuttua varsinkin toi puhelimessa puhuminen😂

Hih, se on kyllä jännä miten menee monesti noin. 😀

En nyt tätä juuri teidän perheelle osoita tai mitenkään halua arvostella sitä miten eri perheissä ja tilanteissa toimitaan, mutta tästä tuli mieleen Ile Uusivuoren juttu Vauvassa. Minusta ihan hyviä pointteja.

https://www.vauva.fi/artikkeli/vanhemmuus/ile-uusivuori-jouduin-palvelemaan-lapsiani-jatkuvasti-kunnes-muutin-arjessamme

On kyllä ehkä yks vanhemmuuden (monesti juuri äitiyden) haastavimpia puolia että koko ajan pitäisi olla saatavilla ja käytettävissä. Ja ihan pienten kanssa kuuluukin tietty olla.

Juu lähinnä kolme pienintä eniten järkkää näitä tilanteita. 😀
Pitääkin käydä lukaseen tuo juttu. 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä