Toiset tarvitsevat aamusta kupillisen tai pari kahvia, jotta päivä lähtee käyntiin. Jotkut juovat sitä useita kupillisia päivässä, kuten esimerkiksi mieheni. Sitten on niitä, jotka juovat kupillisen silloin tällöin ja sitten me, joihin itsekin lukeudun, jotka eivät juo kahvia ollenkaan.
Sain instagramissa kahvikuppihaasteen ja siitä mieleeni tulikin tämä postaus. Olen viimeksi maistanut kahvia…öööö varmaan kaksikymmentä vuotta sitten. Muistan kun menimme isäni kanssa jonnekin hänen tutulle kylään ja siellä oli kaadettu kahvia minullekin. Muistan kuinka koitin saada kahvia alas, vaikka maku oli aivan hirveä. Tuon jälkeen maistoin vielä kerran, kun minulle sanottiin minun saaneen vain “huonosti valmistettua” kahvia. Noh, yhtä kamalaa se toinenkin oli. Sen jälkeen en ole kahvia juonut ja tuskin tulen juomaan.
Vaikka en pidä kahvin mausta, on se juuri avatun kahvipaketin tuoksu taivaallisen hyvä. Sitä olen tykännyt haistella jo pienestä, mutta harmi kun maku on aivan kamala. Vaikka se juuri avattu kahvipaketti tuoksuu hyvälle, haisee taas keitetty kahvi aika kaamealle ja varsinkin raskausaikana se haju on ollut aivan hirveä.
“Jaa et juo kahvia? Kyllä sä vielä opit”
Tämä oli ehkä se eniten kuultu lausahdus yhdessä vaiheessa, kun minulle tarjottiin kahvia ja sanoin, etten välitä. Nyt näin vuosien jälkeen nuo kommentit hymyilyttävät, sillä useamman vuoden minulle tuota hoettiin, mutta ei enää aikoihin. Ehkä he lopulta uskoivat, ettei kahvi vain ole minun juttu.
“No ootko maistanut nyt aikuisena, jos vaikka tykkäisit?” En ole, mutten koe sitä edes tarpeelliseksi. En koe menettäneeni mitään, vaikken juokkaan kahvia, joten miksi edes opetella sitä. Tee kelpaa minulle oikein hyvin. Mieheni aina välillä koittaa “käännyttää” minua kahvinjuojaksi. Leikillään hän sen lähinnä tekee, sillä tietää kyllä, etten minä ala kahvia juomaan.
Nyt olisi hauska kuulla juotko sinä kahvia? Onko täällä monia, jotka ei juo kahvia ollenkaan?
Kommentit (45)
Onhak se kahville “oppiminen” tietyllä tapaa tottumiskysymyskin, mutta kaikki eivät vain pidä kaikista mauista, ja sitä pitäisi kunnioittaa. Tuntuu hassulta (ja vähän kurjalta) että kahvittomuuttaan joutuu monesti perustella tai selitellä.
Itse olen oikeastaan opetellut juomaan kahvia vasta aikuisena, mutta valitettavasyti muutamaa kupillista enempää en voi sitä päivässä juoda ilman vatsanväänteitä ja muuten huonoa oloa. Kahvi on välillä oikeinkin hyvää, mutta mieluiten juon maustettua, vihreää teetä. (Musta tee tekee mulle samalla tavoin huonoa oloa kuin kahvi, siis enemmän juotuna.)
En siis itse ole kahviton, mutta välillä menee päiviä ilman, eikä ahdista yhtään 😀
Täällä toinen, joka ei ole kaikesta “painostuksesta” huolimatta oppinut koskaan juomaan kahvia. Meidän perheessä ei myöskään siippa juo kahvia, emmekä edes omista kahvinkeitintä! Joillekin tämä on ollut “iso” juttu, koska “kyllähän kylässä pitää kahvia saada”… No meiltä löytyy pikakahvipurkki ja toki sitten isommissa juhlissa ollaan sitten kahvitarjoilukin järjestetty.
Välillä olisi kivaa, jos joisi kahvia ja saisi siitä sen piristävän vaikutuksen työpäivän keskellä, mutta ilmankin pärjää 🙂
Kiva kun on näin paljon muitakin, jotka ei kahvia juo. 🙂 Sitä muuten varmaan ihmetellään paljon, jos sitä kahvinkeitintä ei kotoa löydy. Mä kun aikoinaan muutin omilleni, osti äiti mulle kahvinkeittimen, että voi keittää itselleen kahvit kun tulee kylään. 😀
Kahvi kyllä kuulemma piristää kivasti ja välillä se olis tarpeen, mut niin kuin sanoit ilmankin pärjää (ja on se niin kaameen makusta, et ei pysty). 😀
Ihanaa, kuulla että joku muukin aikuinen ei piittaa kahvista. Minä tosin en pidä teestäkään. Se on noloa juhlissa hakea lastenpöydästä mehua, kun usein aikuisille on varattu vain vesikannu kahvin ja teen lisäksi.
Mä en odotusaikana kyennyt juoda teetä, kun maistui ihan tiskivedeltä, joten aloin juoda menua. Silloin kyllä huomasin, ettei sitä yleensä aikuisille varata. 😀
Hei!
Juon 1-2 mukillista kahvia aamuisin, mutta lämmitän ensin 3/4 mukillista maitoa, jonka vaahdotan ja sitten kaadan tilkan kahvia päälle. Se on aivan ihanaa noin! Vaahdottimena minulla on Ikean paristokäyttöinen vispilä. Mustaa kahvia en saisi kurkusta alas mitenkään, ja Espresso on liian vahvaa minun makuuni. Kahvina yleensä ihan tavallinen Juhlamokka, joskus Presedentti. Mieheni ei juo kahvia ollenkaan eikä teetäkään. Itse juon joskus vielä iltateen, mutta yhtö hyvin voin juoda esim. lämmintä (viinimarja)mehua.
Moikka,
tuo olikin ihan uusi tapa juoda kahvia, mutta kuulostaa paremmalta kuin just musta kahvi tai kahvi vähällä maidolla. 🙂
Kuuma mehu on hyvää. 🙂 Join kuopuksen odotusajan ja osan imetysajasta vallan sitä, kun tee maistui silloin tiskivedeltä. 😀
En juo kahvia. Maistanut olen “pakotettuna” ja pahaa on. “Kyllä sä vielä opit” on kuultu miljoonia kertoja, mutta ei enää lähivuosina.
Eikä, tommonen pakotettuna maistaminen on niin hanurista. Sen jälkeen ei ainakaan tee mieli juoda pisaraakaan.
Lopetin kahvin juonnin reilu 10v sitten koska se ei kerta kaikkiaan sopinut vatsalleni. (8 vuoden jälkeen sain refluksi diagnoosin ja lääkkeet, eli vika ei ollut kahvissa) En myöskään juo teetä, enkä muita kofeiinia sisältäviä juomia. Töissä kohtasin lähes viikottain ihmetystä tästä ja useampi ihminen halusi kertoa et on olemassa kofeiinitonta kahvia ja teetä. On se jännä juttu miten kahviton ja teetön ihminen on muiden mielestä niin kovin outo ja tavalla tai toisella pitää kuitenkin yrittää käännyttää hänet. Jopa synnärillä tuotiin “varmuuden vuoksi” kahvimukillinen eteeni, “jos vaikka muutat mielesi”. Joo, koska ykskaks muutan mieleni ja alan litkimään litrakaupalla kahvia ja huuhdon sen alas teellä! 😀
Totesin saman, kun olin viime odotuksessa juomatta teetä, kun se maistui tiskivedelle. Oli kuulemma outoa, kun ei kelvannut kahvi eikä tee. 😀 Join lämmintä mehua, joka sekin herätti ihmetystä.
Nut apua toi synnärijuttu. 😀
Minä en juo kahvia enkä teetä. Joten kun saadaan ensin saadaan taivasteltua kahvinjuomattomuuteni ja sen jälkeen todetaan etten juo teetäkään, päästään yleensä jompaan kumpaan vakiovastauksista. Niistä ensimmäinen on mukavempi: ”niin ei kai sitä kaikkien tarvitse juoda. Ei kai se kofeiini hyvästä pidemmän päälle olekaan.” Mutta toinen on joka kerta yhtä typerä: ”kyllä sinä vielä joskus kasvat aikuiseksi ja opit tykkäämään.” Olen kuitenkin jo 25. Luultavasti osaan itse tietää mistä pidän. 🙂
Hih, mulla oli sama, kun en raskausaikana kyennyt juomaan ollenkaan teetä. 😀
Eiköhän sitä aikuisena tiedä mistä tykkää. 😀
Mä en myöskään juo kahvia! Ja kyllä, se kahvipurujen tuoksu on niiiiin hyvä, miten voikaan olla ettei se ite kahvi maistu yhtään hyvältä 😀 en oikein teestäkään välitä, eikä se teen tai kahvin juomattomuus erityisemmin häiritse mua eikä muita. Välillä on tilanteita, kun joku kutsuu kahville ja siinä saattaa ite ajatella että ois ihan kiva osata juoda sitä kahvia, että voisi joskus ottaa kahvikutsun vastaan ihan siinä kahvimielessäkin 😆
Niinpä, miks se maku on niin kamala, mutta tuoksu aivan ihana. 😀
Samaa oon joskus miettinyt joskus aikoinaan, kun kävin paljon ystävällä kylässä. Mut yksi ystävä pyytää aina teelle. 🙂
Haha, mäkään en juo ollenkaan kahvia ja oon kans monesti kuullu ” kyllä sä vielä opit” mut ei, en halua! Tee linjalla mennään!
Hyvä postaus!
http://jasukuvaa.blogspot.com/
Joo kyllä tee on parempaa. 😀
Kiitos.
Itse juon kahvia. Sen sijaan isäni alkoi juomaan kahvia päälle kuusikymppisenä ja pitää siitä nyt kovasti – toki café lattea sen pitää olla tms., ei mitään perus mustaa kahvia. Mutta kovasti kuvailusi kahvisuhteestasi kuulostivat isäni puheilta. Ei sitä siis koskaan tiedä! Yllätyin tosissaan, kun isäni aloitti ja taisipa hän yllättää itsensäkin 🙂
Juu mistä sitä koskaan tietää vaikka oppisikin juomaan kahvia ja yllättyisi vielä itsekin. 😀 Epäilen silti suuresti.
Suomalaista kahvia en juo minäkään millään ilveellä, mutta kun on kyse hyvästä kahvista (minun mielestäni!) eli italialaisesta laadukkaasta espressosta, asia on ihan toinen. Ja siitäkin vain maitoon sekoitettuna eli cappuccinona.
Mutta makunsa kullakin, totta kai! Eikä kaikkien tarvitse kahvista tykätäkään, mutta saa sitä ihmeen usein selitellä, jos ei tykkää! Jotenkin Suomessa kahvittelukulttuuri on niin vahvaa, siitä se varmaan johtuu. Ja Italiassa myös, siellä en olekaan törmännyt moniinkaan ihmisiin, jotka eivät kahvia joisi, siis sitä vahvaa espressoa eli oikeaa kahvia, suomalainen kahvi ei heille kahvia olekaan.
Anna / Mustikkapasta-blogi
Tuota espressoa ei ole tullutkaan koskaan maistettua, mutta lulen, etten tule maistamaankaan. 😀
Luulen myös, että Suomessa tuon kahvikulttuurin vuoksi sitä ihmetellään suuresti jos sitä ei juo. Minulla on yksi ystävä joka ei juo kahvia ja kaikki muut ystävät juo. Miehen ystävistä taitaa juoda kaikki. 🙂
Minä join kahvia noin viimeiset viisi vuotta.Nyt odotan esikoistani ja kahvin juominen loppui heti,kun tiesin olevani raskaana 😀 Ihan vaan,koska ei tehnyt enään mieli kahvia ja en kyllä koe sitä nyt tarpeelliseksi edes 🙂 Hyvin oon tottunut etten juo kahvia ja ei ole tullut yhtään päänsärkyjä,vaikka ennen oli jos en saanut kahvia 😀 Saa nähdä jatkuuko kahvin juominen raskauden jälkeen.
Oi, ihan ensimmäisenä onnea sinne odotukseen.♥
Mulla kävi odotusaikana noin teen kanssa, tosin siihen lisänä vielä se, että se maistui ihan tiskivedelle, enkä voinut sitten juoda sitä ollenkaan. 😀
Hyvä, ettei pääkipuja ole tullut. Se jos joku on kurja vaiva.
Kiitos ❤
En juo kahvia ollenkaa ja monta kertaa kyllä kuullu samat jutut. 😊 Teetä juon tai mehua, monesti vaan itelläki naurattaa kylässä ku niinku pikkulapsi juon mehua kahvipöydässä 😅
Hih, mä odotusaikana naureskelin samaa, kun muut joivat kahvia ja minulla oli lasi mehua. 😀 Odotusaikana tee maistui minusta tiskivedeltä, joten korvasin sen mehulla. Nyt tee on taas maistunut hyvin. 😀
Mä kuulun myös noihin ei kahvinjuojiin. Joskus nuorempana sitä tuli juotua,mutta sillonkin vain kylässä tai töissä ja itselleni en koskaan keittänyt kahvia,jos olin yksin kotona. Sitten päätin,että miksipä sitä juon,kun en siitä erityisemmin pidä. Niin jäi kahvi ja hyvin oon pärjänny ilman.😊
Hih, turhaan sitä tosiaan juo jos siitä ei pidä. 😀 Ja varmaan äkkiä siitä kehittyy vain tapa juoda, koska moni muukin juo.
Täällä myös yksi suvun “mehutyttö”. Vielä muutama vuosi sitten ihmiset jaksoivat hämmästellä kahvittomuuttani, mutta nykyään kuulen usemmain toteamuksen, että niin ne nuoret taitavat juoda nykyään vallan enemmän teetä. Ehkä asenteet siis hiljalleen muuttuvat tässäkin “pehmeämmiksi”.
Totta, ehkä se asenteet muuttuvat. 🙂
En juo kahvia! Mulla on oikeastaan sama kuin sulla, sillä kahvi tuoksuu ihan hyvältä paketissa, mutta maku on kaamea. Joskus muutamia vuosia sitten koitin maistaa, mutta en tykännyt yhtään ja tottumaton mahanikin meni jo kupillisesta (joukossa reilusti maitoa) sekaisin. Ei siis kahvia minulle kiitos! 🙂
Miten se maku voikin olla niin kamala ja se tuoksu kuitenkin niin hyvä. 😀
Joo oon kuullut tuosta, että joillakin tosi harvoin kahvia juovilla menisi siitä vatsa sekaisin.
Samat ajatukset ja samoja kommentteja olen minäki kuullut.muutaman kerran olen kahvia maistanut ja se maistuu aivan kamalalle. Mutta välilä kahvi tuoksuu tosi hyvälle. Ja se justiin avatun paketin tuoksu on kyllä hyvä 🙂
Teetä menee kyllä vaikka kuinka ja paljon 🙂
Se avatun kahvipaketin tuoksu on kyllä tosi hyvä. 🙂 Mutta sitten keitettynä siitä hajusta en niin välitä ja maku on kyllä karmiva. 😀
Teetä menis täälläkin, mutta koitan pitää määrän kolmessa kupissa per päivä. 🙂
Juon.
Nykyään vähemmän, kuin työelämässä ollessani, ehkä kupin tai pari päivässä.
Tuo on tosi maltillinen määrä. 🙂 Mä juon teetä yleensä kolme kuppia päivässä, joskus saatan juoda neljä.
Moi 😊
Minun ollessa alle kouluikäinen äidilläni oli tapana jättää kahvikuppinsa keittiön pöydän kulmalle vähän jäähtymään. Jossain vaiheessa äiti alkoi ihmettelemään, kun kuppi tyhjeni merkillisesti eikä hän itse muistanut kahvia juoneensa 😉Minähän sen kävin hörppimässä 😋Olen siis pienestä tytöstä lähtien pitänyt kahvista. Vanhin poikani alkoi alle vuoden ikäisenä puhumaan ja vähän päälle vuoden ikäisenä kerran kahvipöydässä sanoi minulle, että äiti anna. Vastasin, että et sinä tästä tykkää (juon kahvini mustana ilman sokeria). Annoin kuitenkin teelusikalla pienen maistiaisen. Ja poika sanoi, että hyvää on ja anna lisää 😊No ei Ville pikkulapsena juonut kahvia säännöllisesti ja silloin kun joi, oli siinä enemmän maitoa kuin kahvia. Kerran neljän vanhana nousi päiväunilta ja tuumasi, että kylläpä nyt tekee kahvia mieli. Olimme äitini kanssa kahvit jo juoneet niin Villepä keitti itselleen kahvit ja soitti papan seurakseen. Kerran lastentapahtumassa pettyi, kun ei lapsille ollut kahvia. Edelleen on 18-vuotiaana kova kahvinjuoja. Vähän samanlailla alkoi toiseksi nuorin poikanikin kahvia juomaan. Keskimmäiselle isoista pojista ei kahvi maistu. Minä olen sellainen kahvinjuoja, että minulle ei aamulla maistu. Tulee huono olo, jos en ole lämmintä ruokaan syönyt ennen kahvinjuontia. Juon kahvit iltapäivällä ja korkeintaan kaksi kupillista, mutta ne kupilliset eivät ole kovin isoja. Illalla ja aamulla juon teetä. Meillä iltapäivällä kahvi sattuu Eetun välipala-aikaan niin siinä sitten yhdessä herkutellaan. Tänään annoin muuten Eetulle ensimmäisen kerran tavallista maitoa nokkamukista. Oli ihmeissään, kun ei mukissa ollutkaan vettä 😀 Mutta tykkäsi. Saa nähdä miten maha reagoi. Imetän kyllä edelleen. Tuo kahvijuttu on kyllä juuri niin kuin sinun kokemuksesi on. “Kyllä sinä vielä opit sitä juomaan” “Mitä! Etkö juo kahvia?!” Minulla on kaikkien raskauksien aikana tehnyt jo pelkkä kahvintuoksu pahaa. Yleensä on kestänyt johonkin puoleen väliin raskautta ja sitten on taas maistunut. Eetua odottaessani jouduin äidille kertomaan valkoisen valheen miksi en kahvia juo. Siis silloin alussa. Kahvin juomattomuus monesti senkin kysymyksen naisten kohdalla herättää, että oletko raskaana. Kahvi kuuluu kyllä niin tiukasti suomalaiseen juhlintaan, seurusteluun ja tapaamisiin, että jos sitä ei juo niin noihin kysymyksiin saa vastailla. Mukavaa alkanutta viikkoa teille kaikille ❤️
Hih, ihana. 🙂 Meillä lapset välillä on hörpänneet isänsä mukista kahvia, jos on sen jättänyt jonnekin pöydälle hetkeksi. Hänellä kahvissa vain maitoa. Toka -ja kolmasluokkalainen ovat meidän perheen lapsista innoikkaimmat juomaan kahvia ja aina välillä sitä saavatm juoda.
Ihana Eetu.♥ Varmasti ollut outoa maistella maitoa. Meillä Saagalla ollaan vasta aloiteltu maistelemaan hapanmaitotuotteita ja ainakin raejuusto maistuu hyvin. Seuraavaksi pitäisi maistella viiliä, piimää yms. Mutta kohta se meilläkin maistetaan maitoa.
Kyllä se kahvin haju odotusaikana ottaa nenään tosi paljon ja huono olohan siitä tulee. 😀 Siitä voi kyllä moni arvailla, ollaankohan tuolla pieniin päin. 😀
Kiitos ja samoin sinne.♥
En myöskään juo ollenkaan kahvia, eikä miehenikään. Meillä on kahvinkeitin jääkaapin päällä olevassa kaapissa vieraita varten 😀 ylioppilaskirjoituksissa join muutaman kupin kahvia (ajattelin sen piristävän) ja olisiko kaasot suostutelleet mut juomaan yhden kupin myös hääaamuna. Mutta se maku on kyllä ihan kamala enkä mäkään koe, että menettäisin mitään kun en juo kahvia 🙂
Mun mies juo sitten varmaan sunkin miehen edestä kahvia. 😀
Yh, se kahvin maku on kyllä aivan karsea.
En juo kahvia. Lopetin sen juomisen 15 vuotiaana, johon mennessä olin ehtinyt juomaan sitä hetken, eli 24 vuotta sitten. Sen sijaan olen teeihmisiä ja oikeastaan ihan teefriikki. Minulla voisi olla kokoajan lämmin teemuki vierellä, mutta nyt raskausaikana olen joutunut sen juomista rajoittamaan, koska kofeiini ja yrtit mm. Osaltani en ole törmännyt ihmetyksiin, että en juo kahvia, vaan ennemminkin kommentteihin, että teen juojia on nykyään paljon. Vastakeitetty kahvi kyllä tuoksuu minusta hyvälle, mutta kahvin maku on hirveä.
Mulla myös nykyään tosi usein teemuki kädessä, mutta koitan pitää määrän kolmessa kupissa. 😀 Raskausaikana tee maistui ihan tiskivedeltä ja join aika pitkän ajan kuumaa mehua sen tilalla. 😀
Musta kahvi on hirveetä. 😀 voinko nimittää itseäni rehelliseksi kahvinjuojaksi… ehkä en. Nimittäin lämmitän yli puoli kuppia iKaffea ja siihen loput kahvia. Se on hyvää ja tulee tavan vuoksi juotua. Tällä hetkellä pari-kolme kuppia päivässä.
Ehkä se ajatus kahvista on se isoin juttu mikä mut “koukuttaa”, niin hassua kuin se onkin. 😀 kylässä tai ravintolassa/lounaspaikassa välttelen kahvin juontia, koska maitoa ei voi laittaa mun makuun tarpeeksi (kahvi menee kylmäksi).
Teestä en ole oppinut tykkäämään, mutta menee se silloin tälläin.
Kyllä, eikä sitä pelasta maitokaan. 😀
No mutta pääasia, että itse tykkää siitä mitä juo. Mun on pitänyt ostaa miehelle tota iKaffea testiin, kun niin moni sitä kehuu. 🙂
Sitä juo niin moni, että pidetään outona jos sitä ei syystä tai toisesta juokkaan. 😀
Olen muuten kuullut aika monen saavan kahvista vatsakipuja, mutta ikävää että sinulle tulee vielä huono olokin.:/ Onneksi pärjäät päiviä ilmankin, niin ei tarvitse tuollaisista oireista kärsiä. 🙂