äiti ja melukylän lapset - Banneri

Juhlimme viime viikon lauantaina tyttäriemme 1v ja 10v syntymäpäiviä ja nyt pääsette kurkistamaan heidän syntymäpäiväjuhliin. Vanhempi tyttäremme juhli samalla viikolla torstaina kavereiden kanssa, joten viime viikko oli täynnä juhlaa. Nyt keskitytään kuitenkin tyttöjen yhteisiin syntymäpäiviin.

Mitään ihmeellisempää teemaa en juhliin valinnut, mutta värit olivat heti selvillä. Halusin ehdottomasti ruusukultaa, valkoista sekä vaaleanpunaista. Näitä värejä olikin helppo löytää, joten enää piti valita mitä koristeita juhliin ostaa. Osittain samalla väriteemalla meni myös tyttäreni kaverisynttärit, joten se helpotti hurjasti, kun osan koristeista pystyi jättämään paikoilleen. Onneksi vanhempi tyttäreni ihastui myös noihin väreihin.

Tarjottavia joita teimme tyttäriemme syntymäpäiväjuhliin

Tarjottavat tehtiin mieheni kanssa yhdessä. Ihana kun ei tarvinnut tehdä kaikkea yksin. Mieheni loihti suolaisia ja minä puolestani makeita. Suolaisena oli lohivoileipäkakku (täytämme sen aina vappulohi täytteellä, joka on niin hyvää), kinkkupiirakka ja cocktailpiirakoita. Makeina oli mansikkajuustokakkua pilttipurkeissa, mokkapaloja, suklaata, prinsessakeksejä, mariekeksejä joiden päälle tein sokerimassasta päällisen, ”liimasin” sen sokerikuorrutteella ja päälle kirjailin muotilla nimen ja iät sekä kaulin kuvion.

Molemmille tytöille tein omat täytekakut. Täytekakkujen ensimmäisessä välissä oli mansikkatäyte ja toisessa persikka. Kuorrute oli tehty kermavaahdolla, johon sekoitettu violan vadelman makuista tuorejuustoa. Käytin ensimmäistä kertaa täytekakkujen koristelussa oikeita kukkia. Käärin kukkien varret ensin kelmuun ja työnsin kakkuun pillejä, joihin sitten laitoin kelmutetut kukat. Vanhempi tytär sai kakkuunsa myös kauniita vaaleanliloja neilikoita ja Saagan kakkuun tuli pieni bambi. Lopuksi laitoin kakkuihin vielä puiset numerokoristeet.

Lahjaksi Saaga sai paljon kivoja vaatteita, pehmolelun, Näkymätön Ninni kulhon sekä lautasen, muovisen Muuumilautasen, kirjan ja Nomination rannekorun jossa oli kiinnitettynä jo ensimmäinen palanen, joka oli S-kirjain. Meiltä hän sai lahjaksi helmirannekorun, joka sopii hyvin hänen ristiäisissä saamaan kastehelmikaulakoruun. Siiri puolestaan sai lahjaksi rahaa, TopModel-vihkon, vaatetta ja Polly Pocketin. Me annoimme hänelle lipun elokuviin ja syömään, jonne menemme heti kun hän tietää minkä elokuvan haluaa nähdä.

Tyttöjen ensimmäiset yhteiset syntymäpäivät sujuivat oiken mukavasti ja jatkossakin he tulevat viettämään niitä yhdessä. Heidän syntymäpäivillä ei ole väliä kuin kahdeksan päivää, siksi tuntuisi hölmöltä pitää niitä erikseen. Varsinkin, kun kaikki samat sukulaiset kutsuttaisiin kuitenkin molempien syntymäpäiväjuhliin.

Kommentit (6)

Todella kauniit ja kekseliäät kakut, kuten myös koristelu. Ja ihana kun sisarukset juhlii yhdessä ❤️
Jos voi udella lahjoista, niin mistä mahtaa olla tuo ihana norsupaita ja nuo vasemman laidan kukkakuvioiset vaatteet? Niin suloisia ovat!

Aivan ihanan näköiset juhlat koristeluineen ja tarjoiluineen. Sulla on silmää näille 🙂 Täällä pohdinnassa värimaailma Toukokuisen ja Kesäheinän yhteisiin juhliin. Ehkä turkoosia ja vaaleanpunaista? Olisi kuitenkin ihana tuoda esille sekä pojalle ”sopivanpia” värejä ettätyttömäistä hempeyttä. Onko ajatuksia?

Kiitos paljon Janni.♥
Meillä juhlitaan elokuussa aina tyttären ja poikamme yhteissynttäreitä. Viimeksi väriteemana oli valkoinen, harmaa ja turkoosi sekä pieni ripaus vaaleanpunaista. Tuo sinun miettimäsi kuulostaa hyvältä ja yhdistää siihen sitten vaikka vielä valkoista. Joku mintunvihreäkin kävisi molemmille ja se olisi myös samalla hempeä väri.:)

Ihanat tyttö synttärit teille 🙂
Meillä tulossa 4v synttärit Pojalla niin palomies teemalla mennään tänäkin vuonna Palomies Sami in 🙂

Kiitos, oli kyllä ihanat juhlat.♥
Oi, muistan kun tuo oli meilläkin joskus kova juttu. Ihania tulevia syntymäpäiviä sinne. 🙂

Kiitos paljon. 🙂
Norsupaita on Thaimaasta asti. 😀 Kummisetä osti kun oli siellä lomareissulla ja nuo kukalliset vaatteet on ihan Newbien (KappAhl). 🙂

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X