1v rokotteista kerkisi kulua viikko ja taaperolle nousi kuume ja tuli ihme reaktio (=näppyä) iholle. Ei mitään korkeaa kuumetta, vaan sellaista 37,8 – 38,5. Vaikkei kuume ollutkaan korkea oli toinen ihan nuutunut ja viihtyi vain sylissä ja paljon. Hän saattoi haluta lattialla, mutta heti kun laskin alas huusi jo takaisin syliin. Ruokakin maistui huonosti.
Yhdistin tämän rokotteisiin, sillä ajallisesti se sopi niin täydellisesti siihen. Lisäksi mitään muuta oiretta ei ollut, kuten flunssaa. Kolmantena päivänä mittarin lukemat muistuttivat jo normaaleja lukuja ja lämpö oli tiessään. Yö sujui huonosti, hän oli levoton ja heräili useasti pyörimään sängyssään. Jo aamusta asti hän oli kiukkuinen kuin mikä ja mikään asia ei kelvannut ja missään ei ollut hyvä, ei edes ulkona missä yleensä viihtyy.
Päivän mittaan oli pieniä hyviä hetkiä. Hän nukkui sylissäni 1,5h päiväunet ja nukahdin itsekin siihen. Hänen itkuinen käytöksensä tuli uniinikin niin, että havahduin monesti ihan paniikissa, hengittääkö hän nyt varmasti. Oma sydän jätti niillä hetkillä aina pari lyöntiä välistä. Onhan se outoa, että hän nukkui niin pitkään ja oli muutenkin niin outo.
Johtuukohan tämä reaktio rokotteista vai onko meillä vauvarokko?
Illalla vein hänet kylpyyn, jossa hän viihtyi hyvin. Kylvyn jälkeen, kun aloin kuivata häntä, huomasin, että hän on aivan täynnä näppylöitä. Onko meillä nyt kuitenkin sitten vauvarokko? Kuumeen kesto viittaisi siihen hyvin, mutta kuume oli siihen tautiin mielestäni todella alhainen. Toisaalta voihan se olla, että meillä oli lievä versio. Sisaruksilla kuume on huidellut siinä taudissa aina 40 asteen paikkeilla.
Samana iltana kuulin, että myös tuhkarokkorokote voi nostaa näppylöitä, vaikkei se olekaan tavallista, niin se kuuluu rokotteen haittavaikutuksiin. Onkohan kyse nyt kuitenkin siitä? Nimittäin matalan kuumeen vuoksi se voi taas sopia hyvinkin. Kertokaa ihmeessä, jos sinun lapsellesi on tullut tämmöinen reaktio? Lähtikö näpyt nopeasti ja oltiinko teillä kiukkuisia?
Ihan kummallista, kun meidän muut lapset eivät ole näin voimakkaasti reagoineet, toki jokainen on yksilö. Osalle on tullut pientä lämpöilyä viikko rokotteista, mutta kukaan ei ole ollut näin kiukkuinen ja että vielä näppylöitäkin olisi tullut. Saa nähdä jääkö tämä arvoitukseksi tuliko reaktio rokotteista tai onko tämä nyt se vauvarokko sitten?
Kommentit (16)
Meillä oli esikoisella vauvarokko viime syksynä. Kuume oli todella korkea (39-40 astetta) ja ensimmäisen kuumepäivän jälkeen kun heräsi aamulla, itki niinkuin johonkin sattuisi eikä halunnut että häneen koskee. Yleensä haluaa olla koko ajan sylissä kun sairastaa. Käytiin päivystyksessä, nyt halusi jo syliin mutta oli todella nuutunut eikä jaksanut kiinnostua mistään leluista. Saatiin diagnoosiksi influenssa ja hoidettiin oireita kotona. Muutama päivä myöhemmin alkoi näpyt ilmestyä. Silloin ei enää ollut kuumetta eivätkä ne häirinnyt häntä. Saatiin uusi diagnoosi kuitenkin että kyseessä on vauvarokko ja kuulemma siihen liittyy yleensä juuri tuo kiukkuinen käytös ja ettei halua että kosketaan.
Toivottavasti teidän pikkuinen voi jo paremmin!
Meillä tuli ihan samanlaiset oireet viikko 1v rokotteiden jälkeen. Ensin kuume ja itkuisuus, äidin syli vain kelpasi, ja sitten näpyt. Yhdistin nämä mpr rokotteeseen kun tuli niin selkeästi viikko rokotteen jälkeen. Viikon verran kesti tyytymättömyys ja kuumekin välillä laski ja välillä taas nousi. Mutta näpyt meni ohi parissa päivässä. Kohta toivottavasti helpottaa!
Niin monella muullakin nyt tullut tätä näppylää oireena, että varmasti meilläkin nuo oireet johtui täysin tuosta rokotteesta. 🙂
Meillä ei ole muilla koskaan tullutkaan tämmöistä reaktiota.
Nyt onneksi hiljalleen helpottamaan päin. 🙂
Meillä tuli täysin samanlaiset reaktiot kun teilläkin. Ensiksi viikon jälkeen rokotuksesta nousi kuume joka kesti muutaman päivän. Kuumeen jälkeen poika tuli aivan täyteen näppylöitä ja oli todella itkuinen. Soittelin neuvolaan ja sanoivat että oireet viittasivat normaalia voimakkaampaan reaktioon rokotteista. Hiljalleen näppylät hävisivät ja muutenkin oireet helpottivat.
Varmasti meilläkin vain reagoitiin voimakkaasti rokotteeseen, vaikka myös vauvarokkoa (esim neuvolastakin) veikattiin, kun oireet sopi siihenkin. 🙂
Meillä yhelle kolmesta lapsesta on tullu 1v rokotteista ihottumaa ja olikohan lämpöäkin. Se meni ohi parissa päivässä. Se ei kyllä ollu kiukkunen mut ei ollu pienenä ikinä muutenkaan 😃
Teilläkin ollut vain yhdellä, niin kuin meilläkin. Luultavammin siis tullut meilläkin tuosta rokotteesta tämä.
Meilläkin on nyt menossa ohitse päin, kun näppylä alkaa katoamaan, jospa tämä kiukkuisuuskin kohta. 🙂
En muista että meillä olisi ikinä tullut näppylöitä rokotuksista. Kuumetta on sen sijaan saattanut tullakin, samoin väsyneisyyttä ja ärtyisyyttä. Minusta tuo siis hyvinkin voisi olla vauvarokkoa, mutta eikös se ollut se, josta puhuttiin nk. kolmen päivän kuluneena? Pikaisia paranemisia sinne nyt pienelle, olipa sitten kyseessä reaktio tai rokko.
Jännityksellä odotan, millaisia reaktioita meillä tulee viikon kuluttua kun täällä on rokotteet vuorossa. Toivottavasti ei minkäänlaisia.
Ei meilläkään ole kenellekään muista lapsista tullut näppylää tai näin kamalaa kiukkua. Kuume on tullut ja sitäkään ei kaikille edes.
Luultavammin tullut rokotteesta, ainakin ajallisesti sopii siihen. 🙂
Toivottavasti teille ei tulisi mitään oireita. 🙂
Meillä oli vauvarokko, kun poika oli 1,5 vuoden. Kuume oli korkealla, yli 39 noin 3 päivää. Kuumeen laskettua tuli punainen, näppyläinen ihottuma koko kehoon. Ja kyllä, lapsi oli todella kiukkuinen. Hyvä ettei ihan aggressiivinen ja hirveän väsynyt pari päivää. Kunnes muuttui taas omaksi itsekseen.
Tuollaisia oireita meilläkin on lapsilla ollut vauvarokossa. Kuume on ollut 38,5-40 asteen välillä 3-4 päivää ja sitten näpyt. Jotka oli hyvin samanlaiset kuin Saagalla nyt. Mutta meillä tämä nyt luultavammin johtuu rokotteesta.
Meillä oli juuri samat oireet MPR-rokotteen jälkeen (siis viikon päästä), myös näppyjä tuossa vuodenvaihteessa. Itse yhdistin ne kyllä rokotukseen, ei tullut vauvarokko silloin mieleenkään, vaikka onhan sekin toki mahdollinen selitys. Esikoisella en muista reaktion olleen yhtä voimakas muutama vuosi sitten.
Varmasti meilläkin vain rokotteeseen voimakas reaktio, kun tuli noi näppylät. 🙂
Meillä ei ole kenellekään muulle lapselle tullut tuota näppylää ollenkaan.
Hei!
Minä luulen, että Eetulla saattoi olla vauvarokko, kun selkään ilmestyi pieniä punaisia näppylöitä jotka eivät Eetua mitenkään häirinneet. Eetulla tosin ei kuumetta huomattu. Voihan nuo taudit hyvin lievänäkin tulla. En muista miten ajoittui nuo näppylät rokotuksiin. Voi olla, että niistäkin johtui. Ei oikein selvää ota, kun poskihampaat puhkeaa, maidosta saa oireita, on siitepölyallergiaa, flunssaa, mahatauti ja yksivuotisrokotukset 😂 Että mikä mistäkin johtuu. Eetun tyttökaverille nousi tasan viikon päästä rokotuksista kuume ja oli tosi kiukkuinen ja nukkui levottamasti ja oli väsynyt, mutta en muista mainitsiko äitinsä näppylöitä. Tytölle kyllä samaan aikaan yhtäaikaa puhkesi kolme poskihammasta. Ja äiti arveli, että saattoi kuume siitäkin nousta. Minusta Eetulle nousi yhden päivän kuume heti seuraavana päivänä rokotuksista. Ei näistä pienten lasten oireista aina ota selvää. Meillä neuvolassa sanottiin, että viikon päästä rokotuksista voi kuume nousta ja lapsi olla ärtynyt. Mukavaa sunnuntaita teille kaikille ❤️ Ja hyvää alkavaa uutta viikkoa 😊
Hih, joo ei näistä ota aina selvää. 😀 Teilläkin oli siinä vähän kaikki mahdollinen oire samaan aikaan.
Kyllä meillä luultavammin johtuu rokotuksista, kun ajallisesti sopii niin siihen ja kaikki ärtymys sun muu. Vaikka tuo näppy muistuttaakin myös vauvarokkoa.
Ihanaa viikkoa sinnekin. 🙂
Vauvarokko on kyllä tosi kurja ja se kuume siinä yleensä tosi korkea. 🙁
Meillä voidaan onneksi jo vähän paremmin, mutta nyt meinaa lämpö lähteä uudestaan nousuun. Toivottavasti aamusta se on laskenut.