”Siis oikeasti mun täytyy kyllä lopettaa tämä herkuttelu näillä sipseillä, suklaalla, colalla tai siivillä. En syö näitä ainakaan seuraavaan kuukauteen! Huomenna maanantaina se alkaa!” Näin olen sanonut monena sunnuntaina miehelleni, jolle tämä taitaa olla jo aika tuttu sunnuntainen virsi. Ja tiedättekö mitä, silti joka ikisenä maanantaina istahdan illalla sohvalle ja mussutan joko vähän sipsiä, patukan suklaata, colaa tai siipiä. Joskus jopa kaikkia pikkuisen. Saan mieheltäni naurahtavan katseen ja hieman kulmat kurtussa sanon ”No ens maanantaina sitten, joo silloin on hyvä alottaa.”
Ei ole muuten näkynyt vielä sitä maanantaita, heh. Olisikohan se jo ensi viikolla? Olen kyllä saanut vähennettyä sitä herkuttelua ja paljonkin. Ennen saatoin syödä melkein pussillisen (siis oikeasti melkein koko pussillisen) sipsiä yksin!! Suklaata saattoi mennä levyllinen, ei kyllä enää pystyisi..onneksi.
Mutta tämän hetken suurin heikkous taitaakin olla cola, jota menee lasillinen tai pari päivässä. Siis en ole eläessäni juonut näin paljon colaa. En halua edes ajatella paljon siihen on mennyt rahaa. Colan lisäksi yksi heikkous on siivet ja niihin tulinen kastike. Vitsi voisin syödä niitä vaikka joka ilta, mutta joku raja siinäkin on pidettävä.
Maanantaina on hyvä päivä aloittaa, kun silloin on plaa plaa plaa…
Kuinka moni myöntää käyttävänsä tätä maanantai kikkaa? Uskomatonta kuinka helppoa sillä verukkeella on siirtää asioita, sillä onhan joka viikossa maanantai, joten onko sillä nyt niin väliä onko se seuraava maanantai vai vasta kuukauden päästä. Ja huvittavinta on se, että oma tarkoitus olisi jättää se herkuttelu vain viikonlopuille (joissa se olikin jo pitkään, mutta sitten alkoi lipsua pahasti), eikä lopettaa kokonaan.
Joten koska maanantai tuntuu selvästi olevan ihan väärä päivä aloittaa herkkujen jättäminen viikonlopulle, pitää varmasti vaihtaa päivää. Hmmm, ehkä tiistai voisi olla parempi, vai olisiko keskiviikko, jolloin viikonloppuun ei olisi niin pitkä aika, heh. No joka tapauksessa nyt se on tehtävä ja kun kirjoitan sen tänne, luulisin sen tuovan itselleni painetta, jolloin en voi herkutella viikolla.
Tavoite ei ole mikään painoon liittyvä juttu, vaan yleisesti se, ettei kroppaan tarvitse niin usein tunkea kaikkea epäterveellistä. Varsinkin tuo cola tuskin tekee hyvää hampaille tai muutenkaan. Mutta eiköhän tämä herkuttelu (taas) vielä kuriin saada.
Ens maanantaina sitten, oletko sinä käyttänyt tätä usein?
Seuraa meitä myös instagramissa
Kommentit (12)
Moi, samanlaista itsensä pettämistä täälläkin. Mutta nyt (taaperon väsyneenä äitinä) olen keksinyt ainakin toistaiseksi toimivan kikan! Sallin itselleni herkut edelleen, mutta nyt kun olen lisännyt kasvisten ja hedelmien määrää (pyrin ujuttamaan niitä jokaisen leivän päälle ja runsaasti ruokalautaselle, joka jugurttiin ja kahvin kylkeen), en jaksakaan syödä enää niin paljon herkkuja! Olo on parempi, kun koko päivän on tasaiseen tahtiin saanut kasviksia, vaikka herkuttelisikin. Ei tule syyllinen olo, ja muukin tunnehässäkkä syömisen ympäriltä vähenee. Välillä naurattaa kun metsästää jääkaapista kurkkua parin viipaleen takia, mutta suosittelen!
Älä osta kotiin herkkuja. Jos ostat viikonloppuna niin osta maltillisesti jolloin ne syödään loppuun viikonloppuna. Hyvä vinkki on myös lukea tietoa sokerin haitoista. Voit valkka tulostaa tekstinhekkukaappiin. Jos kotona ei ole herkkuja, ei niitä voi syödä.
Kiitos vinkeistä. 🙂
Koitetaan pitää maltillisena se ostaminen, niin ei jäisi kaappeihin kummittelemaan. 😀
Minulla onnistui parhaiten herkkupäivä kerran viikossa. Jos oli tiedossa synttärit tms syy herkutella, herkkupäivä pidettiin silloin. Jäi se jokailtainen mussutus ja on helppoa kun tietää että yhtenä päivänä saa herkutella. Totaalikielto on ihan nounou!
Joo totaalikielto ei tuu täällä toimimaan, mutta nyt olen koittanut olla herkuttelematta ja onneksi viikonloppu on pian täällä. 😀
Mä ehdotan ettei enää ajateltais et ”sitku” vaan ”NYT” 🙂 Miks odottaa maanantaita tai jotain muuta, ku sen voi alottaa vaikka ihan heti 😉
Näinhän se pitäis tehdäkin. 😀
Hehe, kuulostaa tutulta 😀 . Huhtikuussa kyllästyin niin, että olin koko kuukusen herkuitta. Tämähän ei ollut ongelma. Sen sijaan toukokuussa, kun oli tarkoitus syödä ”vain silloin, kun joku tarjoaa”, niin arvaahan sen, että kohta olin jo ostelemassa kaikenlaista makeaa… Ja nyt ollaan taas siinä tilanteessa, että joka päivä menee… Pitänee siis ryhdistäytyä. Ehkä ensi maanantaina 😉
Mäkin olen joskus tehnyt tuon, että on sitten herkuttelematta koko kuukauden, mutta nopeasti se paluu vanhaan sitten on tapahtunut. Hih, tsemppiä ensi maanantaihin. 😉
Voi täällä kuulle just samanlainen mamma. Siis sipsit ja suklaa niin parasta 😋 saman lupauksen teen minäkin..sitten maanantaina aloitan terveellisen elämän ja nyt viimeksi sanoin miehelleni että sitten juhannuksen jälkeen, nooh ehkä sit kesän jälkeen 😅
Hih, hyvä että on muitakin 😀
Hei kiitos mahtavasta vinkistä, pitää testata. 🙂