äiti ja melukylän lapset - Banneri

Taapero täytti eilen 1v2kk ja ajattelin tulla kertomaan teille hieman kuulumisia ja erityisesti päiväunista, joita meillä nukutaan vihdoin ja viimein kunnolla. Kuukaudet vierivät tuttuun tapaan ja meidän pieni on kasvanut ihan hurjasti ja oppii uutta jatkuvasti. Hän mm kävelee nyt jo todella paljon, vaikka pätkät ovat pieniä, hän on sinnikäs ja yrittää aina vain uudestaan.

Hän tuntuu vihdoin löytäneen rohkeuden kävellä. Miten suloinen näky hän onkaan, kun varovaisin askelin etenee, hymy huulilla ja välillä pysähtyy taputtamaan. Välillä pyllähdetään ja pieni kiukku saattaa tulla, mutta sitkeästi nousee aina uudestaan vain ylös. Nyt hän kävelee myös nukke sylissä tai kantaa kahta pupua korvista roikottaen. Ihana näky.

Sanoja ei vielä oikein tule, mutta napaa hän koittaa kovasti sanoa samalla kun osoittaa siihen sormella. Mutta puhe kehittyy varmasti ajallaan, nyt tunnutaan keskittyvän enemmän liikkumiseen. Ruoka maistuu hyvin ja hienosti syö sekä lusikalla että välillä sormiruokaillen. Normi maitoa (laktoositonta) on maisteltu, mutta hän inhoaa sitä yli kaiken.

Mutta nyt niistä meidän päiväunista

Meillähän on aina nukuttu surkeasti päiväunia. Ne ovat olleet naurettavan lyhyitä tai sitten olen kävellyt työntäen rattaita pitkiäkin aikoja, sillä hän nukkui vain liikkuvissa rattaissa. Eräs päivä sitten päätin, että vien hänet nukkumaan omaan sänkyyn ja nukahtaa sinne varmasti Whisbearin kanssa. No eihän se käynytkään niin helposti kuin iltaisin. Meni varmaan 40min, ennen kuin hän nukahti ja se vaati melkein koko ajan silittelyä tai häneltä pääsi itku.

Mutta se kannatti, sillä hän nukkui kolme tuntia! Olin jo huolissani, onko kaikki hyvin, kun nukkuu noin paljon. Ja minähän en saanut sinä aikana tehtyä mitään, sillä ajattelin hänen kuitenkin heräävän kohta, joten turha edes aloittaa. Tämä toistui seuraavana ja sitä seuraavana päivänä ja nyt näitä pitkiä päiväunia on useammat kasassa. Ihan huikeaa.

Ja nyt nukahtaminen päiväunille tapahtuu nopeammin, mutta vaatii edelleen että olen hetken seurana. Mutta sehän ei haittaa, sillä tärkeintä on se kuinka hän vihdoin nukkuu. Näiden pitkien unien vuoksi hän nukkuu enää yhdet päiväunet, mikä sopii hyvin tähän kesäloman rytmiin. Toivotaan että tämä jatkuu näin.

Olipas ihana kirjoittaa tämmöisistä päiväunista, sillä luulin ettei tällaista tule tapahtumaan.
Miten teillä nukutaan päiväunia?

Kommentit (2)

Hei 😊

Pitkästä aikaa tänne kommenttia kirjoittelen. Ihana uutinen, että Saaga on vihdoin löytänyt päiväunet 😍 Meillä alettiin Eetu laittamaan iltaisin aikaisemmin nukkumaan ja kas kummaa sitä myöten myös aamusta unet pitenivät. Yöunille nukahtaa ihan itsekseen. Ei itke ollenkaan. Nukkui ensimmäistä kertaa juhannuksena mökillä sinne hankitussa pinnasängyssä ja jännitettiin miten käy. Nukkui kuin unelma. Samoin kävi viime viikon reissulla Rautavaaralle. Matkasängyssä ensimmäistä kertaa nukkui ja aivan oudossa paikassa niin nukahti illalla puoli yhdeksän ja nukkui heräämättä varttia vaille kahdeksaan. Päiväunet on alkaneet hakea uutta muotoa. Varmaan meillä pikku hiljaa siirrytään yksiin uniin. Mutta on niin ihanaa, kun Eetu nukkuu hyvät yöunet. Ihanaa kesän jatkoa teille 😊Olette olleet ajatuksissa vaikka en ole jaksanut kirjoitella. Itselläni on ollut paljon terveysasioita ja kipeitä päiviä.

On kyllä niin huikeaa, kun hän viimein nukkuu. 🙂
Hei ihan mahtavaa, että nyt unet pidentyneet aamusta. Hyvä Eetu!♥ Ja huippua, että on reissussakin nukkunut noin hyvin, ihan huippuja unia.
Meillä siirtyminen yksiin uniin tapahtui tässä parisen viikkoa sitten ja niiden myötä unien kesto piseni huimasti.Mutta pääasia on kyllä ne hyvät yöunet, nautitaan nyt niistä. :Samoin teillekin ihanaa kesän jatkoa ja toivon sinne kivuttomia päiviä roppakaupalla.♥

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X